Sänkyyn ei mahdu viittä ämmää

Olemme tulleet perhe-elämässämme siihen pisteeseen, että 120cm runkopatja tuntuu öisin ahtaalta. Minun, Mahani, Miehen, Monosen ja Mirrin yöt alkavat olla jatkuvaa kamppailua mukavasta nukkuma-asennosta ja asennon vaihtaminen yöllä alkaa vaatia huomattavia taitoja Tetriksessä. Evakuoituminen alkaa olla aina vain varteenotettavampi vaihtoehto.


Siitä, evakuoidummeko Minä ja Maha vai Mies, ei olla vielä käyty sotapoliittisia keskusteluja. Karvaiset keisarit ja kuninkaalliset käskyttäjät tuskin tulevat tässä sodassa valkoisia lippuja heiluttelemaan, uskoisin niiden ennemminkin käyvän uudelleen hyökkäykseen neutraalille maaperälle (sohvalle) siirtyvän evakon perään.


Hormonit tekevät myös elämästä niin kovin mielenkiintoista. Vaikka vuolaat onnenkyyneleet karvaisten ystävien kauniista kohtaloista (Koira löysi viiden vuoden karkuteillä olon jälkeen omaan kotiin! Joku ihana perhe adoptoi kovia kokeneen kissavanhuksen!) ovat aina kuuluneet osana elämääni, hanojen aukeaminen siksi, että kalakeitto maistuu tosi hyvälle tai että lehdessä on söpö mummo, alkaa olla jo vähän liikaa.


Tekstissä käytetyt kuvat eivät liity tapaukseen. Ne ovat aiemmin tässä kuussa piirreltyjä ja räpsittyjä otoksia blogipostauksiin, jotka ovat jääneet julkaisematta.

Tunnistamattomia Lentäviä Eliöitä

Haluaisin että meille tuleva luonnontutkija (jalkapalloilija/rytminen voimistelija/hevimuusikko) oppisi ikääntyessään tunnistamaan muitakin lentäviä eläimiä kuin kärpäsen ja pulun.


Tämä tekele siinä ei ainakaan auta, nämä linnut ovat päätyneet aika kauas esikuvastaan sorsasta. Vaan jospa sitä olisi edes kiva katsella. Tekaisin kaavan ihan itse, kankaat ja vanu löytyivät vaatehuoneesta ja silmiksi löysin puisia helmiä, nekin ihan omasta takaa. Jatkossakin olisi tarkoitus ripustaa nämä ihan vaan hengarilla ipanan yläpuolelle tiirailtavaksi. Kuva on valitettavasti epäterävä johtuen siitä, että nämä tosiaan lentelevät hyvin herkästi ilmavirran mukana (joka on minusta pienoinen ihme) eikä pysyneet paikoillaan edes sen vertaa että kamera olisi ehtinyt tarkentaa. Karvaberberit eivät ihmeekseni myöskään olleet näistä kiinnostuneita.


Keittiön tuolitkin saivat uudet päälliset hetken mielijohteesta. Koska yhtäkkiä tuntuikin kivalta idealta että kaikissa on erilainen, räikeä kangas.

Pieni urhea Husqvarna

Se ei ollut vahva ja kestävä kuten teollisuusompelukoneet.

Se ei ollut näppärä ja tekninen kuten AppliqueMaster2000 ja kumppaninsa.


Silti ompelija ei olisi voinut toivoa parempaa kumppania tätä vaativaa kapistusta ommellessaan. Sitkeästi ja valittamatta se ompeli sekä kuusinkertaista farkkua sauman kohdalta, että siistiä ja tarkkaa siksakkia applikaation kohdalle.


Sitterin uudet vaatteet:
Miehen vanhat hajalliset farkut ja pala Hemtexin pöytäliinaa 0e (toisesta puolesta oli jo ommeltu verhot). Tosi ruma ja kulahtanut sitteri kirpparilta 3e.

Työnjohtaja ja ylitarkastaja hyväksyy.

Kaikki kiitokset tästä kuuluu kyllä tuolle luotettavalle, joskin hieman rähjääntyneelle perusompelukoneelle. Ompelija sen sijaan voisi hieman harjoitella esimerkiksi kaavojen piirtämistä, ompelujärjestyksen suunnittelua ja tarkkuutta.

Hyvä karva, hyvä karma

Aina ei tarvita niin kalliita materiaaleja eikä niin hirveästi käsityötä, jotta voisi saada aikaiseksi jotakin ihanaa ja kiinnostavaa.


Kisu on viihdyttänyt itseään koko päivän Unton karvoista pyöritellyllä pallolla. Ja tähän ihanuuteen onneksi on täysin ehtymättömät varastot. Eikä ainakaan ole vaarallista nieltynä, luulisin että tätä tavaraa löytyy kyllä tuon epelin sisuksista jo jonkin verran valmiiksi... Niin hyvää työtä se tekee pikkuveljensä hoitamisessa.


