1.7.08

muovia vastaan

Tartuin Markan aiemmassa ekotekopostauksessa esitettyyn ideaan ja olen ahertanut hedelmäpussien parissa. Sitä parasta prototyyppiä ei vaan ole löytynyt.

Virkkaamalla tuli liian paksu ja hidasta tehdä -> purkuun.

Neulottuna isoilla puikoilla 2o yhteen, lk -verkkoa ois tullu hyvä ja nopeesti mutta tuli väärän mallinen. Eikun uusiksi. Näitä meille varmaan sitten tulee kunhan saan siitä sellaisen kuin haluan.

Piti sitä kokeilla vielä solmimalla. Tämä olis ollut paras vaihtoehto (taatusti ohuin ja kevyin ja voi tehdä sen kokoiset reiät kuin tarvitsee) mutta tämä se vasta hidasta onkin. Tulee siitä sipulipussi, ja voi sitä kaupassakin käyttää juuri sipulin ostamiseen.

Muovikassien vastainen sota onkin siis tämän viikon ekoteon aiheena. Muutenhan meillä ei muovipusseja kaupasta tulekaan. Meillä on hirmuinen määrä kankaisia ostoskasseja, jotka orpona odottelevat eteisen kaapissa sitä päivää, kun mentäisiin ihan vaan siihen lähimpään kauppaan tai autolla jonnekin kauemmas. Yleensä kun ostokset tehdään pyörällä, niin ne pakataan reppuun jotta ne saisi mahdollisimman vaivattomasti kotiin asti.

Muovipusseja tulee kyllä aina kun vaatekaupasta jotain ostaa. Sillä aikaa kun avaa lompakon, myyjä on jo ehtinyt työntää ne yhdet sukat pussiin. Eikä sitä vaan kehtaa sanoa että ota se pois. Ja kummasti niitä meille aina jostain kulkeutuu kun joku tuo jotakin. Eikä ne ikinä ota niitä mukaansa. Ei ole muuten ollut koskaan ongelmaa roskapussien riittävyydestä vaikka niitä ei joka kerta kaupasta ostakaan.

Hedelmäpussiongelma kuitenkin vaan jatkuu. Eihän me edes tehdä niillä mitään. Ne on liian pieniä tai liian isoja. Niihin ei voi pakastaa. Leipäpusseja tulee sen verta paljon, että ne mitä muoviin tarvitsee kääriä saa niihinkin. Niinkuin vaikka sen juuston sinne jääkaappiin. Toivottavasti meillä pian olisi onnistuneita verkkopusseja, jotta niitä ei enää tarvitsisi ottaa kaupasta mukaan...

Yleisesti olen sitä mieltä, että kaiken muovin kulutusta tulisi yrittää parhaansa mukaan välttää. Se kun on hankalaa kierrättää (Kuinka monen kotijätteenlajittelupisteessä on muovinkeräys? Millaista muovia sinne saa laittaa? Onko muovia jota sinne ei saa laittaa? Onko näitä markettien lajittelupisteissä?) ja sen häviäminen maailmankaikkeudesta tulee luultavasti kestämään pidempään kuin ihmiskunnan häviäminen.
Me hukutaan muoviroskaan.

Jos kukaan ei ostaisi muoviin pakattuja tuotteita, ne tuottajat keksisivät parempia vaihtoehtoja. Kyllä ne haluaa saada tavaransa myydyksi.

Katsokaa Beth Terryä, joka on tehnyt suuria asioita tämän eteen. Kannattaa tutustua ja ottaa vinkkejä blogista Fake plastic fish.
Vaikka ei niin radikaaliksi aikoisikaan ryhtyä että lopettaa shampoon käytön kokonaan...

6 kommenttia:

Jaana J kirjoitti...

Minä olen testaillut ohuesta -tosin keinokuituisesta- kankaasta ommeltua, se toimii hyvin. Jos olisi vanhaa valoverhoa, siitä saa oivallisia. Hintalapputarrakin pysyy mukana säädetyn ajan.

Sini kirjoitti...

jep, mulla on voileeta odottamassa mun ja ompelukoneen kohtaamista. pääsevät siis hedelmäpusseiksi.

siun viime viikon ekotekopostaus sai maukan (joka on siis ehta lihansyöjä ja suuri luonnon ystävä) ehdottamaan että oltas yhdessä koko elokuu kasvisruokavaliolla. mähän siis nomaalistikaan en syö muuta lihaa ku uinutta.

emilia kirjoitti...

juu, samaa olin ehdottamassa minäkin, että jos kirpparilta löytyis valoverhoa, niin ois varmaan kevein vaihtoehto. mulla on muistaakseni luontokaupasta ostettuja valmiita hedelmäpusseja, jotka on ohuesta tekokuidusta tehtyjä.

meillä on kanssa muovipussittomuuskampanja ollut vuoden alusta asti meneillään. tosiaan vaatekaupoissa tarttee olla aikasin hereillä kieltäytymässä muovipussista.

Anni kirjoitti...

Jäihän niitä, tuota luumunpunaista, petroolia, ja ruskeaa ainakin! Äkkiä hamstraamaan :)

Romulus kirjoitti...

Ei taida kotitalouksien muovinkeräystä olla Suomessa. Jossain vaiheessa siitä kyselin paikalliselta jätehuollolta ja sain vastauksen että keräyspisteitä ei ole koska Suomessa ei ole tahoa joka kunnolla uusiokäyttäisi muovia. Jaahas. Semmoselle olis siis selvästi saumaa.

Toi valoverho onkin hyvä idea!

Maaru kirjoitti...

Meidän leveysasteilla ainakin hyvinvarustelluissa S-kaupoissa voi HeVit ottaa paperipussiin (jotka ovatkin mainioita kissankakkakasseja, niin ei tarvitse hesareita taitella), mutta satunnaisotantani perusteella paperipusseja ei enää löydy Jyväskylästä pohjoiseen. Silti jaksan aina myyjälle ehdottaa, että paperipussit otettaisiin valikoimiin.