Värinä käsissä

Kipakat Kalenteri 2012

2011-11-14T11:17:00.000+02:00

Tänä vuonna saatiin taas rutistettua kasaan uusi neulekalenteri vuodelle 2012. Tällä kertaa mukana on myös nimipäivät ja paksumpi taustakartonki, hinta edelleen edullinen, euron per ohje ja lisäksi saa kalenterin päälle :)

Minulta kalenteriin tuli yksi ohje, Tuohimestari-kauluri. Malli on suora putki, mallineule helppo mutta jännä, lanka ohut eli neule on sopiva lisälämmike esimerkiksi syksyn viimoihin tai kevään ensimmäisiin leutoihin päiviin.

Kalenteriin voi tutustua lisää ja tilata itselleen omansa Kipakoiden blogissa.

Pientä räpellystä

2011-02-18T16:51:00.000+02:00

Käsitöiden osalta tämä alkanut vuosi on ollut tosi hiljainen. Muuten riittää kyllä tekemistä, vaikka hirmupakkasilla ei ole kotoa oikein mihinkään päässytkään.

Aloitin itselleni paitaa, ja siihen se sitten jäikin. Alkoi harmittamaan alussa tulleet virheet, enkä ole raaskinut purkaa tai aloittaa uudestaan, joten tämäkin jää johonkin tulevaisuutta odottelemaan. Edelleen haluaisin tuon paidan (Thandie funnel neck talven 2010 IK:sta) mutta en tiedä missä vaiheessa raaskisin purkaa... ja milloin olisi aikaa aloittaa se alusta.

Lapselle olen sentään saanut sukat tehtyä kylmiin varpaisiin. Ja parit villahousutkin, jotka ovat jo jääneet pieniksi. Ja ompelin äitini meillä käymässä ollessa muutaman sisävaipan vanhoista froteepyyhkeistä, hyvin ovat toimineet. Tykkään käyttää Ipanalla froteista sisävaippaa ja villahousuja kuorina päiväsaikaan, yöllä laitetaan yleensä joko PUL- tai fleecekuori. Aiemmin harsot olivat tosi hyvät, nyt ei taitos enää yllä kunnolla päälle. Eikä se enää imukyvyltäkään riitä. Kasvu on ihan huimaa!

Nyt aloitin jo ensi syksyksi villahaalaria, että varmasti ehtisi valmistua. Tahti näyttäisi olevan puoli kerrosta illassa. Lyhyen matikan opiskelleena en lähtenyt laskemaan, riittääkö illat...

Karvaiset ystävät lähettävät blogin lukijoille terkkuja. Tällaisen koulukuvista tutun kaverikuvan välityksellä.

Pukin paljastukset

2010-12-27T11:16:00.001+02:00

Nyt kun hyvin syöty ja huonosti nukuttu joulu on hoidettu, voin paljastaa lahjatekeleet. Aika hyvin kävi, jäi vain yksi lahja kesken, ja saajalle (isäni) sopi, että hän saa sen sitten kunhan valmistuu. Syistä, jotka esittäytyivät viime postauksessa, on neulominen aika pätkittäistä jos siihen ollenkaan ehtii, Ipanan uniajan kun mieluummin käyttää joko syömiseen tai päiväuniin. Eli tähdätään sitten vaikka ensi jouluun, siihen asti saa riittää ukkiutuminen lahjaksi... :)

Serkulle tein kämmekkäät ja kaulurin. Käytin sinistä tuntematonta purkulankaa ja ohutta Pirkka-lankaa yhdessä. Se sai aikaan kivan, vaihtelevan pinnan.

Täti sai pipon, koska se ei Miehelle mahtunutkaan. Malli on Jaredin Habitat ja lanka O-wool balance. Siinä on puolet villaa ja puolet puuvillaa, tosi kivan tuntuista.

Äidille tein parit mökkitöppöset, kun katselin vähän sen entisiä syksyllä... toivottavasti lämmittää varpaita tarpeeksi, jos tulee ne hirmuiset paukkupakkaset takaisin. Vaaleanpunaisissa on myöskin yhdestettynä tuntematon purkulanka ja Pirkkalanka, harmaat on Pirtin kehräämön hahtuvalankaa ja huovutettu, kirjailut omasta päästä ja jämälangoilla. (Anteeksi kun paljastin ennen kuin paketti on sinulla asti)

Kummityttöä lahjoin villahousuilla. Hienosteluvillahousuilla. Novitan Ainoa ja tehty Villapöpiä mukaellen. Sääriosa pidennettyä helmineuletta, pyllyn päälle neuloin vielä hameen. Yritin saada aikaan yksivuotiaan kokoa, en tiedä kuinka onnistuin.

Toisen puolen täti sai vähän glitteriä ja kimallusta. Valvillan Kultaa ja hopeaa. Malli aivosopukoista.

Kaikki langat onnistuin löytämään varastoistani. Sain siis sinne aikaan vähän tyhjää. Enemmänkin saisi neuloa, ennen kuin voisi varsinaisesti sanoa päässeensä liiasta langasta eroon... Valitan satunnaisia kirjoitusvirheitä ja muita ihmeellisiä veivauksia tekstissä. Sylissä tuhisee pikkutonttu, toisella kädellä kirjoittaessa ei saa täydellistä aikaan. Toisella käsivarrella se täydellinen taas on. <3

I was made for loving you baby

2010-12-18T20:39:00.000+02:00

Voin takuuvarmasti luvata, että postaamistahti tulee tästä entisestäänkin harvenemaan.

7.12. syntyi käsille ihan uudenlaista tekemistä.

Villahousublues

2010-11-30T10:30:00.003+02:00

Ravelryn ihanan höpinäryhmän Kaheleiden kannustamana sain aikaiseksi tarttua koko viime talven mielessä hautuneeseen haaveeseen neuloa itselleni villahousut lämmikkeeksi. Ja jos tämä talvi on yhtä kylmä tai vielä kylmempi, niille tulisi varmasti käyttöä.
Langaksi valitsin varastossani jo jonkin aikaa hautuneen, serkun suuresta villapaidasta puretun tuntemattoman mutta mukavan tuntuisen langan. Puikot taisi olla 4mm, aloitin ylhäältä ja neuloin lahkeet magic loopina.
Vyötäröön laitoin jotakin toista lankaa, joka oli myös purettu jostakin. Luulin aluksi, että ruskea ja luonnonvalkoinen riittäisi vain juuri ja juuri pitkiin pöksyihin, mutta sitä jäikin jopa yli.
Ajattelin sitten tehdä samaan settiin sukatkin, niin ei varpaatkaan palelisi. Ja tämän väläyksen mieleen tullessa keksin toisenkin oivalluksen: mitä jos tekisi sukkiin napinlävet ja housuihin napit? Näin ne varmasti pysyisivät paikallaan eikä varsi ruttaantuisi nilkkaan.
Napit voisivat hämätä olevansa koristeena silloin, kun sukat eivät ole niissä kiinni.
Hurraa, keksin sukkahousut. Uusinta uutta.

Nämä pöksythän eivät mene juuri tällä hetkellä päälle, ja poseeraukset onkin tehty vain toinen jalka lahkeessa (siitä rutut polvessa viimeisessä kuvassa). Melkoista rimpuilua, voisin sanoa. Tosin eihän rantapallon kanssa villahousuja käytetäkään :) Kunhan palloilukausi päättyy, pääsen käyttämään näitä molemmissa jaloissa. Ja ihan varmasti tulen käyttämään, ellei meille tänne pohjolaan nyt yllättäen tule kesäkeliä.

Peppu, polvet, varpaat

2010-11-26T14:10:00.004+02:00

Kiitoksia nyt ensi alkuun hyvistä vinkeistä! Tuota Villapallon suosittelemaa harsoa meillä onkin varmaan kymmenen metrin pakka (tai ainakin tosi, tosi iso), siitä saa monta vaippaa ja vaipanvaihtoalustaa :)

Tänään sain kuvia niistä muista ompeluksista, joten tätä voi pitää eräänlaisena jatko-osana eiliseen postaukseen.

