28.9.08

Tekemisen puutteeseen


Kiitos kaunis kommenteista edelliseen postaukseen! Meillä noita rakastuskuvia saisi lähes päivittäin, petokuvia olikin sitten vaikeampi löytää... Joko niitä ei ole tullut otettua tai sitten ne eivät millään onnistu.

Miltähän meidän pojista tuntuu kun laitoin ne noin julkisesti tulemaan kaapista?

Mies toi joskus kauan sitten mukanaan kissoille huippuleluja.

Näitä lintuja meillä nyt sitten lentelee, ja niitä otetaan innolla kiinni! Ekana iltana Unto tuntui menevän ihan sekaisin kun sille palloa näytti. Jos tunnet ammattilaissulkapalloilijoita, niiltä saa rikkinäisiä helposti. Nimittäin jos pallossa on virhe tai siitä puuttuu pienikin pätkä sulasta, sitä ei voi käyttää.

Askartelin jotakin itsekin. Materiaaleina karvahattua ja joitain hännänpäitä, joita äidiltä sain. Yhteen laitoin sisälle rutistetun muovipussin, yhteen suklaamunan muovisen sisusmunan ja yhteen en mitään. Ompelin siis yksinkertaisesti vain reunat yhteen ja täytin. (mustat pallerot etualalla) Toivoisin niiden kestävän paremmin kuin markettien liimatut hiiret. Nää hiiret ei myöskään tarvitse heti suolistoon katoavia silmiä, korvia tai häntiä. Menevät karvapalleroina oikein hyvin. Unto ainakin tykkää saalistaa tuota isointa saalista...


Ja onhan niillä toisensa.

Joo ja sain kummitädiltä kaksi kassillista kankaita. Olisin saanut enemmänkin mutta en viitsinyt hamstrata. Nyt kun vielä olis aikaa tai tarmoa ommella! Olen nimittäin saanut sen kiertävän flunssan...

24.9.08

Suuret pedot

Kun lennän maassa mullan alla niin kuin taivaan ulapalla
Käsillään sua kantavat noidat ja neuvon antavat:
"Ei kaikki puhe mitä kuulet ole sitä mitä luulet
Kun puhuu suuren pedon suu, ihminen tomuun polvistuu
Ja kuuntelee"

Maailman voi valloittaa jos huvittaa
Ja saada kunniaa ja mainetta
Mahtavaa

Sä pyydät: "Peto jumalainen, sinä joka tiedät kaiken
Taivaanmerkit mulle näytä, salaisimmat toiveet täytä"

Joka hetki valitsen jotain tahdon taikka en
Kerro mitä teen jos tahdon saada aikaan ihmeen
Aina uudelleen

Niin suuri peto murisee, nälkäinen vatsa kurisee
Kuuman veresi se haistaa, lihaasi se tahtoo maistaa
Se nuolaisee niin mielellään haavojasi kielellään
Maata kynsillään se kourii, näyttää hampaitaan ja hourii
Leiki lapsonen
Auringon lapsonen

Siinä kaikki, nyt sait tietää kaiken minkä sielu sietää
Nyt tiedät minne matka vie kun varjot valaisevat tien
Käsillään sua kantavat noidat ja neuvon antavat
"Kun puhuu suuren pedon suu, ihminen tomuun polvistuu
Ja kuuntelee"

Maailman voi valloittaa jos huvittaa
Vaan onnen saa jos uskaltaa
Rakastaa


(Kissaihmisenä Jarkko Martikainen tuskin pahastuu tulkinnastani Suuresta pedosta.)

22.9.08

Kaikki vaan pois käsistä ja äkkiä!

Se, joka vei mun graduntekomotivaation, tunnustakoon heti ja palauttakoon viipymättä.

Teen kyllä mut kiinnostaa just näin paljon.

Kuva Miehen ottama. Minä kuvittelin tätä ennen että eläin ei voi epäonnistua valokuvassa.


Lupaan muuten kertoa aina kuulumisia siitä vaatteidenostolakosta. Tänään ostin kirpparilta paidan, kun menin etsimään niitä talvikenkiä. Mutta sehän ei ollutkaan kiellettyä.
Olen muutaman kerran jo positiivisesti yllättynyt mitä tuo vaatekaappi pullauttelee. Eräänkään teepaidan olemassaoloa en ollut muistanut pitkään aikaan, ja vaatehuoneen talvivaatteiden joukosta löytyi kivoja pipoja ja kaulahuiveja. Tässä vaan vahvistuu se huomio, että ei sitä oikeasti tarvitse mitään uutta.

