Sininen ikuisuus

Minä niin haluaisin esitellä blogissani toinen toistaan upeampia neuleita ja muita väkerryksiä. Nyt vaan sattuu olemaan niin, että kaikki mitä viimeaikoina on puikoilla ollut tai ompelukoneen jalan alle joutunut, on ollut tarpeeseen tai aivotonta. Sen pitsihuivin alunkin jouduin purkamaan kun ensimmäisellä kerroksella oli virhe, joka pilasi kaikki ne seuraavat.

Voi siis olettaa että tämä seuraavakaan ei ole maailmaa mullistava tekele. Tai jos pitää 2 oikein, 2 nurin ribbineulosputkea mullistavana niin sitten se on. Uutta tässä minulle on bambuiset sukkapuikot (sny-paketista, kiitos!), ja tykkään kyllä niillä neuloa. (Kuvatkaan eivät ole erityisen ihania, pahoittelut siitä)

Parasta on, että näitä tehdessä on voinut samalla tuijottaa Yle Areenalta hyvää ohjelmaa. (linkit Avaraan luontoon ja Strömsöhön)
Ja kuunnella hyvää musiikkia. (Linkeissä Johnny Cash ja Tiger Army)
Ja syödä herkkuja. (Linkissä Maailman paras pannari, joka muuten onnistui, edelliseen kirjoitukseen viitatakseni)

No tein mä siihen putkeen vähän lettiäkin.

Maailmassa pätee ainakin yksi sääntö: Kaikki Kamala Kestää. Mieti vaikka niitä kamalia, rumia sukkiasi. Ne ei osoita mitään heikkenemisen merkkejä vaikka niitä käyttäisi vuoden putkeen. Mieti sitten niitä ihania sukkiasi, jotka menivät puhki jo kun niihin päin hengitti. Sama on langan suhteen. Se ihana, ihana kashmir loppui kesken, tätä kamalaa sinistä (se on juurikin noin sinistä kuin kuvat antavat ymmärtää) Äkryyliä riittää, riittää ja riittää. Tätä on jo raita-kukkapaidassa, kärrynpyöräsukissa, pöllössä ja tässä setissä. Ei varmaan tarvinne mainita, ettei se vieläkään loppunut.

Eri kokoisten ribbineulepötköjen neulominen siis jatkuu. Kunnes lanka ja/tai hermot riittävät.

Vaaleankeltaisia vaatteita ja pannukakkua

Jotkut viisaat tutkijat ovat luetelleet ikiä, joissa lasten on jo osattava tiettyjä asioita, esimerkiksi puhua tai kävellä tai heittää palloa.

Milloinkahan piti olla se ikä, kun osaa pestä pyykin niin ettei värjää tai kutista eräitä vaatekappaleita? Tai se ikä milloin pitää jo osata tehdä onnistuneita leivonnaisia?

Un(e)to(n)

Järjestin tänään kuvia koneella vähän organisoidumpaan malliin (tiedän, mulla on nykyään ihan liikaa vapaa-aikaa) jotta niitä joskus jopa löytäisi kun etsii. Tein käsitöille alikansiot käsityön lajin mukaan (joku taidesnobi saattaisi nostaa äläkän siitä, että mulla taide- kansio on käsityö- kansion alla) ja täytyy sanoa että aika moni värkkäys tai viritelmä ei mennyt sujuvasti minkään nimekkeen alle... Siksi kansioilla on nyt niinkin eksoottisia nimiä kuten "muut lankaleikit". En sitten tiedä löytääkö noita nyt yhtään helpommin.

