Supernainen sisustaa

Selvittyäni aamun musertavasta migreenistä (kannattaa hankkia tarpeeks hyvät lääkkeet) tuli supernaiskohtaus ja täytyi siis pistää melkein koko sisustus uusiksi. Lisäpotkua siihen antoi tiistaina roskisdyykkaamamme (ei niitä kyllä tarvinnut dyykata, nosti vaan pihasta autoon) tuolit, joihin ajattelin ommella ihanasta kankaasta huput, jonka jälkeen ne kelpaisivat käyttöön.

Johtajalle kelpasivat sellaisenaan. Plus niihin on hyvä terottaa kynsiä. Ihan luvan kanssa.

Ähersin sitten vielä entisen parvekekaluston sisäpuolelle (täytyi odottaa vielä Miehen hyväksyntää ennen kuin lähti kantamaan varastoon), makuuhuoneesta pöydän tilalle ja pöydälle bambun, mikä sinne oli tarkoitus viedä jo aikaa sitten.
Mies sitten ilmoitti, että kissoilla ei ole mitään tarpeeksi korkeaa että ne näkisivät parvekkeelta myös ulos. Näppäränä tyttönä rakensin pöydän jalasta ja jakkaran istuinosasta kissatelineen. Yhden jakkaran jätin jos molemmilla on yhtäaikaa himo kuikuiluun. (kuvasta päätellen Monosella on himo salaattiin)

Tuoleihin tehtailin vanhasta lakanasta kaavat huppuihin, ja kunhan sain viitseliäisyyden riittämään kangaskaupassa vierailemiseen ja ompelukoneen esiin ottamiseen (itse ompelu ei tuottanut vaivaa) saivat toimistotuolit arvoisensa ulkoasun ja me saimme kesäolohuoneen valmiiksi. Nyt toivotaan vain sateisia ja synkkiä päiviä. Aurinkoisella ilmalla siellä on sen verta trooppiset olosuhteet että siellä ei pysty oleskelemaan varttia pidempään tai kuivuu rusinaksi.

Kankaaksi valitsin tuollaista modernia patjaraitaa, sopii hyvin niin kaupunkiin kuin maallekin. Ja sopii olkkarin väritykseen, ja mikä tärkeintä, myös kissankarvojen väriin. Kun ei niitä kuitenkaan jaksa olla koko aikaa harjaamassa niistä pois. En jaksanut alkaa kohdistelemaan raitoja mistään kohti, niinkuin näkyy. Päälliset ovat irtonaisia, eli jos joskus tulee kaipuu harmaasta kahdessa päivässä kissan törkeään kuntoon kynsimästä toimistotuolista, sen saa pois.

Ja vaikka ilmasto vastaakin viidakkoa, kasvillisuus ei ihan vielä. Hurautin siis samaan syssyyn varastoista löytyneestä kankaanpalasta pöytäliinan. Johan kelpaa. (Paitsi toinen noista hupuista ei jostakin syystä suostu istumaan kunnolla tuolin päällä. Olkoot.)

Knitting a love song

Olipa pakko jakaa tämä teidänkin kanssanne kun oli niin söpö.

Knitting a love song, lyhytelokuva Annie Watsonilta

Toinen osa, löytyy myös edellisen linkin takaa infolaatikosta

Tänä aamuna

Käänsin aamulla kylkeä moneen kertaan ja painoin silmiä uudelleen kiinni. Kisu odotti vieressä ja käänteli kylkeä samaan tahtiin. Näin eläviä, mielenkiintoisia ja filosofisiakin unia ja muistin niistä jokaisen kun vihdoin päätin avata silmät. Kisu, naisen paras ystävä, nousi myös ja tuli naaman viereen kehräämään, nuolemaan ja kuolaamaan kuten joka aamu. Venytin sängystä nousemista lukemalla kirjaa.

