Lii Laa

Mulla on uudet hiukset ja uudet rillit. Ihanaa.

Ja ihanaa on sekin, että hiuksissa on nyt enemmän omaa väriä kuin värjättyä. Vihdoinkin!

Ja mä viihdyn täällä viidakossani. Paitsi en osaa hymyillä kuvissa. Olen kateellinen niille, jotka pystyy joka räpsäisyyn väläyttämään kauniin hymyn... Minun hymyni näyttää siltä kuin kaivaisin jotakin kielellä hampaanvälistä(kts. ylläoleva kuva). Siksi usein jätänkin yrittämisen sikseen ja näytän kuvissa vain kovin myrtsähtäneeltä.

Yritän kovasti töitten välissä (mulla oli aamulla 5.00-9.00 töitä, ja sit 17.00-19.00) ehtiä joulumarkkinoille, Lutakon rock-kirppikselle ja säätämään noita laseja, ne painaa vähän korvan takaa. Ja seuraavassa töitten välissä (19.00 - 06.00) pitäis sit viettää vuoden ainoita pikkujoulujakin. Miksi kaikki pilleet järjestetään niinä viikonloppuina, kun mulla on töitä?

Jännää, ekat joululahjat on jo paketissa vaikkei vielä oo ees joulukuu...

(Olis varmaan paremminkin voinut käyttää tän 160. postauksen)

Tilanneraportti

Kaikki veikanneet varmasti jännittävät kovasti puuvilla vs. maavilla -pelin tuloksia. Tässä siis väliaikasellaisia.

Puuvilla:

Maavilla:Tällä hetkellä puuvilla johtaa. Tilanne voi kuitenkin tekijän mielenkiinnon mukaan muuttua milloin vain.

Näitten lisäksi teen joululahjoja ja yksiä isänpäiväsukkia yhelle miehelle. Tapasin eilen yllättäen Tuulan, joka sanoi, että kun ei ole enää mitään tehtävänä, on alkuun ihan syyllinen olo. Just sellainen mullakin on siitä lähtien ollut kun jätin sen kirjoittamani kirjan laitokselle. On olo, että pitäis pitäis, vaikka ei oikeasti tarviis mitään. Varsinkaan nyt, kun maturiteettikin on tehty ja viimeiset luennot ensi viikolla. On siis syyllinen olo siitä että vaan lenkkeilee ja virkkaa ja neuloo ja ompelee ja käy töissä, eli ei siis tee mitään?

Kuin kissat ja koira

Teija haastoi Kisun ja Unton kertomaan viisi outoa asiaa itsestään.

Kisu:
1. On varmaan puoliksi jyrsijä. Nakertelee pahvilaatikoita ja silppuaa sanomalehtiä. Tykkää pähkinöistä ja manteleista.
2. Kuolaa kuin koira. Aamulla huristessaan ja taperrellessaan suupielistä valuu niin paljon kuolaa että itsellä on aina naama märkänä...
3. Vettä pitää aina ronkkia ennen juomista. Kai se pitää sekoittaa. Tai kokeilla onko se liian kylmää tai lämmintä. Toi toinen ei kaivele vesikuppia.
4. Leipäpussin sulkijat ovat parhaita leluja ja aarteita. Muulla ei niin leikikään. Kuulee sulkijan taivuttelemisen äänen vaikka olisi täydessä unessa toisessa huoneessa.
5. En minä tästä hömppämussukasta muuta outoa keksikään. Se nukkuu vieressä, tulee syliin ja kainaloon ja on muutenkin läheisriippuvainen minusta, joka sopii mulle hyvin, olenhan itsekin vähän sellainen (joku saattaisi deletoida ton vähän tosta pois). Se seuraa myös aina siihen huoneeseen missä kaikki muutkin on, ei kai sitä nyt yksinään viitti jäädä.

Unto:
1. Kaikki pehmeä on ihanaa. Varsinkin pienenä sai hurinatakuun; laittoi sen vaan peiton päälle niin johan alkoi tassut käydä ja moottori käynnistyi. Edelleen alkaa tassuttelu ja silmät menee kiinni.
2. Ei tunnu välittävän kylmästä tai sateesta jos ulos vaan pääsee. Ja osaa sitä myös vaatia.
3. On hirmuinen hötkeltäjä ja toimii ennen kuin ajattelee, mutta osaa silti avata kaikenlaisia ovia ja luukkuja.
4. Varastelee. Pikkukolikot päätyvät pöydiltä parempiin piiloihin. Ei oo vaan vielä löytynyt herran karvaisista taskuista yhtään...
5. On narumaanikko. Narut, köydet, kuminauhat, langat... ei tarvitse kuin heilauttaa niin siinä on punainen makkara kiinni. Lempilelu onkin pätkä matonkudetta jota pitää heittää ja vetää ympäri kämppää.