Lisäksi tavaramäärän pienennys jatkuu. Kaivan jemmoistani pois kaikki askartelu- taide- ja käsityötarvikkeet joita olen säästellyt mutta en tule koskaan käyttämään. Myyn ne Käsityön museon rompetorilla pois. Jos jotain kiinnostaa, tulkaa hakemaan. Siellä on tarjolla varmasti myös liuta käsityötavaroita muilta myyjiltä.

P.S. Jos romppeita jää, niinkuin voi jäädäkin kun niitä on paaaaljon, ne ovat tarjolla blogissani postikulujen hintaan tai haettavissa jostain tästä kaupungista 25.10. alkaen. Mut aletaan diilailemaan niitä vasta sitten.

21.9.08

Olenko kotona vai oven takanako vain?

Aika moni jo tietääkin, että olen neuloskellut TitiTyylle malleja, jotta muutkin lankojen hiplailijat näkisivät millaisia langat ovat neulottuina. Tässä blogissa esiintynyt kauluri ohjeineen on yksi näistä, sen lisäksi on valmistunut kämmekkäät ja sukat.

Kaulurilanka SWTC Bamboo oli ihanaa. Värit on kauniit ja vaihtelee nätisti liukuen. Tuntu oli mukava, kuitenkin aika vilpoinen näin syksykeleillä. Valmis neule laskeutuu hyvin, ja voin kuvitella langan sopivan hyvin johonkin kivaan kesätoppiin. Kaunis se oli kyllä kaulurissakin, mutta nimensä mukaisesti se on joko lämmin tai viileä...


O-Wool balance oli mieletöntä neulottavaa. Niin pehmeää ja helppoa että miltei en osannut sitä neuloa. Se siis käyttäytyi neulottaessa moitteettomasti ja sopii mielestäni mahtavasti juuri palmikkoprojekteihin. Ja sanoinko jo että se oli mahtavan pehmeää? Luomupuuvillan ja luomuvillan liitto on taivaassa tehty, ja ne eivät riitele vaan täydentävät toisiaan. Kämmekkääseen ei ole varsinaista ohjetta, mutta palmikko on Debbie Blissin tästä takista (ylävasen), esiintynyt myös Modassa 1/2008.
Tästä langasta on haaveissa Jared Floodin Habitat. (Ravlinkit)
Fleece artistin Sea wool oli hassua neulottavaa. Jotenkin niin silkkistä, mutta silti villaista. Se tuoksui vienosti... no, merelle, ja kissat olivatkin tuskallisen kiinnostuneita noista sukista varsinkin kosteina. Kuvissa värit tai kuviot on vaikea saada toistumaan langan kauniin kiillon vuoksi, livenä nämä onkin tosi paljon kauniimmat. En ollut ennen neulonut tälläistä semi-solidia, ja tykkäsin kyllä miten sävyt vaihtelivat mutta lopputulos ei ole kuitenkaan levoton.

Kaikkein parasta tässä oli kuitenkin se, että sain lainaan Tiinan aarrekirjan. Ylläolevien sukkien mallikuvio on sieltä poimittu. Tääkin tahtoo tuollaisen aarteen! Epäilen että YesAsia saa piakkoin uuden asiakkaan, kun kirja on palautettava...

Vaihteluksi kaikkien noiden ihanien lankojen neulomiselle neulon nyt muovista pörrölankaa. Luit oikein. Lisää lankaakin jouduin diilarilta tilaamaan. Onhan se nyt tietysti vähän noloa pyytää tuomaan muovilankaa ulkomailta, mutta minulla ei olekaan mainetta ylläpidettävänä. Ja olen vielä vilpittömän onnellinen siitä, että sitä löytyi ja se tulee meille asti!


Keksin heti käyttökohteen tälle langalle nähtyäni Gillo Filippan blogissa Kate Moss -angoraturkiksen. Tuo alkuperäinen on varmasti aika paljon kivempi (ja kalliimpi), mutta yrittänyttä ei laiteta (mihin?). Luulin ostaneeni tätä lankaa puoli kiloa, mutta paketin avattuani paljastui kerien kooksi 25g. Siksi siis piti pyytää tuomaan toinen 250g lisää. Kyllä siitä sitten takki tulee.

