Koska vappuna voi olla viileääkin

Ne, jotka ovat hävinneet blogini lukijakunnasta siksi, ettei neulesisältöä ole näkynyt, jäävät nyt jostakin paitsi. Ei siksi, että esittelyssä olisi erityisen upea tai muutenkaan monimutkainen tuotos, vaan siksi, että tästä se nyt alkaa, tai siis jatkuu. Neuleet.

Baskeri Saanan jämistä jotka kuvassa näkyvästä villatakista jäi. Näyttää kuvassa hassulta, kun mulla on siellä alla ponnari korkealla. Ohje on uusimmasta kevätNovitasta. Pitää ottaa mukaan grillaamaan tänään, jos illalla on vaikka kylmä.

Olishan tän voinut laittaa edelliseen postaukseenkin, mutta en vaan halunnut.

Ja aamu tulee niinkuin aamu aina tulee.

Kisupoikien mielestä meidän uudessa asunnossa parasta on rallirata keittiöstä parvekkeen ovelle. Tästä se lähtee. Siinä ne juoksee leluhiirien ja toistensa perässä häntä pörröllään, ja siitä kuuluu hauska täptäptäp. Se, että jalat lipsuu, on puolet ilosta.

Ja niinkuin varmaan huomasitte, meillä ei ole mattoja. Mitä sitä kaunista parkettia peittelemään. Onpahan paljon helpompi siivota. Kissankarvoja kun kertyy kiitettävästi. Ainoastaan keittiössä, eteisessä ja olohuoneen pöydän alla on matto. Makuuhuoneessa sängyn vieressä makaa jo aiemmin tutuksi tullut lampaantalja. Siihen on aamulla ihana upottaa varpaat.


Minusta parasta on, että eilen saatiin vihdoinkin joka huoneeseen valaisimet paikalleen ja toimimaan. Eteisessä killuu mummolta perinnöksi saatu kristallikruunu. Onhan se pramea, mutta oikeastaan kaikessa ylikomeudessaan ihan hauska. Jos olisi ollut mahdollista, olisin laittanut sen vessaan. Ei ehkä kaikkien mielestä paras sijoituspaikka perintöantiikille.


Hauskaa vappua!
Kissatkin on aivan onnessaan, ilmeistä päätellen.

Hyllyissä vielä tilaa.

Aloitetaan taas käsityöllisellä annilla. Isäni rakensi meille tekemieni piirustusten mukaan cd-hyllyn, jonka minä petsasin ja lakkasin. Hylly on jotakin havupuulautaa ja tausta koivuvaneria. Näyttäisi tuonne vielä muutama levy mahtuvan.

Ja jatketaan sisustusteemalla, jota taitaa riittää tässä muuton jälkeisinä viikkoina... Makuuhuone on seuraava paikka, joka on nyt esittelykelpoisessa kunnossa.

Tuttu sängynpääty ja sen yllä tuttu tilkkutyö. Nössökin on ennenkin esiintynyt valokuvamallina. Toisena yöpöytänä toimii vanha arkku, toisella puolella kirjansa saa laskea lipaston (vai senkki?) päälle.
Siinä voi myös peilailla itseään. Peilin kehykset ovat kelopuuta, tämäkin isän tekemä kapistus.
Meillä on myös lukunurkka, jonne lekorpusiäär sijoitettiin. Voi olla että se toimii enemmänkin juuri tuossa kuvan esittämässä tarkoituksessa: käytössä olevien vaatteiden säilytyspaikkana.
Ja kirjahyllyssä on vielä tilaa: bookdepository, here I come... tai sitten ei, tällä opintorahalla.

Jos olit havaitsevinasi seinissä jonkun vaaleanpunaisen sävyn, et ole nähnyt harhoja. Sellainen se onkin. En ihan hirveästi pidä siitä, mutta niinkuin aiemmin sanoin, täytyy opetella elämään sen kanssa. Ei sitä tiedä miten paljon sitä siihen vielä tykästyy...

Ja vielä viimeiseksi käsitöitä, kuinkas muuten. Aloitin eilen illalla aivotonta neuletta. Näin epäajankohtaisesti seiskaveikasta, kun sitä sattui olemaan saatavilla. Näyttäisi kuitenkin muotoutuvan kovinkin aivolliseksi tuo työ. Täytyy meinaan vähän suunnitella neuloessa enemmän kuin olin alunperin ajatellut...

Meidän koti on nyt täällä.

Ensimmäinen kädentaidollinen viritys tässä asunnossa tapahtui jo tänään. Ostettiin Miehen kaverilta tuoli ja pöydät, muuten oikein hyvät ja kivat, mutta istuinpäälliset eivät oikein miellyttäneet silmää.

Kirpparilta ostetuista verhoista niihin sai äkkiä uudet päälliset:

Nyt kelpaa istuskella.
Ihan kaikki tavarat eivät ole vielä löytäneet paikoilleen, keittiö alkaa olla ehkä eniten kunnossa. Kukkaa pitäisi vielä virittää seinälle ja kissoille saada alunen ruokakupin alle, mutta muuten tuntuu jo aika kivalta. Onhan täällä paljon sellaista, jota haluaisi muuttaa, mutta ei vuokra-asunnossa kannata. Täytyy vain totutella niihin.