Voi olla, että osa näistä piirteistä ei ole edes kovin outoja, kun aloin miettiä näitä niin monessa tuli mieleen että no eihän se oo kissalle outoo, niinkuin pahvilaatikkoaskartelut tai veden kaivaminen tai pehmeästä tykkääminen. Mut laitoinpahan silti, ei nää meidän elukat kai sitten kovin omituisia ole.

Noista kissamiesmalleista on jo nähty kuvia riittämiin, joten tällä kertaa poseeraamisen (ja poseeraamattomuuden) hoitaa minun "pikkuvauva" Kössi, kultainen noutaja Pohjois-Savosta. Ikää herralla on 11 ½ v ja strategiset mitat 64cm ja n.40kg. On toiminut mielenterveyshoitajanani ja tassuterapeuttina jo vuodesta -97.

Kävin sitä hoitamassa ja ulkoiluttamassa viime viikonlopun ajan. Sillä vaan oli koko ajan hirveä kiire eteenpäin, ei kiinnostanut kuvissa esiintyminen. Enkä uskaltanut edes laskea sitä irti, kun kuulo on sen verran huonontunut, että se ei kuule jos sitä huutaa, se olisi varmaan posottanut mennä tuon lenkin itsekseen eikä edes huomannut että se nainen jäi jälkeen...

Joku hyvä haju tuli nenään. Heijastin on hieman vuosien varrella kärsinyt... mutta heijastaa silti!
On se hirveästi harmaantunut. Intoa silti vielä riittää. Hyvä kun sai pysymään tuonkin hetken aloillaan. Jalat tulee vaan tosi helposti kipeäksi, eli pieniä lenkkejä köpötellään monta kertaa päivässä. Ainoa mikä huolestuttaa, on patti jonka löysin perjantaina. Isä lupasi näyttää eläinlääkärille sitä. Toivottavasti ei mitään vakavaa. Siltä on leikattu syöpäkasvain neljä vuotta sitten... Mutta onhan noilla vanhuksilla aina kosmeettisiakin pakkuloita, tiedä siitä sitten.
Maisemat oli kyllä mahtavat. Minä niin haluaisin takaisin maalle.
Jotenkin minusta nuo vanhat koirat ovat hellyttävämpiä kuin pennut. Niissä on sitä iän tuomaa charmia, ja kuorsaaminenkin on niin söpöä. Tosin Köö on kuorsannut ihan aina. Vanhalla herralla on hienot käytöstavat (jotka dementikko saattaa "unohtaa" välillä, söi esimerkiksi ihan vahingossa pöydältä kulhollisen joulutorttuja sunnuntaina... ja rikos ei tule ilman rangaistusta, jollakin oli aika hyvä suolentoiminta siitä luumuhillon hotkimisesta). Ja voi siihen vaikuttaa sekin, että muistaa ne kaikki yhteiset vuodet ja tietää, ettei enää ole paljon jäljellä.

Talvi! Joulu! Pipareita!

Meille tuli talvi, ja minä hyppelen innoissani kuin pikkupupu.

(vähänks mä haluisin sellasen pikkupupun, ja antaisin sille nimeksi Eikka sen yhen gröönin mukaan)

Eka joululahjakin on nyt valmis.Ja joulua olen muutenkin onnistunut jo ujuttamaan. Sain sen kynttelikön
Ja vapise Marko Paananen, tässä luovia sisustusratkaisuja:
Kaksi vähän liian lyhyttä verhoa = yksi tarpeeksi pitkä. No ainakin tuo on mielenkiintoinen.

Palaan takaisin lahjapajaan. Mikä ihana tapa käyttää melkein vapaapäivä (mulla on kaks tuntia töitä illalla).

Vielä on muuten aikaa osallistua veikkailuun. Katso parikolme postausta alespäin. Ainiin, Teija haastoi Kisun ja Unton, ja vastaan tähän haasteeseen ensi kerralla tai ainakin sitä seuraavalla. Olisin muuten voinut itsekin kirjoittaa saman mitä Teija: "Mä osaan kyllä kirjottaa ihan oikein, mä olen äikässä hyvä, osaan kirjakieltä, mutta mä tykkään oikeesti kirjottaa näin kun mä kirjotan." Teen siis ihan tarkotuksella ne ylimääräiset vokaalit ja konsonantit ja käytän tahalteen murreilmaisuja. Mun mielestä on kivompaa niin.

