1.2.10

Halipusi

Selailin runsasta valikoimaa käsityölehtiä ja -kirjoja ja yritin valita palmikkotakkiin mallia, joka sopisi New Lanark Millsin Donegal Silk Tweedille jota olen hautonut kaappini perällä nyt jo riittävän pitkän aikaa. Mikään ei oikein tuntunut hyvältä. Jotkin mallit olivat tosi kauniita, mutta ehkä liian koristeellisia, liian palmikkoisia. Jotkin taas näyttivät pelkästään tylsiltä. Talvi-Verenasta 2008 löytyi takki (Cable news, linkki Ravelryyn), joka oli lähimmäksi sitä, jollaista olin hakemassa.

Tosin palmikko oli tylsä, se piti vaihtaa. Enkä varmaan alkaisi neulomaan kaikkia kappaleita erikseen. Alkuperäisen ohjeen lanka oli ihan jotain muuta ja tiheydet aivan eri luokkaa (neuloin mallitilkun!) joten tein uudet laskelmat silmukkamäärien selvittämiseksi. Päätin siis tuttuun tapaan neuloa takin kuvan perusteella. Halusin yrittää tehdä saumattoman satulahihan, kauluksen tahdoin myöskin kiertävän niskan puolelle.

Eli alkuperäisestä jäi jäljelle hädintuskin idea. Etukappaleiden joustinneulepaneelit ovat enää samaa, eivätkä nekään loppuun asti.


Lopputulokseen olen tyytyväinen, vaikka satulahiha ei lopulta onnistunutkaan, ja kainaloista ylös jatkuvan osan sain neuloa neljään kertaan. Siinä mielessä voin sanoa onnistuneeni, että ommeltavia saumoja jäi vain kaksi: kymmenen silmukkaa molempien kainaloiden alla. Halusin istuvan, vähän virallisemman oloisen neuletakin ja sen myös sain.

Palatakseni vielä edelliseen postaukseen hetken verran: Meillä aktivoidaan katteja sekä leluilla että temppuilemalla. Ja niitä myös koulutetaan (pikkaisen kehuakseni: ne osaa jo istua, antaa tassua, nousta takajaloilleen seisomaan, tulla pyynnöstä (melkein aina), koskettaa kosketuskeppiä ja Mononen hyppää pahvilaatikkoon kun pyytää, kuljetuskoppaan menoa vielä harjoitellaan) eikä tekemistä pitäisi muutenkaan puuttua, minä kun olen kotona niiden kanssa touhuamassa koko päivän joka toinen viikko (kun en ole töissä, kun olen töissä, touhuillaan sit kun tuun töistä ainakin hetken verran). Untolla on vaan joku outo fiksaatio naruihin ja lankoihin. Kun vaatteessa on naru, voi olla varma, että siinä on kohta joku punainen pötkylä roikkumassa. Sen silmiin syttyy liekit kun ottaa narua esille, oli se mitä narua tahansa. En siis ollut mitenkään yllättynyt, että laturin "naru" sai kokea julman kohtalon, huivista sen sijaan yllätyin, aiemmin valmiit neuleet eivät ole enää kelvanneet tuhottavaksi (vain langat katkotaan, ja siksi meillä vartioidaan neuleita tarkkaan). Ja tottakai minä jaksan ottaa nämä hihhuloinnit hellyydellä. Äitin oma madonmetsästäjä.

8 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Kaunus takki!

Paula kirjoitti...

Todella kaunis neule!

Villasukka kirjoitti...

Tyylikäs ja istuva.

Tytti kirjoitti...

Tulipas upeannäköinen takki!

Tess kirjoitti...

Tyylikäs neuletakki ja värikin näyttää ihanalta :)

Romulus kirjoitti...

Samaa tulin sanomaan kuin nuo edeltäjätkin ;)

Mette aka mettuska kirjoitti...

Törkeen hieno takki :D

ArualMaria kirjoitti...

Meillä on kans opittu naksuttelemalla jo yhtä sun toista. On ollut tarkoitus kirjoittaa siitä oma blogipostaus, mutta jotenkin jäänyt... Pitää jossain vaiheessa kuvata ja kirjoittaa. :)