Neuloosi, neuloo se

Kakara on kasvanut ja äidillä on taas neulomiseen aikaa, bussimatkalla töihin ja perinteiseen tapaan hiekkalaatikon reunalla istuskellen.

Bussimatkoilla onkin tehokkaasti saatu sitä isoa säkillistä keskeneräisiä tehtyä ja enemmänkin. Lankaa en ole ostanut puoleen vuoteen juuri yhtään (kerien laskemiseen riittää sormet ja varpaat, kyllä se on aika vähän!), joten voisi luulla, että varastokin on vajunut, mutta totuus näyttää toisenlaiselta...

Työn alla on sitten vielä Ipanan villapuku ensi talveksi, itselle neuletakki puuvillasta, isälle huoparukkaset (edelleen, vaikka piti jo toissajouluksi olla) ja neulepaita, joka ei tunnu yhtään kiinnostavan, ei vaikka sen kuinka monta kertaa sieltä kaapista nostaisi esiin.

Loma on ohi, mutta kesä jatkuu!

Pientä räpellystä

Käsitöiden osalta tämä alkanut vuosi on ollut tosi hiljainen. Muuten riittää kyllä tekemistä, vaikka hirmupakkasilla ei ole kotoa oikein mihinkään päässytkään.

Aloitin itselleni paitaa, ja siihen se sitten jäikin. Alkoi harmittamaan alussa tulleet virheet, enkä ole raaskinut purkaa tai aloittaa uudestaan, joten tämäkin jää johonkin tulevaisuutta odottelemaan. Edelleen haluaisin tuon paidan (Thandie funnel neck talven 2010 IK:sta) mutta en tiedä missä vaiheessa raaskisin purkaa... ja milloin olisi aikaa aloittaa se alusta.

Lapselle olen sentään saanut sukat tehtyä kylmiin varpaisiin. Ja parit villahousutkin, jotka ovat jo jääneet pieniksi. Ja ompelin äitini meillä käymässä ollessa muutaman sisävaipan vanhoista froteepyyhkeistä, hyvin ovat toimineet. Tykkään käyttää Ipanalla froteista sisävaippaa ja villahousuja kuorina päiväsaikaan, yöllä laitetaan yleensä joko PUL- tai fleecekuori. Aiemmin harsot olivat tosi hyvät, nyt ei taitos enää yllä kunnolla päälle. Eikä se enää imukyvyltäkään riitä. Kasvu on ihan huimaa!

Nyt aloitin jo ensi syksyksi villahaalaria, että varmasti ehtisi valmistua. Tahti näyttäisi olevan puoli kerrosta illassa. Lyhyen matikan opiskelleena en lähtenyt laskemaan, riittääkö illat...

Karvaiset ystävät lähettävät blogin lukijoille terkkuja. Tällaisen koulukuvista tutun kaverikuvan välityksellä.

Nukkujaimisto

Blogin päivittäminen on viime aikoina tuntunut haasteelta. Aikaa ja viitseliäisyyttä kyllä riittäisi, (h-hetkeä odotellessa joutuu oikein keksimään tekemistä itselleen) mutta joku tässä tökkii. Ravelry on hoitanut viime aikoina sen "kato, tein tämmösen" -tyyppisen raportoinnin ja tallettamisen niin tehokkaasti, että blogiin on kaivannut jotakin muuta sisältöä. En ole kuitenkaan vielä keksinyt, mitä se voisi olla. Ja tiedän, että eniten näitä tämäntyyppisiä postauksia kaivataan, ne ainakin jotka eivät Räveltämöön ole (vielä) kirjautuneet.

Yritin kuvata vauvalle ompelemiani vaatteita ja vaippoja. Siitä ei kuitenkaan tullut oikein mitään. Valo-olosuhteet olivat aika haasteelliset, ja tuntuu että valoisa aika livahtaa ohi ennen kuin ehtii mitään tehdäkään. Sentään joistakin kuvista saa jotakin selvää, joten raportoin niistä sitten. Osa onkin kyllä otettu jo aikaa sitten, kuten esimerkiksi tämä seuraava, jossa lumesta ei vielä ole tietoakaan...

Vauvan hoitoalustaan rakensin pehmusteen entisen sängyn petauspatjasta ja pöytäliinasta yli jääneestä suikaleesta (siinä on jonkinnäköinen muovipinnoite, kerniksi en sanoisi). En tiedä, miten tuo toimii käytännössä, toivottavasti pian päästään kokeilemaan.


