Trashionista Scarf

Seuraa jotakin, joka näyttää siltä, että se on ensimmäinen asia jonka olen neulonut. Ja siltä, ettei ihmisellä ole yhtään värisilmää. Ja siltä, että koira voi oksentaa raitoina. (tuli joku ihme assosiaatio raidalliseen hammastahnaan) Kato nyt, siinä on karvapallojakin mukana.

Mut oikeasti se on tapa käyttää jämälankoja luovasti. Tai no luovuus ei taida olla sitä, että kopioi idean jostakin blogista, eikä muista enää missä blogissa tämän on nähnyt. (kiitos Terhi, Paulahan se oli jolta idean pöllin) Minusta tuo on aika kiva, kaikessa rauhattomuudessaan. Sopisi varmaan hyvin kokomustan asun kanssa. Tosin minulla ei ole oikeastaan koskaan kokomustaa ulkona, paitsi silloin kun sataa. Eikä tätä nyt voi käyttää silloin kun sataa. Miehellä olis melkein aina kokomustaa... Mut ei tarvii luulla että se käyttäisi tälläistä kaulahuivia.


Jos tekis tähän puolen puupennin pannan kaveriksi? Ja tartteeko se sitten lapaset myös? Ja eikö mulla ollu niitä asusteita jo vaikka lampaat söis?

Ai niin. Se kuka vielä vahtaa sitä picasan wardroberemix-kansiota vaatekuvien toivossa, voin sanoa ettei kannata enää. Olen vaihtanut Modepassiin. Kehitin siis vaatteenostolakosta haasteen löytää esittelemisen arvoisia vaateyhdistelmiä omasta vaatekaapista, ihan kiva harrastus kai sekin. Ainakin toimii gradun teon välttelemisessä.

Paitsi että se on kohta valmis. Puuttuu enää osa tuloksista, valmiina olevien tuloksien puhtaaksi kirjoittaminen ja oikoluku ja lähteiden tarkistus ja pohdinta ja asetusten kanssa tuskailu. Näyttää siltä että valmistuu ennen joulua. Jei!

Värinä päivässä pitää psykiatrin loitolla

Nyt ollaan kerrankin blogin nimen kanssa samoilla linjoilla. Kynsiä myöten.

Melkoinen päivä tänään. Puol kuus aamulla töihin, kaheksalta kotiin. Päätin värjätä yhdet beiget samettihousut violeteiksi, mukaan heitin pari vaaleansinistä tyynyliinaa.

Housuista tuli just eikä melkeen sen väriset jotka siellä kaupassa mua houkutteli. Jess! Tyynyliinoista taas... no, sähkönsininen voi olla ihan kiva jossakin, mut ei meidän kämpän sisustuksessa. Ehkä noita voi jonkun virkatun sohvatyynynpäällisen alla pitää tai sitten kissan petissä, ne kun eivät ole näin pilkuntarkkoja värien suhteen.

Kuvassa mallina yksi tyynyliina, jota en värjännyt, ja housujen kanssa tismalleen samansävyinen paita, eli se ennen-tilanne.

Loppuliemeen heitin vielä muutaman pikku lankanöttösen, tavoitteena saada niistä yhteensopivia johonkin kirjoneulesukkaan. Siinä on entinen valkoinen, entinen vaaleanpunainen ja entinen vaaleansininen. Ne jotka löytyy tuosta hihastakin. (Paitsi toi vaaleansininen ei oo samaa lankaa.)

Ja sit siinä on päiväkotisukkien jämät. Sukanvartta myös vertailukohteena.

Tuli ihan mielettömiä sävyjä. Kohtalon armoille heittäytyminen kannattaa, oon aina saanut yllättyä positiivisesti tästä kaaosmetodista.

Ne värjäykset valmistuivat puoli yhdentoista maissa, eikä sitä nyt toimettomana malttanut olla. Jäi varmaan väri päälle kun keksin sitten kaivaa esiin Snyn lahjoittamat Kool-Aidit ja alkaa turaamaan langan kanssa lisää. Laitoin kolmeen kippoon eri värejä ja luiskautin vyyhdin siihen. Kun värit eivät kaikki imeytyneet tähän lankaan, hain vielä pienen vyyhdin ja jatkoin sillä. Lopuksi sekoitin kaikki värit yhteen ja tunkaisin sen pikkuvyyhdin siihen. Ja sitten huomasin, että olisi kannattanut käyttää kumihanskoja näidenkin sotkujen kanssa.

