Pakkoneuloosi iski pitkän hivutteluvaiheen jälkeen. No oonhan minä jotain neulonut, mutta ei ole oikein tuntunut siltä että sitä olis kiva tehdä tai että siitä olis itselle jotakin henkistä hyötyä. Yleensähän neulominen on ollut mulle tapa rentoutua ja toteuttaa itseään.
Neulomisen sijaan olen koukuttunut ihan muualle ja rentoutunut (hartiat eivät ole samaa mieltä) ihan muun asian parissa. Kuinka voisikaan paremmin työttömyyspäivänsä käyttää.
Kisu auttaa kasaamisessa purkamalla saman verran minuutissa kuin minä olen saanut tunnissa aikaiseksi. Se myös köllii palalaatikoissa ja kuljettaa paloja suussaan minnelie. Äitin pieni apulainen, todellakin. Unto taas (vaikka kuvasta voisi muuta päätellä) ei edes ymmärrä tuhmistella, istuskelee vaan pelin päällä ja seuraa sen valmistumista.
Näistä kuvista päättelin sellaista, että kaikki tulevat tekeleet ennen huhtikuuta tullaan kuvaamaan keittiössä. Valoa! Niin siitä neuleesta sitten, jos jotakin kiinnostaa. Lähti tulemaan kirjoneulepipoa minulle. Ja tarpeeseen. Koko syksyn olen tainnut lainata pipoa Mieheltä...
3 kommenttia:
Haluisin onnitella huimasta postausmäärästä. Sekä järjettömästä kärsivällisyydestä, mulla menee palapeleihin hermo noin sekunnissa. Sit lentelee palaset ja kirosanat.
Vau mikä kärsivällisyys! Mie saan just ja just kymmenen palan palapelin tehtyä, jollei se oo vaikea... :D
Samanlaisia työttömyyspäivän toimia täälläkin. Minulla ei onneksi ole pieniä apulaisia... Kauaa ei voi kerralla tehdä, hartiat on heti ihan jumissa.
Lähetä kommentti