13.3.09

Teinpä Unnurit

Titityy tilasi minulta Lucca-palmikkokämmekkäät. Tein sellaiset, ja ohjeenkin pykäisin niihin. Tosi sellaisen maalaisohjeen pöllöillä kaavioilla, mut ohjeen kumminkin.

Palmikkoa pykätessä se alkoi näyttää kovasti viikinkimäiseltä. Tuo kyynärpituus ja malli kuitenkin viittasivat enemmän naisen hienosteluasusteen suuntaan. Päätin sitten, että yhdistetään nämä molemmat, ja laitoin niille hienon viikinkimorsiamen nimen yhdestä islantilaisesta saagasta (en tietenkään muista mistä). Siitä sanotaan muuten, että se voisi olla naisen kirjoittama, kun siinä on niin paljon rakkausmateriaalia ja vähän sotimista :) Eli Unnur, tunsin mutten erään samannimisen saarella asustellessani. Kaunis nimi minusta.
Ohjetta saa tällä hetkellä sähköpostilla pyytämällä (ei maksa mittään) ja Titityyn Tiinalta, jos tekninen tuki osaa auttaa ja aikaa mulla itselläni riittää, yritän saada sitä myös Ravelryyn ja/tai sivupalkkiin pdf:nä ladattavaksi. (ne joilla on niitä ohjeita tuolla bloggerin sivupalkissa sais kyllä auttaa, pitääks siinä jotain koodia lähtee käpistelemään? sitten en ainakaan osaa) Lontoonkielistä tuskin tulee, ainakaan kovin pian. Ellei joku innokas innostu kääntämään. Ja se posti mistä voi halutessaan pyytää ois milliini ät yahoo piste com.



En mä oikeesti kiusaa Untoa ja pidä sitä paikallaan, rapsuttelen vaan. Näyttää muuten jotenkin oudon lyhytjalkaiselta tossa kuvassa, on kuitenkin se meitin koikkeliini.

2 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Uuh, todella hienot!

Vilma kirjoitti...

Nää on upeat!