Mulla on vaan kuus keskeneräistä joista yksi on gradu.

Ajatusmaailmani muuttui kertaheitolla. Tapasin ihmisen neulomassa keskeneräisten neulomusten keskellä, lankakeriä joka puolella. Näytti ihanalta. En tosiaan edes tiennyt tyypin neulovan.

Heti päätin, että minäkin voin jo ihan hyvin aloittaa Simppeliä. Neulomisenhan pitää olla mukavaa, ihanaa, rentouttavaa. Ei paineita valmistumisesta.

Ei mitään aikatauluja niinkuin tossa tyhmässä gradussa. En muuten varmaan ikänä tee enää mitään yhteisötaiteeseen viittaavaakaan.

(Kävin ilmoittautumassa yliopistoon vain syyslukukaudeksi; jouluna pitäis olla paperit kourassa! Täytyy laittaa itelle porkkanoiden lisäksi myös vähän piiskaa.)