Vanha pyyhe ja lakana yhdistyivät tälläiseksi köllöttely/vaipanvaihtoalustaksi. Saattaa olla kätevä jos vaippoja vaihtaa jossakin muualla tai jos tuo muovitettu tuntuu ikävältä paljaan pyllyn alla. Tuo pyyhe on ainakin ihanan pehmeää jotakin, sellaista karvaista :)

Ottobre tuli ostettua ihan vaan kun näin söpön kuuttipussin. Ja pakkohan sellainen oli saada väkertää. Oikein mitään kankaita ei paikallisesta kangaskaupasta saanut, joita ompeluohjeessa suositeltiin, joten minun versiossani vuori on ohutta mikrofleecea, ulkopuoli suurimmaksi osaksi polarfleecea, massussa pala vanhaa teddyä. Kädet saa piiloon noiden taitteiden alle, jotka tein paksusta villakankaasta. Samaa kangasta löytyy vetoketjujen takaa tuulilistoista. Luulisi, että tuossa tarkenee nukkua :)

Kissulaiset tarkenevat nukkua vierekkäin. Ja erikseen. Kisun lempipaikka on nykyään viltin päällä patterin vieressä, ja tyyli vähintäänkin erikoinen. Siinä se kääntelee kylkeä ja lämmittää välillä mahaa, välillä pyllyä.
Unton tekniikka vilun torjumiseksi on hieman taloudellisempi. Se nukkuu mieluiten viltin alla. Ja onneksi näppäränä poikana osaa sen itse päälleen asettaa.

Ensi kerralla ehkä sitten sitä toisenlaista sisältöä, tai sitten ei. Ois mulla sellaista katomitätein-esiteltävääkin, sekä puikoilta että ompelukoneen alta.

Modernia muovia ja romanttista countrya

Kiitos mielettömästi kaikista ihanista kommenteista edelliseen merkintään ja tykkäyksistä Ravelryssä, olen ihan hämmentynyt. Itse teette hienoja pitsineuleita ja tyylikkäitä kirjoneuleita ja monimutkaisia palmikoita! Ei ainaoikeintakki oo niiden rinnalla mitään!

Ja tällä kertaa vähän lisää tarinaa remontista.

Eteiseen ostettiin kenkälokerot. Nyt ei pyöri kengät ympäri eteistä, se ennen siinä seisonut yksi hylly ei paljon siihen kaaokseen tainnut auttaa. Mun mielestä nää on just passelit ja hienot, vaikka onkin muovia. Ja modernia muovidesignia on niiden yläpuolelle laitetut eläimen peräpäätkin. Ja koska nyt lähdettiin muovilinjalle eteisessä, niin siirrettiin siihen aiemmin makuuhuoneessa killunut lumipallolamppu. Nyt kaappi ei sovi tyyliin, mut ei me välitetä siitä. Ei oo meidän kaappi (vaan vuokraemännän).


Makuuhuone on sitten profiloitunut romanttisen countryhenkiseksi (hah, yritänpähän vaan kuulostaa oikealta sisustajalta). Täällä otettiin myös jo minun alusta asti vihaamani vaaleanpunainen viirutapetti pois, ja maalattiin seinät samoilla sävyillä. Täällä muut seinät ovat sitä melkeinvalkoista, ikkunaseinä vaaleanharmaa. Siitä erottuu nyt kivasti nuo valkoiset ikkunanpuitteet ja muut kalusteet (ikkunathan siis tulivat about vuosi sitten).

Kirjahylly on ennallaan, mutta sattuneesta syystä lankakaappi muutti muotoaan vauvanvaatekaapiksi (joo, se on eri lipasto, vaihtokaupalla hankittu) ja ikkunaseinustalle tuli yksi ihan uusi kaluste (meille uusi, käytettynä hankittiin). Ennen Ipanaa me pidetään siinä tuota äitiyspakkausta niin kissat saa pällistellä sen päältä ulos. Eivätkä muka mahdu sitten tuohon sänkyyn nukkumaan... Että näin meillä. Eihän ne olis saanu sinne mennä mutta on ne jonkun kerran päässeet...

Joskus joululahjapaketista saadut mummon kutomat matot sopivat värimaailmaltaan tänne ja niille oli selkeästi paikat juuri tuossa aikuisten (olipa kivaa sanoa noin) sängyn molemmin puolin. Joo, pinnasängyn alla on sitteri jemmassa. Joo, suojus on kiinni mitenkuten (ompelin siihen uuden päällisen, samalla katkaisin kaksi neulaa ja ompelin kerran sormeen, että jos on valittamista niin en kuuntele.). Jonkun esteettiseen silmään käy se, että kuosit ja värit on kaikkea maan ja taivaan väliltä. Minun ei. Mieskään ei oo valittanut. Eli hyvä tuli.


