Pientä pintaremonttia

Löysin kotikotoa vanhan kiikkustuolini. Se oli lapsena niin ihana! Vuodet leikkimökissä olivat saattaneet sen aika surulliseen kuntoon.

Pari iltaa siinä meni, ja johan näytti paremmalta. Nyt kelpaa Ipanan kiikutella.

Seuraavaksi luvassa epämääräinen postaus

Olympianeule alkaa olla hyvällä mallilla. Sietääkin olla, kun huomisesta lähtien alkaa taas työ haitata harrastuksia ja neulonta-aikaa on vähemmän.

Pieni vammautuminen kyllä hidasti paljon tätä hommaa. Sain nimittäin perjantaiaamuna loistavan idean alkaa maalaamaan (tai oikeastaan käsittelin sen puuvahalla) vanerilaatikoista kasattua rumilusta jota vinyylihyllyksikin saatamme kutsua, ja siinä paljain käsin rätillä tasoitellessani (yritin säästää kumihanskoja, nokkela ja pihi kun olen) sain tikun sormeen. Yhden päivän yritin sitä kaivella sieltä ulos neulan kanssa, sitten luovutin ja siellä tuo tuntuu olevan edelleen. Tulkoon pois sitten kun tulee, jos tulee.

Hylly kylläkin maastoutuu vaaleanharmahtavana nyt huomattavasti paremmin ympäristöönsä. Tuo kuvassa oleva ei sen ympäristöä kyllä ole, vaan minä pönötän seuraavassa kuvassa sen paikalla havainnollistaen ällistyttävää ja merkittävää keksintöä: kauluriani voi käyttää myös selänlämmittäjänä.
Minun on jo pitkään pitänyt neuloa itselleni tuollainen pötky, kun ajattelin sen auttavan selkävaivoihin. No nyt sillä ei ole enää niin kiire, kun on tuo korvaaja olemassa.
Ylemmässä kuvassa havainnollistuu hyvin myös se, kuinka nämä kuvat tähän blogiin yleensä hommataan... Eli itselaukaisin päälle johonkin pöydänkulmaan, juostaan kuvaan ja toivotaan, että kamera tarkentaa jonnekin niillemain missä malli tököttää, leikataan sitten ympäröivä sotku kuvankäsittelyllä pois ja toivotaan että tarkkuus edelleen riittää itse esiteltävän asian hahmottamiseksi.

Koska Rieppakin on esitellyt kotinsa "as is", uskalsin minäkin yhden uncut-kuvan tähän tunkaista. Koko kodin kuvaaminen olisi voinut olla vähän liian horrorpätkä herkille lukijaraukoilleni. Siinä siis on pystyssä kissanpönttöpahvilaatikkoa johon on päälle heitetty mohairhuivi (jota elukat tuntuvat rakastavan), lattialla hulluna pölyä ja kissankarvapalleroita ja lipaston päällä mikrokuituliinaa jolla ne olisi voinut kätevästi poistaa jos olisi sattunut huvittamaan. Nuo vinyylipinot lattialla on kyllä erityispoikkeustilanne, se hylly kun on tuolla makuuhuoneen kaappien edessä vahattuna ja kuvattuna, jos joku nyt sattui unohtamaan. Ja mulla on hattu päässä kun oon ihan justkohta lähdössä kirjastoon. Ja kiiltävät housut koska niihin ei tartu yhtään kissankarva. Etualalla näkyvän korin sieppasin mukaan kirpparilta rahaa vastaan, koska se oli hienosti harmaantunut ja just sopivan kokoinen.

Kattokaa vaikka. Käytössä siinä tarkoituksessa johon sen tarkoitinkin käytettäväksi.

Vanhuus ei tule kello ranteessa

Ja tämän tämänpäiväisen vanhenemisen kunniaksi pääsin sydänfilmiin, lääkärin tutkittavaksi, verikokeisiin, nieluviljelyyn ja keuhkokuvaan. Hassuinta oli ehkä se, että sain sanoa syntymäaikani joka toiselle vastaantulijalle ja useampaan kertaan, mutta kukaan ei huomannut että se on ollut tasan 27 vuotta sitten. Tai ei ainakaan sanonut mitään. Röntgenissä sentään kehuttiin tatuointia.

Viime aikoina minua nimittäin ovat vaivanneet ehkä maailman kaikki ärsyttävimmät pikkutaudit, esimerkiksi nyt nokkosrokko, kurkkukipu, mahakipu, suonenveto, närästys, huimaus, rintakipu ja sensellaiset. Väsyttänytkin on enemmän kuin tahtoo itselleen myöntää.

