Viime aikojen tekosia

Kyllästyin villakankaan tarjoamaan kissankarvojen imumahdollisuuteen. Kyllästyin sohvan päällä roikkuvaan epäesteettiseen päiväpeittoon. Otin varastosta vanhan lakanan ja vanhat verhot. Otin mitat. Ompelin päällisen.

En ole vieläkään suoristanut tuota yhtä nurkkaa.
Strömsön innostamana istuttelin erilaisia kukkia samoihin ruukkuihin. Tuli taas ikkunalaudoille kivasti tilaa. Mietin vielä, mitä muuta voisin yhdistää ja mistä saisin pitkulaisia ruukkuja, jotka olisivat tarpeeksi kapeita meidän onnettomille ikkunalaudoillemme.

Saatiin kaappi kaikille boxeille ja teknisille pömpeleille. Minä olen tyytyväinen siihen, että nyt ne on piilossa. Ja johtojen meri telkkaritason takaa on poissa. Karvakaverit on tyytyväisiä siihen, että sen päältä on hyvä tähystää. Ja ovia on kiva aukoa ilman lupaa. Olispa meillä vielä tässä huoneessa nurkka, johon sen voisi upottaa.


Kävin katsomassa yhtä äitiä ja sen lasta. Ihastuin. Lapseen. Vein sille tutustuttavaksi kirjan, kunhan se nyt alkaa katselemaan ja tunnustelemaan.



Lemppareitani kuvista olivat sammakko ja kissa/pantteri. Vaikka itse sanonkin. Kirjasta tuli erittäin persoonallinen, ja toteutus onkin enemmän taiteen kuin tekniikan ehdoilla... Yritin tunkea mukaan mahdollisimman montaa erilaista tuntua ja näköä.

Annetulle kirjalle oli jo hymyilty täysillä. Ihan parasta palautetta.


Vaihdoin vihdoinkin Kiekun ja Kaikun hiihtoleikit keväisempään kuvaan. Samalla parturoin rehottavan hopeaköynnöksen lyhyemmäksi. Nyt jäädään vain seuraamaan, yltääkö se taas ensi jouluna käräyttämään itsensä patterin putkiin.


Löysin kamerasta monta uutta asetusta. Testailin.