Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläinsuojelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläinsuojelu. Näytä kaikki tekstit

11.7.08

Aika mennä jolkottaa

Korjauksena edelliseen, Kisuhan on löytökissa joten tarkkaa syntymäpäivää ei ole tiedossa. Edes viikkoa. Adoptoinnista olemme sitten laskeneet noin kaksitoista viikkoa taaksepäin ja arvottu siltä viikolta päivä. Todellisuudessa tuo elukka voi olla viikon tai kaksi nuorempi tai vanhempikin. Liekö tuolla niin väliä. Sama homma on tuon Untonkin kanssa, arvotulla päivällä mennään. Viikkomäärä on kuitenkin vähäsen tarkempi.

Itse asiassa koirankin kanssa on sama juttu. Se tuli meille noin yhdeksänkuukautisena (tai ainakin näin väitettiin) kiertolaisena ties kuinka monennesta perheestä, me taisimme olla neljäs ja viimeinen koti. Samalla lailla arvottiin sieltä yhdeksän kuukauden päästä jokupäivä, ja ollaan nyt pidetty sitä synttäripäivänä. Onhan tuo aika pitkään ehtinyt meillä ollakin, ensi lokakuussa täyttää 11. Jos ikäarviot alussa pitivät paikkaansa.

Tässä on viime kirjoittelun jälkeen ehtinyt tapahtua vaikka vallan mitä. Kisun synttäriviesti oli ajastettu tiistaille, itse kun olin ihan muualla.

Käytiin kylttyyrimatkalla Tallinnassa. Nähtiin ainakin suomalaista viinakulttuuria, itse harrastimme sitä hyvinkin niukasti. Tuli syötyä hyvin ja ostettua lankaa ja puikkoja ja virkkuukoukku. Ja luksusviinejä himpun halvemmalla.

Minulla ei ole ollut tapana bloggailla ostoksistani. Mietinkin nyt, pitäisikö minun SNYni elämää helpottaakseni alkaa kertoa kirja- ja lankaostoistani? (joo oon mukana) Räveltämössä on kyllä lankani päivitettynä ja kirjani myös. Laitoin sivupalkkiin kirjat kanssa, jos hällä ei tunnuksia tuohon edellämainittuun ole. Eihän se nyt haittaa jos samaa lankaa lisää saa...

Ollaan käyty ihailemassa pylvästämme käsityön museolla, oikein oli taideteoksen paljastustilaisuus. Tai no tiedotusvälineet eivät vielä tähän hätään ehtineet. Tarjoiluakin oli. Jonkin aikaa neulottiinkin, oli kyllä kivaa. Itse sain lähinnä vain purettua ja tehtyä samat virheet uudelleen. Tapaamisia täytyy järjestää nyt kyllä kesälläkin.

Muuten olen tehnyt vain töitä.

Aloin vastuulliseksi aikuiseksi, vihdoinkin. Johan tässä on ehditty elää 9396 päivää, 3 tuntia ja 34 minuuttia.

[tässä olisi kuva minusta ajamassa pyörällä kypärä päässä jos kamera ei ois ollu Miehellä mökillä mukana]

Nyt kun vielä saisi aikuisten pyörän.

28.5.08

koirista asiaa

Huhhuh, onpas ollut päivä. Ei taida olla minunkaan elämässäni enää muuta kuin työtä. Ja stressimigreeniä. Vaan ei siitä sen enempää.

Minut herätti tänään Teijan blogissa ollut Guillermo Vargasin koirantappotaiteen vastustava adressi. Vaikka taiteen suuri ystävä olenkin ja voin olla usein montaa eri mieltä jostakin teoksesta, tästä olen vain yhtä mieltä: EI! Vaikka tämä taiteeksi tunnustettaisiinkin, se ei missään nimessä ole hyvää taidetta saatikka hyväksyttävää. Yäk.

Ja sama enklanniksi:

Dear Friends,

I have just read and signed the online petition:

"Boycott to the presence of Guillermo Vargas "Habacuc" at the Bienal Centroamericana Honduras 2008"

hosted on the web by PetitionOnline.com, the free online petition
service, at:

http://www.PetitionOnline.com/ea6gk/

I personally agree with what this petition says, and I think you might
agree, too. If you can spare a moment, please take a look, and consider
signing yourself.

Ja nyt kun eläinsuojeluasioissa ollaan, niin haluan myös ilmoittaa, että on olemassa uusi sivusto, Karkulaiset.
Karkulaiset on ilmaispalvelu, missä voit ilmoittaa kadonneen koirasi tai ilmoittaa myös siitä, jos olet ottanut irti juosseen koiran kiinni.

http://www.didaktics.com/karkulaiset

21.2.08

Linkkivinkki torstai-illan ratoksi

Tällainen me tarvitaan. Oikeesti. Käykää allekirjoittamassa, tai lukekaa edes.
Vetoomus eläinasiavaltuutetun viran perustamiseksi

Listassa on nyt 6000 nimeä - vielä olisi hyvä saada paljon lisää nimiä. Teurashevoskuljetusadressi on saanut 37 000 nimeä - olisihan se hyvä, että tähänkin adressiin saataisiin sama määrä!

Adressi luovutetaan maaliskuussa ministerille.
Tämä ylläoleva teksti Keski-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen sivuilta.