Jos et veikkaa, et voi voittaa.

Haluaisin vielä muistuttaa, että on aikaa osallistua veikkaukseen. Palkinnot tulevat olemaan loistavia. Tai no ainakin aika hyviä.

Meillä on välillä vaikea neuloa, kun Kisu tykkää kirpparilta hankitusta villatakista liikaa. Mistähän kissanvillasta se on tehty? (siinä kyljessä olevassa lippulappusessa lukee tosin puuvilla) Edellisellä omistajalla on tainnut olla lemmikkejä, tai sitten hyvä haju muuten vaan...
Täytyykin lähteä jatkamaan noita sukkia neuletapaamiseen. Siellä (toivottavasti) kukaan ei tunge päätä kainaloon.

Haluatko ostaa vokaalin? (myös konsonantteja ulosheittohintaan)

Terhi myi minulle U-kirjaimen, ja siinä olikin miettimistä! Olisin niin halunnut pistää peliin sanoja kuten urhea, uhkea, upea jne, mutta en halunnut kirjoittaa postausta vain siitä mitä minä en ole.

1. Unto (ja Kisu). Unto on hauska elikko, ja tykkään siitä että se on niin oma persoonansa. Ei voi koskaan tietää millä tuulella se sattuu olemaan, ja mielikin muuttuu kymmenen sekunnin välein. Se muuntuu hetkessä hellyydenkipeästä hurisijasta villiksi tiikeriksi. Ja se on Kisun tositosi hyvä kaveri ja siksi se on minunkin kaveri. En tiedä sitten olenko minä Unton kaveri.

2. Uni. Nukkuminen ja unien näkeminen on ihan parasta mitä olla voi. Sleep is not the enemy. Jos suotte tälläisen epälainauksen Danko Jonesilta. Mä nään niin ihme unia joka yö että niistä sais melkoisia surrealistisia taideteoksia.

3. Ulla. Sekä nettineulelehden että ennenkaikkea tätini Ullan takia. Tätini on varmasti suvun (ellei Suomen) nopein ja taitavin neuloja ja siksi idolini (ja muutenkin tärkeä ihminen). Ison miehen kirjoneulevillapaita viikossa ei taida olla tälle naiselle edes mikään haaste.

4. Ulkoilma. Vaikka harrastukseni ovatkin melko sisäpainotteisia, olen sisimmältäni ulkoilmaihminen. Mikään ei voita kokonaan ulkona vietettyä päivää, oli sää sitten millainen tahansa. Saatan olla jopa sellainen masokisti, että menen tahallani viimaan, tuiskuun ja pakkaseen, ja sen jäkeen lämmin kaakao, viltti ja villasukat tuntuvat entistä paremmilta.

5. Urakkapalkka. Tulee väkisinkin mieleen niinä viikonloppuina kun tunteja kertyy vajaa neljä ja maksetaan kahdeksasta.

6. Ujot pojat. Jokin ujoissa pojissa on aina vedonnut minuun. Varsinkin jos poika punastuu kun sitä katsoo pitkään. Hih.

7. Ulkomaat. No minähän en ole kovin monessa maassa matkaillut, mutta tekis mieli. Enkä tykkää sellaisesta matkailusta missä mennään viikoksi jonnekin aurinkoon makailemaan, vaan haluaisin ihan oikeasti tutustua uusiin paikkoihin. Tarkoittaa sitä että pitäis sitten lähteä pidemmäksi aikaa ja tehdä paljon asioita paikan päällä.

8. Unnukka. Mökkisaari, jota niin paljon rakastan, sijaitsee Unnukalla. Kyseessä siis järvi.

9. Uncia uncia eli lumileopardi. Jostakin syystä nuo isot kissaeläimet sykähdyttävät sydäntäni erityisesti. Olisin voinut valita tähän myös jonkun Ursuksen, vaikka horribiliksen (vaikka ei se musta kovin horribul ole), koska karhutkin on hienoja eläimiä.

10. Ukkonen. Tykkään salamoinnista ja jyrinästä eikä vesisadekaan haittaa. Ukkonen on vaikuttava luonnonilmiö, jotenkin sitä jää katsomaan hypnotisoituna ja tajuaa miten suuri voima luonnolla onneksi on, eikä ihminen pysty kaikkea tuhoamaan.

Jos haluat ostaa minulta kirjaimen, laita kommenttia.

Puuvilla ja maavilla; kumpi voittaa?

Muoks: Arvonta sulkeutuu 11:15. Tämän jälkeen jätetyt kommentit eivät osallistu arvontaan. Kiitos kaikille osallistujille!

