Näytetään tekstit, joissa on tunniste turaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste turaaminen. Näytä kaikki tekstit

25.5.12

Kaikki on vinksin vonksin

Pienet kädet on sielläkin auttamassa missä ei varsinaisesti tarvittaisi apua. Niinkuin nyt esimerkiksi levyhyllyjen uudelleenjärjestelyssä. Äiti kyllästyi keräämään niitä lattioilta ja isä pelkäsi että niille tapahtuu jotain.

Nyt on levyt lasiovien takana suojassa. Kunhan saadaan vielä tehtyä toinen retki Ikeaan tai saadaan joku käymään siellä meidän puolestamme niin saadaan lisää välihyllyjä ja sitä myöten lisää tilaa.



Meillä täällä huvikummussa ei ole niin justiinsa onko se hylly sitten se tammenvärinen vai sitten vaikka se kirkkaanvihreä... Ja sitten kun saan hulluuteni täyteen kukoistukseensa ja maalattua kunnostusta odottavat kalusteet niinkuin olen ajatellut, kaikki erivärisiksi, olemme päässeet asian ytimeen eikä varmaan enää pistä silmään se että matto ja verho eivät ole ihan samansävyistä punaista...


Ja eikun vaan heikun keikun seuraavaan kertaan. Kirjoittelen taas jotain kunhan kiireiltäni ehdin.

(Kesälomaan enää 5 päivää!)

15.10.10

Olemisen tila

Noniin!

Se vahingossa käyntiin rykäisty joululahjapaja jatkaa tuotantoaan, joten käsityöllistä sisältöä ei ole paljon näyttää. Sen sijaan pääsen vihdoinkin näyttämään pienen pintaremontin tuloksia.

Aloitetaan siitä "valmiista" (eihän sisustus koskaan tule valmiiksi) eli olohuoneesta. Unton kuva ihan vaan siksi, että se näyttää niin kauniin väriseltä noita lakanoita vasten. Jotka imee ihan kiitettävästi karvaa... Damn mikrokuitu.


Olohuoneesta riipaistiin nuhruinen tapetti veks, ja maalattiin seinät vaaleilla sävyillä. Yksi seinä on harmaata, muut melkein valkoista, hitusen beigeen taittuvaa. Karvainen sohva piti käytännöllisyyssyistä piilottaa päiväpeiton alle, mut oikeastaan tuo on ihan kivan näköinenkin.

Sohva, tv-taso, stereolaitepömpeli ja cd-hyllyt siirrettiin eri paikkoihin, ja nyt näyttää kuin meillä olisi paljon enemmän tilaa. Kukkateline pääsi parvekkeelta sisään. Vielä kun olisi energiaa ja intoa maalata se mustaksi, niinkuin oli tarkoitus jo pari vuotta sitten... Samanvärisiä suojaruukkujakaan en ole saanut hankittua, tämäkin idea on odottanut toteutustaan tänne muuttamisesta lähtien. Unto myös päätti, että meillä ei saa olla enää verhokappaa ja repäisi sen alas. Nyt mun silmään pistää joka kerta tuo ruma rullaverho. Pojat ei vaan tälläisiä ymmärrä :)

Läpinäkyväksi hiutuneen tilalle ostettiin työtuolin alle uusi matto. Muuta uutta ei sitten olekaan!


Huoneessa säilyy edelleen (kirppariaarre-vintintonkija-) vintagehenki, josta me niin tykätään. Ei haittaa että kaikki on eri paria. Tai että ne on niitä huonekaluja jotka kellekään ei oo vuosikymmeniin kelvanneet. Tai että ne on roskisdyykattu tai kotitarpeista askarreltu. Käytetty ja halpa on hyvä, hylätty ja ilmainen vielä parempi.

Ja koska tässä on nyt näitä kuvia aika paljon jo muutenkin niin laitan sitten vielä tämänkin. Kahden vuoden aktiivikäytön jälkeen (on se Robust ihan hyvä lanka) jouduin jo parsimaan lempisukkani. Ja nyt tekisi mieli tehdä tälläiset päheet parsinnat johonkin näkyvämpäänkin. Parsintalankana rekeistä kämmekkäistä jäänyt jämä.

