Raivona raitoja

Elämä on taas kiitänyt hurjaa vauhtia eteenpäin, melkein ehtii välillä istahtaakin, joskaan ei koskaan koneen ääreen...

Sain vihdoinkin kuvattua pipon ja lapaset jotka sain valmiiksi jo loppukesästä. Hyvin on ollut käyttöä töissä pihalla seisoskellessa. Olisi tulossa loppulangoista pieni kaulahuivikin. Näissä vermeissä varmasti näkyy keväthangilla, ei pääse päiväkodin täti katoamaan!

Ja olympianeuleeksi kaavailtu villahaalari, joka ei ehtinyt olympialaisiin, ehti kuin ehtikin kuitenkin ennen pakkasia valmiiksi. Sain jopa vetoketjunkin ommeltua paikoilleen. Tämähän siis käväisi valmiina jo viime talvena, mutta totesin suunnittelussa ongelmia (eli lahkeet ja hihat tulivat liian kapeat, ei mahtunut riittävästi pukinetta alle) ja ajattelin pistää kokonaan uusiksi. Nyt siihen tuli muutenkin lisää kokoa, toivottavasti mahtuu koko talven ja osan kevättäkin...

 Ja jämälangoista lapaset. Onneksi mummo alkoi tekemään näitä lisää niin ei tarvitse enempää ahkeroida :)

Sit lapsi tarviis vielä sukkia ja kaulurinkin. Ei kai sitä muuta äiti voi kuin tehdä. Vaikka kaikkihan sen tietää ettei suutarin lapsella ole kenkiä. (Mut sitten ei varmaan ollut myöskään niin, että itse suutarilla oli miljoonia kenkiä...)

Idea+2xlomaviikko+jämälangat=neuletakki+kipeät hartiat

Siinä kaava tähän takkiin.

Luulin keksineeni ihan itse mullistavan idean tehdä etukappaleisiin lisäyksiä ja kääntää ne taskuiksi, ja sitten huomasin, että on olemassa Goodale. Kopioin siis alitajuisesti jonkun toisen ideaa.

No, lopputulos on mielestäni kuitenkin kiva ja toimiva, ja se on tärkeintä. Eihän tämä nyt kuitenkaan mihinkään massatuotantoon ole menossa. Hyvin se päälleni sopii vaikka itsetuntoni ja kokemukseni itsestäni luovana nerona kokikin kolauksen ;)

Langat ovat jämiä erinäisistä asioista. Kuten esimerkiksi vihreä tästä, joka valmistui ihan hetki ennen kuin aloitin takkia. Nuo näppylät yläosassa on helmiä.

Sininen on ostettu Ipanan takkia varten, tulipa sitten varattua vähän reilummanpuoleisesti lankaa...
Ipanan takki on ihan perus pappatakki. Käytetty tuona kuvauspäivänä ja kaverin häissä. Nyt on jo avuttoman pieni!

Ja violetin hankin harmaan pariksi kun kuvittelin tekeväni käsipyyhkeitä. Joo, merseroidusta puuvillasta. Arvaatte varmaan miksi jäi toteuttamatta... Se, mitä harmaasta lopulta tein, on tämä. Jota on tullut käytettyä ehkä kaksi kertaa. Tämäkin jäi pieneksi jo aikaa sitten.

Nyt on työn alla erittäin kesäinen setti: pipo ja lapaset. Näihin Suomen kesiin.

 (Kukkakuvat mökiltä juhannuksena otettuja)

Neuloosi, neuloo se

Kakara on kasvanut ja äidillä on taas neulomiseen aikaa, bussimatkalla töihin ja perinteiseen tapaan hiekkalaatikon reunalla istuskellen.

Bussimatkoilla onkin tehokkaasti saatu sitä isoa säkillistä keskeneräisiä tehtyä ja enemmänkin. Lankaa en ole ostanut puoleen vuoteen juuri yhtään (kerien laskemiseen riittää sormet ja varpaat, kyllä se on aika vähän!), joten voisi luulla, että varastokin on vajunut, mutta totuus näyttää toisenlaiselta...