Kun aivoistani vapautui osio "luovuus" tuon tutkimuksen käytöstä, käsitöiden ja muun touhuamisen määrä on selkeästi lisääntynyt.

Mulla on työn alla kahdenlaista virkkuuta; puu- ja maavillasta. (nyt tuo on kyllä samalla tavalla lyhennetty kuin mansi- ja mustikoita...)

Pelataan siis vähän uhkapeliä:

Veikkaa kumpi valmistuu ensin,

1) Puuvilla
-lasketaan valmiiksi kun langat loppuu
ja reunus on virkattu langalla, joka ei näy kuvassa

2) Maavilla
-valmis kun on virkattu etu- ja takakappale sekä hihat
ja neulottu resorit ja kaulus

Veikkauksen helpottamiseksi tai vaikeuttamiseksi listaan valmistumista nopeuttavat ja hidastavat seikat:

Puuvilla:
+ raidoittaminen aina yhtä jännää
+ on jo aika pitkällä
+ on sopiva telkkarikäsityö, muttei turhan tylsä ilman telkkuakaan
- ei varsinaista käyttökohdetta vielä tiedossa
- tehty jo sen verran että alkaa kyllästyttää
- reunuksen virkkaaminen voi olla yllättävän isotöistä (kehtuuttaa)
- melko pieni koukku ja ohut lanka
- langat sotkeutuu, ja Kisu leikkii pyöreillä kerillä mielellään
- /+ langanpäiden päättelyurakka (tykkään tästä, mut menee aikaa)

Maavilla:
+ tuoksuu ihanalle
+ iso koukku, paksu lanka
+ haluan tietää millainen siitä valmiina tulee
+ suunnittelun ilo
- jos suunnittelu epäonnistuu, joutuu purkamaan
- värittömyys voi alkaa kyllästyttämään
- vasta puoli etukappaletta valmiina
- monta osaa, joutuu lopuksi yhdistämään
- langat vyyhdeillä, kerimiseen menee aikaa ja se on tylsää

Voitte itse päätellä kuinka raskauttavia plussia tai miinuksia nuo ovat. Ja eikun veikkaamaan! Teillä on aikaa laittaa pelitositteenne sisään ensi perjantaiaamuun asti (varmasti kumpikaan ei valmistu siihen mennessä). Oikein veikanneiden kesken arvotaan joku kiva palkinto.

Vannon kautta kiven ja kannon että veikkailut eivät vaikuta näiden edistymiseen, eikä mahdollisuutta sopupeliin tule olemaan (antakaa lahjuksenne muualle). Pyrin jopa olemaan lukematta kommenttejanne tähän postaukseen pelin aikana. Arvonnan järjestäjä myös pidättää itsellään oikeuden tehdä muita käsitöitä (ns. välitöitä) pelin aikana. Ratkaisu tapahtuu, kun tapahtuu. Tämän jälkeen suoritetaan arvonta, ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti (sähköpostilla tai blogikommentilla) sekä hänen nimensä /nimimerkkinsä julkistetaan intteernetissä tällä sivustolla.

ps. Terhin myymään U-kirjaimeen palaan hiukkasen sitä pähkäiltyäni.

Thesis has left the building

Se on nyt tyrkätty kansitettavaksi eikä sille enää mitään voi. Sen kunniaksi kävin sovittelemassa uusia silmälasikehyksiä, varasin ajan optikolle, kävin kirpparilla shoppailemassa (Fidalla jotkut myllerryspäivät, kaikki puoleen hintaan) ja tein Pasasen porkkanakakkua kun löysin reseptin jostakin netin uumenista (tai ei se mistään uumenista ollut vaan Scaredy-catin blogista).

Kirpparilta ostin sitä mitä tarvitsin eli ohuen neulepaidan,

sen mitä tulee käytettyä eli taskullisen hameen (on muuten mukava päällä, ja vaikka itse sanonkin niin tämä malli taitaa pukea minua parhaiten)

ja sen koltun, jota olin jo aikaisemminkin hiplannut mutta hinta oli estänyt ostamasta.
Se näyttää ehkä tässä vaiheessa enemmän munkkikaavulta tai kylpytakilta, mutta fiksailin sitä kapeammaksi ja lyhyemmäksi kakkua odotellessa.Mekosta tuli hyvä, jos tänään ei tarttis mennä töihin menisin varmaan ravinteliin se päällä.
Kakusta sen sijaan... tuli kyllä maukas,mutta hiukan epämuodostunut.

