8.6.10

Kukkasia



Neuleblääh on viimeinkin selätetty. Pienillä ja vielä pienemmillä neuleilla tosin. Vaan kun sitä on ollut useamman kuukauden innostumatta mistään, tuntuu tämäkin jo saavutukselta. Jospa se auttoi, kun neulepaikka siirtyi aurinkoon...


Testasin anopilta saamaani vanhaa neulekirjaa (Esther Bondesen: Kaunis neuletyö) ja tein miniriikkisen version lapsen myssystä. Vaikka nukelle. Täytynee lahjoittaa työpaikalle, meillä kun ei ole tälle käyttäjää.


Ohje oli ok, tosin totesin heti tekeleen valmiiksi saatuani, että tämäkin vaatekappale olisi nerokkaampaa neuloa toisin päin. Tämä kun aloitetaan etureunasta ja päätellään niskaan.


Tein siis vauvan kokoisen niskasta aloitetun ja päättelin sen etureunaan. Samalla kehittelin taakse tuollaisen kukan. Kiva tuli, vois tehdä muutaman vielä eri langoista ja jos jaksaa, pykäistä ohjeenkin. Tästä mallista puuttuu vielä solmimisnauhat, ajattelin silkkinauhaa.


Sitten kävin sukkien kimppuun. Siinä ne oli maanneet sohvalla jo jonkin aikaa, toisesta vain varsi puuttui. Viimeisen viikon siirtelin niitä eestaas, kun en jaksanut neuloa sitä viimeistä mallikertaa. Puuska onneksi viimein iski, ja sain pääteltyä. Kuvausta ne saivatkin sitten odottaa sen seuraavan viikon. Ikinä ei ole yhden sukkaparin tekeminen ja raportointi vaatinut näin suurta ponnistelua.

Mallina käytin Snowflake lace socksia (linkissä pdf), tosin vain mallikuviota ja muuten kiskaisin ne taas kerran kärjestä alkaen. Tosin kuurankukkasia lainatakseni "turhaan, aivan turhaan". (olipa osuvaa.) Pitsimalli ei kirjavahkosta langasta erotu juurikaan. Alunperin ostin langan testatakseni yhtä palmikkosukkamallia, mutta eivät nekään siitä erottuneet. Olis pitänyt neuloa jotkut ihan tavikset tai ostaa kerralla ihan solidia, kun ei tunnu minua nämä semi-sellaiset miellyttävän.


Loppulangasta tekaisin vielä äidille kämmekkäät, ilmeisesti ihan tarpeeseen. Viimeksi käydessäni havaitsin, että aiemmat Endpaper mittsit alkaa olla jo hyvin palvelleet... (ei muuten mikään ihme, jos niitä on käytetty marraskuusta 2007 asti...) Koska lanka on Cherry Tree Hilliä (ravlink), tuli pakonomainen mieliteko vääntää näihin kirsikkapuut. No siinä ne nyt on. Ehkä nää vähän erottuu...
Vartta voi pitää suorana tai taittaa lyhyemmäksi. Tänne pitäisi mahtua rannetuet alle, ainakin ne omaan käteen on vähän väljät. Toivottavasti kelpaa ja tulee yhtä aktiiviseen käyttöön kuin entiset.

Ja takaisin neulomaan!

Ei kommentteja: