Krumeluurikuningatar

Ja koska sain taas olla yhden illan "yksin" kotona (karvaiset lapset oli kyllä seurana, ja Johnny Depp...) ja oli muutama päivä mitääntekemättömyyttä, sain nämäkin krumeluurit kasaan. Esiintyvätten Räveltämössä nimellä Whipped cream on top, mutta suomennettuna nimi kuuluu Talvimorsian. Kun ajattelee eri kielillä, tulee erilaisia assosiaatioita...

Takatalvi sopii mulle siis ihan hyvin, kun pääsee näitä kerta vielä käyttämään. Nytkin lunta pukkaa taivaan täydeltä.

Oikeasti, ei se sovi. Olin jo asennoitunut kesän tuloon, kävin jo hempukkamekotkin varastosta. Kaivelin viime kesänä neulottua mekkoa uudestaan tekeille. Pakkasin paksuimmat takit vaatehuoneen peränurkkaan. Ja olin niin iloinen hyvistä pyöräily- ja hölkkäkeleistä. Hyvä etten bikineitä jo sovitellut...

Meni melkein kokonainen kerä Nallea. Vähän jätin tarkoituksella että saan seuraaviin sukkiin raitaa. Nuo palmikot oikeasti syö kamalasti lankaa. Vaan ei kyllä yhtään haittaa tässä tapauksessa, kun lankaa oli riittävästi ja oli riittävän marinoitunutta. Jee, yks kerä pois kaapista pyörimästä!


On vähän turhan hienostuneet kumpparisukiksi. Mulla on toinen kerä nallea ruskeana, teen siitä 1o 1n -perussaapassukat ja niihin ne valkoset raidat (mullon ruskeet Haisaappaat), koska aivan varmasti ensi kesänä on kylmä ja sataa yhtä aikaa. Sellaisia nuo viimeaikaiset kesät on olleet.

Lupaan aina olla yhtä pessimisti, koska pessimisti ei pety.

Kädentaidollista sisältöä elämään

Vihdoinkin sitä sitten tulee. Kästöetä.
Virkkasin tommosen lippiksen sauvakävelykaveriksi. Tai vaikka pyörällä kaupungille hurauttamiskaveriksi. Ei muuten menny pitkään! Muuten virkattu kutosen koukulla mut lippa kolmosen, tuli ainakin tarpeeksi jämäkkä. Lanka on tästä topista purettua Araucania Nature Cottonia. Ja se toppi oli muuten ihan kiva mutta vähän epäkäytännöllinen, paksu hihaton paita ei sopinut oikeastaan millekään kelille. Nyt mietinkin teenkö niistä kaikista tämmösiä hattuja vai marinoinko vielä vähän jos joskus vaikka tulis ideoita. Laukkukin olis kyllä ihan kiva, ja niitä kahvojahan mulla jo varastossa onkin...

Oon jo jonkun aikaa bongaillut rättikaupoista kimonovöitä, ja täytyy myöntää että tämä muotioikku on miellyttänyt silmää. Ajattelinkin sitten eilisessä kauniissa (mutta kylmässä) kevätsäässä, että tekaisisin omista varastoista löytyvistä raikkaan värikkäistä kankaista itsellenikin sellaisen.

Huomasin sitten tänään ompelevani tekelettä raikkaan mustasta ja harmaasta (sisäpuolella harmaa vuorikangas). Kyllä se sää vaikuttaa noihin käsitöihinkin. Mut on siinä kukkia!
Eikä noi vaaleat viivat ja pisteet ole vikoja siinä kuvassa. Ne on kissankarvoja vaatteissa.

Kotirouvan elämä ja teot

Muutamia tunnelmapaloja ihan muuten vaan:

Ostin itselleni kukkia. Laitoin kissansuojuksen sisään ihan varmuuden vuoksi.

Kisustakin on nyt kuvia ruipan kanarialinnun metsästyksessä. Se on peto.


Tai sitten se vaan esittää, ja on oikeasti mamman poika.

Ei se lämmin taida luita rikkoa. Aiemmin toi elukka oli kuitenkin kokonaan tuon viltin sisässä suorassa auringonpaisteessa.

Ja kissan puu on vihdoinkin miltei salonkikelpoinen. Läpykän päällys on sisustukseen sopiva, pörröinen ja jopa ommeltu eikä vain liimattu kiinni.