Joulusirkus

Jatketaan sisustusaiheissa. Kun mulla kirjoittaminen loppui, alkoi into siivota ja sen myötä muuttaa muutenkin kotia kauniimmaksi. Kaupoissa on joulujutut rynnineet pikkuhiljaa huomaamatta päälle jo kuukauden verran. Viimeinen pisara oli eilen saatu joulukirja.

Jos sitä lähtisi vaikka pikkuhiljaa ujuttamaan, ensin vähän punaista ja kynttilöitä...... ja vasta joulukuun alussa jouluiset jutut? Meille ei kyllä mitään tonttukuoseja tule tai joulupalloja tai muita kimalluksia, mutta väreillä voi pelata paljonkin ja se kynttelikkö ois tosi kiva. Jotta sain nämäkin kauniit kynttilälyhdyt pöydälle, piti käydä läpi monta vaihetta.Näissä on säilytetty pikkurahoja. Ensin tietysti piti etsiä niille pikkurahoille uusi säilytysastia. Jotenkin noi voirasiat olisi pahasti sattuneet esteettiseen silmääni.Jonkinlaista kipua ylevyyden nautinnon suhteen aiheutti tämäkin kätevä karkkipurkki. Päätin siis maalata sen. Gessoa pintaan ensin yksi ja sitten toinen kerros.

Pohjustettuani päätin että ei tämä maalia kaipaakaan. Jotenkin tykkään tuosta gesson epätasaisesta mattapinnasta. Trenditermein ilmaistuna se on "mukavan rouhea" (yhh). Eikä minua haittaa että kuviot näkyvät edelleen joissakin paikoin läpi.

Jouluolo tuli kyllä heti kun saatiin mummoni vanha matto meidän olohuoneeseen.Jouluolo siksi, että tämä oli mummollani se parempi matto, joka vaihdettiin vuoden suurimmaksi juhlapäiväksi, jouluksi, lattialle. Siinä minä sitten leikin sirkustirehtööriä joulunaluspäivät.Eikö tuo teistäkin näytä ihan norsulta, jolla on sellainen sirkustötterö päässä? Niin minusta ainakin pienenä näytti. On tosi kivaa saada mun sirkusmatto omaan kotiin. Enää ei jaksa leikkiä tirehtööriä, mutta pojat esittää melkoisia paininäytöksiä tuolla matolla. Muu ei enää painipaikaksi kelpaakaan.

On myös selvinnyt, ettei minusta tule orkideaharrastajaa. Meillä nämä toiset ahkerat puutarhurit pitävät huolen siitä, että ensin lähtevät kukat ja sitten myös lehdet. Täytyy varmaan etsiä tuolle kasviparalle ymmärtäväisempi koti.

Nyt kun ei ole enää opiskelupaniikkia, olen mietiskellyt pitkään ja hartaasti mitä alkaisin tekemään. Haaveilin jo, että lähtisin keväällä laulutunneille, mutta ilmeisesti kansalaisopistoon olis pitänyt mennä jo syksyllä, tai niin minä sen ainakin tulkkasin. Eikä mulla yksityiseen ole varaa, enkä aio siitä kuitenkaan uraa, eli se menis vähän niinku hukkaan. Ratsastus ois kans hyvä vaihtoehto, on ollut jo sen verran monta vuotta heppoja ikävä. Kallista on valitettavasti vaan sekin, eikä ne tallitkaan oo ihan lähellä, että pyörällä pääsis. No, lenkkeilyä ainakin pääsee jatkamaan eikä tuu kalliiksi.

Alan jo pikkuhiljaa tottua tuohon otsatukkaan. Heti ensin sen leikattuani olin sitä mieltä, että se epäonnistui. Sitten ajattelin, että ei se epäonnistunut, se ei vaan sovi minulle. Nyt se näyttää jo ihan ookoolta, tosin se vaatii enemmän laittamista kuin mikään muu hiusmallini koko elämisurani aikana yhteensä. Suoristusrauta on kyllä tässä hommassa ihan mahtivehje. Mulla on tosiaan ollut aika monenlaista mallia tässä päässä jo tähän ikään mennessä... Ajattelin jo rakentaa kollaasin, mutta tajusin että monesta niistä ei ole kuviakaan. Esimerkiksi mustat lyhyet hiukset ovat jääneet tallentamatta, samoin ainakin yhdet rastat ja sen jälkeinen hyvin lyhyt malli (josta muuten taisi tulla toi musta sen jälkeen kun eräs luokkakaverini haukkui omaa väriäni tosi rumaksi).

Nyt tämä otsatukka-opiskelija tekee viimeisen kurssin viimeisen työn loppuun ja lähtee takaisin virkkaamaan. Pelottaa, oon jäänyt siihen koukkuun, tekis mieli aloittaa toinenkin virkkuu. Auttakaa!

