Olemisen tila

Noniin!

Se vahingossa käyntiin rykäisty joululahjapaja jatkaa tuotantoaan, joten käsityöllistä sisältöä ei ole paljon näyttää. Sen sijaan pääsen vihdoinkin näyttämään pienen pintaremontin tuloksia.

Aloitetaan siitä "valmiista" (eihän sisustus koskaan tule valmiiksi) eli olohuoneesta. Unton kuva ihan vaan siksi, että se näyttää niin kauniin väriseltä noita lakanoita vasten. Jotka imee ihan kiitettävästi karvaa... Damn mikrokuitu.


Olohuoneesta riipaistiin nuhruinen tapetti veks, ja maalattiin seinät vaaleilla sävyillä. Yksi seinä on harmaata, muut melkein valkoista, hitusen beigeen taittuvaa. Karvainen sohva piti käytännöllisyyssyistä piilottaa päiväpeiton alle, mut oikeastaan tuo on ihan kivan näköinenkin.

Sohva, tv-taso, stereolaitepömpeli ja cd-hyllyt siirrettiin eri paikkoihin, ja nyt näyttää kuin meillä olisi paljon enemmän tilaa. Kukkateline pääsi parvekkeelta sisään. Vielä kun olisi energiaa ja intoa maalata se mustaksi, niinkuin oli tarkoitus jo pari vuotta sitten... Samanvärisiä suojaruukkujakaan en ole saanut hankittua, tämäkin idea on odottanut toteutustaan tänne muuttamisesta lähtien. Unto myös päätti, että meillä ei saa olla enää verhokappaa ja repäisi sen alas. Nyt mun silmään pistää joka kerta tuo ruma rullaverho. Pojat ei vaan tälläisiä ymmärrä :)

Läpinäkyväksi hiutuneen tilalle ostettiin työtuolin alle uusi matto. Muuta uutta ei sitten olekaan!


Huoneessa säilyy edelleen (kirppariaarre-vintintonkija-) vintagehenki, josta me niin tykätään. Ei haittaa että kaikki on eri paria. Tai että ne on niitä huonekaluja jotka kellekään ei oo vuosikymmeniin kelvanneet. Tai että ne on roskisdyykattu tai kotitarpeista askarreltu. Käytetty ja halpa on hyvä, hylätty ja ilmainen vielä parempi.

Ja koska tässä on nyt näitä kuvia aika paljon jo muutenkin niin laitan sitten vielä tämänkin. Kahden vuoden aktiivikäytön jälkeen (on se Robust ihan hyvä lanka) jouduin jo parsimaan lempisukkani. Ja nyt tekisi mieli tehdä tälläiset päheet parsinnat johonkin näkyvämpäänkin. Parsintalankana rekeistä kämmekkäistä jäänyt jämä.

Girl´s best friend

Että tälläinen projekti tuli otettua sitten tänään. Sen lisäksi, että saatiin kenkähyllyt ja naulakot eteiseen, ja taulut seinälle. Ja sen lisäksi, että pääsen aloittelemaan vaatehuoneen siivoamista. No, parempi hoitaa nämä näperryshommat nyt, joulun alla ei välttämättä ole aikaa tai tarmoa...


Kun olin pieni tyttö, pääsin aina auttamaan mummoa kristallikruunun pesemisessä. Kuka täysjärkinen tuohon hommaan nyt olisi vapaaehtoisesti lähtenytkään... Minä kiipesin pöydän päälle ja irrottelin kristalleja yksi kerrallaan, mummo pesi niitä alapuolella pesuvadissa, kuivasi ja ojenteli takaisin kiinnitettäväksi. Ehkä juuri tämän takia juuri minä sain tuon lampun perinnöksi.

Silloin pienenä olisin halunnut ripustaa tälläiset korviin. Nyt kun olisi mahdollisuus (eli nyt kun mulla on reiät korvissa eikä ketään kieltämässä) ei haluta enää yhtään. Aika tylsää.


En laskenut kristalleja. (Mummo laski aina kukkokalat siivotessaan. En tiedä miksi oli tärkeää tietää ahventen lukumäärä, mutta niin se vaan oli.) Aika paljon niitä kuitenkin oli. Vaikka jokaista ei tarvitsekaan pestä erikseen, liottaa vaan astianpesuainevedessä, pitää ne pyyhkiä yksi kerrallaan. Ja vielä ripustaa takaisin... Mutta onneksi ei enää tänään. Kruunu muuttaa huomenna makuuhuoneeseen ja makuuhuoneen valaisin eteiseen. Niin se sopii tällä hetkellä paremmin.

Pienestä vironvillaviltistä tuli kiva. Dominoneliöitä oli kiva neuloakin, kun ei tarvitse yhdistää. Ja olen kyllä sitä mieltä, että ihana villa on enemmänkin tämän tytön paras ystävä kuin kylmät, tyhmät timantit.