Työn alla on sitten vielä Ipanan villapuku ensi talveksi, itselle neuletakki puuvillasta, isälle huoparukkaset (edelleen, vaikka piti jo toissajouluksi olla) ja neulepaita, joka ei tunnu yhtään kiinnostavan, ei vaikka sen kuinka monta kertaa sieltä kaapista nostaisi esiin.

Loma on ohi, mutta kesä jatkuu!

Pientä räpellystä

Käsitöiden osalta tämä alkanut vuosi on ollut tosi hiljainen. Muuten riittää kyllä tekemistä, vaikka hirmupakkasilla ei ole kotoa oikein mihinkään päässytkään.

Aloitin itselleni paitaa, ja siihen se sitten jäikin. Alkoi harmittamaan alussa tulleet virheet, enkä ole raaskinut purkaa tai aloittaa uudestaan, joten tämäkin jää johonkin tulevaisuutta odottelemaan. Edelleen haluaisin tuon paidan (Thandie funnel neck talven 2010 IK:sta) mutta en tiedä missä vaiheessa raaskisin purkaa... ja milloin olisi aikaa aloittaa se alusta.

Lapselle olen sentään saanut sukat tehtyä kylmiin varpaisiin. Ja parit villahousutkin, jotka ovat jo jääneet pieniksi. Ja ompelin äitini meillä käymässä ollessa muutaman sisävaipan vanhoista froteepyyhkeistä, hyvin ovat toimineet. Tykkään käyttää Ipanalla froteista sisävaippaa ja villahousuja kuorina päiväsaikaan, yöllä laitetaan yleensä joko PUL- tai fleecekuori. Aiemmin harsot olivat tosi hyvät, nyt ei taitos enää yllä kunnolla päälle. Eikä se enää imukyvyltäkään riitä. Kasvu on ihan huimaa!

Nyt aloitin jo ensi syksyksi villahaalaria, että varmasti ehtisi valmistua. Tahti näyttäisi olevan puoli kerrosta illassa. Lyhyen matikan opiskelleena en lähtenyt laskemaan, riittääkö illat...

Karvaiset ystävät lähettävät blogin lukijoille terkkuja. Tällaisen koulukuvista tutun kaverikuvan välityksellä.

Villahousublues

Ravelryn ihanan höpinäryhmän Kaheleiden kannustamana sain aikaiseksi tarttua koko viime talven mielessä hautuneeseen haaveeseen neuloa itselleni villahousut lämmikkeeksi. Ja jos tämä talvi on yhtä kylmä tai vielä kylmempi, niille tulisi varmasti käyttöä.
Langaksi valitsin varastossani jo jonkin aikaa hautuneen, serkun suuresta villapaidasta puretun tuntemattoman mutta mukavan tuntuisen langan. Puikot taisi olla 4mm, aloitin ylhäältä ja neuloin lahkeet magic loopina.
Vyötäröön laitoin jotakin toista lankaa, joka oli myös purettu jostakin. Luulin aluksi, että ruskea ja luonnonvalkoinen riittäisi vain juuri ja juuri pitkiin pöksyihin, mutta sitä jäikin jopa yli.
Ajattelin sitten tehdä samaan settiin sukatkin, niin ei varpaatkaan palelisi. Ja tämän väläyksen mieleen tullessa keksin toisenkin oivalluksen: mitä jos tekisi sukkiin napinlävet ja housuihin napit? Näin ne varmasti pysyisivät paikallaan eikä varsi ruttaantuisi nilkkaan.
Napit voisivat hämätä olevansa koristeena silloin, kun sukat eivät ole niissä kiinni.
Hurraa, keksin sukkahousut. Uusinta uutta.

