Olen ommellut. Mummon lakanoista taaskin. Kyllä on ollut niistä paljon iloa, kun on jo syntynyt mekkoa, hametta, laukkuja, päiväpeitto, tyynynpäällisiä, kissan makuupussi, kissan peitto, nenäliinoja...
Ja tällä kertaa tunika. Djemben mekkoa ommellessani tuli ajatus samanlaisesta itselle. Otin sitten mitat itsestäni samalla lailla kuin rummustani, piirtelin kaavat, leikkelin kankaat ja... kuukausi meni ennen kuin ompelin. Ei se ollut kuin yhdestä vetoketjusta kiinni... Miksei niitä voi ostaa muutaman varastoon, ihan vaan ideapäivän varalle?
Ja tässä nyt olis se, mikä tulis seinälle, tohon sängyn yläpuolelle. Sinne en oo vielä saanut, yritin hankkia viikonloppuna sellasia julisteen ripustuslistoja, mutta en löytänyt oikeaa kokoa. Pitää yrittää tänään uudelleen töihin mennessä.Tuota tilkkutyötä ommellessa tuli mietittyä missä kulkee se raja, että hellyttävästä tulee säälittävää? Onko se ikäraja, ja minkä ikäisen pitäisi jo saada saumat suoraan? Vai riippuuko se täysin katsojasta?
Mietin myös, missä kulkee raja kivasti käsintehdyn oloisen ja huonosti tehdyn välillä. Kun tässäkään ei nuo neliöt ihan satu kohilleen eikä reunatkaan ole millintarkkaan suorat, onko tässä nyt sitten käsintehdyn charmia vai surkeaa ompelutyötä? (ei se muuten noin vinkura ole kuin kuvassa näyttää, kuva kun on otettu sängyllä ja minä sen päällä seisomassa, väkisinkin vetää ruttuun. Jos et usko, tuu kattoo)
Seinälle menee joka tapauksessa.
1 kommentti:
Kauniit ompelukset! Kyllä minun mielestä käsintehty saa siltä näyttää, mutta asia lienee kuitenkin katsojan silmässä. Ja eikös se oo tärkeintä että itse on tyytyväinen?
Lähetä kommentti