Snysse loppu!

Me saatiin joku aika sitten tuliaisiksi kivoja mausteita, oliko se nyt Tunisiasta (noloa, toivottavasti en muista väärin) ja siitä lähtien ollaan etsitty niille kivoja purkkeja. Tänään päätin että otan kävelysauvat ja lähden käymään tuossa lähellä olevat marketit ja halpakaupat läpi samalla kun käyn postissa. Näin sain hoidettua lenkinkin samalla, eiköhän tuo liikunnallisesti ole ihan sama käveleekö sen kymppikilsan lenkkipolkua vai kauppakeskittymässä...

No kaupoista ei löytynyt yhtään mitään. Alkoi sataa vettä ja harmitti etten ollut sittenkin valinnut sateenvarjoa sauvojen sijaan. Päädyin kirpputorille. Ja siellä niitä oli, juuri se määrä kuin tarvitsisinkin! Ja herttinen että olivat söpöjä! Ja Iittalaa! Ja neljä euroa!Laitoin purkkeihin nuo samat tarrat mitkä pussissakin olivat. Kaikki muut mausteet tunnistinkin ihan helposti, mutta kuka tietää mitä on harissa? Siinä kerrotaan, että se sopii couscousin kanssa. (Minä syön muuten couscousia enimmäkseen sellaisena mannapuurona, turvotan sen kuumaan maitoon... Suosittelen kokeilemaan. Kauramaitokin toimii, vegaaneille vinkiksi.)Ja ihan niinkuin tuossa ei olisi onnea yhdelle päivälle riittämiin, myös SNY-paketti tuli. Nyt tiedätte miksi kävin siellä postissa. Oi että!Jo heti paketin avattuani piti huokaista, huivi on ihana! Kisu on samaa mieltä, sille ei meinannut millään sopia se että se roikkuisi ihan tolleen vaan rauhassa tuolinkarmilta, se olis pitänyt saada taperreltavaksi heti. Se ei ole ihan noin sininen miltä kuvassa näyttää. Kirja on ajankohtainen, ja olen saanutkin jonkun itselleni hyvin epätyypillisen joulunlaittokohtauksen (etsin tänään kirpparilta jouluverhoa keittiöön ja kynttelikkö ois saatava ja semmonen tuija joulukuuseksi ja valot parvekkeelle... Mutta askartelija minä en oikein ole joten joko tämä odottaa sitä innostusta tai lähtee jollekin askartelijalle (äiti? otatko?) iloksi. Langat sen sijaan ovat mielettömiä. Beige ei ollenkaan haittaa, eikä estä neulomista, ja vaikka en itse beigeen pukeudukaan tunnen kyllä ihmisiä jotka kelpuuttaisivat mielellään esimerkiksi huivin tästä lahjaksi... Tuo Lin taas näyttää ja tuntuu tosi mukavalta, tekis mieli heti kokeilla millaista siitä neuloutuu, mutta en tiedä mitä siitä voisi tehdä! Ilmeisesti täytyy rävelöidä vähän heti tänä iltana...

Vähäks oli ovelaa. Ensin kortin luettuani olin vähän äimänä. Täh, eiks se vieläkään paljastanut henkilöllisyyttään? Mites ny näin? Onko tulossa vielä joku kortti missä se sen kertoo? Jos tuo edellä mainittu kortti ei olisi pudonnut pöydältä, en olis varmaan koskaan saanut tietää kuka ihana ihminen minua on lahjonut. Kiitos Merru, paketit ovat olleet aivan loistavia! Kävin tänään blogissasi ensimmäistä kertaa, ja tuli taas uusi blogi syynättäväksi...

Mutta nyt tämä palaa opiskelun pariin. En saanut sitä geetä vieläkään käsistäni, vaan pitää tehdä muutamat muutokset. Onneks ei oo kovin isoja.

Bang bang bangs

Lapasten peukalonpuolikkaat on nyt selätetty. Ei se nyt niin kauhea homma ollutkaan. Lapaset on floricaa, kaikki muu 2mm pyöröillä paitsi peukalot 1,5mm sukkapuikoilla. Kuviot keksitty omasta päästä työn edetessä esimerkiksi YTHS:llä, reumapoliklinikalla ja röntgenin odotushuoneessa.Ja vegaaniturkiksesta päätin jättää vuorin pois, kun se ei oikein istunut, ja koska jonkin aivotoiminnan epäkunnon takia olin ommellut sen nurinpäin... enkä tahtonut saumoja näkymään ulkopuolelle. Onneksi se ei toiminutkaan, niin en tarvinnut alkaa purkamaan.
Siihen tuli kuusi napinläpeä ja vyötärölle solmimisnauhat. Se on kamalan pörröinen, pehmeä ja ihana. Kisukin jaksaa sitä möyhennellä joka välissä. Tästä kasarilangasta (kiitos Katja, kun kuvailit sitä niin kauniisti, erään toisen lankakaupan sivuilla tätä oli verrattu kissan turkkiin...)
ei ole mitään pahaa sanottavaa noin niinkuin neulomismielessä, pelkkää muoviahan tuo on kumminkin. En tiedä vielä millaiseksi käytössä menee.