Ihan vaan tolleen niinku by the way: Superhessun kalsariasu tuli tänään valmiiksi, ja napitkin löytyivät omista varastoista.


Puuttuu vain luukku pyllypuolelta.

Talsi on se paikka johon laitetaan talteen

Vieläkö muistatte tämän virkkaamani jämälankapeiton? En minäkään. Löysin sen kuitenkin vähän aikaa sitten, ja järkytyin kuinka epämuotoinen se olikaan. Toinen pää oli juuri häiritsevän verran toista leveämpi (olin käyttänyt siellä enemmän paksuja lankoja kuin toisessa päässä) ja reunat kupruilivat.


Tein radikaalin teon: Leikkasin leveän pään pois (saksilla!) ja virkkasin siihen uuden reunuksen. Päätin, että siihen sopii nämä jämälangat joita minulla oli käden ulottuvilla ja isoäidinneliötyyppinen reunaviritelmä.


No ei ne oikein sopineet. Tämä on ehkä vähän turhan sovinnainen tyyli ja väri tuohon värikkääseen ja reippaaseen raidoitukseen. Mutta on tämä paljon parempi kuin ennen! Ihan toimiva kesäpeitto vaunuihin, uskoisin.

Mitäs tolla irrotetulla päällä sit tekis? (Anteeksi, ei ollut tarkoitus kuulostaa pyöveliltä.)

Pullalle puettavaa

Sisäiselle lapselleni on kertynyt jo jonkin verran ompeluksia ja neuleita, vaikka aikaa karate kidin ulkoistumiseen on vielä neljä kuukautta (jossa ajassa tämä tuleva thainyrkkeilijä ehtii potkia kylkeni puhki). Voin arvata, että suvulta niitä pöllähtää vielä lisää ajankohdan lähetessä, joten tulemme kokemaan ennemminkin runsaudenpulaa villavaatteista kuin pelkoa lapsen palelemisesta. Ja vielähän tässä ehtii itsekin jos jonkinmoista pyöräyttää, ikkipikkiset vermeet kun valmistuvat hiukan liiankin nopeasti...

Ja hyvä onkin, että pääsee itse tekemään. Kaupoissa kierrellessäni olen ahdistunut kaikesta siitä krumeluurista, lelu- ja elokuvamainonnasta ja söpö-söpö -koristelusta, joita vauvanvaatteisiin tungetaan. Lisäksi vaatteet on niin tiukkaan profiloitu joko tytölle tai pojalle, että minua ei enää kiinnosta. Vaikka röyhelöt ja autonkuvat voivat ollakin joistakin kivoja, ei minulla käytännöllisyyden suosijana ole niille mitään tarvetta. Suosin ostokamppeissakin palloa, raitaa ja yksiväristä ja muita graafisia kuvioita, niitä voi sitten käyttää seuraavalla, seuraavalla ja sitä seuraavalla ja niin edelleen (voin vaan kuvitella mitä kommenttia tähän saan Mieheltä vielä tänä iltana...) huolehtimatta, onko lapset nyt sitten oikeaa sukupuolta niihin rytkyihin.

Paasaavan alustuksen jälkeen pääsemme itse tekeleisiin.

Villapöpiä Ullan ohjeella Pirtin kehräämön hahtuvista.


Snug (ravlink) oli pakko tehdä, kun se näytti niin söpöltä lapsen yllä (viimeisessä kuvassa, jos klikkasit linkkiä. Tai voi olla, että se lapsi on söpö...). Oli perustelut mitkä tahansa, tämä oli kiva ja helppo neule. Lankana käytin jostakin villatakkialoituksesta purettua M&K Top Woolia, kun tiheys näytti passaavan eikä värikään ollut huono.


Samasta langasta tein omasta päästä Mc Hammerpantsit sille kaveriksi. Tai siltä ne nyt ainakin näyttää. Vyötärölle ja lahkeensuihin tuli poikittaista ainaoikeinneuletta, joka olikin helpompaa tehdä kuin olin kuvitellut. Siinä mielessä tuo on parempi vaihtoehto kuin joustinneule, että se on napakkaa, mutta joustaa tosi paljon. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, tuo pieni ja suippo vyötärönympärys venyy helposti 38 cm pituuteen. Mittoja otin muista neuleohjeista ja valmiista vaatteista. Toivottavasti ne sopii...


Sukkiin, pipoon ja lapasiin minun täytynee etsiä muuta lankaa, ettei vauva näytä ihan siniseltä avaruusmieheltä. Jonkin verran kuvat valehtelevat värin suhteen, se ei ole ihan noin sininen, enemmän turkoosiin vivahtava väri. Joka tapauksessa, turkoosi avaruusmies ei ole yhtään parempi vaihtoehto...