Ja mietin, kuinka tätä oikeasti voi juoda? Eikö siinä värjäänny sisuskalut?

Sen jälkeen aloin rymsteeraamaan ja korjaamaan sohvaa. Porakoneesta loppui akku. Se lataukseen, ja sitten kolmelta taas töihin. Ja puoli kahdeksan maissa kotiin. Akku kiinni koneeseen ja korjaus valmiiksi. Ehkä sitä nyt voi jo rauhoittua ja neuloa vaan. Ehkä. Ehkä kannattaisi, huomenna alkaa työt taas kuudelta.

Ps. Joku muukin oli värjännyt. Vähän räväkämpää kuin minä. Upeeta!

LOLwoman

Kaikesta täällä blogissaan kannattaa valitella; viime aikoinakin on tullut lukijoilta empatiaa, kannustusta ja hyviä madotusvinkkejä :) Kisu kiittää saamastaan huomiosta. Tuo miesmalli haluaa kyllä poseerata koko ajan ja ainiaan, joten Hänen Korkeutensa tulee varmasti piristämään viikkojanne säännöllisesti.

Takki koki eilen muodonmuutoksen loppuun asti. Tai oikeastaan siinä ei muuttunut muu kuin että se sai joitakin muotoja, laatikkoon tuli vyötärömuotoiluja, hihapyöriöt leikkelin uusiksi ja hartiasta lähti vähän leveyttä. Ja nappeja on kolmen sijaan kaksi ja ne on vaihtaneet paikkaa.

Älkää katsoko säälittäviä poseerausyrityksiäni maitokauppaan mennessä, katsokaa sitä takkia. Napsutelkaa isommaksi jos haluatte yksityiskohtiakin nähdä. Tuo luonto ympärillä näytti vaan niin kauniilta etten raatsinut rajata sitä pois.

Kaulukset ylhäällä ja kaulukset alhaalla. Molemmin tavoin pystyy käyttämään.
Ja lopuksi hieman hupia. Tällaisia kuvia saa kun ei osaa poseerata eikä kuvaajaa huvita kuvata.

Uudista ja muodista

Meidän karvaisilla pojilla oli alkuviikosta jostain syystä sukset ristissä. Ei mahtunut samaan aikaan ruokakupeille, vaan Kisu päätti syövänsä molemmista ensin. Jos Unto tuli illalla viereen nukkumaan, Kisu mökötti lattialla pahvilaatikossa ja alkoi mielenosoituksellisesti sitä silppuamaan. Ja Unto näyttää siltä, että se ei tajua yhtään mitä tässä nyt tapahtuu. Tosin siltä se taitaa näyttää aina, meidän pikku hömelöpoika. Sillä jää aina suukin auki.

Madotus oli varmaan niin kova pala, että sitä on edelleen sulateltava? Mutta miksi ne purkaisivat kiukkunsa toisiinsa, eikä meihin ihmisiin jotka heitä kiusasivat pahanmakuisella keltaisella töhnällä? Ensi viikolla on rokotus, mitähän ne siitä tykkää... Minä vaan pelkään sitä kissaruttoa ja molemmilla on mennyt jo rokotukset umpeen. Toivottavasti ne nyt ei sitä viikonlopun aikaan mistään bongaa.

Tai sitten ne ovat imeneet tuon äksyilyn yleisestä ilmapiiristä. Jostain käsittämättömästä syystä koko maailma on ollut viime aikoina minua vastaan. Töissä ei toimi koneet (ja juuri niinä päivinä kun on muutenkin paljon työtä), piponi ovat piiloutuneet (lainasin mieheltä), pyörä ei suostu polkeutumaan, paukkuu ja rutisee (ja just nyt kun pitäs olla koko ajan menossa johonkin suuntaan), ja sääkin tuntuu irvailevan minulle. Ikkunasta katsoessa on ihan eri sää kuin silloin, kun pääsee ulko-ovesta ulos. Jos vielä takkia päälle laittaessa aurinko paistaa, ulos päästyä varmasti sataa. Ja toisinpäin, ja sitten hikoilee tuskissaan sen sadetakin sisällä.