Huomasin että on sitä tullut neulottua (305 kuvaa... mietin jopa tekeväni neulekansiolle ali-alikansioita tyypin mukaan, niinkuin sukat, huivit, paidat jne mutta jätin tekemättä) . Ja noita kuvia järjestellessä huomasin montakin neuletta, joita ei ole tullut käytettyä. Joitakin ehkä kerran, joitakin en ollenkaan. Ompeluksia katsellessa ajattelin monta kertaa että ensi kesänä tuotakin mekkoa haluan käyttää, neuleissa ei samoja innostuksia herännyt. Paljonkohan minullakin on kaapissa neuleita, joita en tule koskaan käyttämään? Laittaisikohan kierrätykseen, vai pitäisikö purkaa? Osa on kyllä varmaan jo mennytkin kiertoon, kun en niitä pysty paikantamaan... Ja osan muistan antaneeni eteenpäin.

Päätin myös, että opettelen tekemään pitsihuivin. Löysin äidin minulle kierrättämistä vanhoista käsityölehdistä (Novita 4/93) kivan mallin, jota päätin yrittää snyn minulle lahjoittamasta huivilangasta. Pitäkää peukkuja. Toivottavasti tämä sitten päätyisi käyttöön, eikä kiertoon... Voihan sen antaa lahjaksi jos siitä ei tule virheiden viidakkoa. Mikähän siinäkin on, että kirjoneulekaaviot on kyllä ihan selvää kauraa ja ne oppii äkkiä ulkoa, mutta pitsineulekaaviossa täytyy katsoa jokainen silmukka erikseen aina uudelleen ja uudelleen? Tämäkään ei ole mikään vaikea pitsimalli, ja looginenkin, mutta kun ei mee aivoon niin ei mee?

Loppuun niitä Untokuvia kun lupasin. Ensimmäinen on vanha Miehen ottama, loput minun eilen räpsimiä. Se ei suostunut laittamaan silmiä kiinni sillon kun kuvataan, ei sitten millään. Vaikka väsyttäis.

Kisukat

Koska aika moni on tunnustanut jo tähän mennessä, ettei paljon jaksa lukea blogeja vaan katsoo vaan kuvat, tällä kertaa vähemmän löpinää ja enemmän kuvia. Ihan kirjoittamattakaan en malta olla.
Sukat oli aika ruttuiset pudottuaan puikoilta. Noin epätasaista neulejälkeä en ole koskaan aikaisemmin saanut aikaan. Kuvassa ihan väärät värit.
Tässä kuvassa värit ovat paljon lähempänä oikeaa. Liotus oikaisi ja tasoitti neulejälkeä huomattavasti.
Lisäksi käytin salaista asettani, hoitoainetta. No ei se enää mikään salainen ole. Hieroin viimeiseen huuhteluveteen vähän Lushin hoitoainetta ja sukkiin tuli sekä hyvä tuoksu että tuntu.
Nämä ovat kaikkein sopivimmat sukat mitkä olen koskaan neulonut. Tykkään sukista, jotka istuu tiukasti jalassa. Saa vaikka soida ennemmin kuin löpöttää.

Ekstrana muutama Kisukuva by Mies. Kuvankäsittely by Nainen.Ensi kerraksi yritän saada sen ottamaan Untokuvia.

Lamasukat

Purin kantapäistä rikkonaiset kuningatarvyötiäissukkani ja otin ehjän langan talteen (taas). Neulon siitä niiden toisten purettujen sukkien langan kanssa uudet sukat. Huomaatko muuten mikä on ollut koolauksen värinkesto? Jos multa kysytään niin tosi surkea.

Minähän en osta mitään kalliita luksussukkalankoja kun on kerran toi lama... (oikeasti olen kyllä sitä mieltä että on ihan oikein että ihmiset panostavat tällaisena aikana laatuun ja käsityöhön, halpa sarjatuotanto tulee kuitenkin kalliimmaksi, ja sitä aikaakin sille käsityölle on, kun tullaan kuitenkin lomautetuiksi tai irtisanotuiksi tai ei alkuunkaan tule mistään niitä töitä) (pessimisti, minäkö? En kuitenkaan sanonut että joutuu, vaan tulee... pääsee?)

... Ja kun on tällainen hamsteriluonne niin mitään hyvää mistä vielä jotain saa ei voi heittää pois. Kulkee muuten suvussa. Äidin mieskin jo tokaisi että "alkaisit sinäkin kerätä kaikkea romua niinkuin äitis". No, olen mitä ilmeisemmin alkanut jo.

Niistähän tulee melkein kuin...vähän käytetyt. Muistin muuten väittäneeni tuolla aikaisempia sukkia purkaessani että kyllä se pula-aika vielä tulee. En väitä enää mitään, edes puolileikillään...

milliini designs -hikipajan tuotteet

Pieni puuhailu jatkuu. Mahatauti ei siis ole vielä iskenyt, ja toivotaan kovasti ettei ainakaan huomiselle tule.
Tajusin että tarvitsen (lue: haluan) muutaman kivan trikoopaidan vaikka töissä pidettäväksi. (Ajattelin niin että jos on työvaatteita, saa töitä.) Ompelin sitten kummitädiltä saaduista trikoista pari lepakkohihapaitaa, yhden mekon ja yhden tuubitoppi/hame/mekko -virityksen.

Pää ei julkaisukunnossa.

Eikös kukkakuosi ollut muotia?
Tuubitoppi hameena.

Eihän nämä nyt sen kummempia ole kuin mitä olisi vitosella menkkahaukalta tai kiinatrikoosta saanut, mutta a) en ostanut uusia vaatteita b) eivät ole bangladeshilaisnaisen/lapsen pienellä palkalla ommeltuja c) tuli nämäkin vuosikertakankaat hyödynnettyä ja varastoa hieman pienennettyä. Eli tein siis jonkinlaisen ekoteon.

Ryhdikäs seilorityttö. Tämä paita on suosikkini.

Muutenkin jäin miettimään sitä, että miksi sen itse ommellun pitäisi olla jotenkin erikoista ja hienompaa kuin mitä kaupasta saa. Monihan ompelee tietysti siksi, että kaupoista ei löydy sellaista, mitä haluaisi. Tai että ei saa omille muodoilleen sopivaa. Perusvaatteita ommellessa tulee helposti itselleen ja muillekin mieleen, että olishan tuon kaupastakin saanut.

Valkoiset sukkahousut ovat olleet joskus farkkupyykissä.

Huomaa raitojen tahallinen eriparikohdistus.
Älä huomaa kasaa reppuja.

Näitäkin ommellessa mietin sitä nälkäpalkkaista ompelijaa siellä jossain kaukana. Itsellä jo kolmen paidan jälkeen hartiat huutaa tuskasta ja silmät alkaa väsyä sitä samaa saumaa tuijotellessa. Eikä kolmella paidalla varmaan vielä päivän (surkea) palkka irtoa.

Eihän näitä tietysti vaikeaa ollut ommella. Ei se vaatinut sen kummempaa kuin että opetteli käyttämään ompelukonetta (siinä on jotain jousto-ompeleita, oi jee!) ja jaksoi laittaa nuppineuloja silleen että saumat ei vingerrä. Kun on sopivat kaavat, ei tarvii koko ajan korjaillakaan. Muuten meni nämäkin kerralla ommellessa, paitsi tuubista tuli liian iso. Enkä oo korjannut. Käytän vaikka sitten kun lihon.

Siis liian leveä, ei suinkaan liian pitkä.

Tässähän ei yhtään huomaa että sukkahousut sinertää.

Pyykkiä narulta nostellessa tuli sekin mieleen, että villasukkien käyttäminen voi olla ekoteko. Pyykissä oli nimittäin yli kymmenen paria Miehen tavallisia tennissukkia ja kahdet minun villasukat. Jos itsekin käyttäisin tavallisia urheilusukkia, saisi niitä olla vaihtamassa vähintään kerran päivässä. Villasukilla vedättelee helposti viikonkin. Säästää pyykkikuluissa.

Viikon ekotekona oikeasti tein niinkin yksinkertaisen asian kuin käänsin pesukoneen lämpötilavalitsinta pykälän alaspäin (30 astetta). Tämä on niin helppoa, että tällähän tämä ekotekoilu olisi pitänyt aloittaa. Kävin myös täyttämässä taas tiskiainepullon. Sitä tarvitsee täyttää niin harvoin, että aina välillä ehtii unohtaa kuinka halpaa se onkaan. Eli voi aina ilahtua uudelleen noin parin kuukauden välein!

Pientä Puuhailua

Tällaisina päivinä kun odottaa milloin mahatauti iskee minuunkin, voi tehdä vain pientä, nopeaa ja yksinkertaista. (Sivuhuomautus: tällaisia päiviä ei tarvitsisi olla.)

Kuten osa jo tietääkin, säästän vähän kaikkea. Joululahjojen ompelusta jäi jäljelle vähän materiaalia. Ja tämä kahteen kertaan lakanapyykissä tiivistetty riekale oli kuin omiaan juuri tähän työhön. Ostin siis joku aika sitten ne uudet talvisaappaat. Niissä oli vain yksi vika: ei minkäännäköisiä pohjallisia. Kylmä maa tuntuu villasukista huolimatta. Otin siis kumpparista pohjallisen malliksi (sovitin sitä ensin talvikenkään, ja se sopi) ja käytin sitä kaavana.

Leikkasin kappaleet tuplana ja ompelin ne yhteen. En jaksanut olla turhantarkka tämän suhteen, nehän kuitenkin tulevat minun kenkieni sisään, tuskin niitä sieltä kukaan ompelumaisteri alkaa tarkastelemaan.

Ja kaikki, mistä ehkä vielä jotain saa, täytyy säästää. (Älkööt kukaan huomatko muruja pöydällä)
Loppukevennyksenä kasvienhoitoa. Toinen näistä bambuista on minun, toinen Pienten Karvaisten Puutarhurien hoitama. Tarvinneeko tuota kertoa erikseen kumpi on kumpi.

Toimitus vastaa 2

Olen ollut vähän huono bloginpitäjä, tunnustan. Kommenteissa kyseltyihin asioihin on jäänyt vastaamatta. Vastailen nyt siis tässä postauksessa (maanantain sarjaputken mainostauoilla) niihin.

Lauralle ja Johannalle tiedoksi, että en kirjoitellut minkäänlaisia muistiinpanoja boleroa neuloessani, mutta on mahdollista, että neulaisen vielä toisen ja kirjoitan siitä ohjeen (koska jokainen tarvitsee mustaa boleroa). Debbie Blissin Pure Cashmerea meni tähän 10 vyyhtiä (eli ilmeisesti 250g jos muistan vyyhdin painon oikein), ja tällaista toista ei ole varaa neuloa, mutta yritän löytää jonkin korvaavan langan, jota on helppo löytää ja joka olis vähän halvempaa...

Tästä tulikin mieleen että olen suunnitellut villatakkia, johon voisin myös kirjoittaa ohjeen. Tarvitsen testineulojia (ja mahdollisen kääntäjän), sillä ajattelin julkaista tuon ravelryssä rahaa vastaan. Mallissa on palmikkoa ja helmineuletta, pitkä helma ja pitkät hihat. En ole vielä aloittanut neulomaan kyseistä vaatekappaletta, en osaa vielä sanoa sen enempää. Josta voittekin päätellä että ihan hetsiltään ei testineulomaankaan pääse.

Hede: Noissa joulunaikaan neulotuissa vihreissä sukissa oli lankana Fleece Artistin Sea Wool. Sitä saa esimerkiksi TitiTyyltä jos kiinnostaa.