20.9.08

Tarvitsenko shoppailua ja muita aamuvuoron ajatuksia

Näinä aamun aikaisina tunteina on tarpeeksi hiljaista kaikenlaisille ajatuksille. Niitä riittääkin arkisten toimintojen pohtimisesta maailmanparannukseen.

Eikö ollutkin hieno pohjustus viikon ekoteolle?

Eilen nimittäin kerroin Miehelle blogista Vuosi ilman muotia (johon tuo tokaisi olleensa jo 24 vuotta ilman muotia), jonka idea on se, ettei Sumuvuoren Johanna saa ostaa vuoteen uusia vaatteita. Olin sitä mieltä, että itse pärjäisin hyvinkin näillä varannoilla ostamatta yhtään vaatekappaletta, sukkiakin kun kertyy nurkkiin sitä mukaa kun niitä neuloo (voiskohan niitä joskus neuloa muillekin...). Lisäksi noita vaatteita tuntuu tulevan lahjoituksina harva se viikko, kun niitä jää suvulta ja ystäviltä pieneksi. Joskus siitä on hyötyä, että on suunnilleen nykyaikaisen kymmenvuotiaan kokoinen!

Tänä aamuna aivottomissa töissäni ajattelin, että miksi ei oikeasti kokeilisi olla ostamatta uusia rytkyjä? Kirpputorit sallinen itselleni kuitenkin tästäkin lähtien, niillä kiertelystä kun on muodostunut sellainen ajanvietto- ja rentoutumismuoto minun ja Melkein Isosiskon kesken, ja onhan ne kuitenkin käytettyä tavaraa... Muuten yritän pärjäillä vuoden verran niillä mitä on. Tähän lukeutuu myös laukut, asusteet (no en minä niitä kyllä ostelekaan) ja kengät (paitsi mun on ihan pakko ostaa yhdet uudet talvikengät jos en niitä löydä kirppikseltä ja talvi tulee, jos ei tuu lunta tai pakkasta, niinkuin voi hyvinkin taas käydä, niin sitten en tarvii).

Ensimmäinen probleema tulee varmaan olemaan säädyllinen talvitakki, entiset kun ovat jääneet laihtumisen myötä jotenkin suuriksi ja roikkuviksi. Täytyy siis joko muokkailla entisiä, kaivella vinttejä, käydä ahkeraan kirppareilla tai neuloa tosi paksu villatakki ulkokäyttöön. Toinen on, jos sadevaatteet hajoaa. Kääks! Onneksi omistan kuitenkin suhteellisen laadukkaita gore-tex-kamppeita, että voi toivoa ettei niille käy vuodessa mitään.

Tämä menee lähelle Mielityn Garderoobi kierrättäen -haastetta. (minustakin garderoobi on kauniimpi kahdella oolla, oli oikeinkirjoitus mitä tahansa) Tämä omani kuitenkin jatkuu vuoden verran, siis seuraavaan syyskuuhun, eikä jää tämän vuoden loppuun. Saas nähdä kuinka naisen käy!

Toinen asia, mitä olen aamutuimaan työskennellessäni miettinyt, on vuodenaikojen vaikutus joidenkin ihmisten mielialaan. Kuinka jollekin voi olla ihan normaalia, että joka syksy masentuu? Mikä syksyssä ja talvessa saa aikaan ahdistuksen, joka vasta keväällä helpottaa? Onko eri ihmisillä erilainen pimeän sietokyky, tarvitseeko joku enemmän aurinkoa jaksaakseen kuin toinen?

