20.5.08

Ei pöllömpää.

Kilpailuun voi vielä osallistua! Voittaja valitaan arpomalla. En siis ole vieläkään saanut askartelua aloitetuksi. Kävin kyllä tänään askarteluliikkeissä pyörimässä, mutta mikään ei oikein iskenyt, ei silleen täysillä.

Jotain oon kuitenkin hommaillut.
Sain vihdoin hommattua kehyksiä kissakorteille, ja ripustin ne keittiön seinälle.

Meille on myös asettunut pesimään harvinainen elukka.
Sateenkaaripöllö (Bubo multikoloris) viihtyy ihmisasumuksissa. Sen mielipaikkoja ovat suojaisat ovenpielet. Se avustaakin ihmisiä pitämällä ovia avoinna.
Sen untuvatossumainen olemus on hämännyt tutkijoita ja lintuharrastajia jo pitkään, ja vasta viime vuosina se on tunnistettu omaksi lajikseen. Muita selviä tuntomerkkejä ovat sen moniväriset siivet ja pyrstössä kulkevat liilat pystyraidat.
Sateenkaaripöllö saalistaa toisia yleisesti ihmisasumuksissa majailevia otuksia, villakoiriksikin kutsuttuja pölypalleroisia (kuvissa maan tasalla). Ne tarttuvat kuin huomaamattaan pöllön höyhenettömään pintaan kiinni. Näin pöllö voi saalistaa liikkumatta.

Pöllöllä on vain kaksi luontaista saalistajaa: Unto (Monsku Oranssis) ja Kisu (Kattimatikais Pahis). Toisaalta ne toimivat myös sateenkaaripöllön ravinnontuottajina.

1 kommentti:

Pirkko kirjoitti...

Hyvä idea - taas! - tuo pölykoirasieppari. Mutta arvaa vaan mitä meidän pöllö (!) koira, se uros, tekisi tuon ovistopparin kanssa :D