Ja joululahjapajakin käynnistyi ihan vahingossa kun tuli tehtyä miehelle liian pieni neulomus. Salaisuuden varjelemiseksi en kerro siitä vielä yhtään mitään. (P.S. Ravelrystä löytyy)

Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen

(tästä kuvasta ainakin. tosin se on otettu syyskuun puolella.)

Lokakuun alku on ollut minulle jo pitkään aina jonkin uuden alku. Juuri näihin aikoihin minuun iskee halu tehdä jotakin tälle kaikelle. Vaikkapa leikkuuttaa uusi hiusmalli, aloittaa uusi harrastus, sisustaa uudelleen tai hankkiutua eroon liiasta tavarasta. Tänä syksynä se uudistus on koskenut kotia (mikä lie pesänrakennusvietti). Ollaan jo remontoitu ja siirrelty mööpeleitä, vielä olisi tarkoitus vaihtaa minun opiskelija-aikainen sängynrohjo ihan oikeaan parisänkyyn jossa olisi jopa hyvä nukkua ja selkiyttää tätä tavarakaaosta lokeroilla ja laatikoilla. Voi olla, että tarinoin rempasta tarkemmin kunhan loputkin alkaa olla kohdillaan.

Toinen into, joka minuun iski, oli ajatus siitä, että noista langoista pitäisi nyt viimeinkin päästä eroon. Että neuloisi vain niistä, mitä varastossa on. Kyllästyin siihen, että ne samat langat tulevat minua vastaan joka kerta, enkä vieläkään ole neulonut niitä. Jonkinlainen oma stashbusting-projekti siis.
Laatikoihin lankoja järjestellessäni huomasin kuitenkin, että ongelmani ei ollutkaan varastoitujen lankojen määrä (mahtuivat yhdelle hyllylle ja tyhjääkin jäi) vaan keskeneräisten määrä. Oli pussia, kassia ja nyssäkkää täynnä milloin mitäkin vähän aloitettua tai vähän vaille valmista. Eli projekti muuttuikin jonkinlaiseksi omaksi fufo-projektiksi, ja uutta saan aloittaa sitten kun noiden pussukoiden määrä muuttuu vähemmän ahdistavaksi...

Muuten elämä onkin vähemmän ahdistavaa. On ihanaa, että saa luvan kanssa möyriä kesken päivän pitkälleen peiton alle ja ottaa kirjan käteen. Saa hetken mielijohteesta tekaista kahvikakun ja hotkaista puolet siitä saman tien. Voi juoda joka ilta kaakaota kermavaahdolla. Saa hyvällä omallatunnolla kävellä hi-taas-ti ja vain tasaista tai alamäkeä ja istuskella välillä ihmettelemässä jättimäisiä räkättiparvia. Raskaus, mikä ihana tekosyy :)


Siksi teinkin eilen "pikku"leipiä jo pitkään tyhjänä kököttäneen keksipurkin täytteeksi. Sieltä ne tuntuvat hupenevan tasaisen varmaa tahtia. On tosi hyviä, vaikka tein ne ihan vaan peruspikkuleipätaikinasta, ilman mitään kommervenkkejä. Taikinakin oli hyvää.

Mukavaa on, että keksin, että voin juoda pitkään kaipaamaani iltateetä ilman massiivista närästystä jos lisään siihen maitoa. Ei se mitään parasta ole, mutta parempaa kuin olla kokonaan ilman.


Ihanaa on myös, että sain ihanalta Kramoxilta lisää lankaa tähän pieneen vilttiin, joka uhkasi jäädä muutamaa neliötä vaille valmiiksi (pienellä laskemisella näyttäisi neljää vajaalta). Nyt lankaa on tosin taas vähän liikaa! No, teen siitä sitten reunusta niin paljon kuin tuntuu hyvältä ja etsin lopuille sitten taas uuden kohteen. Kunhan olen saattanut muutaman muun keskeneräisen valmiiksi sitä ennen.

Pirtsukat

Aloitetaanpa taas kerran valittamalla. Ihan pakko, äärimmäinen pakko mainita, kuinka paljon inhoan sitä, että blogeissa kaikki on nykyään pehmoista. Äh. Kun on nähnyt muotibloggarin uuden pehmoisen puuvillapaidan, neulebloggarin pehmoista kashmirlankaa ja sadannen kerran sen pehmoisen kissan, koiran tai muun karvaeläimen, alkaa olla jo aika pehmoinen pääkin... Onko perussanassa pehmeä jokin vikana?

Ja siihen päättyy valitus. Tällä hetkellä täällä neulotaan, neulotaan ja neulotaan, mutta valmista ei meinaa tulla millään.
Kaikki on joko liian isoja kuljetella, liian monimutkaisia tai liian tylsiä (tai virkkausta, blääh) ja siksi pitää koko ajan aloittaa uutta. Tai sitten tulee äkillinen tarve juuri jollekin tietylle asialle ja se pitää tehdä juuri nyt ja heti.