Pukeuduin kuuman suihkun jälkeen lempivaatteisiini. Vaikka minun ei tarvitsekaan mennä minnekään.Silittelin pitkään Unton lämmintä ja pörröistä mahaa. Se nautti siitä suunnattoman paljon. Keitin itselleni hyvää, vahvaa kahvia.
Enkä välittänyt siitä, että kissojen ruokanurkka oli täynnä nappuloita, vaikka vasta eilen siivosin.
Kastelin pienen parvekepuutarhani pienen kasvuston ja nautin siitä, ettei naapuri ollut tupakoimassa. Nautin myös auringon ja tuulen luomasta värin ja liikkeen leikistä koivun oksistossa.
Kahvin juotuani istuin alas ja neuloin. Ja lauloin Terhi Kokkosen mukana.

Design and dance

Vanhasta Marimekon paidasta, jossa oli molemmissa kainaloissa isot reiät, edessä joku tahra jostain herkkuruuasta ja malli ei ollenkaan mieleinen, syntyi pienellä askartelulla tosi mieleinen vaate. Väri kun taas oli oikein mua, jonka takia se on varmaan alunperin tullut ostettuakin.
Hihat pois, kaula-aukkoa suuremmaksi (eli tahra veks) ja olkasaumat auki.
Etupuoli taakse, pienet reiät olkaimiin joista lärpykät läpi ja olkasaumat takaisin kiinni.
Hihoista tein letti-solmunöttösen jonka pujotin edellämainittuun reikään. Saa halutessaan pois. Eipä mennyt tämäkään hukkaan.

Pellavariekale

Siivoamisen, pyykkäämisen ja tiskaamisen lomassa raportoin retriitillä neulotun tekeleen.

Se on kiiltävä.
Se on herkkä.
Se on houkutteleva.
Se on joustava.
Ja mukava ja kaunis käytössä.
Ja oli mukava neuloa. Lankana Dropsin Lin, 3½ puikot, mukana pidennettyjä ja pudotettuja silmukoita.

Kotihommista puheen ollen. Siellä retriitillä keskusteltiin tästä keskittymisen hajoamisesta, joka tapahtuu ainakin minulla jokaisen siivoushetken aikana. Kuten tänäänkin. Aloin siivoamisen makuuhuoneesta, johon alkoikin kertyä kasa pyykkiä kun tyhjensin reissukamppeita. Laitoin pyykkiä sitten koneeseen ja koneen pyörimään, samalla pesin riekalehuivin käsin. Jotta huivin olisi saanut kuivumaan, täytyi ottaa edelliset telineeltä pois. Pyykinkuivausteline piti siirtää, jotta pääsisi kaappiin, ja samalla tuli harjattua sohvalta karvat pois. Sänky piti pedata että sai narulta otetut vaatteet siihen pinoon lajiteltavaksi ennen kuin niitä laitetaan kaappiin (on muuten siellä edelleen). Sitten näyttikin suht siistiltä kuvaamista ajatellen, paitsi pari mukia pyöri pöydällä. Laitoin ne tiskialtaaseen likoamaan (ovat siellä edelleen) ja aloitin tyhjentämään tiskikaappia. Kun laitoin lautasia kaappiin, silmäni osui ruisleipään ja tajusin, että en ole syönyt vielä mitään järkevää aamupalaa (vain suklaakakkua) ja tein sitten muutaman leivän. Jotka tulin syömään koneen ääreen, ja huomasin, että olin jo alkanut kirjoittaa tätä blogipostausta otsikon verran. Ympyrä sulkeutuu. Eli meillä ei ole siistiä edelleenkään, pyykkäys on kesken, samoin tiskaus. Kunhan tässä vielä muutaman tunnin pyörii hääräilemässä kaikkea epämääräistä hyvin epämääräisessä järjestyksessä, voi olla, että pääsee jo imuroimaan.

Röykkälän Retriitti

Takana ihana viikonloppu maalla, luonnon äärellä, keskellä eläimiä ja käsitöiden parissa. En voi edes kuvitella mitään mukavampaa. Ette kai tekään.

