Idea+2xlomaviikko+jämälangat=neuletakki+kipeät hartiat

Siinä kaava tähän takkiin.

Luulin keksineeni ihan itse mullistavan idean tehdä etukappaleisiin lisäyksiä ja kääntää ne taskuiksi, ja sitten huomasin, että on olemassa Goodale. Kopioin siis alitajuisesti jonkun toisen ideaa.

No, lopputulos on mielestäni kuitenkin kiva ja toimiva, ja se on tärkeintä. Eihän tämä nyt kuitenkaan mihinkään massatuotantoon ole menossa. Hyvin se päälleni sopii vaikka itsetuntoni ja kokemukseni itsestäni luovana nerona kokikin kolauksen ;)

Langat ovat jämiä erinäisistä asioista. Kuten esimerkiksi vihreä tästä, joka valmistui ihan hetki ennen kuin aloitin takkia. Nuo näppylät yläosassa on helmiä.

Sininen on ostettu Ipanan takkia varten, tulipa sitten varattua vähän reilummanpuoleisesti lankaa...
Ipanan takki on ihan perus pappatakki. Käytetty tuona kuvauspäivänä ja kaverin häissä. Nyt on jo avuttoman pieni!

Ja violetin hankin harmaan pariksi kun kuvittelin tekeväni käsipyyhkeitä. Joo, merseroidusta puuvillasta. Arvaatte varmaan miksi jäi toteuttamatta... Se, mitä harmaasta lopulta tein, on tämä. Jota on tullut käytettyä ehkä kaksi kertaa. Tämäkin jäi pieneksi jo aikaa sitten.

Nyt on työn alla erittäin kesäinen setti: pipo ja lapaset. Näihin Suomen kesiin.

 (Kukkakuvat mökiltä juhannuksena otettuja)

Oli kesäkesäkesä

Omaa puutarhaa meillä ei vieläkään ole, mutta päätimme tehdä parvekkeellemme jotakin, joka olisi mahdollisimman lähellä sitä. Minimoimme kalusteet ja maksimoimme kasvit!

Sateisen päivän käytin istuttamiseen. Aurinkoisella ilmalla olisikin ollut liian kuuma, on se sellainen kasvihuone.

Yksi parvekelaatikollinen yrttejä.

Toisessa meloneja ja herneitä, vielä mahtuisi jotakin, kunhan vaan keksii, mitä...

Kukat ovat ruukuissaan, tämän enempää ei-syötäviä tänne ei tule.

Tomaatintaimet odottavat istuttamista, ajattelin ostaa kasvusäkin, heittää sen tuohon laatikon pohjalle ja tyrkätä taimet siihen.

Amppelipaikat ovat vielä tyhjillään, koska amppelimansikoita ei kaupoissa vielä ollut.
Nyt sitä vaan istuu ja imee itseensä tätä vehreyttä. Jospa sitä tällä taas jaksaisi siihen asti, että löytyy se oma pieni pihatilkku.

Pirtsukat

Aloitetaanpa taas kerran valittamalla. Ihan pakko, äärimmäinen pakko mainita, kuinka paljon inhoan sitä, että blogeissa kaikki on nykyään pehmoista. Äh. Kun on nähnyt muotibloggarin uuden pehmoisen puuvillapaidan, neulebloggarin pehmoista kashmirlankaa ja sadannen kerran sen pehmoisen kissan, koiran tai muun karvaeläimen, alkaa olla jo aika pehmoinen pääkin... Onko perussanassa pehmeä jokin vikana?

Ja siihen päättyy valitus. Tällä hetkellä täällä neulotaan, neulotaan ja neulotaan, mutta valmista ei meinaa tulla millään.
Kaikki on joko liian isoja kuljetella, liian monimutkaisia tai liian tylsiä (tai virkkausta, blääh) ja siksi pitää koko ajan aloittaa uutta. Tai sitten tulee äkillinen tarve juuri jollekin tietylle asialle ja se pitää tehdä juuri nyt ja heti.

Esimerkiksi meneillään oleva villapeitto parin kuukauden päästä syntyvälle piltille (ihanniinkuin sitä tartteis justnyt ja ihanniinkuin meillä ei peittoja ois...).

Nämä on kans siihen tarpeeseen neulottu. Siis enhän minä villasukkia tarvitse, vaan tein serkun kanssa diilin, että se neuloo minulle mustan pipon ja minä neulon sille sukat. Kun mustan pipon minä tarvitsisin, mutta olen niin laiska, etten perusneuleita jaksa vääntää. Ja sukat tahtoi hän, koska ei kuulemma hallitse kantapäätä.

