Vanhuus ei tule kello ranteessa

Ja tämän tämänpäiväisen vanhenemisen kunniaksi pääsin sydänfilmiin, lääkärin tutkittavaksi, verikokeisiin, nieluviljelyyn ja keuhkokuvaan. Hassuinta oli ehkä se, että sain sanoa syntymäaikani joka toiselle vastaantulijalle ja useampaan kertaan, mutta kukaan ei huomannut että se on ollut tasan 27 vuotta sitten. Tai ei ainakaan sanonut mitään. Röntgenissä sentään kehuttiin tatuointia.

Viime aikoina minua nimittäin ovat vaivanneet ehkä maailman kaikki ärsyttävimmät pikkutaudit, esimerkiksi nyt nokkosrokko, kurkkukipu, mahakipu, suonenveto, närästys, huimaus, rintakipu ja sensellaiset. Väsyttänytkin on enemmän kuin tahtoo itselleen myöntää.

Silti ja ehkä juuri siksi olen päätynyt harrastamaan arkeologiaa makuuhuone-olohuone -akselilla. Makuuhuoneessa päätin aloittaa suursiivouksen kirjahyllystä ja imuroin joka ikisen hyllyn ja joka ikisen niteen. Ahkeruuden huippu! Samalla tein havainnon, kuinka mielenkiintoisia kirjoja meillä onkaan. Vielä kun ehtisi niitä joskus lukea! Ja miltei jokaisessa ennen 80-lukua kirjoitetussa lapsenkasvatusoppaassa sen lapsen nimi on Anna, jos kyseessä on tyttö; poika on Pertti tai Yrjö.
Sen lisäksi sain Mieheltä synttärilahjaksi yhden mielenkiintoisen romaanin lisää. Mistähän sitä aloittaisi?

Jatkoin kaivauksia vaatekaapissa. Kaiken odotetun kauan käyttämättömän vaatepaljouden lisäksi sieltä putkahti esiin entisen asukkaan vihko, johon hän oli kerännyt runoja. Ilmeisesti on ollut vähän kiire muuttaa tänne sisään, kun sitä ei silloin löytynyt... Olen näköjään vain heitellyt sinne vaatteita päälle. Jos jatkan siivoamista tätä tahtia, olen ehkä perjantaihin mennessä saanut imuroitua makuuhuoneen. Ja kun olen päässyt keittiöön asti, voin ehkä aloittaa alusta?

Mielenkiintoisin löydös saattoi kuitenkin olla arkussa. Sivuvalossa pinnassa näkyvät kohoumat, jotka oli pienen kiertelyn jälkeen tulkittavissa kukkakuvioiksi. Myös jokin vuosiluku kukkien väliin saattaisi sijoittua... Äiti ei muistanut enää minkä väriset nuo kukkakuviot ovat alunperin olleet, eikä vuosilukuakaan. Mummoni kapiokirstu on kuitenkin kyseessä, eli tulkintani vuodesta tuhatyhdeksänsataaneljäkymmentäjotain olisi aivan mahdollinen, viimeinen numero taas voi olla mitä tahansa. Haluaisin saada nämä kuviot tuolta talteen ja kopioida ne, sekä lisätä mummon ja ukin kihlavuoden lisäksi Miehen ja omani, ja näin yrittää saada siihen jonkun perinteen alulle. Sukulaisten jututtamista siis tässä asiassa on harrastettava, valitettavasti arkun rakentaja ei ole enää vastailemassa. Alkutoimenpiteenä piirsin kuviot tussilla maalipintaan ja kopioin sen kaavapaperille. Kunhan maalit on raaputettu, kolot kitattu ja pohjamaali maalattu, pääsee sommittelemaan niitä takaisin pintaan.

Tähän liittyen kävin matkalla tutkimuksista kotiin ostamassa itselleni syntymäpäivälahjaksi kalustekittiä. Hyvää vanhenemista vaan, minä. Lähdenpä juhlan kunniaksi korkkaamaan kurkkupastillipussin. Jos söis kaikki, niin siitähän vois mennä sekaisin. Maha nimittäin.

Edit: Hahaa!