Yritin myös kertoa tämän kaiken ja sen, että leikkasin eilen ensimmäistä kertaa lapsuuteni jälkeen etuhiukset jotka on menneet kauppareissulla sotkuun, yhdellä kuvalla... Voitte päätellä itse kuinka se olisi onnistunut. Valotus on ainakin dramaattinen. Ja draamaa lisää se, ettei kukaan kättele mua takaisin.
Lupaan nyt pyhästi että seuraavat kuvat, jotka esittelen, ei ole meidän parvekkeella napsittuja.

Stashbustin' ja muutakin remppaa

Tässä sitä yhtä juttua, joka on jo liiankin usein mainittu, äkistellessä syntyi muutama neulos. Tämmöisiä.

Ja meille ei sitten oo edelleenkään tulossa vauvaa. Kunhan väsäsin. Siis siinä varastontuhoamistarkoituksessa. Ja ihan omasta päästäni kehitin kaiken lisäksi. Saa nähdä sopiiko nuo koskaan kellekään. Kun noita lasten ja varsinkaan vauvojen mittasuhteita ei pysty millään ymmärtämään jos ei ole mallia jolle sovitella... Isoveljen jämistä, pipon tupsut on jotain muuta mysteerilankaa.

Ja tämmöiset isänpäiväpakettiin. Tosin ei ihan ehtinyt perille isänpäiväksi, serkku ehti jo mennä jonka mukaan olisin nämä laittanut... No ensi viikolla laitan sitten. Niin perussukat kuin osasin tehdä, eli sopii kuusikymppisellekin. Isä tykkää tummasta, eli väri meni ihan nappiin. Kantapääkötöstelmä taas on ihan omasta päästä kehitetty, se ei mennyt ihan nappiin. Kelvannee.Mulla on tuossa kuvassa toiset villasukat alla. Sillä tavalla mallailemalla olen aina isälleni sukat tehnyt, ja on tullut ihan sopivat. Isän kengät on mulle sopivat jos laitan niihin kaksi villasukkaa. Eli varmaankin kokoa 39-40. Noi toiset on tulossa Miehelle, ei ehtineet isänpäiväksi nekään. Tosin eipä tuo ole isäkään. Jos ei noita karvalapsia lasketa... Ne kyllä yritti tänään aamuyöllä tuoda sille kukkia sänkyyn. Ei ihan sänkyyn asti ylttänyt (onneksi) vaan meni muorinkukka päälaelleen lattialle. Nyt meillä on yksi muorinkukka vähemmän.

Ja kun mulla ei oo ollut kunnon korville asti menevää pipoa, niin purin sen juustosuikerobaskerin ja tein siitä pipon. Toimii paremmin ja onkin jatkuvassa käytössä, pyörällä ajellessa kun tarvitsee sen kaiken lämmön mitä on. 1o, 1n joustinta ja ainaoikeaa, päälaella tupsu.
Tuohon settiin sopivat lapaset taas on edelleen kesken... Miten voi olla niin vaikeaa neuloa puoli peukaloa?

Kisun kämpillä toi remontti vaan jatkuu.

Olen noitten kuvia katsellessani monta kertaa miettinyt, että kuinka siitä pienestä karvaisesta pallerosta tuli tommonen ruipelo, ja siitä ruipelosta tuollainen pallero?

Daideellista viikonloppua kyldyyri-ihmisille

En päässyt tänään neuletapaamiseen. Pääsin tosi kivaan seminaariin (Kulttuuritutka) kyllä, ja neuloin siellä sitten. Valmistui yhdet ja puolet sukat, eli siis kaksi kokonaista ja kaksi puolikasta sukkaa.