2.9.10

Keltainen Käpy

Ei mulla ole tästä mitään muuta sanottavaa. Mies sanoi "jännä" kun ei kehdannut sanoa suoraan.

Hyvätkään suunnitelmat ei aina onnistu. Onneksi ei sentään mennyt hyvä lanka hukkaan, tämä lanka on nimittäin ihan hirveää. Puolet muovia, puolet mohairia. Olisihan se pitänyt arvata.
Joustofroteesta extemporeena ompelemani pipokin on tiukka ja liukas, ja sitä saa olla koko ajan kiskomassa alaspäin.

Jotain onnistunuttakin olen sentään saanut aikaan, tai ainakin nää näyttää nätiltä:

17.10.09

Rättiä päälle

Tulen sitten katkaisemaan blogihiljaisuuden tällä valituksella lukijoitani säälimättä. Ehkä ensi kerralla jo jotain kivaa.

Tämän neuleen suhteen minulla oli vielä kesällä suuret odotukset. Toivoin tästä sellaista rentoa, laskeutuvaa, kimonomallista takkia. Ei mitään ihmeellisiä kikkailuja, suoria kappaleita ja yhdellä napilla kiinni. Ajatus oli ehkä hyvä...

Oli ehkä hyvä myös se, ettei tämä vielä kesällä valmistunutkaan. Saapahan hävetä tuolla kaapin pohjalla nämä talvikuukaudet, nähdään keväällä uudestaan. Jospa ne kauneusunet tekisivät mitä lupaavat.

Lisänä vielä ehkä maailmankaikkeuden upein stailaus tyyliin "vaihan noi tuulihousut noihin lattialla retkottaviin mustiin" eikä poseeraaminenkaan ole tahallista.

Kaiken muun pettymyksen lisäksi lanka oli kamalaa neuloa ja vielä kamalampaa päätellä. Plus Kisun tassuttelu sylissä neulomisen aikana sai jo melkoista röpöä aikaan. Ja kun pintakin näyttää parhaimmillaan VHS-nauhasta kudotulta. Terve ja heippa.

Loppuun vähän lankapornoa, lohdutukseksi. Taidan lähteä tämän langan kimppuun, lohdutukseksi.

14.9.09

Vihreän viehätys

Viikonloppuna mökkeillessä valmistui kuohuviinin juonnin ohessa yhdet sukat, toiset lähti tulemaan kun lankaa kerran riitti. Tosin siinä kävi sitten niin, että ne ekat sukat ei istuneet jalkaan, eli ne on purettava kantapään taakse asti ja neulottava uudelleen. Jos malttaa! Onneksi tuolla ei niin kiire ole, toisin kuin eräiden toisten sukkien kanssa... (Eräille KipAkoille vaan tiedoksi jos huolestuttaa, kyllä ne sieltä tulee ja ihan ajoissa.)


Pyysin äidiltä kihlajaislahjaksi ukin tekemää vihreää arkkua. Sain. Jee! Sen kotiin raahaamisen jälkeen olenkin kyyköttänyt parvekkeella sitä rapsuttelemassa. Jäin koukkuun. Kaikki liikenevä valoisan aika menee raaputin-paaputinvehkeen ja voiveitsen kanssa maalin kuorintaan, neliösentti kerrallaan. Aina välillä jännittää, mitä alta paljastuu.


Ne jotka oikeasti osaa kunnostaa tällaisia vanhoja huonekaluja, voi nyt katsoa muualle aina kun arkku mainitaan. En osaa, enkä yritäkään entisöidä tätä, vaan rapsuttelen siitä nyt sen minkä saan, katson miltä se sitten näyttää, ja mietin mitä sille voisi tehdä. Jännää on.


Paitsi jos jollakin asiantuntijalla olis hyvä neuvo kosteusvaurion korjaamiseksi mitä luultavimmin vanerissa, otetaan vastaan. Takaa tämä on nimittäin noussut kuplalle. Saisko sitä millään oikenemaan? Tarviiko ihmeaineita tai taitoja tai välineitä?

