4.5.09

moskova 80 ja tuberkuloosikeuhkot


Olen saanut kunniamaininnan Sanilta Sudrana -blogista. Kiitos, oikein paljon! Tällaiset lämmittävät mieltä aina kovasti. Tietää, että joku tätä blogiruikkusta lukee ja vielä tykkääkin.

Tyhmä Minä ei jatka tätä mihinkään eteenpäin, koska minun on niin vaikea päättää kelle tätä antaisi, kun inspiroivia ja hauskoja ja onnelliseksi tekeviä ja kanssani ristiin kommentoivia ja tärkeitä ja asiallisia blogeja on intterwebbi pullollaan. Ja koska en oikein edes tajunnut mikä tämä tunnustus edes on.

Sitten käsityöasioihin. Tiedän, että ufoilu on taas alkanut, enkä tällä kertaa päättänyt osallistua. Olisi ollut vain liian noloa esitellä ne samat työt samassa pisteessä uudelleen... Päätin kuitenkin, että nämä tämänhetkiset keskeneräiset on saatava valmiiksi. Siksi näytän ne nyt julkisesti, ja paras olisi että valmistuvat ennen kuin aloitan yhtään uutta (paitsi jos tulee pakko tehdä lahjoja, niin niitä ei lasketa).
Nää ois pakko valmistua, kun on luvannut (musta möykky, joka on eräänlainen oravannahka eräistä kaupoista joista se toisen osapuolen asia on jo tulossa, kääk) ja kun haluan lahjoa juuri tällä (raitainen juttu jolla on siis deadline).

Seuraava ei ole mikään kiireellinen, mutta ois kiva jos sais tehtyä, koska tämä olis nyt se mun ensimmäinen oikea pitsihuivi. Mikään järjen jättiläinen en taas ollut tämän haasteen itselleni ottamisessa... kun krantulle ei taas kelvannut mikään valmis malli, niin päätin tehdä omasta päästä. Just joo. Saattaa siis olla ihan mitä tahansa tulossa. (BTW, ton raidallisenkin teen sitten ilman ohjetta. Vaikken osaa. Jääräpäinen osaan olla.)
Flunssa on kuorinut minusta esiin oikean keittiöhengettären. Hellan ja tiskialtaan välissä (ei nyrkin, ei suinkaan) on tullut viihdyttyä paremmin kuin koskaan. Siitä kertokoon se, että olen tehnyt tänään Oikeaa Ruokaa, tiskannut kolmesti ja pyyhkinyt pöytiä ja kaakeleita sen seitsemäntoista kertaa. Oikealla ruualla viittaan nyt siihen, että yleensä ruokani ovat... no... aika yksinkertaisia viritelmiä. Mitä vähemmän tiskiä saa aikaiseksi ja mitä nopeammin ruoka valmistuu, sen parempi. Se kertonee aika paljon, jos Miehen kommentit ovat jatkuvasti "hyvännäköstä mössöö".

Muutenkin on ollut hyvä päivä. Niistää on saanut eilistä huomattavasti vähemmän. Elämä alkaa näyttää positiiviset puolensa. Oli hyvää pullaa kahvin kanssa. Kirpparikierroksella tarttui mukaan mukavia asioita (ei mitään arabiittalaa, mut söpöjä).

Miehen löydöistä voisi olla montaakin mieltä. Kyllä mulle balalaikka ja tautitaulu sopii.

5 kommenttia:

Romulus kirjoitti...

Hih.. ;). Nahka lähti postiin muuten vasta eilen koska viime viikko oli törkykiirus kun piti käväistä Oulussa.

Markka kirjoitti...

Ihan huimia löytöjä!

Teetä ja näkkileipää. kirjoitti...

Kivannäköinen huivinviritelmä, vaikka onkin kuvassa vasta myttyvaiheessa :)

Sanna kirjoitti...

onhan kyllä kauniita nuo Teemun löydöt:D mä muuten aloitin blogin. no katsotaan mitä siitä sit tulee.mutta se on http://kierratataikuole.blogspot.com/

Terhi kirjoitti...

Sait toisen tunnustuksen! Toivottavasti on kivaa lammastilalla!