Oli kyllä kerrankin sen ihanan Alvari-sedän huippusuunnittelemilla puupenkeillä istumisen arvoinen seminaari. Osui niin oman kiinnostuksen ja asiantuntemuksen ytimeen että ei voisi uskoa todeksikaan. Graduaiheenanihan on ollut lasten osallisuus taidekasvatusprojektissa, seminaarin aiheena taas kuvitteelliset maailmat lasta osallistavina tiloina. Olisin melkein pystynyt olemaan tilaisuudessa luennoitsijana, paitsi että ei sinne kaikkien tutkijatohtoreiden ja professorien sekaan jotkut melkein maisterit oikein mahdu...

Osallistuin Katja Tukiaisen sarjakuvatyöpajaan, ja tämmöistä siellä syntyi. Se on siis yksi yhden sivun, neljän ruudun sarjakuva, mutta skanneriin mahtui vain puolikas sivu kerrallaan (originaali A3) enkä jaksanut alkaa kikkailla niitä samaan kuvaan. Sitä paitsi siitä olisi tullut ihan sikamaisen pieni silleen. Klikkaamalla kuvat aukeaa ehkä vähän liiankin suuriksi.


Nyt tää tahtois vaan piirtää eikä mitään muuta. Ehkä siitä vielä toi tyylikin taas löytyisi ja se taito... Graduun pitäis tehdä vielä viimeiset viilaukset ennen painoon tyrkkäämistä.

Hamemania

Kiitos kannustuksesta, se auttoi! Gradu nimittäin sanoo olevansa valmis ja pistetään tarkastukseen. Sitten aletaan toi seuraava projekti eli lankavaraston tuhoaminen. Aloitin jo, siitä sitten ensi kerralla. Ehkä. Ellei tuu mitään sitä ennen.

Pahoittelen ihan ensiksi poseerauksia ja kuvaajan ( se oli sit itselaukaisin) sommittelutaitoja. Älkää välittäkö siitä, että joku typerä neuloja luulee olevansa malli tai että tällä kasvaa päästä palmuvehkaa tai että suurin osa kuvapinta-alasta esittää jotakin muuta kuin esiteltävää asiaa tai että stailaus on surkeaa (ite puin).

Löysin kirpparilta rumia verhoja ja pöytäliinoja ja yhen karsean stretch-kankaan palan. Näin niissä hameita. Ja ne niistä kuoriutuikin.

Pyöreästä pöytäliinasta tuli hame, kun leikkasin siihen keskelle reiän ja ompelin kuminauhakujan. Tämä on sellainen isopyllyhame, eli kankaan volyymi on kaik tuolla perspuolella. Tein sinne isoja vastalaskoksia, etupuoli on sileä paitsi kuminauha tekee siihen vähän rypytystä. Tuo pitsi oli siinä jo paikoillaan.


Pienempiä/herkempiä katselijoita varten paidan tekstistä on peitetty ruma sana. Ja hame on ollut jo kuvassakin huuhaavan Unton nukkuma-alustana ja siksi ruttuinen.


Oon neulonut tuollaisen olanlämmittimenkin jo joku aika sitten.

Raidallinen kappa muuntui hameeksi hyvin vähällä vaivalla, ompelin vaan päät yhteen ja pujotin tankoa varten ommeltuun kujaan kuminauhan. Keittiösi ikkunasta catwalkeille.Taulukin muuttui vähän, laimensin vähän turhan räiskyviä värejä hieromalla valkoista rätillä päälle ja tuputtelin helminauhoja lyijykynän väärällä päällä. Ai että mulla on pro-välineet.

Stretch-kangas sai parikseen jo eräässä toisessa hameessa huonolla menestyksellä kokeillun trikoisen vyötäröosan. Tätä voi käyttää korkeavyötäröisenä (vai jopa korsettivyötäröisenä? mullon fässön-termit vähän hakusessa) hameena,

tai mekkona,

ja sopinee tuo äitiysvaatteeksikin.

Ja meille ei sitten ole odotettavissa perheenlisäystä, ainakaan tuolta mahani suunnalta. Joku karvainen kyllä saattaisi tänne vielä mahtua...

Se, mihin aiemmin olin vyötäröä yrittänyt yhdistää, sai vetoketjun kiinnitysmekanismikseen ja nyt sen jopa saa itsekseen päälle. Vähän meinaa kupruilla mutta jos venkoilee koko ajan ja kävelee lujaa niin ei sitä kukaan huomaa.

Käytän tosi paljon hameita, ja epäilen että nämäkään ei jää kaappiin lojumaan. Täytyis varmaan pikkuhiljaa alkaa poistaa niitä joita ei taas tule käytettyä...
Ja erityiskiitos SNYlle tuosta suklaatista. Tuossa kuvassa sitä ei kyllä oikeasti ole jäljellä enää, vain ihan älyttömän hienot kuoret. Mikä ylläri, että se hävisi samantien.