Villapuku oli ehdoton tehtävä, kummityttöni puvun suomalla kokemuksella ja varmuudella lähdin sitäkin tekemään ihan näppituntumalla. Ensimmäinen raidallinen versio oli tuhoon tuomittu. Ensinnäkin, siitä tahtoi väkisinkin tulla niin pieni, että se olisi mahtunut ehkä ensimmäisen viikon. Toiseksi, raidat eivät näyttäneetkään mielestäni hyvältä tweed-langassa.


Toisella kertaa tulikin jo sitä, mitä lähdettiin hakemaan. Tämä valmistunee telkkarin ääressä ihan tuotapikaa.


Ompelukoneen ääressäkin on ollut kivaa. Paininjalan alta tulivat ensiksi petivaatteet, jotka on ihan vaan vanhoista lakanoista hurautettu. Sitten tuli muutama sisävaippa, ihan testausmielessä että osaanko. Rumiahan nuo ovat kuin mitkäkin, mutta toivon että toimivat.

Nyt lähden takaisin tuon koneen pariin, sain tilattua PUL-kankaita... Jospa vaikka seuraavista tulisi hieman kauniimpia.

Kyllä on pullat hyvin uunissa

Pitsikaarrokkeellinen neuletakki ei neuloontunutkaan sitten mistään kohdasta ohjeen mukaan. Edellisestä merkinnästä muutoksia tuli vielä muotoiluihin ennen kaarroketta (ohjeessa pääteltiin silmukat, ja oltaisiin sitten poimittu erikseen kaarroketta varten, tein lyhennetyillä kerroksilla ja jätin silmukat odottamaan), hihojen neulomiseen (ohjeessa tasona, minä tein pyörönä magic loopilla molemmat yhtäaikaa, sen lisäksi hihan alaosasta olisi päätelty silmukat ja sitten poimittu 15 vähemmän, minä kavensin ne 15 ja lisäsin pituuttakin) ja kaarroke on myös mallista poikkeava jo alunperin aika reilusti poikkeavan kerrostiheyden takia. Siinä on lisää sileitä kerroksia pitsien välissä, sain sillä just sopivasti lisää korkeutta.


Ainoa ahdistuksen kohta neuleessa oli se hetki, kun tajusin kaarrokkeen pitsin olevan mallia molemminpuolinen, eli langankiertoja ja kavennuksia sai tehdä nurjallakin. Kääk! Meinasin jo heittää toivoni lisäksi myös neuleen parvekkeelta alas, mutta hirveällä sinnillä ja kiroilulla sain kuitenkin lähes samannäköistä pitsiä aikaiseksi. Lisäksi opin vihdoinkin tekemään ssk-kavennuksen sääntöjen mukaan, yleensä kun en vaivaudu kääntelemään silmukoita puikoilla vaan neulon vaan takareunasta yhteen. Toisella kertaa neulottuna (joo, purin, kun kaarrokkeesta olis edelleen tullut liian matala ja mua häiritsi mokailuni... varmaan eka kerta kun leikin näin perfektionistia!) pitsistä alkoi tulla jo tarkalleen sen näköistä kuin ohjeessa haluttiin.


Lanka oli ainakin neulottaessa aika karkeaa ja raapivaa, en tiedä kuinka paljon neule vielä käytössä pehmenee. Jostakin kohdin nypin jo neuloessa pellavasta jääneitä kovempia "heiniä" irti. Neule piti pistää heti valmistuttuaan pesuun, tai en olisi voinut laittaa sitä päälle kuviinkaan. Ja kelien takia olihan se aika hikinenkin... Jos on vinkkejä, millä tätä saa vähemmän pisteleväksi, otetaan vastaan! Kyllä sitä jo päällään pitää, mutta olis kiva, jos ei tarttis raapia yhtään.


Ihanaa, se on sopiva, vaikka matkalla kovasti aloin sitä epäilläkin. Ja mikä parasta, ainakin vielä uudet upeat vyötärönmuotoni sopivat tämän neuleen sisään. Mitä nyt nappilista vähän irvistelee. Kameran itselaukaisin ei tainnut olla noista muodoista yhtä onnellinen kuin minä, vaan päätti tarkentaa paprikaan. Kaikissa niissä kymmenessä kuvassa jonka sivuprofiilista yritin ottaa. No, komea on kasvikin.


Ja sille vyötärönmuokkaajalle on myös syntynyt jokunen vaate, mutta niistä sitten lisää seuraavan merkinnän yhteydessä. Enimmäkseen olen ommellut pussilakanoita, patjansuojuksia, unipussin, pyyhkeen sekä jokusen harjoituskappale-vaipan, vaatteita en niinkään. Neulomalla olen aikaiseksi saanut kyllä muutamat pöpät,villahousut ja -takin. Yksi villapuku tuossa olis puikoilla tulossa.