20.8.08

Kaks mummoo meni mustikkaan ja tää vaan huudattaa punkkia


Harmittaa kovasti, kun mustikoita ei tullut tänä syksynä juuri mitään. Ne ovat selkeästi lempimarjojani. Toivottavasti tämä ei johdu ilmastonmuutoksesta, eikä ole lopullista, ettei mustikoita tarvitse mennä Tanskaan keräämään. Vadelmia sen sijaan on riittävästi, puolukkaakin tulossa. Kaikki siis marjametsään!

Marjat ovat terveellistä herkkua ja ekologisuudessa hakkaavat ulkomailta tuodut hedelmät mennen tullen. Se onnellinen, joka saa lakkaa (hillaa, suomuurainta) voi hehkutella ulkomaan tuttavilleen syövänsä tätä eksoottista herkkua kuin jokapäiväistä leipää. Arvaa kuka täällä hymyilee ja napsii tuoreita lakkoja? Isän marjanpoimintainnostuksen lisäksi käytän hävyttömästi hyödykseni myös muiden sukulaisten puutarhan antimia. Karviaisia on kerätty, samoin viinimarjaa. Mehua olisi tarkoitus tehdä.

Muistakaa myös kaupassa, että marjamehu on hedelmämehua ekologisempi valinta. Siis jos oman mehun tekeminen ei tule kyseeseen.

Marjastamiseen kuuluu myös muita hyötyjä, kuten raitis ilma, liikunta ja luonnontuntemuksen lisääntyminen. Jos on lapsia, ne voi ottaa mukaan ja opettaa heillekin, ettei kaikkea tarvitse ostaa kaupasta. Itse sain todeta luonnon äärellä asumisen hyödyt viime sunnuntaina: setäni keräsi kanttarelleja, isäni keitti perunoita (omasta maasta) ja minä raastoin porkkanat (omasta maasta) raasteeksi. Saatiin kokonainen ateria käymättä kaupassa. Ja oli varmasti tuoretta!

Jos olet tarpeeksi innokas, ei tarvitse tyytyä vain piirakkamarjoihin (vaikka riittävä saalis se on sekin) vaan voit kerätä pakastimeen oivan vitamiinivaraston talven varalle. Pakastamisen ekologisuudesta sitten ensi kerralla. Villasukan pyynnöstä yritän kehittää jotakin purkkivinkkiä myös, ja vinkkejä purkkien välttämiseen samaten.

Lisää tietoa ja hyviä ruokareseptejä luonnon marjoista, sienistä ja yrteistä löytyy esim. Arktiset aromit ry:n internetsivuilta www.arktisetaromit.fi.

Ja koska lupasin sitä Simppeliäkin vilauttaa, niin tässä vilautus.Olen poiminut hiha-aukon silmukat ja neulon nyt hihaa alaspäin sukkapuikoilla. Kaikki muu olisikin jo valmiina paitsi vetoketjua en ole ostanut. Tosin en ole kyllä vielä päättänytkään tuleeko siihen napit vai vetskari, enkä tiedä yhtään kuinka pitkäksi tuo hurahtaa kun sen kastelee. Edellisestä takista tuolla langalla oli sellaiset kokemukset että aika paljon voi levitä... Teinkin hyvin napakan mallin ja liian pienillä puikoilla. Katsotaan onnistaako. Jos se ei leviäkään, niin minulla on sitten tyköistuva neuletakki.

Tuossa musiikkikoneessa ei ole kyllä nyt montaakaan levyä neulontamusiikkia, työntekomusiikkia enemmänkin. Kun huomasin, että sitä ei voi olla liikkumatta sen musiikin tahtiin, latasin laatikkoon kaikenmaailman SMGeitten ja Katatonioitten ohelle paljon punkkia ja muuta hooceetä ja johan hoituu työt räväkkään. Huono puoli on se, että sen takaa ei kyllä kuule mitään muuta. Mun selän takana saa siis huudella mitä tahtoo.

3 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Jeps, marjamettä on maailman ihanimpia paikkoja! Mustikoita en pahemmin löytänyt, vattuja on (ja tulee lisää, koska saan hakea kaverini loput puutarhavatut, kun eivät itse enää ehdi), karviaisia saan (toiselta kaverilta, eivät tykkää), lakoista en tykkää (ihan mauttomia) ja pihlajanmarjoja aion kivuta jostain keikkuen hakemaan (tahtoo marmeladia). Vielä kun tulis oiiiiiikein paljon puolukoita, sillä niitä ei enää ole pakastimessa yhtään.

annekk kirjoitti...

Marjat ovat ihan parasta herkkua. Meillä on käynyt mustikoiden suhteen hyvä säkä, sillä niitä on tässä lähistöllä aika paljon ja lisäksi mustikat ovat tolkuttoman isoja ja maukkaita.

Sini kirjoitti...

Ikävä kyllä taidan kuulua siihen joukkoon, joka pelkää karhuja niin paljon ettei suostu marjametsään lähtemään :( Ainakaan ojan pientaretta kauemmaksi. Onneksi marjatilanne omassa pakkasessa näyttää vielä niin hyvälle, ettei tänä kesänä tarvinnutkaan. Herukoita pensaista on kovaa vauhtia kerätty ja mehustettu, punaherukkamehu on meidän perheen ehdoton ykkönen. Vinkkinä mehujen pakastamiseen: tk:t, sairaalat yms. usein antavat 1 litran vetoisia keittosuolaliuspulloja, jotka ovat todella hyviä pakastamistarkoitukseen. Ja kestävät vuodesta toiseen :)