Tässä kuvien välissä pitää tunnustaa, että en minäkään. Siis sitä mikä meidän suvun ukkojen mielestä on se ainoa oikea, se jonka mummo aina teki, eli vahvistettu hollantilainen. Ilmankos multa ei paljon sukkia ukkelit pyytele.

Aika räväkkää neulepintaa tuli tuosta Pirkon luona aikoja sitten taiteilemastani Nallesta. Tässä siis se silloin Ginger berries-väriksi tituleeraamani lanka. Mutta on toisaalta aika saajansa oloistakin. Siis räväkkä ja iloinen!

Tätä näkyä muistelen enää haikeana. Kliivian (ensimmäinen!) upea kukkaloisto loppui tänään, kun viimeinenkin kukka putosi. Nyt täytyy varmaan lähteä teurastushommiin ja syvään huokaisten nirhaista tyhjä kukkavana pois.

Kasvihuoneunelmia

Parvekkeen hyötypuutarha todella kukoistaa. Koko kevään kukkinut paprikapuu päätti alkaa tekemään yhtäkkiä myös vihanneksia kukkien pudottamisen sijaan. Tällä kertaa ne saattavat jopa ehtiä kypsyä ennen syksyä!


Herneissä näkyy lituskoita. Pullistukaa pian!


Viimevuotinen salaatti nousi myös, ja lehtipersiljaakin näkyy. Parvekeruukkuihin ei taida kannattaa vaihtaa multaa ihan joka vuosi... Näyttäisi tästä olevan jotakin hyötyäkin, että parveke muistuttaa tropiikkia lämpö- ja kosteusolosuhteiltaan. Meillä on kasvihuone!


Sen sijaan ne varsinaiset parvekekukat eivät kukoista. Nämäkin vasta alkavat toipua alkukevään laiminlyönneistä ja ovat kehittäneet muutamia uusia kukkavanoja.


Jokavuotinen Vintti Vintake -tapahtuma (suomeksi Siivous) meidän vintillä ja varastossa tuotti esiin tänä vuonna vain ison kuorman kaatopaikkatavaraa ja vain muutaman aarteen. Heppakirjoja, leluja ja rakkaita muistoja, enimmäkseen. Sekä kaikkein vanhimman UFOni.


Tämä on aloitettu minun muistini mukaan vuonna 1995 tai 6. Jäljellä oli yksi kerä lankaa, joka ei olisi hihoihin enää kyllä riittänyt. Sen takia se on varmaan jäänytkin hautumaan. Kyseistä lankaa ei enää valmisteta, joten purkuun meni. Sainpahan ihan kelvollista lankaa taas uudelleen varastoon marinoitumaan!
Huomasin myös, että näiden vuosien aikana on käsiala hieman parantunut. Enää ei tule noin rajua löysyyseroa nurjan ja oikean kerroksen välille.

Irtokarkkia

Sitä meni iso pussillinen, jotta sain tämän tekeleen kaikki langanpäät pääteltyä. Ja saumojen ompeluun monta soijasuklaavanukasta ja litran verran mangosorbettia.


Mutta aika karkki siitä tekeleestäkin sitten lopulta tuli.

Jos koskaan ikinä neulon enää mitään tämänkaltaista, en todellakaan vaivaudu tekemään sitä etu- ja takakappale erikseen, vaikka ohje kuinka väittäisi, että on nerokasta neuloa tämä takakappaleen alareunasta ja lopettaa etukappaleiden alareunaan, jolloin olkapäille ei tule saumaa.

Ei ollut nerokasta, ei. Jos olisin ollut oma itseni tätä aloittaessani ja tehnyt kuvan perusteella, olisin aloittanut sen olkapäiltä taikakasi-aloituksella ja neulonut ensin kaikki kappaleet kainaloiden alle ja siitä eteenpäin kaikkia yhdessä. Ei olisi tullut saumaa olkapäille eikä mihinkään muuallekaan. Ja pääteltävien langanpäiden määrä olisi ainakin puolittunut.

Kaiken tämän vaivan ja makean syönnin jälkeen laitan sen kuitenkin tyytyväisenä ja onnellisena postiin, ja jään jännittämään, oliko se sopiva kummitytölle. Toivotaan, että se on nyt sopiva mekkona ja isona tyttönä sitä voi käyttää vaikka liivinä. Ja toivottavasti tämä ei ole liian huomiovärinen äidin silmään...

(Olen tosi onnellinen, että mulla on kummityttö. Pienten tyttöjen vaatteita on ihana väkertää. Älä kasva vielä aikoihin, pliis.)