Esimerkiksi meneillään oleva villapeitto parin kuukauden päästä syntyvälle piltille (ihanniinkuin sitä tartteis justnyt ja ihanniinkuin meillä ei peittoja ois...).

Nämä on kans siihen tarpeeseen neulottu. Siis enhän minä villasukkia tarvitse, vaan tein serkun kanssa diilin, että se neuloo minulle mustan pipon ja minä neulon sille sukat. Kun mustan pipon minä tarvitsisin, mutta olen niin laiska, etten perusneuleita jaksa vääntää. Ja sukat tahtoi hän, koska ei kuulemma hallitse kantapäätä.

Tässä kuvien välissä pitää tunnustaa, että en minäkään. Siis sitä mikä meidän suvun ukkojen mielestä on se ainoa oikea, se jonka mummo aina teki, eli vahvistettu hollantilainen. Ilmankos multa ei paljon sukkia ukkelit pyytele.

Aika räväkkää neulepintaa tuli tuosta Pirkon luona aikoja sitten taiteilemastani Nallesta. Tässä siis se silloin Ginger berries-väriksi tituleeraamani lanka. Mutta on toisaalta aika saajansa oloistakin. Siis räväkkä ja iloinen!

Tätä näkyä muistelen enää haikeana. Kliivian (ensimmäinen!) upea kukkaloisto loppui tänään, kun viimeinenkin kukka putosi. Nyt täytyy varmaan lähteä teurastushommiin ja syvään huokaisten nirhaista tyhjä kukkavana pois.

Palmikoitu porkkana

Noniin, nyt jotakin, joka on

a) hyvin suunniteltu ja tällä kertaa myös onnistunut toteutus

b) jotain muuta kuin ainaoikeaa.

Eikä se ole vauvalle. Tai miten sen nyt ottaa, hyvin tuo ainakin ipanan ympärille tällä hetkellä virittyy.
Hiukset olis voinut sitaista pois tieltä, niin näkyis tuo iso kaulus paremmin. Ja nyt kuvia katsellessa häiritsee sekin, että nuo farkut istuu niin huonosti. Unto sentään poseeraa.

Tämä oli siis siitä vanhimmasta ufosta puretusta langasta. On lämmin. Ja ihanan värinen. Ja mohairista ja akryylistä huolimatta tosi hyvän tuntuinen.

Pitänee vilauttaa Kisuakin. Se sai remontin kunniaksi (josta lisää myöhemmin) "mummoltaan" ihananihanan laatikon ihan omaksi. Se on niin ihana että siinä pitää käydä aina ohi kulkiessa istumassa ja pyöräyttämässä maha ylöspäin.

Henkisessä mummolassa

Selailin netissä uusia syksyvaatekuvastoja ja muotipuotien tarjontaa. Yllätyin iloisesti siitä, että taidokkaat palmikkoneuleet ja kirjoneuleet ovat nyt myös muodikkaita. Jee, tänä syksynä saisi tehdä jotain joka olisi sekä kiinnostavaa neulottavaa että ajankohtaista!

Vaan mitä teen minä:


Neulon ainaoikeaa epämääräisistä langoista. Ja minulle tulee siitä hyvä, lämmin mieli. Kuin olisi lapsena mummolassa leivinuunin lämmössä ja söisi tuoretta pullaa.


Tästä tulee isona takki. Perusmalli, raglanhihoilla, ei mitään muotoiluja. Neulon yhteen sitä edellisessä postauksessa näkynyttä muovimohairia (jota on edelleen 9 kerää ja tulee olemaan lähes yhtä paljon tämän projektin loputtua, tähän menee ehkä 2, hemmetti) ja kaikkia ohuehkoja lankoja joita minulla on varastossa yksi kerä tai sen alle. Pituus tulee olemaan se mikä noista tulee. Eli aika pitkä.

Ehkä tämä flunssakin hieman vaikuttaa siihen mitä haluaa neuloa. Kun telkkarissakin kaikki muu paitsi venäläinen draama vaikuttaa liian nopeatempoiselta.

Keltainen Käpy

Ei mulla ole tästä mitään muuta sanottavaa. Mies sanoi "jännä" kun ei kehdannut sanoa suoraan.

Hyvätkään suunnitelmat ei aina onnistu. Onneksi ei sentään mennyt hyvä lanka hukkaan, tämä lanka on nimittäin ihan hirveää. Puolet muovia, puolet mohairia. Olisihan se pitänyt arvata.
Joustofroteesta extemporeena ompelemani pipokin on tiukka ja liukas, ja sitä saa olla koko ajan kiskomassa alaspäin.

Jotain onnistunuttakin olen sentään saanut aikaan, tai ainakin nää näyttää nätiltä: