Yksinkertaisesti koukuttaa

Neuletakin neulominen osoittautui niin tylsäksi (sileää, sileää ja sileää... olen hihoissa menossa) että välityönä ajattelin pistää jämäpuuvillat parempiin hommiin.

Ja koska välityö on ehdottomasti mahdollisimman aivotonta (ihan niinkuin tuo sileän neulominen ei olisi...) : tadaa, pesulappuja/tiskirättejä/pölyrättejä. Tätä en olekaan vielä koskaan aiemmin tehnyt.

Eikä tässä olisi jaksanutkaan isoa villatekelettä sylissään pyörittää. Ei ole huvittanut myöskään hahtuvat, ne kun muuttuvat hikisissä sormissa niin pian kovaksi kokkarelangaksi. Kehrätessä hikinen villa vaan tarttuu joka paikkaan kiinni, ei huvita sekään. Tämä tuntui oikein passelilta hellehuvilta.

Vaan voi voi, helle taitaa olla ohi. No ei oikeasti edes haittaa, vaikka tänään ihan jopa vähän palelsi aamulla. Vaikka oli pitkähihainen päällä! Ja farkut, ties kuinka pitkästä aikaa.

(kissatkin olivat aika letkeinä helteen aikana... eilen ja tänään ne ovat muuttuneet takaisin kiinteään olomuotoon. Ja palanneet viereen nukkumaan <3)

Koittaa se kesä kalpeillekin

Neulepläähin pahimmin vaivatessa kävin noutamassa lankakaupasta innostavaa neulottavaa, jos sillä olisi vaikka saanut draivin päälle. Kainaloon tarttui pari vyyhtiä BC Garnin Soft Silkiä, kun tuntu näppiin ja väri olivat niin herkulliset. Ajatuksena niistä oli pitkä, tunikamainen, lyhythihainen kesäneule.

Niinkuin näkyy, lopputulos ei vastaa ensimmäistä ajatusta. Sarah Dallasin Vintage Knits -kirjasta iski täysillä pieni, ruutukuvioinen t-paita. Otin siitä sitten tuon ruutukuvion, diamond stitch taisi hän olla nimeltään. Minusta se sopii erityisen hyvin tuohon langan epätasaisuuteen.


Halusin pienet puhvihihat ja pientä väljyyttä malliin. Toteutin paidan Tuulian The tailored sweater -metodilla, eikä tarvinnut ommella saumoja. Uskoin vain vähän turhankin paljon ohjeeseen, enkä sovitellut matkan varrella, joten kainalot jäivät himppasen pussittamaan, niinkuin näkyy alla olevasta kuvasta. Minua tuo ei haittaa, en aio alkaa sitä jälkeenpäin korjailemaan.

Tuossa aurinkoisessa kuvassa väri on lähimpänä totuutta.

Tänä kesän aurinkoisimpana ja tällä erää lämpimimpänä päivänä aloin sitten neulomaan villatakkia. No, ei nämä helteet ikuisesti kestä, vielä sitä tarvitaan lämmikettäkin.
(Ja ostin pari muorinkukkaa lisää. Istutin ne tuohon samaan ruukkuun vierekkäin.)

Bongasin lehdestä mallin, joka näytti minusta kerrankin täydelliseltä sellaisenaan (Tissue Cardigan, Interweave Knits spring 2010). En aikonut muuttaa mitään. Vaan kuinkas kävikään... Kaksi senttiä neulottuani olin jo ehtinyt muuttamaan neulontatavan, paksuuden ja alareunan mallikuvion.

Ohjeessa takki oli neulottu kaksinkertaisesta langasta. Halusin kuitenkin nimenomaan ohuen neuleen. Laskin siis silmukkamäärät uusiksi langalle (Raijan Aitan Wolli, villa-pellavalanka), joka olisi vastannut ihan hyvin ohjeessa olevaa, jos olisin neulonut tätä kaksinkerroin, tai jos ohje olisi ollut yksinkertaiselle langalle kirjoitettu. Ohjeessa oli myöskin neulottu etu- ja takakappaleet erikseen ennen kaarrokkeen yhdistämistä. Turhaa, ajattelin heti. Neulon nyt niitä niin pitkälle samassa kuin pystyy. Ohjetta pikaisesti lukaistuani päättelin, että kainaloiden alle. Sitten tulis pieni pätkä erikseen ennen kaarroketta. Alahelmaan olisi kuulunut yksi rivi reikiä. Tein kuitenkin samanlaisen tuplarivin, kuin yläreunaankin tulee. Symmetria rules.

Tänään sain viimein talviturkinkin heitettyä. Vesi olikin jo miltei kädenlämpöistä...