Minulta on joskus kysytty lempivuodenaikaani. Olen sen verran carpe diem-henkinen (vaikka muissa asioissa en taida osata ollakaan, hah, ikuinen haaveilija) että lempivuodenaikani on se, mikä kulloinkin sattuu olemaan. Näin syksyllä vastaan varmasti että syksy, onhan niin kaunista ja hämärää ja sumua ja syksyn valokin on erilaista kuin muulloin, jollakin tapaa pehmeämpää. On ihanaa kietoutua lämpimiin viltteihin ja neuleisiin, ja saa pitää pipoa, eikä kukaan pidä tyhmänä. (On mulla kesäpipojakin.)
Kesällä se on varmasti kesä (jos Suomeen sellaisia vielä saadaan tulevina vuosina) kun on kesämökki ja järvi ja uinti ja shortsit ja lämmin. Keväällä on ihanaa kun on vaaleanvihreää ja tuoksuu mullalle ja linnut tulevat ja ihmisetkin heräävät talviunestaan.
Jos kuitenkin joku vuodenaika olisi pakko valita, valitsisin kevättalven. Sen joka alkaa tammikuun lopulla, kun maassa on lunta ja kirpeä pakkanen mutta aurinko paistaa. Silloin tekee aina mieli ulos, hiihtämään ja luistelemaan, laskemaan pulkkamäkeä ja kävelemään pieniä polkuja pitkin. Mieli on herännyt alkutalven pimeyden ja jouluherkuttelun jälkeen, ja olo on pirteä ja iloinen. Silloin ei voi sietää niitä, jotka valittaa kun on kylmä!

Joskus tuntuu siltä, että olisin ainut joka jaksaa nauttia ulkoilmoista joka vuodenaikana. Täytyy kyllä myöntää, että minäkin valitan, kun palelee tai kun taas sataa. Ehkä se on tarttuvaa. Sisimmässäni kuitenkin nautin, kun edes kelit eivät ole yksitoikkoisia.

19.9.08

Remontin jälkeinen olotila

Koska meillä on nyt uudet ikkunat kahdessa huoneessa, kaikissa piti sisustaa uudelleen.
(Paitsi vessassa ei oo sisustettu, se on niin karmiva että siihen ei pieni pyyhkeiden vaihto ja kaakelitarra auta, eikä vuokralaisena kannata alkaa remonteeraamaan.)

Syksyn kunniaksi värit vaihtuivat lämpimämpiin ja tummempiin.
Olkkariin vaihdoin verhot, torkkuhuovan ja kaivelin muutamia kynttiläkippoja esiin. Kivaa, nyt saa talvi tulla. Sohvapöytä lähti ja arkku tuli tilalle. Unton valtakunta, lekorpusiäär, pääsi myös olohuoneen puolelle.

Makuuhuoneessa on uudet verhot ja koristetyynyn päälliset. Ne eivät nyt ole ihan sitä, mitä haaveissani ne olisivat olleet, mutta kun tarjonta ei tarjoa tavallista yksiväristä violettia puuvillakangasta, piti päätyä violettiin tekosilkkiin (aitoa 100% muovia). Kaikki kaupat tarjosivat minulle joko eioota, tai viininpunaista tai jopa pinkkiä violettina. Kääks, mihin nykymyyjien värisilmät ovat menneet? Vaikka olisin painottanut että sinisävyistä violettia! Olisihan tietysti kodintekstiileihin erikoistuneissa liikkeissä saanut ostaa paneeliverhoja eli niitä kapeita kangassuikaleita huokeaan kahdenkymmenen euron kappalehintaan. Kellä siihen on varaa?

Kaikissa hienoissa sisustusohjelmissahan värit poimitaan jostakin yksittäisestä taideteoksesta tai tyynynpäällisestä tai jostakin muusta humputuksesta. Minäkin voisin varmasti väittää että olen poiminut makuuhuoneen sisustuksen värit kissoilta lainatusta viltistä, jonka päällä olen nukkunut ne yöt kun lonkkaa kaikkein eniten kolottaa. Siinä kun on keltaista, oranssia, punaista ja violettia. (sanooko joku lila tai liila?)

As if. Puhdas vahinko on että ne sopivat yhteen.Kai huomasitte että on merkattu kumpi on Miehen puoli ja kumpi Naisen?

Keittiö on kokenut suurimman muutoksen. Sekalaiset kirkkaat värit poistuivat, ja tilalla on mustaa, valkeaa, punaista ja pinkkiä. Vihaan tuota kellertävää seinää! Kermanvalkea olisi kai oikea termi, härskiintyneeltä kermalta näyttää minusta. Kaapin ovet myös tekevät tästä lootasta hankalan sisustettavan, niihin kun ei käy oikein mikään. Peräänkuulutan perusvalkeaa kaikkiin vuokra-asuntoihin! (mulle kelpais myös sellaset ihan oikeat värit, eikä mitään beigeä tai vähän sävytettyä sitten, olis vähän helpompaa)

Ensin tuskailin kun en saanut täällä pimeässä kuin tuhrukuvia. Sitten iski ahaa-elämys ja kaivoin jalustan esiin. Valotusaikojen ja muiden hommeleiden kanssa kikkaillessa tuli ihan siedettäviäkin otoksia. Silti noiden värien kanssa olis vielä parannettavaa... Ja kuinka jalustan kanssa otettu ajastettu kuva voi tärähtää?