10.6.09

Purkitettua omaisuutta


Saatoin eilen tulla sanoneeksi, etten lajittelisi lankoja enää koskaan ja saatoin ehkä mainita, etten jaksaisi enää ainakaan omia lankojani hiplata. No näin tässä nyt kuitenkin kävi. Roskisdyykkaus on hyvä pariskuntaharrastus. (paitsi sitten on kaikki nurkat täynnä ihanaa tavaraa)


Kun sain nuo purkit viimein pestyä ja kuivattua, piti niihin heti saada jotakin laittaa (eli jämälangat paksuuden mukaan). Kannet olivat varmaankin jo ruostuneet kun niitä ei ollut. Mies ehdotti ruudullista kangasta, jota mulla ei ollut, mutta näitä pitsiliinoja piisaa edelleen. Sopii sitäpaitsi aiheeseen.
Ne on meidän karvahousupoikienkin mielestä niin hienot, että piti laittaa parvekkeelle. Joku lukkomaakari (se punainen) kyllä aika pian keksii miten saa solmun auki ja narun nieluun ja sitten siitä purkista vaan lisää... Ja sitten tulee hiekkalaatikkoon jos jonkinmoista koristetta.

24.1.09

Lamasukat

Purin kantapäistä rikkonaiset kuningatarvyötiäissukkani ja otin ehjän langan talteen (taas). Neulon siitä niiden toisten purettujen sukkien langan kanssa uudet sukat. Huomaatko muuten mikä on ollut koolauksen värinkesto? Jos multa kysytään niin tosi surkea.

Minähän en osta mitään kalliita luksussukkalankoja kun on kerran toi lama... (oikeasti olen kyllä sitä mieltä että on ihan oikein että ihmiset panostavat tällaisena aikana laatuun ja käsityöhön, halpa sarjatuotanto tulee kuitenkin kalliimmaksi, ja sitä aikaakin sille käsityölle on, kun tullaan kuitenkin lomautetuiksi tai irtisanotuiksi tai ei alkuunkaan tule mistään niitä töitä) (pessimisti, minäkö? En kuitenkaan sanonut että joutuu, vaan tulee... pääsee?)

... Ja kun on tällainen hamsteriluonne niin mitään hyvää mistä vielä jotain saa ei voi heittää pois. Kulkee muuten suvussa. Äidin mieskin jo tokaisi että "alkaisit sinäkin kerätä kaikkea romua niinkuin äitis". No, olen mitä ilmeisemmin alkanut jo.

Niistähän tulee melkein kuin...vähän käytetyt. Muistin muuten väittäneeni tuolla aikaisempia sukkia purkaessani että kyllä se pula-aika vielä tulee. En väitä enää mitään, edes puolileikillään...

15.1.09

Hyvää ja kaunista

Leipominen varmaankin tiivistää sen, millaisia me olemme ihmisinä. Ainakin se minulle tästä tämän aamun juhlien valmistelusta tuli mieleen...

Päätin tehdä ikäänkuin lusikkaleipiä, mutta sydämen muotoisia. Ajattelin, että juhlissa ne näyttäisivät kivoilta. Suorastaan söpöiltä.
Ohjeessa luki, ettei taikina juurikaan kohoa uunissa, joten pikkuleivät voi asetella pellille aika tiiviisti. Tämän myötä myös päättelin (ja aikaisemman lusikkaleipien tekemisen perusteella) että leivotut palaset eivät myöskään juurikaan muuttaisi muotoaan.
Joo. Ei niin. Ei tietenkään. Ihanhan nuo sydämiltä näyttävät. NOT. Ja koska minua ei napannut etsiä uutta ohjetta ja yrittää uudelleen, päätin täyttää nämä rätväkkäät. Kyllä ne mun vieraat saa sen verran kärsiä. (toi tahna on ihan liian hyvää, ja on suorastaan syntiä että se sopii niin moneen paikkaan)
Tässä vaiheessa ajatus oli aika selvä. Kyllä ne minua kuvaavat. Rumia, mutta aika hyviä. (kuinkahan paljon tomusokeri voi tästä pelastaa?) (en muuten ajatellut missään vaiheessa että nämä kuvaisivat minua niin että olisin epäonnistunut ihmisenä. kai sitä jotain positiivisuutta jossain aivolokerossa sijaitsee)

7.1.09

kaksisataa!