Ja kaikille kommentoijille kiitos kivoista kommenteista! Tätä ei tule sanottua turhan usein. Ilman teitä varmaan lopettaisin blogini hyvinkin pian. Ja tästä johdettuna ajatuksena lupaan parantaa tapani ja kommentoida enemmän toistenkin blogeihin...

p.s. markka, millä tapaa ton pöllön täytyis pitää mua kurissa? Syömästä liikaa suklaata? Kuluttamasta kaikkia päiviä vaan nettilankakaupoissa ja blogeissa surffaamalla? Ainakaan tähän mennessä se ei noissa oo onnistunut...

Paluu arkeen

Juhlat meni hyvin, oli hauskaa ja nuo "lusikkaleivät" tekivät hyvin kauppansa... niitä jäi jäljelle yksi noin neljänkymmenen pikkuleivän satsista. Näitä voinee siis suositella?

Sain hauskoja lahjoja, joista ehkä hauskin ja varmasti mauttomin on tämä.

Kynänteroitin. Onneton kissaparka vielä maukuu kun sen peräpäähän työntää lyijykynän. Ei varmaan mikään eläinsuojelijan unelmalahja noin yleisesti ottaen, mutta tällaiselle huonon huumorin kuningattarelle aivan loistolahja. (Tykkään myös Hugleikur Dagssonista ja oon tykänny siitä asti kun luin Reykjavik Grapevinea, missä näin ekat sarjikset) (ja heh, tuolla kotisivuilla mainostetaan Akureyrin Gula Villania, jossa asuin sen puoli vuotta minkä olin vaihdossa...)

Nämä meidän elolliset kissat sen sijaan naukuu ilosta tämän leikkivehkeen takia.

Nokkelimmat pokkelimmat teistä jo varmaan arvasivatkin että Ikeastahan se on kotoisin.

Tämän päivän arkeen paluu jatkuu pyykinpesulla ja siivouksella. Tiskata jo ehdinkin.

Edelleen enimmäkseen neuleblogi

Minulta kyseltiin neuletapaamisessa, joko kashmir-juttu on valmistunut. No onhan se, aikoja sitten, mutta tuo kuvaaminen on jostakin syystä ollut niin kamalan hankalaa. Valoisaa aikaa kun ei päivässä vieläkään ihan liikaa ole. No nyt piti sitten ottaa nekin kuvat, pahoittelen kovasti muuta asuvalintaa ja huonoja hiuksia. Ei jaksa laittaa kun päivän tavoitteena on vaan leipoa kotona.
Yritin pehmentää järkytystä käsittelemällä näitä kuvia jonniinverran.
Pääsee lauantaina päälle juhlavaatteiden kanssa. Jospa vaikka näyttäisi paremmalta kuin näin yöpuvun päällä... Ainakin se on ihanan pehmeä! Kashmirin lisäksi sisältää tuotannollisista syistä (sylissä nukkuva Kisu on ilmeisesti tuotannollinen syy) myös kismirriä, siksi nimetty kashmir-kismir-boleroksi.

Viime tiistai-iltana tuli melkoinen älynväläys. Keksin, mitä tekisin Villasukalta pikkujoululahjaksi saamastani shetlanninlammaslangasta. Ja pitihän se nyt heti saada puikoille.
Feather and fan -tuubia tuli sitten muutaman yrityksen ja erehdyksen jälkeen. Joitakin muitakin pitsimalleja koetettuani tajusin, että tämä on minulle jo riittävän haastavaa ja ne muut liian haastavia. Ja tämä malli sopii kyllä tähän lankaan, se on todettava.
Siitä ei oikein tullut kauluri eikä keeppi, jotain siltä väliltä. voisin kuvitella käyttäväni esimerkiksi olkaimettoman tai halterneck-vaatteen kanssa kesäjuhlissa.

Lopuksi kevennys: arvaa mitä löytyy pötkyn sisältä?
No Neiti Kurvikas tietenkin. Onneksi tuostakin on hyötyä edes pingottimena kun kerrostalossa ei pysty rummuttamaan.