Ja mikä parasta, meillä on oikea sänky. Odotan paljon nautittavampaa elämää kun saa nukkua kunnolla. Kissatkin arvostaa hankintaa, niinkuin kuvasta näkyy. Ja koska tänne ei enää mahdu yöpöytiä, saatiin (sukulaisilta käyttämättömänä olleet) nipistettävät lukuvalot, ilman kirjaa kun ei osaa enää nukahtaa. Nyt enää puuttuu sellainen sängynpääty, johon ne saa nipistettyä kiinni... (ei aiota niitä oikeasti pitää tuossa pinnasängyn laidassa!)
Lumipallon tilalle laitettiin kristallikruunu, niinkuin jo kerroinkin. Huomenna kokeillaan, käykö tilkkupeitto tähän sänkyyn. Jos karvaherrat malttavat sen verran sängyltä poistua.

Nyt vaan odottamaan iltaa, ja sitä, että pääsee noiden väliin nukkumaan.

Sänkyyn ei mahdu viittä ämmää

Olemme tulleet perhe-elämässämme siihen pisteeseen, että 120cm runkopatja tuntuu öisin ahtaalta. Minun, Mahani, Miehen, Monosen ja Mirrin yöt alkavat olla jatkuvaa kamppailua mukavasta nukkuma-asennosta ja asennon vaihtaminen yöllä alkaa vaatia huomattavia taitoja Tetriksessä. Evakuoituminen alkaa olla aina vain varteenotettavampi vaihtoehto.


Siitä, evakuoidummeko Minä ja Maha vai Mies, ei olla vielä käyty sotapoliittisia keskusteluja. Karvaiset keisarit ja kuninkaalliset käskyttäjät tuskin tulevat tässä sodassa valkoisia lippuja heiluttelemaan, uskoisin niiden ennemminkin käyvän uudelleen hyökkäykseen neutraalille maaperälle (sohvalle) siirtyvän evakon perään.


Hormonit tekevät myös elämästä niin kovin mielenkiintoista. Vaikka vuolaat onnenkyyneleet karvaisten ystävien kauniista kohtaloista (Koira löysi viiden vuoden karkuteillä olon jälkeen omaan kotiin! Joku ihana perhe adoptoi kovia kokeneen kissavanhuksen!) ovat aina kuuluneet osana elämääni, hanojen aukeaminen siksi, että kalakeitto maistuu tosi hyvälle tai että lehdessä on söpö mummo, alkaa olla jo vähän liikaa.


Tekstissä käytetyt kuvat eivät liity tapaukseen. Ne ovat aiemmin tässä kuussa piirreltyjä ja räpsittyjä otoksia blogipostauksiin, jotka ovat jääneet julkaisematta.

Hyvä karva, hyvä karma

Aina ei tarvita niin kalliita materiaaleja eikä niin hirveästi käsityötä, jotta voisi saada aikaiseksi jotakin ihanaa ja kiinnostavaa.


Kisu on viihdyttänyt itseään koko päivän Unton karvoista pyöritellyllä pallolla. Ja tähän ihanuuteen onneksi on täysin ehtymättömät varastot. Eikä ainakaan ole vaarallista nieltynä, luulisin että tätä tavaraa löytyy kyllä tuon epelin sisuksista jo jonkin verran valmiiksi... Niin hyvää työtä se tekee pikkuveljensä hoitamisessa.


Ihan vaan tolleen niinku by the way: Superhessun kalsariasu tuli tänään valmiiksi, ja napitkin löytyivät omista varastoista.


Puuttuu vain luukku pyllypuolelta.

Yksinkertaisesti koukuttaa

Neuletakin neulominen osoittautui niin tylsäksi (sileää, sileää ja sileää... olen hihoissa menossa) että välityönä ajattelin pistää jämäpuuvillat parempiin hommiin.

Ja koska välityö on ehdottomasti mahdollisimman aivotonta (ihan niinkuin tuo sileän neulominen ei olisi...) : tadaa, pesulappuja/tiskirättejä/pölyrättejä. Tätä en olekaan vielä koskaan aiemmin tehnyt.

Eikä tässä olisi jaksanutkaan isoa villatekelettä sylissään pyörittää. Ei ole huvittanut myöskään hahtuvat, ne kun muuttuvat hikisissä sormissa niin pian kovaksi kokkarelangaksi. Kehrätessä hikinen villa vaan tarttuu joka paikkaan kiinni, ei huvita sekään. Tämä tuntui oikein passelilta hellehuvilta.