Meidän eteinen on tällänen. Siellä ei oo sisustettu, paitsi joo heitin ton maton tänään tuohon.

Klikkailkaahan kuvia niin voitte etsiä niistä kissoja ja kissankarvoja ja miettiä minkä värisiä noi kaikki nyt sitten oikeasti olisivatkaan. Kokeilin muuten kuvata myös päivänvalon aikaan eikä oikein onnannut sekään. Kaikissa huoneissa kun on sillon ihan kiva vastavalo.

17.9.08

Kylläpäs mun kaulaa nyt palelee

eli lisää lämmittimiä. Tai siis tuo aiempi kauluri on mennyt jo muihin maisemiin eikä jäänyt minua lämmittämään. Joku teistä on saattanutkin sen nähdä tai hiplata sitä TitiTyyn messuosastolla.

Tämä juustonuudelikauluri jää kuitenkin mulle. Sekin on Mamboa, ainaoikeaa ja 10, 1n joustinneuletta kahdessa kohti siellä välissä ja lopuksi siihen on ommeltu kolme nappia kiinnityssysteemiksi. Hyvin tuntuisi toimivan ainakin näin sisätiloissa. Ja kohta tulee testi ulkomaailmassakin; näin varustautuneena pääsen ihan kohta lähtemään neuletapaamiseen. Onneksi se on jo ihan kohta, on jo hirmuinen kahvintuska!
Anteeksi paljon, tämä mallia esittävä henkilö ei oikein osaa hommiaan. Sen tulisi kehittyä ainaskin naamalihaksiltaan, kun se näyttää joka kuvassa joko suuttuneelta tai säikähtäneeltä.

Tällä viikolla täällä on tehty muutakin kuin neulottu.
Ja niitä verhoja ei oo vieläkään, makuuhuoneessamme on sen sijaan pientä karnevaalitunnelmaa.
Uusi satsi siis tulossa. Kissojen ulottumattomissa.

16.9.08

Warm/Cool cowl in English


Cowl is knitted inside out and is turned around after knitting.
Therefore you have wrong side up while knitting. Of course you
can use cowl either side out, other side looks like general ribbing,
while in other there are purled rows to decorate it.

Yarn: SWTC Bamboo (100% bamboo) 1 ball (100g)
Needles: 3mm 40cm (16 inch) circular or set of 5 dpns

CO 75 s. Join round, careful not to twist.

Begin pattern 1:
Rnds 1 and 2: * K2, P1 * rep around
Rnd 3: K

Repeat pattern 1 five times. Next knit only rounds 1 and
2. Next round will be increase round.

Increases: * K2, inc1, K1 * rep around.

Begin pattern 2:
Rnds 1 and 2: * K2, P2 * rep around
Rnd 3: K

Repeat pattern 2 10 times. Next knit only rounds 1 and 2. Next round you'll do increases again.

Increases: * K2, inc1, K2 * rep around.

Begin pattern 3:
Rnds 1 and 2: * K2, P3 * rep around
Rnd 3: K

Repeat pattern 3 10 times. Next time you'll get to
do some increasing, so knit only rnds 1 and 2.

Increases: * K2, inc1, K3 * rep around.

Begin pattern 4:
Rnds 1 and 2: * K2, P4 * rep around
Rnd 3: K

Repeat pattern 10 times. Purl one rnd, knit one rnd and BO purling. Weave in ends and turn cowl around. Soak and let dry flat if you wish, this really doesn't ask for blocking.

Warm/Cool cowl suomeksi


Kauluri neulotaan kokonaan ”nurinpäin” ja käännetään valmiina ympäri. Näin neuloessa sinulla on koko ajan nurja puoli ylöspäin. Tietysti kauluria voi käyttää kummin päin tahansa, nurjalla puolella se näyttää tavalliselta joustinneuleelta, oikealla puolella ovat koristeena nurjista silmukoista muodostuneet raidat.