Kissat kiertää eestakaisin. Ne haistelee tuttujakin huonekaluja tosi tarkkaan. Vessa on vielä vähän pelottava, amme jännittää. Jonkin aikaa kierreltyään ne päätti yhteistuumin, että kyllä täällä voi asua, ja heittäytyivät lattialle kyljelleen nuolemaan itseään. Huomenna on varmasti vielä kivempaa, kun pääsee kunnolla parvekkeelle.

Back ache is back and bad.

Selkäkipu, joka on jatkunut jo muutaman viikon, on äitynyt todella ärtyisäksi, jo toista kertaa. Välillä luulin sen jo kadonneen. Pakkaamista olisi vielä, ja siivotakin voisi, jos kykenisi. Enimmäkseen kävelen edestakaisin ja yritän sitä hiukan liikuttaa, niin paljon kuin vaan voi ettei satu liikaa. Jospa se siitä. Onneksi telkkari on jo revitty seinästä niin ei voi sen ääreen jumahtaa.

Kaivoin siis jo pakatun villatakin, ompelin siihen napit ja kävin pällistelemässä parvekkeella illan kauniissa, haaleassa valossa. Tausta ei nyt sattuneesta syystä kovin kaunis pystynyt olemaan. Parvekekin kun on jo laitettu pakettiin.

Mutta kun taustavaihtoehdot olivat seuraavanlaiset, tuo alkaa näyttää jo paremmalta kuin siedettävältä:

Takki on... ööh... tollanen rutkale. Ensin siitä tuli liian iso. Aloitin uudelleen, ja jo hetkeä ennen valmistumista olin varma että joudun etsimään sisään jonkun kolmivuotiaan. Haaleassa vedessä käyttämisen jälkeen se näytti kuitenkin enemmänkin jollekin kolmimetriselle sopivalta. Kuivuttuaan epäilin jo olevani sopivaa sisältöä, se tuntuu kuitenkin taas vähän naftilta. Vähän lyhyeltä, vähän leveältä, yläosa tiukalta. Hihat hinautuu koko ajan ylöspäin.
Pitäiskö mun etsiä siihen sisään joku ihan vähän minua pienempi? Kiinnostuneille tiedoksi, että lanka on Novitan Saanaa, luonnonvalkeaa. Itse olen 152 senttinen eli s- tai joskus xs-kokoa. Villatakki olisi varmaan lapsen 140 senttiä tai sinnepäin. Napit ovat aarrelaatikostani, alunperin viime keväänä vintiltä löytyneestä sittemmin suosikiksi muodostuneesta kevättakista, ja ne ovat kultaiset, ja kultaus on ajan patinoimaa. Charmikkaat, sanoisin.

Viikon ekoteot jatkuvat tulevaisuudessa eli vapun jälkeen. Siitä puheen ollen, tunnustan ostaneeni valmispakasteen. Oli pakko saada soijanakkeja... Eikä niitä ollut kuin pakastealtaassa. Hyi hyi.

Pitkä matka kotiin.

Tulin takaisin. Aika haikeita oloja on monesta asiasta, moni asia päättyy. En mene enää kotikylille opettamaan. En mene enää päiväkotiin graduaineistoa keräämään ja lasten kanssa taiteilemaan. Tämän viikonlopun jälkeen asun toisella puolella kaupunkia.
Perhepäivähoitajia, lapsia ja harjoittelunaikaisia työkavereita voi tulla ikävä. Trumpetinsoittajaa, bileitä pitäviä naapureita ja ikkunasta avautuvaa maisemaa ei taatusti tule ikävä.
Elämä muuttuu, gradu valmistuu (oikeesti!) ja viimeiset tentit tulee tehtyä. Kohta sitä on jotakin muuta kuin opiskelija opiskelija-asunnossa. Mitä sitten tulee olemaan, sitä ei tiedä. Eikä se tällä hetkellä huoleta.

Kissat on hoidossa, niitä tässä eniten on ikävä. Onneksi ne saa jo kolmen päivän päästä takaisin, uuteen kotiin. Saas nähdä mitä pojat muutosta tuumaavat.

Poissa ollessani kätteni tuotoksista valmiiksi asti saattuivat villatakki (napit vielä puuttuu), baskeri (pakattu) ja toinen ppp-panta (jäi kotikonnuilleen). Lisäksi isän kanssa rakenneltiin cd-hylly jonka ihan itse petsasin ja lakkasin (jo uudessa kodissa). Kuvia siis sitten kunhan kaikki on saatu ulos laatikoista ja kasseista ja paikoilleen.

Sain Teijalta kunniamaininnan, kiitos! Kiireitteni takia en kuitenkaan jatka sitä nyt eteenpäin, anteeksi kaikille jotka sen olisivat ansainneet.

Täytyy lähteä lukemaan tenttiin ja purkamaan kissan häkkiä.

huh-hah-hei mut ei rommia kiitos.