Tällä viikolla on ollut kylmempää kuin mittarin ja näköhavainnon perusteella olisi pystynyt päättelemään. Ajattelin pyörällä ajellessani että pitää hoitaa nyt tuo talvitakkiasia kuntoon ennen kuin pakastaa.

Lehdessä oli hillitty, ajaton punainen villakangastakki.

Minulla oli lähinnä hillitön, aikaa sitten vanhentunut punainen villakangastakki.

Se ettei saa ostaa uusia vaatteita on hyvä syy alkaa silppuamaan entisiä. Kunhan tuosta on nyt saanut ensin kappaleet erikseen, täytyy alkaa mallailemaan kaavoja siihen päälle ja kokeilemaan, tuleeko tuosta takkia...

Kaupassa äkkäsin violetit farkut, jotka olisin ihan pakolla halunnut. Visioin jo päässäni miltä sellaiset jalassa voisi näyttää. (farkut on muuten yksi epäekologisimmista vaatteista; valmistukseen kuluu tuhottomia määriä vettä, väriä ja klooria.) Tiesin, etten aio niitä ostaa, joten marssin kangasvärihyllylle, nappasin mukaan muutaman paketin ja nyt pähkäilen kotona, minkä parin aion tähän uhrata ja milloin ehtisin kirpparille ostamaan yhden parin lisää...

Kissat on jo leppyneet. Ne jaksavat leikkiä yhdessä, kurista toisilleen ja mahtuvat molemmat yhtä aikaa meidän sänkyyn nukkumaan. Sitä tuntee olevansa hyvässä turvassa kun vieressä makaa kaksi komeaa kissapetoa. Vielä kun itse mahtuisi sekaan.

Hamsteri kotonaan.

Oi-jo-joi-joi-joi

Oli kyllä erittäin hyvä hetken mielijohde se, että lähdin mukaan syksyn sny-kierrokselle. Tämän kaiken lääkärissä ravaamisen ja koulun takia stressaamisen ja töiden rasittamisen (sekä fyysisesti että henkisesti) ohessa on ollut ihan mahtavaa saada ja lähetellä kivoja paketteja.

Tämäkin paketti oli tosi hyvä!
Siinä oli ihanan väristä alpakkaa (tiedän jo kohteen), huivi joka ei kuvassa oikein hyvin näy mutta näyttää hyvältä päällä ja on ainakin lämmin, puikot (ei vaan mun käsialalla sovi ton alpakan neulomiseen, täytyy ottaa ehkä milliä pienemmät, tää tekee vähän löysää... Mutta koko on kyllä sellanen jota aina tarvitsee kun tulee tehtyä kämmekkäitä ja lapasia vähän paksummasta langasta) muistikirja ja kortti.

Snyni sanoi tykkäävänsä muistikirjoista. Minäkin tykkään liiankin paljon. Mulla on niitä hyllyssä useampiakin kappaleita, kun hamstraan niitä kaikenlaisista alelaareista. Viivallisia opiskelu- ja työkäyttöön, pieniruudullisia neulehommiin ja noita blankkosivuisia piirusteluun ja maalaamiseen. En olekaan pitkään aikaan kuljetellut luonnosmuistiota mukana, nyt mulla on siihen taas mahdollisuus!

Niin isot kiitokset ettei ne tähän blogiin mahdu, tämäkin paketti on ilostuttanut paljon muuten niin tyhmää päivää.

Hame (ehko)

No nyt oli jo tarmoa ommella. Ja kyllä siinä tarmoa vaadittiinkin, oli sen verran kovaa hommaa...

Usko meinasi loppua moneen kertaan kesken, tuli niin monesti mieleen, että teen lihavalle miehelle shortseja enkä suinkaan itselleni hametta... Vastalaskokset meni uusiksi kolmeen kertaan, vyötärökaitale neljään, ja pituuttakin piti säätää kahteen kertaan. Meni varmasti rullallinen rihmaa kaiken tuon purkamisen ja uudelleenompelun takia.