Lanka: SWTC Bamboo (100%bambu) 1 kerä (100g)

Puikot: 3mm 40cm pyöröt tai sukkapuikot

Luo 75 silmukkaa. Yhdistä renkaaksi.

Aloita mallineule 1:

1. ja 2. krs: * 2o, 1n * toista loppuun

3. krs: koko kerros o

Toista mallineuletta viisi kertaa. Seuraavalla kerralla neulo vain kerrokset 1 ja 2. Seuraava kerros on lisäyskerros.

Lisäykset: * 2o, lisää 1, 1o * toista loppuun.

Aloita mallineule 2:

1. ja 2. krs: * 2o, 2n * toista loppuun

3. krs: koko kerros o

Toista mallineuletta 10 kertaa. Seuraavalla kerralla neulo kerrokset 1 ja 2. Seuraava kerros on lisäyskerros.

Lisäykset: * 2o, lisää 1, 2o * toista loppuun.

Aloita mallineule 3:

1. ja 2. krs: * 2o, 3n * toista loppuun

3. krs: koko kerros o

Toista mallineuletta 10 kertaa. Seuraavalla kerralla neulo kerrokset 1 ja 2. Seuraava kerros on lisäyskerros.

Lisäykset: * 2o, lisää 1, 3o * toista loppuun.

Aloita mallineule 4:

1. ja 2. krs: * 2o, 4n * toista loppuun

3. krs: koko kerros o

Toista mallineuletta 10 kertaa. Neulo loppuun 1 krs nurjaa, 1 krs oikeaa ja päättele löyhästi nurjalla. Päättele langanpäät ja käännä kauluri ympäri.

Kuinka niin olen herkästi innostuvaa tyyppiä?

Mies sanoi eräänä iltana viime viikolla:
"Mä voin mennä sun kaa joskus naimisiin."
Ja tää alotti jo suunnittelemaan morsiussukkia itelleen. (SNY:n lähettämästä trekkingistä)

Mä oon siis joskus sanonut meneväni villasukissa naimisiinkin.

Eilen tuli muuten se tilaamani IK. Ja vähän jotakin muutakin. Oho. Taisin klikata kymmenen kertaa liikaa... Ei kai se nyt muuten tolleen. Joku osa minussa haluaisi sanoa että noille on suunnitelma, mutta se toinen osa joutuu myöntämään että ei ole. Vaan on se niin pehmeää.

Miehelle ehdotin että otetaan kashmirvuohia. Niitä olis sitten kiva silitellä. Vastaus oli kyllä "No joo" mutta ei tainnut tarkoittaa myöntymistä. Täytyy silitellä näitä vyyhtejä vaan...
Meidän Hurrmurri halusi välttämättä poseerata, niin kuin noista aiemmista kuvista saattaa tarkkasilmäinen havaita. Piti ottaa sitten ihan poseerauskuvakin.
Sitä sisustusta ehkä jo ensi kerralla. Jos vaan löydän ne perhanan verhot.

12.9.08

Unton kanssa hengaillaan

Ikkunaremontti on vihdoin valmis. En vaan huomannut eilen, että sisempi ikkuna oli laittamatta kiinni kunnolla, ja meillä onkin tosi kylmä. Tädin neuloma norjalaisvillapaita tuli siis enemmän kuin tarpeeseen (vintiltä kaivettu). Se, mihin ei varsinaista tarvetta ollut, on tuolla päässä. Ostin sen kummempia ajattelematta eilen yhden keltaisen kerän Mamboa, kun se näytti niin nätiltä siellä alennuslaarissa. Eilen illalla ja tänään aamulla neulaisin siitä baskerin ajatuksenvirtametodilla: lisäys sinne, kavennus tänne. Väliin heitin nurjia rivejä. Tätä täytyisi ihan selvästi käyttää rajussa nyrkkipyykissä, että se oikenisi käyttökuntoon, mutta nyt ei sitä ehdi tekemään kun haluan sen käyttöön.
Ikävää on, että nyt mä tarviin tämän kanssa yhteensopivan huivin ja lapaset. Ihanniinkuin noita asusteita ei olisi jo kaappi pullollaan.