Punk -designer

Tästä on näköjään tullut enemmän hömppä- ja rättiblogi kuin käsityöpäiväkirja (jollaiseksi sen tarkoitin) mut ei se mitään. Näillä mennään mitä on.

Paikkasin yhet parhaat kirpparilta löydetyt jo aika paljon elämää nähneet farkut, kun ne on muuten niin hyvät edelleen. Ei kai hyviä housuja voi pois heittää jos niissä nyt muutama kymmenen reikää on päässyt tulemaan (ja paikattu jo muutamaan kertaan mut ku aina paikan vierestä repee). Jos näillä nyt taas muutaman kuukauden edes porskuttaisi. Ainakin on muodikkaat.

Ja sitten vielä ihmettelen miten kukaan ei ota tämmöstä lastentarhanopettajaa töihin ...
No ei sentään. Vaikka oonkin vähän tämmönen niin voin silti olla ihan sopiva niihin töihin. Ja kato, lippiksenkin tuunasin. On sitä nyt oltu ahkeria.

Noi kotityöt ei kyllä lopu millään. Taas on kasaantunu silityslaudalle lisää silitettäviä.

Tasainen tallaaja

Marimekossa inspiroiduin Mika Piiraisen Tasaaja -mekosta.
Työttömyysbudjetilla meninkin siis Eurokankaan palalaareille, ja jo samana iltana piirtelin kaavat Modasta 3/2008, leikkasin ja ompelin. Ja aion laittaa illalla päälle ulkoilemaan.
Mekkoa voisi käyttää ilman vyötäkin esikuvansa tapaan, mutta sillä tavoin minusta saa hyvin äkkiä puolitoista metriä pikkumyytä. Koska hoksasin tämän jo heti kun olin ekaa kertaa sitä sovittamassa, tekaisin samaan syssyyn vyönkin ylijääneestä kankaasta. Solki löytyi äidin meille kuskaamasta kasasta Rompepäivätavaraa (muut soljet menee sit myyntiin, plus vaikka mitä muuta käsityöaiheista tavaraa).

Ainoa huono puoli, jonka nyt tästä keksin, on se, että kangas on tosi sähköistä tavaraa. Liimaantuu siis kiinni ja saa hiukset sojottamaan. Ei sovi kissansilittämiseen.

Ennen minäkin olin tumpelo

Viime päivät ovat menneet rattoisasti lenkkeillessä kauniissa kevätsäässä (ja uudella pyörällä ajellessa, ihan mahtavaa! Ostin sen siis valmistujaislahjarahoillani eli sain äidiltä lahjaksi :),

ompelukoneen ääressä istuskellessa,

Tulossa päiväpeittoa tulevaan parisänkyyn tulevaan asuntoon tulevaisuudessa. Kaikki kankaat jollakin tapaa kierrätettyjä, eli joko jostakin projektista jääneitä paloja, kirpparilöytöjä, entisiä vaatteita, pöytäliinoja tai verhoja. Paitsi aluskankaan jouduin ostamaan.

puikkoja heilutellessa,
Ensin sain tilaustyön neuloa Titityylle London Calling-sukat. Lankaa oli ihana neuloa! Piti saada sitten itsellekin yksi vyyhti, tosin tuskin raaskin sukkiin laittaa, jotain kaula- tai käsiasiaa siitä olen suunnitellut tekeväni. Ja noita sukkia neuloessa taas tuli into saada itsellekin palmikkosukat. Jotkut, joissa on ihan kunnolla muhkeaa palmikkoa. En tullut kuitenkaan ihan lankasnobiksi tuota ihanuutta neuloessa, nämä tulee ihan tutusta Nallesta. Eikä nyt puhuta siitä että kevät tulee. Kuitenkin loskakelejä riittää, voi käyttää kumppareissa. Eiks vaan?

ja kissojen kanssa riekkuessa.
Unto sai mummoltaan ja papaltaan (niin, ne on meidän lapsia noi kissat) synttärilahjaksi tollasen keltasen hömpökkeen. Tosi hauska, molempien elikoiden mielestä. Ja meidän ihmisten, ne kun menee ihan höpöiksi. Niinkuin kuvista voi päätellä. Kisusta ei valitettavasti ole nyt action-kuvia.

Ja tänään hutaisin ommella yhden mekon. Siitä lisää myöhemmin.

Kun Mies on poissa...

Kyllä mä tykkään olla yksin kotona.

