1.6.12

Laukku, laukumpi, laukuin

Kun kesä koitti, alkoi tuntua typerältä raahata työmatkoilla mukana jättimäistä puolityhjää reppua. Eikä se oikein sopinut kevättakin kanssakaan, eikä sen kanssa ainakaan kipukopukenkiä passannut laittaa.
Vaikka minulle ei tyyli olekaan ollut tärkeintä nyt viime aikoina, olisi ehkä hyvä edes vähän ajatella mitä yhdistelmiä sitä päällensä virittelee kun lähtee kuljeksimaan...


Olin joskus viime syksyn taitteessa hankkinut eri vahvuisia pellavakankaita, ties mitä silloin olin ajatellut niistä tehdä, ja nyt ne sitten pääsivät uuteen elämään erilaisina laukkuina. Ohuempi kalanruotopintainen päätyi toissapostauksen äitienpäiväkasseiksi, tästä vahvemmasta tuli sitten itselle työmatkakassi.


Lapsuuteni tyynyliina meni miltei siltään vuoriksi. Jostakin itsellenikin tuntemattomasta syystä olen jemmannut jos vaikka vallan minkäsorttista hilaa ja vitkutinta, joita sitten pääsin vihdoin käyttämään laukun hihnassa. Näin voin muutella laukkua kaksisankaiseksi kädessä kuljetettavaksi laukuksi tai olan yli kannettavaksi laukuksi hihnan pituutta muuttelemalla. Sain aikaiseksi myös yksinkertaisuudessaan nerokkaan systeemin jolla laukun voi muuttaa repuksi:


Laukun pohjassa on yksi lenksu lisää, josta hihnan saa pujotettua läpi. Kun sen napsauttaa taas omalle paikalleen, laukussa onkin -tadaa- olkahihnat ja sen saa heitettyä selkään. Olen päässyt pari kertaa testaamaan tätä ominaisuutta kantaessani hiukan painavampaa kampetta töistä kotiin, ja kyllä, kaikeksi hämmästyksekseni se myös toimii. Lyhyempi hihna jää silloin myös näppärästi laukun alle piiloon, samoin kuin olalla kuljetettaessa.


Täytynee nolona tunnustaa, että ne muut ompelukset, joita olen viime aikoina yrittänyt värkkäillä, eivät ole ihan näin hyvin onnistuneet. Ihan vaan yhden esimerkin mainitakseni päätin, että Ipanalle ostetaan sitten kuitenkin lippis ihan jostakin kaupasta.

Tavoitteena on askarrella tässä lähiaikoina farkuista liivihame, katsotaan tuleeko siitä esiteltävää vai pitääkö alkaa selailemaan pikaisesti jonkun verkkokaupan sivuja...

1 kommentti:

ArualMaria kirjoitti...

Oo, näyttääpäs kätevältä tuo sun uusi laukku! Ja pellava on aina ihanaa.