Sitten ekstrana kissoja, niitä kun ei ole näytetty pitkään aikaan.

Ja herne, joka kukkii. Onkohan meillä kohta jo palkoja?

Lomalla, lomalta, lomalle.

Koska kirjoittaminen ei nyt maistu, tarjoan vähän tekstiä ja paljon kuvia. Voi olla, että blogi jää samantien pienelle lomalle. Ehkä sen jälkeen kirjoittaminenkin maistuisi.

Itse tulin lomalta sieltä mistä olen kotoisin tämän viikon alusta. Löysin sieltäkin keskeneräisiä neuleita. (kuvattu telkkarin valossa, kun ei malta.)
Purin tuon kolmannen lapasen ja neuloin noihin pääkalloilla kirjailtuihin peukalot. (ihan oikeasti, olin jaksanut tehdä nuo kuviot silmukoita jäljitellen mutten neuloa peukaloita.)
Tein sitten sopivan pellepiponkin settiin. Tuskin tuota missään julkisella paikalla kehtaa käyttää, jätinkin nuo sitten sinne maalle. Sielläkin oli satanut ihan kiitettävästi lunta.
Omenapuut eivät jaksaneet kaikki painoa kestää, tosin olikin suunniteltu että niitä ensi keväänä karsittaisiin.
Kotona olin jo ennen lomaani valmistanut lapsille yllätyksen, jota jotkut voisivat pyhäinhäväistykseksikin sanoa. Tää se vaan kasvattaa sadanviidenkympin arvoisessa soppakulhossa kissanheinää... Mut on toi vaan nätimpi tuossa pöydällä kuin kaapin perällä. Ja huomattavasti nätimpi kuin se lihalaatikko, jossa tuota ennen kasvatettiin...
Kissat ihan selvästi paheksuu.

Unto täytti maanantaina kolme. Miten se voi! Minun pikku mykkyrä ei olekaan pentu enää. Juhlittiin sillä, että postissa tuli Satunnainen Ystävällinen Teko, pari kissanminttupussukkaa. Ihan mahtista. Kyllä nyt kissojen kelpaa. Saa aina entiset täytteet roskiin, pussin pyykkiin ja uutta tilalle, ei tartte ommella aina uutta lelua. Kissatkin ovat siis siirtyneet kestoiluun...


Unto sai noiden pussukoiden lisäksi uudet valjaat. Viikonloppuna pääsee sitten niiden kanssa pihalle jos säät vaan suosii. Kisu tuskin lähtee, ehkä korkeintaan nenänsä pistää hetkeksi ovenraosta. Mut otetaan mukaan kuitenkin, ettei parka luule ettei hänestä pidetä.

Mun täytyy tästä lähteä neulomaan itselleni uusia sukkia. Kun ohuita ei oo enää ehjiä yksiäkään!
(suutarin lapsella ei ehkä ollut kenkiä, neulojalla on edes reikäiset sukat.)

Oikein Nurin

Heipä hei.

Täällä sitä ollaan vaan neulottu. Sitä olympianeuletta tietenkin, josta tuli henkistä kultaa eli sain ajoissa valmiiksi. Tosin mies ei ole vielä sitä viimeiseen kertaan sovittanut, eli voi vielä tulla takapakkia... Pidetään peukkuja pystyssä että se sopii blokkaamisen jälkeenkin. (jotenkin en osaa sanoa "pingottaa" jos tekelettä ei oo nuppineulojen kanssa pingotettu tiukalle niinkuin tätä, kasteltu vaan ja aselteltu muotoonsa kuivumaan...) Kuvassa se on vielä blokkaamati, siksi alareuna römpöttää rumasti.

Eikä se mun mieskään ihan noin pelottava ole.

Sitten on käyty Tuulian paitapajassa opettelemassa uusia taitoja ja kärsivällisyyttä uudelleen. Tuon neulomispajan lisäksi voisin tarvita esim. kolmiulotteisen ajattelun pajaa ja viikon mittaista kurssia ohjeen lukemisen opetteluun. Ihan järjettömän hauskaa siellä oli ja etenkin kaikki pikku vinkit ja kikat olivat jakamisen arvoisia. En pistäisi pahakseni vaikka olisi enemmänkin tuollaisia, ja vaikka järjestettäisiin yksittäinen kikkapaja...