(Kuvassa mun ja Kisun elonurkkaus, jossa kuvattuna viltti, London Calling-sukkien alku, hikipoksin kake = avara luonto, brie-juustoa ja voileipäkeksejä, kasa IK:ita inspiraatioksi ja laatikko, jossa säilytän pyöröpuikkoja nyt apupöytänä valkoviinilasin pystyssä pitämiseksi.)

Lihattomia lihapiirakoita ja muuta lifestyleä

Ihan ekaksi varoitus: Tämä postaus ei sisällä varsinaisesti käsitöitä, eikä yhtään kuvaa, mutta on pitkä ja ristiriitainen.

Kaikki snägärin lihistä kaipaavat kasvissyöjät voivat nyt innostua ja kietaista essun ympärilleen:

Taikina:
2dl maitoa
40g hiivaa (kuivahiivakin käy, sitä sitten pussin ohjeen mukaan)
75g voita tai margariinia sulatettuna
2 munaa
n. 8dl vehnäjauhoja (mulle meni vaan 7)

Sekoita hiiva ja kananmunat kädenlämpöiseen maitoon (tai lämmitä maito hieman lämpimämmäksi ja lisää hiiva jauhojen joukkoon jos teet kuivasta). Lisää ensiksi reilu puolet jauhoista, alusta sekaan, lisää rasva ja lopuksi loput jauhot. Taikina saa olla melko kiinteää, pullataikinan kaltaista. Kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia.

Täyte:
n. 2dl riisiä
n. 1½dl soijarouhetta
1 rkl tomaattipyrettä
1 valkosipulin kynsi puristettuna
suolaa ja pippuria maun mukaan
(kasvisliemikuutio)

Keitä riisi melkein kypsäksi (halutessasi kasvisliemessä) ja lisää soijarouhe siihen turpoamaan viimeiseksi viideksi minuutiksi. Kun vesi on imeytynyt (& haihtunut) lähes kokonaan, mausta seos tomaattipyreellä, valkosipulilla, suolalla ja pippurilla (saatat haluta jättää suolan pois jos olet keittänyt kasvisliemessä). Anna jäähtyä.

Kauli taikina noin 5mm paksuksi levyksi, aseta päälle täytettä ja käännä taikinan reuna täytteen yli. Paina isolla kupilla (meillä käytössä semmonen neljä desiä vetävä kahvikuppi...) puoliympyrän muotoinen piirakka, aivan kuten laukkutortuissa (tai puolikuissa, ihan miten haluat) tehdään. Suosittelen tekemään vähän yli puoliympyröitä, toimivat parhaiten.

Aseta piirakat leivinpaperilla vuoratulle pellille ja voitele muutamaan kertaan reilusti kasviöljyllä. Paista 225 asteisessa uunissa kunnes kullanruskeita (n. 15-20 min).

Leikkaa halki ja lisää haluamasi täytteet (sinappiketsuppikurkkusalaatti) ja nauti kuten nakkikioskilla sen tekisit.

Itse kaipaan myös maksalaatikkoa. Mut en oo keksinyt miten sellasen tekis ilman maksaa.

Ja sitten se muu laifstail. Tämä ehkä tulee joillekin joka kevät, mulle yleensä ei. Joskus välillä kuitenkin. Eli tulee tunne, että ihmisellä on liikaa tavaraa ja niistä pitää päästä eroon. Siivoilin vähän vaatekaappia ja sainkin sieltä yhden kassillisen vaatteita, joiden osalta täytyi tunnustaa ettei koskaan tulisi niitä kaventamaan/lyhentämään/muokkaamaan/purkamaan ja puoli kassillista sellaisia joita ei ole pitkään aikaan käyttänyt eikä varmaan olisikaan mielenterveydellisistä syistä hyväksi käyttää, joista voisi siis yhtä hyvin luopua. Näiden lisäksi laitoin vielä jemmaan muutaman tapauksen, joille vois jotain tehdä, saas nähdä onko ne seuraavassa siivouksessa menossa jo kiertoon...

Tulin vain miettineeksi tuossa, että vaikka karsinkin ihan reilullä kädellä, minulle jäi silti ihan hirveä määrä rättejä kaappeihin. Ehkä tuo ostolakko on tehnyt hyvää, mitähän kaikkea sitten saisi laitella kiertoon jos olisin voinut ihan kaiken ostaa mikä sillä hetkellä on kivalta tuntunut... Vaikka lakko ei olisikaan saanut minua jättämään vaatteiden ostelua aivan kokonaan, on se ainakin auttanut tuossa järkiinnyttämisessä. Huomaa, mitä ihan oikeasti tarvitsee, kun sitä joutuu etsimällä etsimään kirppareilta ja mitä vaan haluaisi, koska se olisi just silloin kiva.

