Täydellinen vanhus

Vielä muutama vuosi sitten en olisi uskonut, että täydellinen lauantai olisi minulle neulomista, hyvää ruokaa, pyykinpesua ja vähän lisää neulomista. Ainakaan en uskonut, että jaksaisin viettää viikonloppuiltoja yksin kotona ja vielä nauttisin siitä. (Teini-iässä vietin montakin viikonloppua yksin kotona ja silloin se oli kivaa. Nuorena aikuisena sitä alkoi kaivata ihmisiä ja säpinää. Ehkä tämä onkin taantumista?)


Enkä olisi uskonut sitäkään, että valvominen yli puolenyön ja kahvin juonti kymmenen jälkeen illalla tuntuisi näin paheelliselta ;)

p.s. Olympianeule valmistuu kolmen kerroksen kuluttua. Eli voitto tuli sittenkin. Jes.

Seuraavaksi luvassa epämääräinen postaus

Olympianeule alkaa olla hyvällä mallilla. Sietääkin olla, kun huomisesta lähtien alkaa taas työ haitata harrastuksia ja neulonta-aikaa on vähemmän.

Pieni vammautuminen kyllä hidasti paljon tätä hommaa. Sain nimittäin perjantaiaamuna loistavan idean alkaa maalaamaan (tai oikeastaan käsittelin sen puuvahalla) vanerilaatikoista kasattua rumilusta jota vinyylihyllyksikin saatamme kutsua, ja siinä paljain käsin rätillä tasoitellessani (yritin säästää kumihanskoja, nokkela ja pihi kun olen) sain tikun sormeen. Yhden päivän yritin sitä kaivella sieltä ulos neulan kanssa, sitten luovutin ja siellä tuo tuntuu olevan edelleen. Tulkoon pois sitten kun tulee, jos tulee.

Hylly kylläkin maastoutuu vaaleanharmahtavana nyt huomattavasti paremmin ympäristöönsä. Tuo kuvassa oleva ei sen ympäristöä kyllä ole, vaan minä pönötän seuraavassa kuvassa sen paikalla havainnollistaen ällistyttävää ja merkittävää keksintöä: kauluriani voi käyttää myös selänlämmittäjänä.
Minun on jo pitkään pitänyt neuloa itselleni tuollainen pötky, kun ajattelin sen auttavan selkävaivoihin. No nyt sillä ei ole enää niin kiire, kun on tuo korvaaja olemassa.
Ylemmässä kuvassa havainnollistuu hyvin myös se, kuinka nämä kuvat tähän blogiin yleensä hommataan... Eli itselaukaisin päälle johonkin pöydänkulmaan, juostaan kuvaan ja toivotaan, että kamera tarkentaa jonnekin niillemain missä malli tököttää, leikataan sitten ympäröivä sotku kuvankäsittelyllä pois ja toivotaan että tarkkuus edelleen riittää itse esiteltävän asian hahmottamiseksi.

Koska Rieppakin on esitellyt kotinsa "as is", uskalsin minäkin yhden uncut-kuvan tähän tunkaista. Koko kodin kuvaaminen olisi voinut olla vähän liian horrorpätkä herkille lukijaraukoilleni. Siinä siis on pystyssä kissanpönttöpahvilaatikkoa johon on päälle heitetty mohairhuivi (jota elukat tuntuvat rakastavan), lattialla hulluna pölyä ja kissankarvapalleroita ja lipaston päällä mikrokuituliinaa jolla ne olisi voinut kätevästi poistaa jos olisi sattunut huvittamaan. Nuo vinyylipinot lattialla on kyllä erityispoikkeustilanne, se hylly kun on tuolla makuuhuoneen kaappien edessä vahattuna ja kuvattuna, jos joku nyt sattui unohtamaan. Ja mulla on hattu päässä kun oon ihan justkohta lähdössä kirjastoon. Ja kiiltävät housut koska niihin ei tartu yhtään kissankarva. Etualalla näkyvän korin sieppasin mukaan kirpparilta rahaa vastaan, koska se oli hienosti harmaantunut ja just sopivan kokoinen.

Kattokaa vaikka. Käytössä siinä tarkoituksessa johon sen tarkoitinkin käytettäväksi.

Hi, my name is milliini and I'm Ravelry addict

Olen aktivoitunut Ravelympialaisten myötä räveltämään niin innokkaasti muutenkin, että blogin päivittäminen tahtoo jäädä. Pitäisi yrittää muistaa myös Ravelryn ulkopuolisia käsitöistäni kiinnostuneita ihmisiä niinkuin vaikka äitiään vähän ahkerammin.
Olympianeuleeksi olen valinnut Miehelle paidan, jota minulta on pyydetty jo miltei puoli vuotta sitten. Jotenkin ei vaan silloin oikein napannut alkaa neulomaan ohuesta langasta isolle miehelle paitaa, joka on pelkkää sileää neuletta, jos nyt ei hihansuiden, alareunan ja kaula-aukon resoria lasketa... Nyt tarjoutui hyvä tilaisuus voittaa itseni ja jaksaa tylsistymisestä huolimatta tikuttaa se kunnollisessa aikaraamissa valmiiksi asti. Toivottavasti lopputulos miellyttää myös saajaa.