Mitähän ihmeellistä tuolla oikealla tapahtuu, kun meidän pitää sitä noin tarkkaan tuijottaa? Alakuvassa näkyy baskeri vähän paremmin. Klikkaa isommaksi jos uskallat.


Joku viisas joka meillä käy usein on varmaan huomannut, että huonekaluja on pyöritelty ja verhotkin ovat vaihtuneet. Lupaan kirjoittaa postauksen muuttuneesta sisustuksesta kunhan saadaan makkariin edes jonniinnäköset verhot ja lopuillekin tavaroille joku paikka.

10.9.08

vaatekaappisekoituksia ja mutkallisia neulomuksia

En aio kiusata säännöllisiä käsityöblogin lukijoita millään vaatepostauksilla (enää). Jos kuitenkin olet kiinnostunut näistä, voit katsella minua erilaisissa vaatteissa osoitteessa http://picasaweb.google.com/milliinix/Wardroberemix#.
Se olkoon "muotiblogini". Päivitän kun päivitän, siis silloin kun sattuu huvittamaan tuo räteillä taiteilu (pukeutuminen voi olla taidetta... sen ovat minulle muotiblogit, hel-looks ja muut wardroberemixit flikkerin puolella todistaneet) ja jos huvittaa kuvata. En aio heittäytyä täysillä muotiblogeilun ja sellaisen maailmaan, en tahdo sitä että pitää ostaa uusia vaatteita että niitä voisi netissä esitellä enkä myöskään kestä muotiblogeihin jostakin kaivautuvaa "oot läski ja sulla on rumat vaatteet"-tyyppistä arvostelua.

Viime aikoina on tympäissyt tämä oman naaman katselu tietokoneen ruudulta. Taidankin jatkossa neuloa vain sukkia tai lapasia tai vaikka hameita, kun niihin ei päätä tarvii. Jotenkin tuntuisi tyhmältä retusoida tässä vaiheessa naamansa pois, kun on sitä jo niin pitkään esitellyt, ja vain sen takia ettei itse jaksa sitä katsella.

Todisteena siitä että täällä on neulottu niitä naamaa tarvitsemattomia... arvaa mitä tästä isona tulee?
Käärmeitä? TitiTyyn henkilö (meinasin laittaa että -kunta mut eihän se piä paikkaansa) ei saa arvata kun tietää.

8.9.08

IK hakusessa

Kuka kiltti ja ihana ihminen diilaisi/myisi/luovuttaisi/antaisi korvausta vastaan mulle tämän syksyn Interweave knitsin kun oma tilaukseni alkaakin vasta talvinumerosta. Tää tar-vii ainakin yhen niistä ohjeista, mielellään tietty ottais koko lehden kun on siinä muutakin neulottavaa, jos ei nyt heti niin kyllä varmasti myöhemmin...

Linkit on ravelryyn.

Edit: Ei tartte enää etsiä. Tilasin sen.

Ekologista, ekonomista ja esteettistä

Viikon ekotekona olen tässä jo jonkin aikaa yrittänyt totuttaa ihoa ja hiuksia harvempaan pesuun. Tällä hetkellä onnistuukin jo mainiosti kerran viikossa shampoon kanssa pesu, toisen kerran pesen pelkällä vedellä. Siellä suihkussa ei tosiaankaan tarvitse läträtä joka päivä, ei ainakaan aineitten kanssa. Jos hikoilee esim. urheillessa, se lähtee vedellä pesaisemalla pois.

Tuntuu, että ihokin kiittää. Eikä tähän mennyt kuin pari viikkoa, ensimmäisellä viikolla hiukset olivat aika rasvaiset pesujen välillä, toisella alkoi jo helpottaa. Ennen pesin siis joka toinen päivä.

Tässä tietenkin säästyy vettä ja shampoota, saippuaa sun muita tököttejä. Mitä vähemmän aineita käyttää, sitä vähemmän niitä tarvitsee ostaa ja sitä vähemmän niitä menee ympäristön rasitteeksi. En myöskään enää käytä juurikaan kaupan tuotteita naamaani tai hiuksiini. Saippualla pesen vain kainaloita. Myös kuluttaminen vähenee (ja jos kaikki kuluttaa vähemmän, tuotetaan vähemmän?) eikä tule niitä puteleita roskiin heitettäväksi.