Nämä pöksythän eivät mene juuri tällä hetkellä päälle, ja poseeraukset onkin tehty vain toinen jalka lahkeessa (siitä rutut polvessa viimeisessä kuvassa). Melkoista rimpuilua, voisin sanoa. Tosin eihän rantapallon kanssa villahousuja käytetäkään :) Kunhan palloilukausi päättyy, pääsen käyttämään näitä molemmissa jaloissa. Ja ihan varmasti tulen käyttämään, ellei meille tänne pohjolaan nyt yllättäen tule kesäkeliä.

Peppu, polvet, varpaat

Kiitoksia nyt ensi alkuun hyvistä vinkeistä! Tuota Villapallon suosittelemaa harsoa meillä onkin varmaan kymmenen metrin pakka (tai ainakin tosi, tosi iso), siitä saa monta vaippaa ja vaipanvaihtoalustaa :)

Tänään sain kuvia niistä muista ompeluksista, joten tätä voi pitää eräänlaisena jatko-osana eiliseen postaukseen.

Muutamat pienemmät kuorivaipat (jotkut taitaa olla taskuvaippoja, en muista enkä älynnyt tarkistaa) ja pussukka vaippojen kuljettelemiseen. Imujakin olen ommellut, mutta ei niissä ole oikein esittelemistä, sellaisia froteesuikaleita vino pino. Saatiin sisä- ja kuorivaippoja iso kasa, ei ole tarvinnut ommella itse enempää (Kiitoskiitoskiitos!). Nuo ihan pienet nb-kokoiset tekaisin, kun niitä ei ollut hommattuna ja Ipana tuskin kauhean suurena syntyy. Sanovat kuitenkin, että ne kasvaa nopeasti, niin en alkanut tekemään koko sarjaa...

Nämä on vähän isompaa kokoa. Ensi kesäksi pellehaalari ihanasta sateenkaariraidallisesta vuosikertajoustofroteesta, jonka sain kummitädiltä joskus aikoinaan. Kaava on jostain 80-luvun käsityölehdestä, sen kyllä mallista huomaa. Vanhasta, mutta hyväkuntoisesta trikoopaidasta tein vankilaraitabodyn (josta puuttuu vielä nepparit haaroista mutta tässä on aikaa ennen kuin tuo on sopiva) ja koska siitä olis jäänyt hihat käyttämättä, ompelin niistä tuollaiset kalsarit. En tiedä päätyykö koskaan käyttöön, mahtuuko tuonne minkäänlaista vaippaa. Kestovaippaa ei varmastikaan... No, nukelle ainakin menee jos ei sitten muuten käy.


Villapöpistä jäljelle jääneistä hahtuvista ja jostain huopumattomasta villalangasta askartelin vielä pienet töppöset ja tumput. Mallin repäisin päästä ja huovutin reippaasti koneessa. Tuli tosi söpöiset.

Lämmin, hellä, pehmoinen

Hah. Oli ihan pakko otsikoida juuri noin.

Kisun hartaasti keskeneräisenä rakastama jämälankavillatakki (siinä on aika paljon semmosia lenkuroita ja muita tapertelunjälkiä, jotka ei välttämättä kyllä onneksi näistä kuvista näy) tuli vihdoinkin eilen valmiiksi. Epäilen, että sain yliannostuksen ainaoikeaa, täytyy neuloa jotakin ihan muuta seuraavaksi.
Ihan parasta on, että nyt ne jämäkerät on pois pyörimästä, eikä mua varmasti palele. Ja sain noita ihanoita yksittäisiä nappeja hyvin käyttöön, tähän meni vaatimattomat 19 kappaletta.


Tää on lämmin. Ja turvallisen oloinen. Ei ehkä kaikkein trendikkäin, kaunein tai kallein. Mutta tuntuu mukavalta ja heti alusta asti on kotoisa olo.

Eli mummolatakki on ihan sopiva nimi.
Toiminee paremmin ilman mahaa, vaikka voi se olla vähän nakinkuori sittenkin. Mut koska tää on kotitakki, ei se haittaa. Samanlaista kaulusta vois harkita tekevänsä johonkin muuhunkin. Tän kummempia kuvia en siitä päällä tarjoa, kun ei se nyt vaan yhtään istu. Pituus on polveen.