Aluksi Pirkko sanoi, että kukaan ei saa tehdä viikonloppuna sitä mitä muutenkin tekee (viittasi siihen että pitää päästää työ- ja arkikuvioista täysin irti) mutta minä tein täysin samaa mitä muutenkin: söin, nukuin, hiippailin ympäri kämppää, neuloin, rapsutin koiraa ja kävelin luonnossa. Mutta minkälaisessa luonnossa! Ei ihan samaa kuin tuo meidän lenkkipolku!

Välillä piti ottaa neuleet esille ettei olisi mennyt liikunnaksi...
... ja välillä kauneushoitoja turpeessa.

Asumisjärjestelymmekään eivät olleet hullummat... Olisin mielelläni jäänyt asumaan vaikka muutamaksi vuodeksi. Sauna oli tosi hieno ja hyvät oli löylyt. Sisustus oli kaunis ja tilaa riitti.




Ja kun oli tuollainen talonvahtikin...
Tilalta löytyi myös kaunis kissa,
joitakin lenteleviä naapureita,
ja tietysti näitä.
Ja olivat muuten söpöjä.

Kaikkien mielestä.
(tuo väli tuossa on mun paikka ja mun rapsuteltava oottaa siellä)

Vaikka minulle tuo karitsoiden helliminen olisikin riittänyt koko päivän aktiviteetiksi, siellä sai myös tutustua tuotteisiin
ja huovuttaa. Tässä näyttelyssä melkein kaikkien työt.
Ja minä pääsin omaani jo aamukahvilla käyttämään.
Siitä tuli just sopiva, mahtuu tuohon päälle vaikka mäntä on yläasennossa.

Lisää samoja karitsoita, huovutuksia ja muita touhuja eri kuva- ja näkökulmista löytyy jo nyt ja piakkoin muiden Kipakoiden blogeista. Lisäilen linkkejä sitä mukaa kun noita postauksia alkaa ilmaantua.

Villasukan hieno kuvakavalkadi
Mette kertoo oman kokemuksensa
Pirkon hauskat tunnelmakuvat

Voi elämä kun kuljet lujaa

Olen viime aikoina kokenut jonkinlaista blogiuupumusta, ei ole jaksanut istua koneella ja selostaa tekemisiään (joo katson Pasiloita liikaa). Siksi päivitettävää on kertynyt, ja vaikka suurin innostus olisi kertoilla ihanasta, inspiroivasta ja rentouttavasta neuleretriittiviikonlopusta, aloitan silti loogisesti ennen sitä valmistuneista neuleista.

Äidin äitienpäivälahja pääsi pingottumaan perjantai-iltana, ja ennen Leivonmäen suuntaan lähtemistä nappasin sen myös sieltä pois. Sunnuntaina sain sen kuvaukseen, ja ensi lauantaina se on jo omistajallaan.

Äiti saa nyt opetella pitämään sinisestä, vaikka onkin enemmän punaisen ystävä. Nämä sävyt olivat ainoat joita minulta löytyi varastoistani sellaista lankaa, joka ei taatusti kutita. (ja ne on nyt loppuun käytetty tässä tekeleessä... jämälankavarasto senkun hupenee)
Siitä tuli ihanan kevyt ja pehmeä, vaikka itse sanonkin. Ja muodostakin tuli hauska siipimäinen ihan vahingossa. Tuo muoto istuu hartioille oikein mainiosti.
Sitten niiden oravannahkakauppojen pariin. Meillä siis oli jonkinmoinen diili ompeluihmeen Romuluksen kanssa. Hän tekaisi minulle erittäin kauniisti, siististi ja taidolla liivin, (ja varmaan sillä on joku telepaattinen taito tuon ulkonäköpuolen kanssa, tuli just niin sellanen kun olin ajatellutkin! Kuvat on huonoja, liivi on erittäin hyvä, ois voinut laittaa jonkin muun värisen paidan alle)
minä tekaisin hänelle boleron. Parempia ja informatiivisempia kuvia piakkoin hänen blogissaan. Itse en oikein saanut kuvaa vaatteesta, joka ei ollut sopiva kellekään meidän väestä eikä näyttänyt miltään hengarissa tai sängylle leviteltynä. Eikä se oikein pysynytkään hengarilla.
Tuollaiset palmikot siinä oli hihassa. Tai on edelleen, mut hihat on jo omassa kotonaan.

