8.11.08

Daideellista viikonloppua kyldyyri-ihmisille

En päässyt tänään neuletapaamiseen. Pääsin tosi kivaan seminaariin (Kulttuuritutka) kyllä, ja neuloin siellä sitten. Valmistui yhdet ja puolet sukat, eli siis kaksi kokonaista ja kaksi puolikasta sukkaa.

Oli kyllä kerrankin sen ihanan Alvari-sedän huippusuunnittelemilla puupenkeillä istumisen arvoinen seminaari. Osui niin oman kiinnostuksen ja asiantuntemuksen ytimeen että ei voisi uskoa todeksikaan. Graduaiheenanihan on ollut lasten osallisuus taidekasvatusprojektissa, seminaarin aiheena taas kuvitteelliset maailmat lasta osallistavina tiloina. Olisin melkein pystynyt olemaan tilaisuudessa luennoitsijana, paitsi että ei sinne kaikkien tutkijatohtoreiden ja professorien sekaan jotkut melkein maisterit oikein mahdu...

Osallistuin Katja Tukiaisen sarjakuvatyöpajaan, ja tämmöistä siellä syntyi. Se on siis yksi yhden sivun, neljän ruudun sarjakuva, mutta skanneriin mahtui vain puolikas sivu kerrallaan (originaali A3) enkä jaksanut alkaa kikkailla niitä samaan kuvaan. Sitä paitsi siitä olisi tullut ihan sikamaisen pieni silleen. Klikkaamalla kuvat aukeaa ehkä vähän liiankin suuriksi.


Nyt tää tahtois vaan piirtää eikä mitään muuta. Ehkä siitä vielä toi tyylikin taas löytyisi ja se taito... Graduun pitäis tehdä vielä viimeiset viilaukset ennen painoon tyrkkäämistä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana sarjakuva! Itsellä on välillä samanlainen olo kuin tuolla pupulla :)

Anonyymi kirjoitti...

Tääkin kävi sarjakuvan katsomassa :) Ja eikun piirustamaan vain, jälki on hyvää ja ajatus loistavaa!!

titityy