Tuolta tultua purin Viherpippuritakin (ja sain siitäkin mitalin Aerial Unwindissa eli purkamislajissa), koska hihapyöriöt eivät istuneet kunnolla ja se on siksi jäänyt vähälle käytölle. Muuten tykkäsin ideasta ja mallista tosi paljon, joten olisi harmi pitää sitä kaapin perälle upotettuna... Aloitin sitä uudelleen TTS-metodilla, ja kummasti sitä jo muutamassa päivässä unohtaa mitä tuli (jotenkuten) opittua tuolla pajassa. Aika monen purkamisen jälkeen nyt alkaa jo tulla jonkinlaista tulosta.

Ajattelin yrittää saada tässä kuussa suurimman osan keskeneräisiä valmiiksi, pois pusseista vaatehuoneen naulakosta roikkumasta. Ne jotenkin henkisesti roikkuu myös mun takaraivossa ja tulee saamaton olo. Ja kukkien mullat pitäis saada vaihdettua kanssa. Edes tänä vuonna...

Tuo ihmeellinen paprika kukkii. Ajattelin viime syksynä, että pidän tuossa ja heitän sen pois kun se kuolee. Nyt tuntuu, etten taidakaan päästä siitä eroon.

Löysän päivän ilta

Olen osoittanut poikkeuksellista mielenhallintaa tänä iltana. Olosuhteet eivät ole olleet myötä, mieliala ei ole ihan sitä mitä myönteiseen ajatteluun noin niinkuin yleisesti vaaditaan (perusäkäinen kun olen), mutta silti minua ei yhtään suututa ja olen yllättävän rauhallinen.

Paprika kukkii. Ja kukkia on paljon.
Itse vihannekset eivät tainneet ehtiä tänä vuonna.

Sitten niihin olosuhteisiin. Luvassa oli rauhallinen ilta kotona neuleen ja pizzanjämän parissa. Elo on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin rauhallista. Pizzaa olen silti nakerrellut.

Unto oksentaa. Ja koska hän ei ole siinä niin kokenut kuin Herra "Oksupoksu" Kisunen joka tekee sitä lähes joka viikko, menee Mononen paniikkiin joka kerta kun huono olo iskee ja juoksee sen oksennuksensa kanssa ympäri kämppää. Sanomattakin on selvää, että kaikki mitä lattialta on löytynyt, on siinä tavarassa ja se pitää sitten pestä. Sen lisäksi että tämä aiheuttaa jonkin verran lisää työtä, aiheuttaa se isoa huolta omistajalle. Kun ei se ole sen tapaista ollenkaan. Tähän mennessä en ole löytänyt muuta kuin karvapalloja, mutta jotakin se nielaisee aina takaisin eikä sitä saa suusta pois. Toivon hartaasti että sekin on karvaa. Kisu seuraa ja ihmettelee ja valvoo vieressä niinkuin kunnon isonveljen kuuluukin.

Kirpputorilöytö-kattolamppu ja jo pitkään meillä töröttänyt

samansukuinen ystävänsä. Nyt on sitten kunnolla retroa.

Sen lisäksi jompikumpi rakkaista kultamurusista oli päättänyt kakata laatikon viereen eikä sinne sisälle. Ja tämä oli tietysti ennen kuin Unto ehti oksentaa vessan lattialle. Eli sain siivota siellä kaksi kertaa kymmenen minuutin sisään.

Juhlistin tätä viemällä roskat pihalle. Muistin rapussa, että neule jäi sohvalle. Jo valmiiksi puklaavalle Untolle langan napostelu ei varmasti tekisi hyvää. Piti sitten juosta. Ja biojätepussi repesi. Mitäpä muuta sitä olisikaan voinut odottaa. Onneksi sentään neule oli edelleen koskematon kun pääsin sisään. Jotenkin ei kuitenkaan voi keskittyä neulomiseen.

Työvälineeni (osa piilossa kaapissa) ja teemaan sopiva taulu.

Kissojen työvälineitä pilkottaa oikeassa alareunassa keltaisessa korissa.

Kaikki muu on samantekevää, kunhan nyt tuo punainen poika olisi kunnossa. Huoli on suuri, ja joka kerta kun tuo lapsi kääriytyy sängyn alle nukkumaan, tuntuu että joku on pahasti. Vaikka nukkuu se siellä ihan muutenkin.

Kuvituksena sitä positiivista puolta, iloja viikon varrelta. (Siitä suurimmasta ilosta, työpaikasta, ei ole kuvaa, mutta sellainenkin minulla nyt on!) Epäilin että kukaan ei tahdo nähdä kuvia siitä mistä tämä kirjoitus kertoo. Voin kertoa että se ei ole kaunista saatika hyväntuoksuista.