Lisäksi tuntuu siltä, että oma tyyli on löytynyt. Housujen malli alkaa olla vakio, samoin hameen helman pituus. En enää kaipaa niitä kauden muotirättejä kauden muotiväreissä ja sesongin hittikuosissa, vaan olen alkanut pitää yksinkertaisista vaatteista. Eikä edes enää tunnu siltä, että yrittäisi jotenkin maastoutua, kun ei pukeudukaan väreihin tai printteihin. Pienet jutut, kuten asusteet ja yksityiskohdat vaatteissa ovat alkaneet kiinnostaa ihan eri lailla. Samoin vaatteen materiaali, kankaan ulkonäkö ja tuntu.

Ja mitä pidemmälle tämä ostolakko on mennyt (hitsit, kohta 7 kuukautta kulunut), sitä enemmän on alkanut ärsyttää kaikki krääsä mitä meidät pakotetaan haluamaan. Se, että kauppoihin tulee jatkuvasti uutta hirveitä määriä, ja tämä kaikki täytyisi ehtiä kuluttamaan. Se, että kun joka paikka tungetaan täyteen nyt pinnalla olevaa sävyä tai mallia, sitä alkaa itsekin haluta vaikka a) se ei sovi itselle b) sitä ei tarvitse. Se, että niin monelle kaupoissa kiertely ja ostelu on harrastus ja elämäntapa, ja heidän takiaan tuotetaan jossakin rättejä, joita heidät voitaisiin saada haluamaan.

Silti, kaksinaismoralistina, kiertelen edelleen onnessani kirppareilla ja haluan sieltä kaikkea ja ostankin, vaikka en ihan oikeasti tarvitsisi enää yhtään tavaraa, vaatetta, kodinsisustustekstiiliä tai kenkäparia. Ja päätän tämän jeesustelun irvokkaasti siihen, että olen rikkonut lakkoani ja ostanut yhden vaatteen, jota tarvitsin. Mustan poolon (en löytänyt kirppareilta). Koska uusi lukutoukkaliivi kutitti kaulaa. Mutta eteenpäin menee tämä mummo lumessa, eli lakko jatkuu rikkuruudesta huolimatta.

Teinpä Unnurit

Titityy tilasi minulta Lucca-palmikkokämmekkäät. Tein sellaiset, ja ohjeenkin pykäisin niihin. Tosi sellaisen maalaisohjeen pöllöillä kaavioilla, mut ohjeen kumminkin.

Palmikkoa pykätessä se alkoi näyttää kovasti viikinkimäiseltä. Tuo kyynärpituus ja malli kuitenkin viittasivat enemmän naisen hienosteluasusteen suuntaan. Päätin sitten, että yhdistetään nämä molemmat, ja laitoin niille hienon viikinkimorsiamen nimen yhdestä islantilaisesta saagasta (en tietenkään muista mistä). Siitä sanotaan muuten, että se voisi olla naisen kirjoittama, kun siinä on niin paljon rakkausmateriaalia ja vähän sotimista :) Eli Unnur, tunsin mutten erään samannimisen saarella asustellessani. Kaunis nimi minusta.
Ohjetta saa tällä hetkellä sähköpostilla pyytämällä (ei maksa mittään) ja Titityyn Tiinalta, jos tekninen tuki osaa auttaa ja aikaa mulla itselläni riittää, yritän saada sitä myös Ravelryyn ja/tai sivupalkkiin pdf:nä ladattavaksi. (ne joilla on niitä ohjeita tuolla bloggerin sivupalkissa sais kyllä auttaa, pitääks siinä jotain koodia lähtee käpistelemään? sitten en ainakaan osaa) Lontoonkielistä tuskin tulee, ainakaan kovin pian. Ellei joku innokas innostu kääntämään. Ja se posti mistä voi halutessaan pyytää ois milliini ät yahoo piste com.



En mä oikeesti kiusaa Untoa ja pidä sitä paikallaan, rapsuttelen vaan. Näyttää muuten jotenkin oudon lyhytjalkaiselta tossa kuvassa, on kuitenkin se meitin koikkeliini.