Se Yks tuli valmiiksi. Se näyttää auringonlaskulta. Ja se tuntuu kesäilloilta.
Niistä aiemmin aloitetuista ei puhuta. Shh. (Pahvilaatikoista ja muusta sekasorrosta kämpällä voisi päätellä et ei oo ollu aikaa neuloo, mut se on väärä päätelmä. On täällä neulottu, mut ei niitä mitä pitäis... Ja pakkaaminen, tiskaaminen, pyykinpesu jne muuttohäslinki on kivempaa kuin tenttiin lukeminen. Kaikkihan sen nyt tietää.)
En halunnut paitaan mitään erikoista, langan vaihtelevat sävyt ja pintarakenne toimivat sileässä neuleessa hyvin. En myöskään halunnut rikkoa sävykkyyttä tekemällä kapeita raitoja, vaan halusin isoa väripintaa. Topissa on suora pääntie, ns. vene-kaula-aukko, joka lörpöttää edestä hieman, mutta vain hieman ettei topista aiheudu "katso alas kaula-aukostani"-kiinnostuksia. Muutenkin kaikki katsoo mua alaspäin, ei viitsisi lisätä tölläilynvaraa.

Hommailin vähän muutakin. Peitin sohvatyynyjen päällisten irtilähtemättömät tahrat näillä söpöillä pitsiliinoilla. Ei oo mun neulomia, en tiedä edes ovatko tehdastekoisia vai jonkun omakätisiä. Isin luota löysin.

Ja koska kukaan ei klikkaa kuvaa isommaksi, kukaan ei huomaa että taemmassa tahranpeittoliinassa on... tuota... tahra.

Huomenna lähden taas tärkeilemään, perhepäivähoitajia täydennyskouluttamaan. En ole ope, haluan vain huomiota ja päteä. Ja suorittaa viimeinkin tuon perhanan harjoittelun loppuun. Tavataan taas reilun viikon kuluttua!

Sadepäivän harmaita harrasteita

Jotakin pientä tarttui kädentaitomessuilta hansikkaisiin. Myyjätkin kommentoivat ostaessa, että onpas tyttö oman värisensä kerät löytänyt. Ja tunnustan, että niin taitaa olla. Vaikka pihalla on harmaata, lanka ei ainakaan ole.
Ja heti eilen piti aloittaa. Mietin noin kaksi sekuntia ennen aloittamista, pitäisikö tehdä entiset loppuun... Ehtiihän niitä vielä nitkuttaa. Nyt täytyy tehdä sitä mikä eniten innostaa.
Lanka on aivan ihanaa, kissatkin tykkäävät. Yllättävää, ei tuo puuvilla ole ennen erityisen vahvoja tuntemuksia heissä herättänyt. Tai no Unski nyt syö mitä narua tahansa, vaikka tuomarin pillistä tai hupparin hupusta... Kokemusta on näistäkin. Ei siis vaan pureskele ja tuhoa tai katko, vaan nielee. Mahansa täyteen. Hullu elukka, jatkuvasti vahdittava näin neulojaperheessä.

Piti pakata, mutta enhän minä nyt raaski Kisun sänkyyn.

Lahjontaa ja turhia luuloja

Ensi kuussa asumme elukoiden ja Miehen kanssa uudessa osoitteessa. Se tietää pakkaamista ja siivoamista ja tavaroiden lajittelua tässä kuussa. Ihanaa! Ollaan jo kovasti mietitty mihin mikäkin huonekalu sijoitetaan sitten Siellä, ja mitä Täällä voisi jo laittaa laatikkoon.

Keräilin sisustuslehdistä kivoimpia kuvia ja liimailin niitä leikekirjaksi ihan vaan katselemista varten. Inspiraatioksi. Tuskin koskaan meillä minkään tuollaisen näköistä on, enkä ehkä haluaisikaan. Jaan ne nyt teidänkin kanssanne.








Valitan, kun ovat kameralla kuvista otettuja. Vihko ei mahtunut skannerin väliin. Klikkaamalla saa isommaksi.

Kotiin tullessa odotti yllätyspaketti Teijalta. Kiitos! Kassi on ihana! Untokin hyväksyy. Poikien piti haistella tosi tarkkaan, ihan vieraiden kissojen tuoksuja taisi olla mukana... Ja ne kissankarvat ei paljon haittaa ylläolevasta syystä. Onhan noita omastakin takaa...

Viime viikolla sain aikaan sen kissapaidan valmiiksi (kuvia tulee sitten kun saan niitä tilaajalta), isille hansikkaat (armyvihreää seiskaveikkaa, perushanskat, en lupaa kuvia milloinkaan) ja joitakin pajuräpellyksiä. Vähän viel tarttis harjotella sitä hommaa. Hedelmäkulho on jotain kulhon ja harakanpesän väliltä, kukkalaitos ehkä vieläkin enemmän nykytaidetta. No, ite tykkään tosi paljon. Näitä voin näytellä kunhan saan tänne tai siis Sinne asti.