Back ache is back and bad.

Selkäkipu, joka on jatkunut jo muutaman viikon, on äitynyt todella ärtyisäksi, jo toista kertaa. Välillä luulin sen jo kadonneen. Pakkaamista olisi vielä, ja siivotakin voisi, jos kykenisi. Enimmäkseen kävelen edestakaisin ja yritän sitä hiukan liikuttaa, niin paljon kuin vaan voi ettei satu liikaa. Jospa se siitä. Onneksi telkkari on jo revitty seinästä niin ei voi sen ääreen jumahtaa.

Kaivoin siis jo pakatun villatakin, ompelin siihen napit ja kävin pällistelemässä parvekkeella illan kauniissa, haaleassa valossa. Tausta ei nyt sattuneesta syystä kovin kaunis pystynyt olemaan. Parvekekin kun on jo laitettu pakettiin.

Mutta kun taustavaihtoehdot olivat seuraavanlaiset, tuo alkaa näyttää jo paremmalta kuin siedettävältä:

Takki on... ööh... tollanen rutkale. Ensin siitä tuli liian iso. Aloitin uudelleen, ja jo hetkeä ennen valmistumista olin varma että joudun etsimään sisään jonkun kolmivuotiaan. Haaleassa vedessä käyttämisen jälkeen se näytti kuitenkin enemmänkin jollekin kolmimetriselle sopivalta. Kuivuttuaan epäilin jo olevani sopivaa sisältöä, se tuntuu kuitenkin taas vähän naftilta. Vähän lyhyeltä, vähän leveältä, yläosa tiukalta. Hihat hinautuu koko ajan ylöspäin.
Pitäiskö mun etsiä siihen sisään joku ihan vähän minua pienempi? Kiinnostuneille tiedoksi, että lanka on Novitan Saanaa, luonnonvalkeaa. Itse olen 152 senttinen eli s- tai joskus xs-kokoa. Villatakki olisi varmaan lapsen 140 senttiä tai sinnepäin. Napit ovat aarrelaatikostani, alunperin viime keväänä vintiltä löytyneestä sittemmin suosikiksi muodostuneesta kevättakista, ja ne ovat kultaiset, ja kultaus on ajan patinoimaa. Charmikkaat, sanoisin.

Viikon ekoteot jatkuvat tulevaisuudessa eli vapun jälkeen. Siitä puheen ollen, tunnustan ostaneeni valmispakasteen. Oli pakko saada soijanakkeja... Eikä niitä ollut kuin pakastealtaassa. Hyi hyi.