"Neulomista... sitä minä vihaan ja rakastan"

Tulinen viha-rakkaussuhteeni puikkoihin ja lankaan on kuumimmillaan.

Toisaalta sitä on jatkuvasti innoissaan tekemässä yksinkertaista ja kaunista, toisaalta ei huvittaisi tehdä sitä samaa silmukkaa eri suuntiin ja eri päin loputtomasti uudelleen ja uudelleen.
Toisaalta on erityisen ihanaa saada aikaan jotakin mahtavaa ja ihan uutta, toisaalta on suuri mörvelön pelko. Entä jos siitä, jota on väkertänyt kuukausia, ei tulekaan mitään käyttökelpoista?
Onhan neulominen itsessään hyvin terapeuttista ja rentouttavaa, mutta se myös jumiuttaa hartiat ja saa joskus kinkkisyydessään raivon partaalle.
Jotakin, josta tietää lopulta tulevan jotakin todella upeaa, ei jaksaisi tehdä, koska a)se on niin vaikeaa b)sitä joutuu kuitenkin purkamaan useaan otteeseen c)koska se on niin tylsää, mutta koska siitä tietää tulevan jotakin upeaa, on pakko vaan tehdä. Ja pakko ei oo koskaan kivaa.

Tämä Bookworm vestista (Ravelry-linkki) innoituksensa saanut liivi kuitenkin onnistui, ja sitä oli kiva tehdä. Kerran vaan jouduin purkamaan kun tein sen virheen että yritin tehdä ohjeen mukaan.

Lanka oli kivaa, karkeaa, siinä oli se oikean villan fiilis (vaikka seassa olikin nailonia ja akryyliä) ja väri ehkä vieläkin kivempi. Olen hullaantunut nyt täysillä tuollaiseen tweedmäiseen pintaan, se kai taitaa olla jonkunlaista muotiakin. En löytänyt mistään paikkaa, missä tämä lanka on tehty enkä muitakaan tietoja langasta sen paremmin. Vyötteessäkin lukee vain Raggegarn, eikä se ole kumpaakaan raggegarnia jotka löysin... Nimestä vois tietty päätellä että pohjoismaista se on, norjalaista veikkaan.

Noi hihanaukkojen töröttämiset johtuu liian innokkaasta höyryttämisestä. Näistä kuvista päättelin myös, että toi kameran edessä tanssahtelu on mun osalta sitten tässä. Jos sitä jatkossa seisois ihan vaan paikallaan. (Joku yritti ehkä liian kovaa tuoda mukaan sitä Funny Face-fiilistä (siinä Audreylla on tommosen tyyppinen liivi) (voiko tavallisten sulkeiden sisässä käyttää toisia tavallisia sulkeita) (minä voin)(olenhan melko innokas muutenkin näiden sulkeiden suhteen))

Onnea pikku-Untolle

Unto, se rakas punainen pyllertäjä, täyttää noin tänään 2 vuotta.

Iso roikale tuokin jo.

Ai niin.

Teinhän mä Miehelle synttärilahjaksi lapaset,

kun entiset alkoivat olla jo aika karmeassa kunnossa, ja se toivoi vähän paksumpia.

Ja kaverille kanssa. Ihan muuten vaan. Kun se pyys.

I <3 Husqvarna

Rakkautta on löytää joustotikki. (Ja saada kummitädiltä hirveä kasa kankaita)
Design by milliini. Ihan varmasti oon alitajuisesti kopioinu tään idean jostain. Nyt mä haluan myös neuloo tälläsen hurstin. Langatkin olis jo...

Ai joo, naukumaakareiden puu on vihdoinkin valmis. Sain sen puuttuvan pätkän vihdoinkin kieriteltyä.

Ennen:

Jälkeen:

Vain tolppa-apina pysyy samana. Huomaa myös lentävä hiiri. Vaaleanpunaraidallinen lentävä hiiri. Jolla on pyllyssä kukallinen lenkki. Vain luonto voi olla näin ihmeellinen.

Elämä on niin ehanaa

Varsinkin tälleen blunddadda. Olin siis ehtinyt tämän vihreän liivinkin käsitellä ennen sairastumista, ja se osoittautuikin erittäin hyväksi lohdutusasuksi (vrt. engl. comfort clothes) kuten eräs liivi ennen sitä. Kokeillaanpa muotibloggausta, kun ei tää niin kovin kummoinen tekele ole, otin vaan sivusaumoista sisään (yhteensä 20 senttiä...).


