Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen

(tästä kuvasta ainakin. tosin se on otettu syyskuun puolella.)

Lokakuun alku on ollut minulle jo pitkään aina jonkin uuden alku. Juuri näihin aikoihin minuun iskee halu tehdä jotakin tälle kaikelle. Vaikkapa leikkuuttaa uusi hiusmalli, aloittaa uusi harrastus, sisustaa uudelleen tai hankkiutua eroon liiasta tavarasta. Tänä syksynä se uudistus on koskenut kotia (mikä lie pesänrakennusvietti). Ollaan jo remontoitu ja siirrelty mööpeleitä, vielä olisi tarkoitus vaihtaa minun opiskelija-aikainen sängynrohjo ihan oikeaan parisänkyyn jossa olisi jopa hyvä nukkua ja selkiyttää tätä tavarakaaosta lokeroilla ja laatikoilla. Voi olla, että tarinoin rempasta tarkemmin kunhan loputkin alkaa olla kohdillaan.

Toinen into, joka minuun iski, oli ajatus siitä, että noista langoista pitäisi nyt viimeinkin päästä eroon. Että neuloisi vain niistä, mitä varastossa on. Kyllästyin siihen, että ne samat langat tulevat minua vastaan joka kerta, enkä vieläkään ole neulonut niitä. Jonkinlainen oma stashbusting-projekti siis.
Laatikoihin lankoja järjestellessäni huomasin kuitenkin, että ongelmani ei ollutkaan varastoitujen lankojen määrä (mahtuivat yhdelle hyllylle ja tyhjääkin jäi) vaan keskeneräisten määrä. Oli pussia, kassia ja nyssäkkää täynnä milloin mitäkin vähän aloitettua tai vähän vaille valmista. Eli projekti muuttuikin jonkinlaiseksi omaksi fufo-projektiksi, ja uutta saan aloittaa sitten kun noiden pussukoiden määrä muuttuu vähemmän ahdistavaksi...

Muuten elämä onkin vähemmän ahdistavaa. On ihanaa, että saa luvan kanssa möyriä kesken päivän pitkälleen peiton alle ja ottaa kirjan käteen. Saa hetken mielijohteesta tekaista kahvikakun ja hotkaista puolet siitä saman tien. Voi juoda joka ilta kaakaota kermavaahdolla. Saa hyvällä omallatunnolla kävellä hi-taas-ti ja vain tasaista tai alamäkeä ja istuskella välillä ihmettelemässä jättimäisiä räkättiparvia. Raskaus, mikä ihana tekosyy :)


Siksi teinkin eilen "pikku"leipiä jo pitkään tyhjänä kököttäneen keksipurkin täytteeksi. Sieltä ne tuntuvat hupenevan tasaisen varmaa tahtia. On tosi hyviä, vaikka tein ne ihan vaan peruspikkuleipätaikinasta, ilman mitään kommervenkkejä. Taikinakin oli hyvää.

Mukavaa on, että keksin, että voin juoda pitkään kaipaamaani iltateetä ilman massiivista närästystä jos lisään siihen maitoa. Ei se mitään parasta ole, mutta parempaa kuin olla kokonaan ilman.


Ihanaa on myös, että sain ihanalta Kramoxilta lisää lankaa tähän pieneen vilttiin, joka uhkasi jäädä muutamaa neliötä vaille valmiiksi (pienellä laskemisella näyttäisi neljää vajaalta). Nyt lankaa on tosin taas vähän liikaa! No, teen siitä sitten reunusta niin paljon kuin tuntuu hyvältä ja etsin lopuille sitten taas uuden kohteen. Kunhan olen saattanut muutaman muun keskeneräisen valmiiksi sitä ennen.