Vaan voi voi, helle taitaa olla ohi. No ei oikeasti edes haittaa, vaikka tänään ihan jopa vähän palelsi aamulla. Vaikka oli pitkähihainen päällä! Ja farkut, ties kuinka pitkästä aikaa.

(kissatkin olivat aika letkeinä helteen aikana... eilen ja tänään ne ovat muuttuneet takaisin kiinteään olomuotoon. Ja palanneet viereen nukkumaan <3)

Irtokarkkia

Sitä meni iso pussillinen, jotta sain tämän tekeleen kaikki langanpäät pääteltyä. Ja saumojen ompeluun monta soijasuklaavanukasta ja litran verran mangosorbettia.


Mutta aika karkki siitä tekeleestäkin sitten lopulta tuli.

Jos koskaan ikinä neulon enää mitään tämänkaltaista, en todellakaan vaivaudu tekemään sitä etu- ja takakappale erikseen, vaikka ohje kuinka väittäisi, että on nerokasta neuloa tämä takakappaleen alareunasta ja lopettaa etukappaleiden alareunaan, jolloin olkapäille ei tule saumaa.

Ei ollut nerokasta, ei. Jos olisin ollut oma itseni tätä aloittaessani ja tehnyt kuvan perusteella, olisin aloittanut sen olkapäiltä taikakasi-aloituksella ja neulonut ensin kaikki kappaleet kainaloiden alle ja siitä eteenpäin kaikkia yhdessä. Ei olisi tullut saumaa olkapäille eikä mihinkään muuallekaan. Ja pääteltävien langanpäiden määrä olisi ainakin puolittunut.

Kaiken tämän vaivan ja makean syönnin jälkeen laitan sen kuitenkin tyytyväisenä ja onnellisena postiin, ja jään jännittämään, oliko se sopiva kummitytölle. Toivotaan, että se on nyt sopiva mekkona ja isona tyttönä sitä voi käyttää vaikka liivinä. Ja toivottavasti tämä ei ole liian huomiovärinen äidin silmään...

(Olen tosi onnellinen, että mulla on kummityttö. Pienten tyttöjen vaatteita on ihana väkertää. Älä kasva vielä aikoihin, pliis.)

Sitten ekstrana kissoja, niitä kun ei ole näytetty pitkään aikaan.

Ja herne, joka kukkii. Onkohan meillä kohta jo palkoja?

Viime aikojen tekosia

Kyllästyin villakankaan tarjoamaan kissankarvojen imumahdollisuuteen. Kyllästyin sohvan päällä roikkuvaan epäesteettiseen päiväpeittoon. Otin varastosta vanhan lakanan ja vanhat verhot. Otin mitat. Ompelin päällisen.

En ole vieläkään suoristanut tuota yhtä nurkkaa.
Strömsön innostamana istuttelin erilaisia kukkia samoihin ruukkuihin. Tuli taas ikkunalaudoille kivasti tilaa. Mietin vielä, mitä muuta voisin yhdistää ja mistä saisin pitkulaisia ruukkuja, jotka olisivat tarpeeksi kapeita meidän onnettomille ikkunalaudoillemme.

Saatiin kaappi kaikille boxeille ja teknisille pömpeleille. Minä olen tyytyväinen siihen, että nyt ne on piilossa. Ja johtojen meri telkkaritason takaa on poissa. Karvakaverit on tyytyväisiä siihen, että sen päältä on hyvä tähystää. Ja ovia on kiva aukoa ilman lupaa. Olispa meillä vielä tässä huoneessa nurkka, johon sen voisi upottaa.


Kävin katsomassa yhtä äitiä ja sen lasta. Ihastuin. Lapseen. Vein sille tutustuttavaksi kirjan, kunhan se nyt alkaa katselemaan ja tunnustelemaan.



Lemppareitani kuvista olivat sammakko ja kissa/pantteri. Vaikka itse sanonkin. Kirjasta tuli erittäin persoonallinen, ja toteutus onkin enemmän taiteen kuin tekniikan ehdoilla... Yritin tunkea mukaan mahdollisimman montaa erilaista tuntua ja näköä.

Annetulle kirjalle oli jo hymyilty täysillä. Ihan parasta palautetta.


Vaihdoin vihdoinkin Kiekun ja Kaikun hiihtoleikit keväisempään kuvaan. Samalla parturoin rehottavan hopeaköynnöksen lyhyemmäksi. Nyt jäädään vain seuraamaan, yltääkö se taas ensi jouluna käräyttämään itsensä patterin putkiin.


Löysin kamerasta monta uutta asetusta. Testailin.