Hyvää ja kaunista

Leipominen varmaankin tiivistää sen, millaisia me olemme ihmisinä. Ainakin se minulle tästä tämän aamun juhlien valmistelusta tuli mieleen...

Päätin tehdä ikäänkuin lusikkaleipiä, mutta sydämen muotoisia. Ajattelin, että juhlissa ne näyttäisivät kivoilta. Suorastaan söpöiltä.
Ohjeessa luki, ettei taikina juurikaan kohoa uunissa, joten pikkuleivät voi asetella pellille aika tiiviisti. Tämän myötä myös päättelin (ja aikaisemman lusikkaleipien tekemisen perusteella) että leivotut palaset eivät myöskään juurikaan muuttaisi muotoaan.
Joo. Ei niin. Ei tietenkään. Ihanhan nuo sydämiltä näyttävät. NOT. Ja koska minua ei napannut etsiä uutta ohjetta ja yrittää uudelleen, päätin täyttää nämä rätväkkäät. Kyllä ne mun vieraat saa sen verran kärsiä. (toi tahna on ihan liian hyvää, ja on suorastaan syntiä että se sopii niin moneen paikkaan)
Tässä vaiheessa ajatus oli aika selvä. Kyllä ne minua kuvaavat. Rumia, mutta aika hyviä. (kuinkahan paljon tomusokeri voi tästä pelastaa?) (en muuten ajatellut missään vaiheessa että nämä kuvaisivat minua niin että olisin epäonnistunut ihmisenä. kai sitä jotain positiivisuutta jossain aivolokerossa sijaitsee)

Luomukosmetiikkaa

Jokainen suihkussakäynti tuntuu nykyisin luksukselta. Markettishampoot, -saippuat ja -hoitoaineet kun ovat vaihtuneet käsintehtyihin luomutuotteisiin. Allaolevassa kuvassa Lushin shampoo ja hoitoaine (kellertävä pala shampoota, vihreä hoitoainetta) ja Goodkaarman saippuan kotelo (saippua käytössä suihkutilassa).
Lushin shampoon sain joululahjaksi, hoitoaineen ostin Helsingissä käydessäni. Goodkaarman saippua tarttui mukaan Tallinnan reissulta (ja nyt harmittaa etten ostanut useampia, tää on ihanaa). Lushin tuotteet tuoksuvat vähän liikaakin minun makuuni, ja käytänkin mieluummin arkena miedomman tuoksuista Vihreän Kosmetiikan shampoopalaa, jota saa ainakin Ekolosta ja Jyväskylässä myös kivasta lahjatavarakaupasta (käsityötuotteita!) Tawastinkulmasta (eli ihan keskustasta Jyväshovin rakennuksesta) siitä Lindexiä ja Vilaa vastapäätä, nimeä en muista, oisko ollu Helmi?

Vihreässä Kosmetiikassa on sekin hyvä puoli, että se on kotimaista. Ja kiinteämpää kuin Lushin tuotteet, ei lohkeile läheskään samalla tapaa. Lushit tuppaavat olemaan turhan huokoisia ja murenevat käytössä. Tosin jotkut niistä tuoksuvat niin mielettömän hyvälle että niitä ei voi vastustaa (jotkut taas haisee ihan karmealle, suosittelen tutustumaan livenä ennen tilaamista). Nämä kotimaiset versiot ovat todellakin luonnollisemman ja miedomman tuoksuisia. Molemmat toimivat käytössä samalla tapaa ja molemmilla tulee hyvän tuntuiset hiukset. Palashampoo kestää käytössä pidempään kuin purkista lotrattava eikä siitä jää sitä muovipurkkia pois heitettäväksi. Kuljetan niitä mukana ihan tavallisessa saippuakotelossa, johon mahtuu hyvin palanen shampoota ja hoitoainetta. Käytön jälkeen tuo kotelo kannattaa kuitenkin jättää hetkeksi auki kuivumaan, jottei saa aikaiseksi shampoo-hoitoainemöhnää...