Olis pitänyt varmaan tehdä Kisulle oma tupakkitakki... Se vasta hieno oliskin ollut.

Girl´s best friend

Että tälläinen projekti tuli otettua sitten tänään. Sen lisäksi, että saatiin kenkähyllyt ja naulakot eteiseen, ja taulut seinälle. Ja sen lisäksi, että pääsen aloittelemaan vaatehuoneen siivoamista. No, parempi hoitaa nämä näperryshommat nyt, joulun alla ei välttämättä ole aikaa tai tarmoa...


Kun olin pieni tyttö, pääsin aina auttamaan mummoa kristallikruunun pesemisessä. Kuka täysjärkinen tuohon hommaan nyt olisi vapaaehtoisesti lähtenytkään... Minä kiipesin pöydän päälle ja irrottelin kristalleja yksi kerrallaan, mummo pesi niitä alapuolella pesuvadissa, kuivasi ja ojenteli takaisin kiinnitettäväksi. Ehkä juuri tämän takia juuri minä sain tuon lampun perinnöksi.

Silloin pienenä olisin halunnut ripustaa tälläiset korviin. Nyt kun olisi mahdollisuus (eli nyt kun mulla on reiät korvissa eikä ketään kieltämässä) ei haluta enää yhtään. Aika tylsää.


En laskenut kristalleja. (Mummo laski aina kukkokalat siivotessaan. En tiedä miksi oli tärkeää tietää ahventen lukumäärä, mutta niin se vaan oli.) Aika paljon niitä kuitenkin oli. Vaikka jokaista ei tarvitsekaan pestä erikseen, liottaa vaan astianpesuainevedessä, pitää ne pyyhkiä yksi kerrallaan. Ja vielä ripustaa takaisin... Mutta onneksi ei enää tänään. Kruunu muuttaa huomenna makuuhuoneeseen ja makuuhuoneen valaisin eteiseen. Niin se sopii tällä hetkellä paremmin.

Pienestä vironvillaviltistä tuli kiva. Dominoneliöitä oli kiva neuloakin, kun ei tarvitse yhdistää. Ja olen kyllä sitä mieltä, että ihana villa on enemmänkin tämän tytön paras ystävä kuin kylmät, tyhmät timantit.


Ja joululahjapajakin käynnistyi ihan vahingossa kun tuli tehtyä miehelle liian pieni neulomus. Salaisuuden varjelemiseksi en kerro siitä vielä yhtään mitään. (P.S. Ravelrystä löytyy)

Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen

(tästä kuvasta ainakin. tosin se on otettu syyskuun puolella.)

Lokakuun alku on ollut minulle jo pitkään aina jonkin uuden alku. Juuri näihin aikoihin minuun iskee halu tehdä jotakin tälle kaikelle. Vaikkapa leikkuuttaa uusi hiusmalli, aloittaa uusi harrastus, sisustaa uudelleen tai hankkiutua eroon liiasta tavarasta. Tänä syksynä se uudistus on koskenut kotia (mikä lie pesänrakennusvietti). Ollaan jo remontoitu ja siirrelty mööpeleitä, vielä olisi tarkoitus vaihtaa minun opiskelija-aikainen sängynrohjo ihan oikeaan parisänkyyn jossa olisi jopa hyvä nukkua ja selkiyttää tätä tavarakaaosta lokeroilla ja laatikoilla. Voi olla, että tarinoin rempasta tarkemmin kunhan loputkin alkaa olla kohdillaan.

Toinen into, joka minuun iski, oli ajatus siitä, että noista langoista pitäisi nyt viimeinkin päästä eroon. Että neuloisi vain niistä, mitä varastossa on. Kyllästyin siihen, että ne samat langat tulevat minua vastaan joka kerta, enkä vieläkään ole neulonut niitä. Jonkinlainen oma stashbusting-projekti siis.
Laatikoihin lankoja järjestellessäni huomasin kuitenkin, että ongelmani ei ollutkaan varastoitujen lankojen määrä (mahtuivat yhdelle hyllylle ja tyhjääkin jäi) vaan keskeneräisten määrä. Oli pussia, kassia ja nyssäkkää täynnä milloin mitäkin vähän aloitettua tai vähän vaille valmista. Eli projekti muuttuikin jonkinlaiseksi omaksi fufo-projektiksi, ja uutta saan aloittaa sitten kun noiden pussukoiden määrä muuttuu vähemmän ahdistavaksi...

Muuten elämä onkin vähemmän ahdistavaa. On ihanaa, että saa luvan kanssa möyriä kesken päivän pitkälleen peiton alle ja ottaa kirjan käteen. Saa hetken mielijohteesta tekaista kahvikakun ja hotkaista puolet siitä saman tien. Voi juoda joka ilta kaakaota kermavaahdolla. Saa hyvällä omallatunnolla kävellä hi-taas-ti ja vain tasaista tai alamäkeä ja istuskella välillä ihmettelemässä jättimäisiä räkättiparvia. Raskaus, mikä ihana tekosyy :)


Siksi teinkin eilen "pikku"leipiä jo pitkään tyhjänä kököttäneen keksipurkin täytteeksi. Sieltä ne tuntuvat hupenevan tasaisen varmaa tahtia. On tosi hyviä, vaikka tein ne ihan vaan peruspikkuleipätaikinasta, ilman mitään kommervenkkejä. Taikinakin oli hyvää.

Mukavaa on, että keksin, että voin juoda pitkään kaipaamaani iltateetä ilman massiivista närästystä jos lisään siihen maitoa. Ei se mitään parasta ole, mutta parempaa kuin olla kokonaan ilman.


Ihanaa on myös, että sain ihanalta Kramoxilta lisää lankaa tähän pieneen vilttiin, joka uhkasi jäädä muutamaa neliötä vaille valmiiksi (pienellä laskemisella näyttäisi neljää vajaalta). Nyt lankaa on tosin taas vähän liikaa! No, teen siitä sitten reunusta niin paljon kuin tuntuu hyvältä ja etsin lopuille sitten taas uuden kohteen. Kunhan olen saattanut muutaman muun keskeneräisen valmiiksi sitä ennen.

Pirtsukat

Aloitetaanpa taas kerran valittamalla. Ihan pakko, äärimmäinen pakko mainita, kuinka paljon inhoan sitä, että blogeissa kaikki on nykyään pehmoista. Äh. Kun on nähnyt muotibloggarin uuden pehmoisen puuvillapaidan, neulebloggarin pehmoista kashmirlankaa ja sadannen kerran sen pehmoisen kissan, koiran tai muun karvaeläimen, alkaa olla jo aika pehmoinen pääkin... Onko perussanassa pehmeä jokin vikana?

Ja siihen päättyy valitus. Tällä hetkellä täällä neulotaan, neulotaan ja neulotaan, mutta valmista ei meinaa tulla millään.
Kaikki on joko liian isoja kuljetella, liian monimutkaisia tai liian tylsiä (tai virkkausta, blääh) ja siksi pitää koko ajan aloittaa uutta. Tai sitten tulee äkillinen tarve juuri jollekin tietylle asialle ja se pitää tehdä juuri nyt ja heti.

Esimerkiksi meneillään oleva villapeitto parin kuukauden päästä syntyvälle piltille (ihanniinkuin sitä tartteis justnyt ja ihanniinkuin meillä ei peittoja ois...).

Nämä on kans siihen tarpeeseen neulottu. Siis enhän minä villasukkia tarvitse, vaan tein serkun kanssa diilin, että se neuloo minulle mustan pipon ja minä neulon sille sukat. Kun mustan pipon minä tarvitsisin, mutta olen niin laiska, etten perusneuleita jaksa vääntää. Ja sukat tahtoi hän, koska ei kuulemma hallitse kantapäätä.

