Äidin äitienpäivälahja pääsi pingottumaan perjantai-iltana, ja ennen Leivonmäen suuntaan lähtemistä nappasin sen myös sieltä pois. Sunnuntaina sain sen kuvaukseen, ja ensi lauantaina se on jo omistajallaan.
Äiti saa nyt opetella pitämään sinisestä, vaikka onkin enemmän punaisen ystävä. Nämä sävyt olivat ainoat joita minulta löytyi varastoistani sellaista lankaa, joka ei taatusti kutita. (ja ne on nyt loppuun käytetty tässä tekeleessä... jämälankavarasto senkun hupenee)
Siitä tuli ihanan kevyt ja pehmeä, vaikka itse sanonkin. Ja muodostakin tuli hauska siipimäinen ihan vahingossa. Tuo muoto istuu hartioille oikein mainiosti.
Sitten niiden oravannahkakauppojen pariin. Meillä siis oli jonkinmoinen diili ompeluihmeen Romuluksen kanssa. Hän tekaisi minulle erittäin kauniisti, siististi ja taidolla liivin, (ja varmaan sillä on joku telepaattinen taito tuon ulkonäköpuolen kanssa, tuli just niin sellanen kun olin ajatellutkin! Kuvat on huonoja, liivi on erittäin hyvä, ois voinut laittaa jonkin muun värisen paidan alle)
minä tekaisin hänelle boleron. Parempia ja informatiivisempia kuvia piakkoin hänen blogissaan. Itse en oikein saanut kuvaa vaatteesta, joka ei ollut sopiva kellekään meidän väestä eikä näyttänyt miltään hengarissa tai sängylle leviteltynä. Eikä se oikein pysynytkään hengarilla.
Tuollaiset palmikot siinä oli hihassa. Tai on edelleen, mut hihat on jo omassa kotonaan.
Ja nuo kissankarvat lähti mukaan, kun eivät suostuneet poistumaan. Onneksi saajaa ei haitannut :) Eikä sekään, että neuleavustaja Mononen puuttui suunnitteluprosessiin katkaisemalla toisesta solmimisnauhasta pätkän pois. Se oli varmaan hänen mielestään parempi silleen. Niinkuin saajalle jo ilmoitin, ei voi koskaan tietää millä tavalla tuollakin yksinään tyhmyys tiivistyy.
Retriitti seuraavassa postauksessa, kunhan jaksan kirjoittaa. Nyt pitää kirjoittaa työhakemusta.
2 kommenttia:
Kaunis huivi! SUURKIITOS viikonloppuisesta seurasta ja eritoten avusta kärkialoituksessa ja tiimalasikantapäässä. Istahdin illalla vielä neulomaan uudestaan kertaalleen harjoitellun kantapään ja siitä tuli tosi kaunis. Oikein innoissani olen tästä uudesta tavasta neuloa sukka. Mukavia kevätpäiviä sinulle ja toivottavasti nähdään taas seuraavassa neuletapaamisessa.
Hih, siellähän se on! Aika hauskaa! Ja kappas, se tosiaan mahtuu jonkun päälle ihan kiinni asti :D. Meiltä ei löytynyt ketään niin pientä kenellä tätä olis voinut koesovittaa.
Lähetä kommentti