Ja nuo kissankarvat lähti mukaan, kun eivät suostuneet poistumaan. Onneksi saajaa ei haitannut :) Eikä sekään, että neuleavustaja Mononen puuttui suunnitteluprosessiin katkaisemalla toisesta solmimisnauhasta pätkän pois. Se oli varmaan hänen mielestään parempi silleen. Niinkuin saajalle jo ilmoitin, ei voi koskaan tietää millä tavalla tuollakin yksinään tyhmyys tiivistyy.

Retriitti seuraavassa postauksessa, kunhan jaksan kirjoittaa. Nyt pitää kirjoittaa työhakemusta.

moskova 80 ja tuberkuloosikeuhkot

Olen saanut kunniamaininnan Sanilta Sudrana -blogista. Kiitos, oikein paljon! Tällaiset lämmittävät mieltä aina kovasti. Tietää, että joku tätä blogiruikkusta lukee ja vielä tykkääkin.

Tyhmä Minä ei jatka tätä mihinkään eteenpäin, koska minun on niin vaikea päättää kelle tätä antaisi, kun inspiroivia ja hauskoja ja onnelliseksi tekeviä ja kanssani ristiin kommentoivia ja tärkeitä ja asiallisia blogeja on intterwebbi pullollaan. Ja koska en oikein edes tajunnut mikä tämä tunnustus edes on.

Sitten käsityöasioihin. Tiedän, että ufoilu on taas alkanut, enkä tällä kertaa päättänyt osallistua. Olisi ollut vain liian noloa esitellä ne samat työt samassa pisteessä uudelleen... Päätin kuitenkin, että nämä tämänhetkiset keskeneräiset on saatava valmiiksi. Siksi näytän ne nyt julkisesti, ja paras olisi että valmistuvat ennen kuin aloitan yhtään uutta (paitsi jos tulee pakko tehdä lahjoja, niin niitä ei lasketa).
Nää ois pakko valmistua, kun on luvannut (musta möykky, joka on eräänlainen oravannahka eräistä kaupoista joista se toisen osapuolen asia on jo tulossa, kääk) ja kun haluan lahjoa juuri tällä (raitainen juttu jolla on siis deadline).

Seuraava ei ole mikään kiireellinen, mutta ois kiva jos sais tehtyä, koska tämä olis nyt se mun ensimmäinen oikea pitsihuivi. Mikään järjen jättiläinen en taas ollut tämän haasteen itselleni ottamisessa... kun krantulle ei taas kelvannut mikään valmis malli, niin päätin tehdä omasta päästä. Just joo. Saattaa siis olla ihan mitä tahansa tulossa. (BTW, ton raidallisenkin teen sitten ilman ohjetta. Vaikken osaa. Jääräpäinen osaan olla.)
Flunssa on kuorinut minusta esiin oikean keittiöhengettären. Hellan ja tiskialtaan välissä (ei nyrkin, ei suinkaan) on tullut viihdyttyä paremmin kuin koskaan. Siitä kertokoon se, että olen tehnyt tänään Oikeaa Ruokaa, tiskannut kolmesti ja pyyhkinyt pöytiä ja kaakeleita sen seitsemäntoista kertaa. Oikealla ruualla viittaan nyt siihen, että yleensä ruokani ovat... no... aika yksinkertaisia viritelmiä. Mitä vähemmän tiskiä saa aikaiseksi ja mitä nopeammin ruoka valmistuu, sen parempi. Se kertonee aika paljon, jos Miehen kommentit ovat jatkuvasti "hyvännäköstä mössöö".

Muutenkin on ollut hyvä päivä. Niistää on saanut eilistä huomattavasti vähemmän. Elämä alkaa näyttää positiiviset puolensa. Oli hyvää pullaa kahvin kanssa. Kirpparikierroksella tarttui mukaan mukavia asioita (ei mitään arabiittalaa, mut söpöjä).

Miehen löydöistä voisi olla montaakin mieltä. Kyllä mulle balalaikka ja tautitaulu sopii.