Tässä kuvien välissä pitää tunnustaa, että en minäkään. Siis sitä mikä meidän suvun ukkojen mielestä on se ainoa oikea, se jonka mummo aina teki, eli vahvistettu hollantilainen. Ilmankos multa ei paljon sukkia ukkelit pyytele.

Aika räväkkää neulepintaa tuli tuosta Pirkon luona aikoja sitten taiteilemastani Nallesta. Tässä siis se silloin Ginger berries-väriksi tituleeraamani lanka. Mutta on toisaalta aika saajansa oloistakin. Siis räväkkä ja iloinen!

Tätä näkyä muistelen enää haikeana. Kliivian (ensimmäinen!) upea kukkaloisto loppui tänään, kun viimeinenkin kukka putosi. Nyt täytyy varmaan lähteä teurastushommiin ja syvään huokaisten nirhaista tyhjä kukkavana pois.

Palmikoitu porkkana

Noniin, nyt jotakin, joka on

a) hyvin suunniteltu ja tällä kertaa myös onnistunut toteutus

b) jotain muuta kuin ainaoikeaa.

Eikä se ole vauvalle. Tai miten sen nyt ottaa, hyvin tuo ainakin ipanan ympärille tällä hetkellä virittyy.
Hiukset olis voinut sitaista pois tieltä, niin näkyis tuo iso kaulus paremmin. Ja nyt kuvia katsellessa häiritsee sekin, että nuo farkut istuu niin huonosti. Unto sentään poseeraa.

Tämä oli siis siitä vanhimmasta ufosta puretusta langasta. On lämmin. Ja ihanan värinen. Ja mohairista ja akryylistä huolimatta tosi hyvän tuntuinen.

Pitänee vilauttaa Kisuakin. Se sai remontin kunniaksi (josta lisää myöhemmin) "mummoltaan" ihananihanan laatikon ihan omaksi. Se on niin ihana että siinä pitää käydä aina ohi kulkiessa istumassa ja pyöräyttämässä maha ylöspäin.

Henkisessä mummolassa

Selailin netissä uusia syksyvaatekuvastoja ja muotipuotien tarjontaa. Yllätyin iloisesti siitä, että taidokkaat palmikkoneuleet ja kirjoneuleet ovat nyt myös muodikkaita. Jee, tänä syksynä saisi tehdä jotain joka olisi sekä kiinnostavaa neulottavaa että ajankohtaista!

Vaan mitä teen minä:


Neulon ainaoikeaa epämääräisistä langoista. Ja minulle tulee siitä hyvä, lämmin mieli. Kuin olisi lapsena mummolassa leivinuunin lämmössä ja söisi tuoretta pullaa.


Tästä tulee isona takki. Perusmalli, raglanhihoilla, ei mitään muotoiluja. Neulon yhteen sitä edellisessä postauksessa näkynyttä muovimohairia (jota on edelleen 9 kerää ja tulee olemaan lähes yhtä paljon tämän projektin loputtua, tähän menee ehkä 2, hemmetti) ja kaikkia ohuehkoja lankoja joita minulla on varastossa yksi kerä tai sen alle. Pituus tulee olemaan se mikä noista tulee. Eli aika pitkä.

Ehkä tämä flunssakin hieman vaikuttaa siihen mitä haluaa neuloa. Kun telkkarissakin kaikki muu paitsi venäläinen draama vaikuttaa liian nopeatempoiselta.

Keltainen Käpy

Ei mulla ole tästä mitään muuta sanottavaa. Mies sanoi "jännä" kun ei kehdannut sanoa suoraan.

Hyvätkään suunnitelmat ei aina onnistu. Onneksi ei sentään mennyt hyvä lanka hukkaan, tämä lanka on nimittäin ihan hirveää. Puolet muovia, puolet mohairia. Olisihan se pitänyt arvata.
Joustofroteesta extemporeena ompelemani pipokin on tiukka ja liukas, ja sitä saa olla koko ajan kiskomassa alaspäin.

Jotain onnistunuttakin olen sentään saanut aikaan, tai ainakin nää näyttää nätiltä: