Depeche Modella on senniminen levy, ja meille on tulossa ikkunaremontti ensi viikolla. Piti siirtää kaikki kalusteet pois ikkunoiden edestä ja raivata kulkuväylää äijille. Toisinsanoen kaikki on sekaisin ja yhdessä kasassa. Ärghs. Verhoja ei olla vielä riivitty pois, epäilenpä että tuo Komentaja Punainen hoitaa sen homman pitkään hiotulla tyylillä.
Odotan vaan sitä että rempan jälkeen meillä on nätimmät ikkunankarmit, eikä niistä vedä yhtään. Siitä sitten lähdetään ripustelemaan uudenlaisia verhoja niiden peitteeksi. Keittiöön täytyy ainakin kaivaa jostain uusi (tai kirppari-) kappa, olen täydellisesti kyllästynyt keltaiseen. Eikä meillä näyttäis olevan minkään muun värisiä (Täh!?).
En tiedä oikein itsekään mihin suuntaan tämä blogi on menossa. En siis siitä, että hyvään vai huonoon, enkä siitä mitä sen haluaisin sisältävän. Saattaa olla, että tässä tullaan vielä leikkimään muoti-, sisustus- ja lifestyleblogia. Pitää kokeilla kaikkea ainakin kerran.
Tänään tää ois muotiblogi. Asiahan on niin, että pillifarkut ovat ehtineet olla muotia minun elämäni aikana jo kerran aiemminkin. Mainitsin myös, että kävisin kotikotivintistä noutamassa entisiä vaatteita takaisin käyttöön kutistuneelle minulle. No tässä on flashbackiä meikäläisestä seiskaluokalla.
Eihän mustissa kapeissa farkuissa mitään kummallista tietenkään ole, eikä mustassa pikeepaidassa. Enkä edes ole asustanut millään. Enkä laittanut tukkaa, meikkiä tai hymyillyt kameraan. (
sit kun vielä osais ottaa semmosia muotiblogikuvia) (Tulin sitten noilla linkeillä tunnustaneeksi että luen muotiblogeja.)
Annoin pikkusormen...
Ja sit se meni koko elukka.
Huomasin myös että noissa kuvissa ei kovin hyvin ne mun housut näy. Mut mulla on pinkkiä kynsilakkaa. Ei sitä ois kukaan huomannut ees jos en ois menny sanomaan.
En ois itekään koskaan uskonut. Tosin puolustuksekseni täytyy sanoa että se purkissa näytti ihan punaiselta. Mies nimesi värin heti Johanna Tukiaiseksi. En tiedä voiko tuota enää sen jälkeen käyttää.
En myöskään uskonut että nuo housut mahtuisi mulle enää koskaan päälle (ja silti niitä jemmasin) saatika ne olisi vielä tämän matovartaloisuusaikakauden kohdilla muodissa. Joo, matovartalo on ehkä se paras määritelmä. Mallivartalo vois olla hiukkasen liioittelua (vaikka niilläkään ei oo mitään kukkuloita) ja vielä tähän puoleentoista metriin.
Tämä asujen esittely saattaa vielä jatkua; nämä housuthan eivät olleet ainoa löydös vintin aarremaailmasta. Olis vielä muutamaa paitaa ja hametta, ja ne eivät olekaan näin tylsää katsottavaa. Pitäisköhän vielä luvata panostavansa niihin kuviin enemmän... Jos laittais vaikka hiukset ja kattois ettei oo rikkalapiota taustalla. Jos tuntuu siltä, että ei missään tapauksessa halua nähdä niitä, tähän kommenttilaatikkoon pitää juuri nyt hihkaista. Jos tarpeeksi ääniä tulee sitä vastaan, jäävät mokomat täältä pois. Päälläni silti aion niitä varmasti pitää. En oikeastaan malta edes odottaa että saan kiskaista ne päälle!
Aloitin jotain uutta, taas:
Sitä lankaa jäi siitä kauluksesta. Pitää tehdä lapaset baskerin seuraksi. Kärjestä aloittaen, pyöröpuikolla, samalla palmikolla kuin hatussa, vaikka se ei minusta erityisen kaunista olekaan.
No ei sentään. Vaikka oonkin vähän tämmönen niin voin silti olla ihan sopiva niihin töihin. Ja kato, lippiksenkin tuunasin. On sitä nyt oltu ahkeria.