Tämä on siis tämän blogini kahdessadas postaus. Huimaa! Kuka tänne on niin paljon kirjoitellut?

Pakkoneuloosi iski pitkän hivutteluvaiheen jälkeen. No oonhan minä jotain neulonut, mutta ei ole oikein tuntunut siltä että sitä olis kiva tehdä tai että siitä olis itselle jotakin henkistä hyötyä. Yleensähän neulominen on ollut mulle tapa rentoutua ja toteuttaa itseään.

Neulomisen sijaan olen koukuttunut ihan muualle ja rentoutunut (hartiat eivät ole samaa mieltä) ihan muun asian parissa. Kuinka voisikaan paremmin työttömyyspäivänsä käyttää.
Kisu auttaa kasaamisessa purkamalla saman verran minuutissa kuin minä olen saanut tunnissa aikaiseksi. Se myös köllii palalaatikoissa ja kuljettaa paloja suussaan minnelie. Äitin pieni apulainen, todellakin. Unto taas (vaikka kuvasta voisi muuta päätellä) ei edes ymmärrä tuhmistella, istuskelee vaan pelin päällä ja seuraa sen valmistumista.Näistä kuvista päättelin sellaista, että kaikki tulevat tekeleet ennen huhtikuuta tullaan kuvaamaan keittiössä. Valoa! Niin siitä neuleesta sitten, jos jotakin kiinnostaa. Lähti tulemaan kirjoneulepipoa minulle. Ja tarpeeseen. Koko syksyn olen tainnut lainata pipoa Mieheltä...

12.11.08

Snysse loppu!

Me saatiin joku aika sitten tuliaisiksi kivoja mausteita, oliko se nyt Tunisiasta (noloa, toivottavasti en muista väärin) ja siitä lähtien ollaan etsitty niille kivoja purkkeja. Tänään päätin että otan kävelysauvat ja lähden käymään tuossa lähellä olevat marketit ja halpakaupat läpi samalla kun käyn postissa. Näin sain hoidettua lenkinkin samalla, eiköhän tuo liikunnallisesti ole ihan sama käveleekö sen kymppikilsan lenkkipolkua vai kauppakeskittymässä...

No kaupoista ei löytynyt yhtään mitään. Alkoi sataa vettä ja harmitti etten ollut sittenkin valinnut sateenvarjoa sauvojen sijaan. Päädyin kirpputorille. Ja siellä niitä oli, juuri se määrä kuin tarvitsisinkin! Ja herttinen että olivat söpöjä! Ja Iittalaa! Ja neljä euroa!Laitoin purkkeihin nuo samat tarrat mitkä pussissakin olivat. Kaikki muut mausteet tunnistinkin ihan helposti, mutta kuka tietää mitä on harissa? Siinä kerrotaan, että se sopii couscousin kanssa. (Minä syön muuten couscousia enimmäkseen sellaisena mannapuurona, turvotan sen kuumaan maitoon... Suosittelen kokeilemaan. Kauramaitokin toimii, vegaaneille vinkiksi.)Ja ihan niinkuin tuossa ei olisi onnea yhdelle päivälle riittämiin, myös SNY-paketti tuli. Nyt tiedätte miksi kävin siellä postissa. Oi että!Jo heti paketin avattuani piti huokaista, huivi on ihana! Kisu on samaa mieltä, sille ei meinannut millään sopia se että se roikkuisi ihan tolleen vaan rauhassa tuolinkarmilta, se olis pitänyt saada taperreltavaksi heti. Se ei ole ihan noin sininen miltä kuvassa näyttää. Kirja on ajankohtainen, ja olen saanutkin jonkun itselleni hyvin epätyypillisen joulunlaittokohtauksen (etsin tänään kirpparilta jouluverhoa keittiöön ja kynttelikkö ois saatava ja semmonen tuija joulukuuseksi ja valot parvekkeelle... Mutta askartelija minä en oikein ole joten joko tämä odottaa sitä innostusta tai lähtee jollekin askartelijalle (äiti? otatko?) iloksi. Langat sen sijaan ovat mielettömiä. Beige ei ollenkaan haittaa, eikä estä neulomista, ja vaikka en itse beigeen pukeudukaan tunnen kyllä ihmisiä jotka kelpuuttaisivat mielellään esimerkiksi huivin tästä lahjaksi... Tuo Lin taas näyttää ja tuntuu tosi mukavalta, tekis mieli heti kokeilla millaista siitä neuloutuu, mutta en tiedä mitä siitä voisi tehdä! Ilmeisesti täytyy rävelöidä vähän heti tänä iltana...