Silti ja ehkä juuri siksi olen päätynyt harrastamaan arkeologiaa makuuhuone-olohuone -akselilla. Makuuhuoneessa päätin aloittaa suursiivouksen kirjahyllystä ja imuroin joka ikisen hyllyn ja joka ikisen niteen. Ahkeruuden huippu! Samalla tein havainnon, kuinka mielenkiintoisia kirjoja meillä onkaan. Vielä kun ehtisi niitä joskus lukea! Ja miltei jokaisessa ennen 80-lukua kirjoitetussa lapsenkasvatusoppaassa sen lapsen nimi on Anna, jos kyseessä on tyttö; poika on Pertti tai Yrjö.
Sen lisäksi sain Mieheltä synttärilahjaksi yhden mielenkiintoisen romaanin lisää. Mistähän sitä aloittaisi?

Jatkoin kaivauksia vaatekaapissa. Kaiken odotetun kauan käyttämättömän vaatepaljouden lisäksi sieltä putkahti esiin entisen asukkaan vihko, johon hän oli kerännyt runoja. Ilmeisesti on ollut vähän kiire muuttaa tänne sisään, kun sitä ei silloin löytynyt... Olen näköjään vain heitellyt sinne vaatteita päälle. Jos jatkan siivoamista tätä tahtia, olen ehkä perjantaihin mennessä saanut imuroitua makuuhuoneen. Ja kun olen päässyt keittiöön asti, voin ehkä aloittaa alusta?

Mielenkiintoisin löydös saattoi kuitenkin olla arkussa. Sivuvalossa pinnassa näkyvät kohoumat, jotka oli pienen kiertelyn jälkeen tulkittavissa kukkakuvioiksi. Myös jokin vuosiluku kukkien väliin saattaisi sijoittua... Äiti ei muistanut enää minkä väriset nuo kukkakuviot ovat alunperin olleet, eikä vuosilukuakaan. Mummoni kapiokirstu on kuitenkin kyseessä, eli tulkintani vuodesta tuhatyhdeksänsataaneljäkymmentäjotain olisi aivan mahdollinen, viimeinen numero taas voi olla mitä tahansa. Haluaisin saada nämä kuviot tuolta talteen ja kopioida ne, sekä lisätä mummon ja ukin kihlavuoden lisäksi Miehen ja omani, ja näin yrittää saada siihen jonkun perinteen alulle. Sukulaisten jututtamista siis tässä asiassa on harrastettava, valitettavasti arkun rakentaja ei ole enää vastailemassa. Alkutoimenpiteenä piirsin kuviot tussilla maalipintaan ja kopioin sen kaavapaperille. Kunhan maalit on raaputettu, kolot kitattu ja pohjamaali maalattu, pääsee sommittelemaan niitä takaisin pintaan.

Tähän liittyen kävin matkalla tutkimuksista kotiin ostamassa itselleni syntymäpäivälahjaksi kalustekittiä. Hyvää vanhenemista vaan, minä. Lähdenpä juhlan kunniaksi korkkaamaan kurkkupastillipussin. Jos söis kaikki, niin siitähän vois mennä sekaisin. Maha nimittäin.

Edit: Hahaa!

Vihreän viehätys

Viikonloppuna mökkeillessä valmistui kuohuviinin juonnin ohessa yhdet sukat, toiset lähti tulemaan kun lankaa kerran riitti. Tosin siinä kävi sitten niin, että ne ekat sukat ei istuneet jalkaan, eli ne on purettava kantapään taakse asti ja neulottava uudelleen. Jos malttaa! Onneksi tuolla ei niin kiire ole, toisin kuin eräiden toisten sukkien kanssa... (Eräille KipAkoille vaan tiedoksi jos huolestuttaa, kyllä ne sieltä tulee ja ihan ajoissa.)


Pyysin äidiltä kihlajaislahjaksi ukin tekemää vihreää arkkua. Sain. Jee! Sen kotiin raahaamisen jälkeen olenkin kyyköttänyt parvekkeella sitä rapsuttelemassa. Jäin koukkuun. Kaikki liikenevä valoisan aika menee raaputin-paaputinvehkeen ja voiveitsen kanssa maalin kuorintaan, neliösentti kerrallaan. Aina välillä jännittää, mitä alta paljastuu.


Ne jotka oikeasti osaa kunnostaa tällaisia vanhoja huonekaluja, voi nyt katsoa muualle aina kun arkku mainitaan. En osaa, enkä yritäkään entisöidä tätä, vaan rapsuttelen siitä nyt sen minkä saan, katson miltä se sitten näyttää, ja mietin mitä sille voisi tehdä. Jännää on.


Paitsi jos jollakin asiantuntijalla olis hyvä neuvo kosteusvaurion korjaamiseksi mitä luultavimmin vanerissa, otetaan vastaan. Takaa tämä on nimittäin noussut kuplalle. Saisko sitä millään oikenemaan? Tarviiko ihmeaineita tai taitoja tai välineitä?

Kotirouvan elämä ja teot

Muutamia tunnelmapaloja ihan muuten vaan:

Ostin itselleni kukkia. Laitoin kissansuojuksen sisään ihan varmuuden vuoksi.

Kisustakin on nyt kuvia ruipan kanarialinnun metsästyksessä. Se on peto.


Tai sitten se vaan esittää, ja on oikeasti mamman poika.