Älkää lapset turhaan mollatko erään nykyaikaisen suomalaisen käsityölehden kaavoja ja ompeluohjeita, voin kertoa että "Uudet" käsityöt numero 7/1995 ei tarjonnut senkään vertaa neuvoja ja jos jotain tarjosikin, oli ne päin sanonko mitä. Hämmennystä herätti varsinkin se, että lehden sivuilla ja ompeluohjeissa kaavat oli merkattu kirjaimin (a, b, c jne), kaava-arkissa taas numeroin (1, 2, 3 jne). En käynyt tarkistamaan oliko a ykkönen ja b kakkonen, valkkasin vaan kaava-arkilta sen malliset kappaleet jotka saattaa olla tähän vaatekappaleeseen sopivat.

Syy siihen, että tuli tehtyä pienennystä pienennyksen perään oli se, että jossakin loppuvaiheilla kärsivällisyyden laskettua minimilukemiin tajusin, että ei se mun koko ookaan kolmekasi, vaan kolmekaksi. Tosin tää kolmekasi oli näissä kaavoissa pienin koko...

Valmista silti tuli, odotusten vastaisesti. Ilmeisesti äidillä ollut odotusaikana stressihormonit korkealla kun ei saanut käydä viimeiseen asti töissä, ja se jäi mulle pysyväksi tilaksi (niin kuulemma käy jos on raskaana stressiä), tuo kärsivällisyys ei ehket kuulu mun luonteenpiirteisiin.
Hameosa on collegea ja vyötärökaistale trikoota. Ja jos mietit miksi se näyttää niin kummalliselta, ihan kuin se olis jotenkin jalkojen välissä, syy on tässä:

Housuhame.

Sovitaanko, että mä oon ennemminkin ihan hirveästi muodista edellä enkä jäljessä (ysäristä on kauan aikaa) niin on vähän parempi mieli. En ois vielä itsekään kaksi viikkoa sitten ajatellut enää ikinä omistavani housuhametta, koska olin sitä mieltä että ihmisen täytyy valita onko sillä housut vai hame eikä mitään ihmeellisiä puolivillaisia viritelmiä. Mulla on pää kuin tuuliviiri, päätin nimittäin eräänä päivänä pyöräillessäni että housuhamehan ois just hyvä tässä hommassa. No nyt mulla on sitten sellanen. Ja täytyy sanoa että ei tainnu olla viimeinen. Nyt kun noi kaavat on saatu muokattua käyttökelpoisiksi, täytyy tehdä toinenkin. Jostain oikeasta kankaasta.

Kuvausrekvisiitaksi lavastettu punkshui-kirja on kyllä varmasti kirjoitettu meillä visiteeraamisen jälkeen. Tai sitten me osataan toi tyylilaji ihan luonnostaan. Todisteitakin on ihan noissa samoissa kuvissa. (ihme kyllä oon osannut rajata suurimman osan pahvilaatikoista ja muista viritelmistä pois)

Ja toi pöydillä tanssiminen on sitten ihan kertaluontoinen tilanne.

Pusseja ja purkkeja

Pahimmasta flunssasta on selvitty jo keskiviikon tietämissä, olin silloin jo muuallakin kuin sängynpohjalla. Niistelyä ja köhää on edelleen, mutta se ei enää haittaa elämistä. Töissä olen päässyt käymään, samoin koulussa ja neuletapaamisessakin juomassa taas ihan liian monta kuppia kahvia.

Käytiin eilen synttäreillä. Lahja laitettiin tällaiseen pussiin. Serkulta ollaan joskus saatu joululahjaksi tuollaiset kissan pään muotoiset pannunaluset (pussin alla piilossa). Se oli ihan ite tehnyt. Ne on ihan superhienot.
Tuon kuvion oon joskus aikoja sitten pistellyt. Viime tipassa ennen juhliin lähtöä löysin sen tuohon mustaan kankaaseen ommeltuna. Siitä hurautin pussukan.
Ranskassa kissat sanoo oui, meillä noi ainakin huutaa mii.

Joskus kannattaa viedä roskat ulos. Metalliroskiksessa olikin aarre:



Joitain neulejuttujakin alkaa olla valmiina. Niitä esittelen kuitenkin sitten kun saa kuvatuksi.