Vähäks oli ovelaa. Ensin kortin luettuani olin vähän äimänä. Täh, eiks se vieläkään paljastanut henkilöllisyyttään? Mites ny näin? Onko tulossa vielä joku kortti missä se sen kertoo? Jos tuo edellä mainittu kortti ei olisi pudonnut pöydältä, en olis varmaan koskaan saanut tietää kuka ihana ihminen minua on lahjonut. Kiitos Merru, paketit ovat olleet aivan loistavia! Kävin tänään blogissasi ensimmäistä kertaa, ja tuli taas uusi blogi syynättäväksi...

Mutta nyt tämä palaa opiskelun pariin. En saanut sitä geetä vieläkään käsistäni, vaan pitää tehdä muutamat muutokset. Onneks ei oo kovin isoja.

23.10.08

Pitsipussi ja päälaite

Kiitän kaikista onnitteluista, niin ravelryn, facebookin tai tämän blogin kautta annetuista sekä tekstiviestillä tulleista. Onnea tässä iässä jo tarvitseekin.

Sitä saa mitä tilaa. Kiitos äiti!
Ehkä jo huomenna jotakin mitä näistä nyt sitten tuli. Pirkko vinkkasi pitsibussista, pitäisköhän alkaa meidän kaksiota päällystää?

Ja tämmösen tein, kun oon jo jonkin aikaa ihaillut kaikenmaailman vintageharrastajien pääkoristeita. "Kukat" on irroitettavia, hakaneuloilla varustettuja, että niitä voi kyllä käyttää vaikka rintakoruina jos ei päässään tahdo pitää.

Tulossa pari hametta jotka oon melkein ommellut valmiiksi ja se vegaaniturkis joka ois vuorin ompelua vaille valmis. Kunhan nyt vaan ehtis istahtaa tuon ompelukoneen ääreen. Tuntuu että ei enää jaksa sen jälkeen kun on tämän koneen ääressä ensin päivän gradua vääntänyt.

Viikon ekoteosta sen verran, että löysin ja ostin sen kestokahvinsuodattimen. Ensi viikolla lupaan jo keksiä jotakin uutta.

7.9.08

Populaatioita






Sitä kun saa töissä lukea ilokseen roskia viedessään sellaisia ajattomia mietelauseita kuten "Otatko lihistä T: Rintsi" ja "Puppeli oli harmaa kani", voi vaikka syntyä sieltä tultua tälläisiä. Sitä jotenkin kirkastuu mieleen, kuinka monenlaista ihmistä sitä pallolla tallaakaan.

Joku varmasti nyt tunnisti paikan, josta kyseiset tekstit löytyvät, tai mikä parempaa, oman hengentuotteensa. Onneksi olkoon.

Seuraava paita nimikkeellä "biodiversity". Mitä se pitää sisällään, sen näemme seuraavan viinilasillisen ääressä.

30.8.08

Fashion photoshoot

Näillä taidekuvilla yritän esitellä kaksi asiaa:
1. Vintistä löysin tämän hameen

2. Pitsihuivi laiskan tapaan (muistattehan tämän)

Blogeissahan on ollut villityksenä olla kerran malli. No nyt oli tää mun kerta.

23.8.08

Ei voi olla.


29 kerrosta ois ollu vielä. Tietäisin kyllä missä on tätä lankaa lisää (Unton mahan lisäksi) mutta sitä en halua purkaa. Täytyy varmaan vähän pähkäillä. Arvatkaa oonko kääntänyt lankavarastoni kymmeneen kertaan ympäri, jos vaikka löytyis yksi pieni nöttönen?