Hattu kuvausrekvisiittaa (ei jaksa käydä suihkussa kun pyörryttää kun on poskiontelot täynnä räkää). Muki saatu valmistujaislahjaksi, ja sopii tälle peruspositiiviselle tyypille just eikä melkeen.
Tuollainen tavallinen kirjastonsedän tai antikvariaattimiehen liivi se vaan on. Vähänhän tuo pönäköittää (saattaa johtua myös neulepoolosta alla)...
... mutta aina voi yrittää saada siitä trendikkään tai yrittää esittää vyötäröllistä sipaisemalla vyön ympärille. Hei oikeesti, ei toi vyö mitään auta eikä ees sovi koko asuun.

Voi olla, että näiden kirpparivaatteiden esittelyllä ei mitään lahjontapaketteja firmoilta tipu... Tosin en niitä kyllä kaipailekaan. Tuskin olis iloa jostain rasvasta tai kärystä tai kynsilakasta jota en kumminkaan käytä. Ja se lahjonta saattais loppua hyvinkin lyhyeen kun en niistä mitään kehuja tänne kirjoittelisi...

Tykkään niin kovasti tästä liivistä että oon jo neulomassa Bookworm vestia Folk vests -kirjasta kuvan perusteella. Kuvan perusteella siksi, että ohjeessa on niin paljon virheitä ja ohjeen mukaan tehtynä pienimmällä koolla siitä olis tullu ihan valtava. Jouduin pienentämään sitä noin 40 silmukkaa, vaikka tiheys oli ihan kohdallaan, ja tässäkin versiossa neulon nappilistat samalla aikaa (siis sisältyy noihin silmukoihin, alkuper. ohjeessa ei). En mä tienny niin pikkuruinen olevani... Toisaalta, ei tässä nyt taida mitään eroa normaaliin neulomiseen olla. Aika harvoin osaan ohjeita noudattaa muutenkaan. Yleensäkin otan ohjeista vaan sen mallineuleen ja teen sitten niinkuin haluan. Kulkee meillä suvussa.

Mulla on tainnu flunssa sekoittaa pään lopullisesti. Ennen olin nimittäin sitä mieltä että liivi on ihan tyhmä vaate, kun mun käsivarsia paleltaa ihan yhtä paljon kuin yläkroppaa muutenkin. Ehkä enemmänkin. Siksi bolero tai hihatin oli mun mielestä paljon järkevämpi. Ehkä mulle on käynyt NelsonMuntzit (Simpsoneista se hahaa-tyyppi), se pitää liiviä siksi että kroppaa paleltaa mutta käsiä ei.

No kylläpä meni selostukseksi. Onnittelut niille urheille jotka sai luettua tänne asti. Saatte pisteen. Kerää kymmenen, ja saat hyvän mielen. Tai sitten et.

Hitsin pitsit osa 2

Flunssa iski, joten oikeastaan yhtään mitään en saa aikaiseksi. Sitä ennen ehdin kuitenkin jotakin hommailla.

Kaivoin ompelukoneen esiin ja korjasin yhdet farkut ja ompelin vihdoinkin toisen housuhameen helmankäänteet (vai lahkeen?). Samalla hurautin muutaman kissanminttulelun poikasille ylijääneistä kangastilkuista.

Sitten tein jotakin, jonka ansiosta äitini voi joko hymyillen silitellä päätä tai sitten silitellä nyrkillä, itse olen kovin tyytyväinen lopputulokseen.


Nämä tilkut tässä tilkkutyössä ovat siis äitini virkkaamia pikkuliinoja ja muita koristepalasia. Mitäs laittoi mulle tulemaan. Värit ovat oikeasti paljon hempeämpiä ja vaaleampia.


Tarkoitus ei ole pitää sitä tuossa keittiön pöydällä, mutta parempaakaan kuvauspaikkaa meillä ei ollut. Sitten kun me asutaan siellä maalaistalossa, tää sopii ihan kaikkialle. Vaikka vauvansänkyyn päiväpeitoksi tai kiikkustuoliin tai vessan oviverhoksi...

Taidan jatkaa haaveilua tuolla sohvannurkassa kofeiinin ja särkylääkkeen ja kuuman juoman voimin... ja Kisu sylissä tietysti.