Näin ekohörhöksi sitä tulee kun ottaa pieniä askelia viikko kerrallaan... Hui?
Kauheudenhoitoa milliinin tapaan:

Kuorintavoide: sekoita 1 rkl kahvinpuruja, 1rkl hunajaa ja 1tl oliiviöljyä. Hiero ja huuhdo pois. Jos sinulla on erityisen rasvainen iho, voit jättää oliiviöljyn kokonaan pois.
Vaihtoehto 2: sekoita 1rkl sokeria ja 1rkl oliiviöljyä. Tämä sopii paremmin herkälle ja kuivalle iholle.

Kasvojen puhdistus (myös meikin): kostuta mikrokuituliina nihkeäksi. Hankaa kasvoja. Huomaa, että mikrokuituliina imee ihosta kaiken rasvan; jos sinulla on kuiva iho, tulet tarvitsemaan tämän jälkeen kosteusvoiteen. Oma rasvainen ihoni nauttii pelkällä liinalla puhdistamisesta. Poistaa hyvin pohjapakkelit ja silmämeikin, en ole kokeillut vedenpitävää ripsiväriä mutta vesiliukoinen kyllä lähtee, jopa paremmin kuin aineilla. Silmänympärysihoa ei tietysti kannata hangata, pyyhkiä vain.
Liinan voi pestä 90 asteessa, jolloin pöpötkin kuolevat.

Kosteusvoiteen korvaaja: Kookosöljy.

Hiustenhoito:
Sekoita 1 osa omenaviinietikkaa ja 6 osaa vettä (vaikka vanhaan shampoopulloon, tämä ei pilaannu). Levitä aine päänahkaan ja huuhdo pois. Pesee pois rasvan hiusjuurista ja hoitaa päänahkaa. Toimii myös hilseeseen (joillakin).

Latvoihin voit laittaa oliiviöljyä pienen määrän suoraan pullosta, kammata ja huuhtoa lämpimällä vedellä pois. Vältä hiusjuuria ja päänahkaa, ellet välttämättä halua rasvalettivaikutelmaa. Öljyyn voi myös lisätä haluamaasi tuoksua: ruusun terälehdet, männynneulaset, yrtit (kokeile minttua!) tai kaupasta ostettavat tuoksuseokset sopivat tähän. Jos öljy tuntuu pelkästään liian rasvaiselle, voit laimentaa sitä vedellä ja lisätä veteen pari tippaa saippuaa, jotta se sekoittuisi. Tai voit vaihtoehtoisesti ravistaa pulloa joka kerta hyvin ennen päähän laittamista.

Jalkakylpy ja -kuorinta: Sekoita muutama ruokalusikallinen suolaa (tuoksu-)öljyyn. Hiero jalkoihin tai lisää liotusveteen.

Lisää ruokakaapista löytyviä ihonhoitotuotteita löydät esimerkiksi Itsetehdyt lahjat-sivustolta, englanniksi West 48 magazinesta, Make your cosmetics.comista. Lisää löytyy vegaaniliiton keskustelupalstoilta, jos tämä ei riitä.

Ai niin, teinhän mä toisenkin ekoteon, jonka voi teillekin vinkata. Oon jo jonkun aikaa etsiskellyt luomupuuvillaisia alusvaatteita, niitä kun en viittis kirpparilta ostaa. Eilen löysin. Ällistyksekseni H&M-liikkeestä. Homma oli vielä mietitty loppuun asti: hintalappu kaikkineen on täysin kierrätettävissä. Muovijutskan sijaan se oli pienellä hakaneulalla kiinni, ja roikkui kangasnauhassa. Jee. Reiluuskysymykset on sitten ihan erikseen.

7.9.08

Populaatioita






Sitä kun saa töissä lukea ilokseen roskia viedessään sellaisia ajattomia mietelauseita kuten "Otatko lihistä T: Rintsi" ja "Puppeli oli harmaa kani", voi vaikka syntyä sieltä tultua tälläisiä. Sitä jotenkin kirkastuu mieleen, kuinka monenlaista ihmistä sitä pallolla tallaakaan.

Joku varmasti nyt tunnisti paikan, josta kyseiset tekstit löytyvät, tai mikä parempaa, oman hengentuotteensa. Onneksi olkoon.

Seuraava paita nimikkeellä "biodiversity". Mitä se pitää sisällään, sen näemme seuraavan viinilasillisen ääressä.