Ei se lämmin taida luita rikkoa. Aiemmin toi elukka oli kuitenkin kokonaan tuon viltin sisässä suorassa auringonpaisteessa.

Ja kissan puu on vihdoinkin miltei salonkikelpoinen. Läpykän päällys on sisustukseen sopiva, pörröinen ja jopa ommeltu eikä vain liimattu kiinni.

I <3 Husqvarna

Rakkautta on löytää joustotikki. (Ja saada kummitädiltä hirveä kasa kankaita)
Design by milliini. Ihan varmasti oon alitajuisesti kopioinu tään idean jostain. Nyt mä haluan myös neuloo tälläsen hurstin. Langatkin olis jo...

Ai joo, naukumaakareiden puu on vihdoinkin valmis. Sain sen puuttuvan pätkän vihdoinkin kieriteltyä.

Ennen:

Jälkeen:

Vain tolppa-apina pysyy samana. Huomaa myös lentävä hiiri. Vaaleanpunaraidallinen lentävä hiiri. Jolla on pyllyssä kukallinen lenkki. Vain luonto voi olla näin ihmeellinen.

Hyllyissä vielä tilaa.

Aloitetaan taas käsityöllisellä annilla. Isäni rakensi meille tekemieni piirustusten mukaan cd-hyllyn, jonka minä petsasin ja lakkasin. Hylly on jotakin havupuulautaa ja tausta koivuvaneria. Näyttäisi tuonne vielä muutama levy mahtuvan.

Ja jatketaan sisustusteemalla, jota taitaa riittää tässä muuton jälkeisinä viikkoina... Makuuhuone on seuraava paikka, joka on nyt esittelykelpoisessa kunnossa.

Tuttu sängynpääty ja sen yllä tuttu tilkkutyö. Nössökin on ennenkin esiintynyt valokuvamallina. Toisena yöpöytänä toimii vanha arkku, toisella puolella kirjansa saa laskea lipaston (vai senkki?) päälle.
Siinä voi myös peilailla itseään. Peilin kehykset ovat kelopuuta, tämäkin isän tekemä kapistus.
Meillä on myös lukunurkka, jonne lekorpusiäär sijoitettiin. Voi olla että se toimii enemmänkin juuri tuossa kuvan esittämässä tarkoituksessa: käytössä olevien vaatteiden säilytyspaikkana.
Ja kirjahyllyssä on vielä tilaa: bookdepository, here I come... tai sitten ei, tällä opintorahalla.

Jos olit havaitsevinasi seinissä jonkun vaaleanpunaisen sävyn, et ole nähnyt harhoja. Sellainen se onkin. En ihan hirveästi pidä siitä, mutta niinkuin aiemmin sanoin, täytyy opetella elämään sen kanssa. Ei sitä tiedä miten paljon sitä siihen vielä tykästyy...

Ja vielä viimeiseksi käsitöitä, kuinkas muuten. Aloitin eilen illalla aivotonta neuletta. Näin epäajankohtaisesti seiskaveikasta, kun sitä sattui olemaan saatavilla. Näyttäisi kuitenkin muotoutuvan kovinkin aivolliseksi tuo työ. Täytyy meinaan vähän suunnitella neuloessa enemmän kuin olin alunperin ajatellut...

Suosittu sisustuselementti

Huh. Vihdoinkin kotona. Voi olla, että hetki menee ennen kuin kotiutuu täysin. Tuntuu vielä siltä, kuin olisi vieraana tässä kämpässä... En osaa tehdä mitään, en tunnista jääkaapin sisältöä omakseni. Kolme viikkoa on liian pitkä aika olla muualla. Kissat ja Mieskin varmaan jo vierastaa.

Kolmessa viikossa toisaalta ehtii paljon. Vaikka olisi aamut, päivät ja illat töiharjoittelussa. Tulihan tuota turattua. Lootia, neuleita, muuta pientä näperrystä. Niitä muita käsityöasioita hieman myöhemmin, sisustusasiaa nyt.

Sain äidiltä lampaantaljan. Se on vanha, jostain joskus tullut ja mökin aittaan päätynyt. Tuuletin sen ja harjasin muutamaan kertaan. Minä tykkään paljon sen pehmeydestä ja olenkin istunut viime viikon sen päällä lattialla telkkaria töllöttämässä. Yöllä pidin varpaita sen sisässä, ei muuten paleltanut. Unto rakastunui siihen heti kun heitin lattialle ja vetäisi sen päällä kunnon päiväunet. Kisu taas kiertää kaukaa, ei uskalla astua päälle. Vaatii siis varmaan vielä totuttelua.

Laatikoitakin väsäsin ja maalailin. Meillä tursusi pipoja, kaulahuiveja ja lapasia joka kolosta, mutta eipä tursua enää. Onhan ne selvästi käsintehdyn näköisiä, mutta minulle kelpaa. Tärkeintähän on aina funktionaalisuus.
Näit oikein, ne on pinkkejä sisäpuolelta.