Edit 9:03:

Näettekö kuinka älykkyyteni suorastaan paistaa minusta? No nyt siinä on kyllä kaksi samanpituista hihaa, mutta ei ollenkaan kaulusta. Väkisinkin tulee mieleen hölmöläisten peitonteko.

Taustalla on kuitenkin ihan järkevä ajatus. Koska kuitenkin joudun nöyrtymään ja ostamaan yhden kerän lisää, on parempi laittaa se kaulukseen jos niissä on sävyeroa. Jos se ei siitä niin erottuisi samalla tavalla kuin hihansuusta. Nimimerkillä kokemusta on: kuljin puoli vuotta eräässä mustassa bolerossa ennen kuin huomasin että toisessa hihassa on puolet ei vain eri sävyistä mustaa vaan se oli myös eri lankaa...

3.8.08

reumainen, kahvitteleva muotibloggari

Aiemmin tekemäni reumarannekkeet ovat olleet kovasti käytössä, tai siis toinen niistä. Oikeassa kädessä on rasitusvamma, johon villalepare on jonkin verran auttanut. Eilen meinasin aloittaa Sweeney Todd-tyylisiä kämmekkäitä tähän tarkoitukseen. Jos olen kuvasta oikein tulkinnut, ne näyttäisivät olevan joko helmineuletta tai ainaoikeaa poikittain. Tarkempia tutkimuksia tullaan tekemään.

Mutta, en siis aloittanutkaan, kun piti saada värjätä se lanka ensin. Olin kirjoittanut muutama postaus aiemmin hiusten värjäämisestä kahvilla, miksei se lankaankin tepsisi? Eikun tujut sumpit porisemaan ja testaamaan. Mies sai siinä melko vahvat iltakahvit samalla...

Vertailukohteena samaa lankaa värjäämättömänä.
Söpö sävy siihen tuli, eikä toiseen huuhteluveteen irronnut enää yhtään väriä. Valonkestävyyttä en tiedä, mutta ei kai sitä tälläisessä tuotteessa niin kaipaakaan.

Leikitään vielä vähän muotiblogia. Päivän asuni on niin usein (noin seitsemänä päivänä viikossa) firman työasu. Vaihtoehtoisesti jos saa jonkun tunnin kotonakin viettää päälläni on yöpaita ja collegehousut. Päivänasu-blogia tästä ei siis tule tekemälläkään...
Nyt haluan ehdottomasti esitellä mitä olen kesän aikaan kaivanut ehtymättömästä vinttivarastosta kotikotoa. (Pikavisiittiä samaan vinttiin tulossa seuraavana vapaana viikonloppuna, kun täytyy käydä noutamassa pienempiä vaatteita työn aiheuttaman laihtumisen seurauksena; housut ei pysy päällä!)
Tämä nyt jollakin tavalla kai sivuaa ekologisuuttakin... tapanani on tosiaan jemmata liian isot tai pienet housut jonnekin varastoon, koska painoni vaihtelee tosi paljon ja koskaan ei tiedä milloin joku jää isoksi tai pieneksi. Ja ne tulee aina uudelleen muotiin! Olen jemmannut ala-asteelta asti (ja jotkut niistä mahtuu edelleen, kun olen tälläinen tinttara), joten sieltä löytyy ihan kaikkea. Ihan oikeasti ihan kaikkea. Tarvittaessa aurinkolipasta ja bodysta hiihtareihin. Nuorille lukijoille tiedoksi että ne ovat olleet joskus aiemminkin muotia eikä mikään uusi keksintö. Siksi ne vanhukset pyörittelevät päätään tuolla kaupoissa.

Alkujaan nämä kuvassa näkyvät housut ovat 70-luvulta, ja ne ovat miesten puvunhousut. Saatu lahjoituksena joskus joltakin. Viimeksi leveiden lahkeiden ollessa muodissa käytin niitä tosi paljon. Sitten menin Islantiin eikä ne enää mahtuneetkaan päälle. Sitten leveät lahkeet menivät pois muodista ja piti kaivella pillejä tilalle. Nyt näitä juuri tälläisiä saa kaupoistakin ja ne mahtuu taas päälle ja ne saavat olla uudet lempihousuni. Kunnes kaivan tuolta aarrekammiosta jotkut toiset.