Onnellisten sattumusten sarja

Minut tuntevat ovat varmaan saaneet hyvät naurut noista edellisen postauksen kommenteista... Siis mikä kärsivällisyys? Minä ja kärsivällisyys eivät sovi käsitteinä samaan lauseeseen. Mutta tuollaisesta visuaalisesta näpräämisestä tykkään kyllä. Tässä vähän lisää todistetta siitä:
Vielä pitäis vuori ommella tohon niin ei tarviis enää Miehen pipoa lainata. Malli on omasta päästä, jotain kuvioita piirtelin etukäteen, loput keksin neuloessa. Lankoina joitain jämiä ja puikot oli ne lyhyet kaksmilliset joita olin antanut Unton pureskella kun luulin etten niitä tulis koskaan käyttämään mihinkään.

Tää näyttäis myös hyvin sopivan tuohon luomupuuvillateepaitaan ja uuteen kashmirvillatakkiin. Tai ei se silleen uus oo, vaan käytetty, mut mulle uus kun löysin sen eilen kirpparilta (3,5e!). Tosin epäilen vahvasti ettei sitä ole käytetty, kun taskut oli edelleen ommeltu kiinni ja vaate on ihan priimakunnossa ja se tuoksuu ihan uudelta villalta... Samalla reissulla löysin vihdoinkin ne ruskeat talvikengätkin joita olen etsinyt jo toista talvea. Että tuli semmoinen poikkeama vaatteenostolakkoon... Katsokaas kuka muu on tullut luvanneeksi samaa!

Luomusta ja tuoksusta ja lakosta tulikin mieleen että täytyy yrittää kirjoitella viikon ekotekopostaustakin tässä viikonlopun aikana.

kaksisataa!

Tämä on siis tämän blogini kahdessadas postaus. Huimaa! Kuka tänne on niin paljon kirjoitellut?

Pakkoneuloosi iski pitkän hivutteluvaiheen jälkeen. No oonhan minä jotain neulonut, mutta ei ole oikein tuntunut siltä että sitä olis kiva tehdä tai että siitä olis itselle jotakin henkistä hyötyä. Yleensähän neulominen on ollut mulle tapa rentoutua ja toteuttaa itseään.

Neulomisen sijaan olen koukuttunut ihan muualle ja rentoutunut (hartiat eivät ole samaa mieltä) ihan muun asian parissa. Kuinka voisikaan paremmin työttömyyspäivänsä käyttää.
Kisu auttaa kasaamisessa purkamalla saman verran minuutissa kuin minä olen saanut tunnissa aikaiseksi. Se myös köllii palalaatikoissa ja kuljettaa paloja suussaan minnelie. Äitin pieni apulainen, todellakin. Unto taas (vaikka kuvasta voisi muuta päätellä) ei edes ymmärrä tuhmistella, istuskelee vaan pelin päällä ja seuraa sen valmistumista.Näistä kuvista päättelin sellaista, että kaikki tulevat tekeleet ennen huhtikuuta tullaan kuvaamaan keittiössä. Valoa! Niin siitä neuleesta sitten, jos jotakin kiinnostaa. Lähti tulemaan kirjoneulepipoa minulle. Ja tarpeeseen. Koko syksyn olen tainnut lainata pipoa Mieheltä...

ookkona nähnynä pöllöä mehtäsä?

Sain tänään viimeinkin Teijan joulukalenteriöttiäisen valmiiksi. Tuli kohtalaisen julman näköinen pullukka.
Takapuolessa sillä on raitoja, kun tuo pohjaväri ei sit riittänytkään. Hyvä näin, tuli vähän ilmettä tohon naamapuoleenkin kun kulmakarvoihin sai kahta väriä.
Toivottavasti tuo kaveri ei syö meitä nukkuessa.