6.6.08

Selevee siästöö

Hermoja entisestään kiristäneen pesukone-äkksidentin satuttua (sanotaanko siitä nyt vain, että aikakauslehti ei ole konepesun kestävä) päätin tehdä jotain vanhanaikaista mutta käytännöllistä ja purkaa epämiellyttävät sukat takaisin langaksi. Nämä aiemmat sukat olivat kyllä epäkäytännöllisyydestään huolimatta olleet käytössä, ja siksi päässeet pesukoneeseenkin.

Keriessäni muistelin mummoani, jolla oli aina jemmassa tälläisiä pieniä, tiukkaan kerittyjä palleroita, jotta langan kikkarat suoristuisivat. Mummoni purki kaikista jo moneen kertaan paikatuista lapasista ja sukista ne käyttökelpoiset langat ja käytti niitä sitten raitoina seuraavissa.
Vain pienet tilkut varpaista ja kantapohjista päätyivät roskiin. Mieltäni lämmittää kovasti ajatella, että pula-ajan tullessa (kyllä se vielä tulee kun viinakortitkin tulivat) näistä kahdesta kerästä tulee vielä ihan käyttökelpoiset sukat, kun lisää muutaman raidan varteen jostakin muusta puretusta.

1 kommentti:

Kaisa kirjoitti...

Sain juuri lahjaksi kirjan Iloinen 50-luku. Siinä Kaari Utrio muisteli, miten 40-50-luvuilla kaikki neuleet purettiin (siis ne tietysti, joilla ei ollut muuta käyttöä ;) ja neulottiin yhä uusiksi ja uusiksi vaatteiksi niin kauan kuin vain lanka kesti.

Siinäpä ekoteko jota voisi itsekin harrastaa.