Itse kisoja en kyllä kummemmin seuraa, ehkä toisella silmällä niitä kiinnostavimpia. Toisella silmällä voi sitten vaikka tuijottaa kissoja, tämä neule ei vaadi ainakaan tässä vaiheessa silmää tai aivoa...

Ennen olympialaisia sain pahan neuloosin ja startiitin ja ehdinkin aloittaa Ivy League -slipoverin, ainaoikein-huivin Tampellan pellavalangasta (ostin Käsityön museon Rompetorilta, tuon tuotantohan on jo aikaa sitten lopetettu)(Käsityön Rompetori on muuten taas 26.3.2010 klo 11–18) ja kirjoneuleslipoveriksi aiottu Norokin neuloontui, tosin tehdessä se muuttuikin raidalliseksi tunikaksi.

Ideoita tähän napsin eri puolilta, tunnistan ainakin ei-niin-alitajuiset vaikutteet Pinaatti-tunikasta (ollut ilmeisesti Suuressa käsityölehdessä 2/09 ja suunnittelija Kirsi Pussinen, itse olen nähnyt näitä vain blogistaniassa) ja tästä mekosta, jonka, yllätys yllätys, löysin Ravelryssa seikkaillessani. Raidat tietysti tuttua ja nähtyä "nororaitaa".


Hauskaa ystävänpäivää ja reipasta laskiaista! Tämä epäreippailija menee tästä karvaisten ystävien viereen, peiton alle, juomaan kahvia ja neulomaan.

Ja tämä kuva on tässä vain siksi, että

piti päästä esittelemään kopperokoulutuksen tuloksia.

(Oikeasti kyseessä on huijaus. Nehän sit lopulta meni sinne ihan itsekseen ja tykkäsivätkin vielä olla siellä. Eikä varmaan mee jos pitäis jonnekin lähtee.)

Halipusi

Selailin runsasta valikoimaa käsityölehtiä ja -kirjoja ja yritin valita palmikkotakkiin mallia, joka sopisi New Lanark Millsin Donegal Silk Tweedille jota olen hautonut kaappini perällä nyt jo riittävän pitkän aikaa. Mikään ei oikein tuntunut hyvältä. Jotkin mallit olivat tosi kauniita, mutta ehkä liian koristeellisia, liian palmikkoisia. Jotkin taas näyttivät pelkästään tylsiltä. Talvi-Verenasta 2008 löytyi takki (Cable news, linkki Ravelryyn), joka oli lähimmäksi sitä, jollaista olin hakemassa.

Tosin palmikko oli tylsä, se piti vaihtaa. Enkä varmaan alkaisi neulomaan kaikkia kappaleita erikseen. Alkuperäisen ohjeen lanka oli ihan jotain muuta ja tiheydet aivan eri luokkaa (neuloin mallitilkun!) joten tein uudet laskelmat silmukkamäärien selvittämiseksi. Päätin siis tuttuun tapaan neuloa takin kuvan perusteella. Halusin yrittää tehdä saumattoman satulahihan, kauluksen tahdoin myöskin kiertävän niskan puolelle.

Eli alkuperäisestä jäi jäljelle hädintuskin idea. Etukappaleiden joustinneulepaneelit ovat enää samaa, eivätkä nekään loppuun asti.


Lopputulokseen olen tyytyväinen, vaikka satulahiha ei lopulta onnistunutkaan, ja kainaloista ylös jatkuvan osan sain neuloa neljään kertaan. Siinä mielessä voin sanoa onnistuneeni, että ommeltavia saumoja jäi vain kaksi: kymmenen silmukkaa molempien kainaloiden alla. Halusin istuvan, vähän virallisemman oloisen neuletakin ja sen myös sain.

Palatakseni vielä edelliseen postaukseen hetken verran: Meillä aktivoidaan katteja sekä leluilla että temppuilemalla. Ja niitä myös koulutetaan (pikkaisen kehuakseni: ne osaa jo istua, antaa tassua, nousta takajaloilleen seisomaan, tulla pyynnöstä (melkein aina), koskettaa kosketuskeppiä ja Mononen hyppää pahvilaatikkoon kun pyytää, kuljetuskoppaan menoa vielä harjoitellaan) eikä tekemistä pitäisi muutenkaan puuttua, minä kun olen kotona niiden kanssa touhuamassa koko päivän joka toinen viikko (kun en ole töissä, kun olen töissä, touhuillaan sit kun tuun töistä ainakin hetken verran). Untolla on vaan joku outo fiksaatio naruihin ja lankoihin. Kun vaatteessa on naru, voi olla varma, että siinä on kohta joku punainen pötkylä roikkumassa. Sen silmiin syttyy liekit kun ottaa narua esille, oli se mitä narua tahansa. En siis ollut mitenkään yllättynyt, että laturin "naru" sai kokea julman kohtalon, huivista sen sijaan yllätyin, aiemmin valmiit neuleet eivät ole enää kelvanneet tuhottavaksi (vain langat katkotaan, ja siksi meillä vartioidaan neuleita tarkkaan). Ja tottakai minä jaksan ottaa nämä hihhuloinnit hellyydellä. Äitin oma madonmetsästäjä.