18.5.09

Röykkälän Retriitti

Takana ihana viikonloppu maalla, luonnon äärellä, keskellä eläimiä ja käsitöiden parissa. En voi edes kuvitella mitään mukavampaa. Ette kai tekään.

Aluksi Pirkko sanoi, että kukaan ei saa tehdä viikonloppuna sitä mitä muutenkin tekee (viittasi siihen että pitää päästää työ- ja arkikuvioista täysin irti) mutta minä tein täysin samaa mitä muutenkin: söin, nukuin, hiippailin ympäri kämppää, neuloin, rapsutin koiraa ja kävelin luonnossa. Mutta minkälaisessa luonnossa! Ei ihan samaa kuin tuo meidän lenkkipolku!

Välillä piti ottaa neuleet esille ettei olisi mennyt liikunnaksi...
... ja välillä kauneushoitoja turpeessa.

Asumisjärjestelymmekään eivät olleet hullummat... Olisin mielelläni jäänyt asumaan vaikka muutamaksi vuodeksi. Sauna oli tosi hieno ja hyvät oli löylyt. Sisustus oli kaunis ja tilaa riitti.




Ja kun oli tuollainen talonvahtikin...
Tilalta löytyi myös kaunis kissa,
joitakin lenteleviä naapureita,
ja tietysti näitä.
Ja olivat muuten söpöjä.

Kaikkien mielestä.
(tuo väli tuossa on mun paikka ja mun rapsuteltava oottaa siellä)

Vaikka minulle tuo karitsoiden helliminen olisikin riittänyt koko päivän aktiviteetiksi, siellä sai myös tutustua tuotteisiin
ja huovuttaa. Tässä näyttelyssä melkein kaikkien työt.
Ja minä pääsin omaani jo aamukahvilla käyttämään.
Siitä tuli just sopiva, mahtuu tuohon päälle vaikka mäntä on yläasennossa.

Lisää samoja karitsoita, huovutuksia ja muita touhuja eri kuva- ja näkökulmista löytyy jo nyt ja piakkoin muiden Kipakoiden blogeista. Lisäilen linkkejä sitä mukaa kun noita postauksia alkaa ilmaantua.

Villasukan hieno kuvakavalkadi
Mette kertoo oman kokemuksensa
Pirkon hauskat tunnelmakuvat

5 kommenttia:

Romulus kirjoitti...

Kuulostaapa rentouttavalta! Noita elukoita mäkin voisin mennä rapsuttelemaan ja rentoutuisin ihan yhdeksi hymyksi.
Ei ole muuten tuo kissukka ihan perusmaatiaispörrökän näköinen. Ainakaan tuossa kuvassa.

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Aivan mahtava tuo meidän kyykkykuva =D

Villasukka kirjoitti...

Hih, taidettiin kyllä VÄHÄN rapsutella pikkuisia ;)

Pirkko kirjoitti...

Minäkin jaksoin viimein raapustella raporttini. Kyykkykuva rocks!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kun laitoit kuvia! Mahtavan näköistä, kaikkea kun ei näköjään voi saada. Meillä oli mökin kesäkuntoon viikonloppu, haravointia, puunkantoa (mun hommana edellisenä kesänä kuivamiskasaan heiteltyjen siirtäminen puuliiteriin siisteiksi pinoiksi) ja illalla vähän neulomistakin. Koitereen vesi oli pienessä salmessamme pinnassa +11 astetta, 'uin'!

Anonyymi Helinä