Muutamat pienemmät kuorivaipat (jotkut taitaa olla taskuvaippoja, en muista enkä älynnyt tarkistaa) ja pussukka vaippojen kuljettelemiseen. Imujakin olen ommellut, mutta ei niissä ole oikein esittelemistä, sellaisia froteesuikaleita vino pino. Saatiin sisä- ja kuorivaippoja iso kasa, ei ole tarvinnut ommella itse enempää (Kiitoskiitoskiitos!). Nuo ihan pienet nb-kokoiset tekaisin, kun niitä ei ollut hommattuna ja Ipana tuskin kauhean suurena syntyy. Sanovat kuitenkin, että ne kasvaa nopeasti, niin en alkanut tekemään koko sarjaa...

Nämä on vähän isompaa kokoa. Ensi kesäksi pellehaalari ihanasta sateenkaariraidallisesta vuosikertajoustofroteesta, jonka sain kummitädiltä joskus aikoinaan. Kaava on jostain 80-luvun käsityölehdestä, sen kyllä mallista huomaa. Vanhasta, mutta hyväkuntoisesta trikoopaidasta tein vankilaraitabodyn (josta puuttuu vielä nepparit haaroista mutta tässä on aikaa ennen kuin tuo on sopiva) ja koska siitä olis jäänyt hihat käyttämättä, ompelin niistä tuollaiset kalsarit. En tiedä päätyykö koskaan käyttöön, mahtuuko tuonne minkäänlaista vaippaa. Kestovaippaa ei varmastikaan... No, nukelle ainakin menee jos ei sitten muuten käy.

Villapöpistä jäljelle jääneistä hahtuvista ja jostain huopumattomasta villalangasta askartelin vielä pienet töppöset ja tumput. Mallin repäisin päästä ja huovutin reippaasti koneessa. Tuli tosi söpöiset.

Nukkujaimisto

2010-11-25T14:57:00.006+02:00

Blogin päivittäminen on viime aikoina tuntunut haasteelta. Aikaa ja viitseliäisyyttä kyllä riittäisi, (h-hetkeä odotellessa joutuu oikein keksimään tekemistä itselleen) mutta joku tässä tökkii. Ravelry on hoitanut viime aikoina sen "kato, tein tämmösen" -tyyppisen raportoinnin ja tallettamisen niin tehokkaasti, että blogiin on kaivannut jotakin muuta sisältöä. En ole kuitenkaan vielä keksinyt, mitä se voisi olla. Ja tiedän, että eniten näitä tämäntyyppisiä postauksia kaivataan, ne ainakin jotka eivät Räveltämöön ole (vielä) kirjautuneet.

Yritin kuvata vauvalle ompelemiani vaatteita ja vaippoja. Siitä ei kuitenkaan tullut oikein mitään. Valo-olosuhteet olivat aika haasteelliset, ja tuntuu että valoisa aika livahtaa ohi ennen kuin ehtii mitään tehdäkään. Sentään joistakin kuvista saa jotakin selvää, joten raportoin niistä sitten. Osa onkin kyllä otettu jo aikaa sitten, kuten esimerkiksi tämä seuraava, jossa lumesta ei vielä ole tietoakaan...

Vauvan hoitoalustaan rakensin pehmusteen entisen sängyn petauspatjasta ja pöytäliinasta yli jääneestä suikaleesta (siinä on jonkinnäköinen muovipinnoite, kerniksi en sanoisi). En tiedä, miten tuo toimii käytännössä, toivottavasti pian päästään kokeilemaan.

Vanha pyyhe ja lakana yhdistyivät tälläiseksi köllöttely/vaipanvaihtoalustaksi. Saattaa olla kätevä jos vaippoja vaihtaa jossakin muualla tai jos tuo muovitettu tuntuu ikävältä paljaan pyllyn alla. Tuo pyyhe on ainakin ihanan pehmeää jotakin, sellaista karvaista :)

Ottobre tuli ostettua ihan vaan kun näin söpön kuuttipussin. Ja pakkohan sellainen oli saada väkertää. Oikein mitään kankaita ei paikallisesta kangaskaupasta saanut, joita ompeluohjeessa suositeltiin, joten minun versiossani vuori on ohutta mikrofleecea, ulkopuoli suurimmaksi osaksi polarfleecea, massussa pala vanhaa teddyä. Kädet saa piiloon noiden taitteiden alle, jotka tein paksusta villakankaasta. Samaa kangasta löytyy vetoketjujen takaa tuulilistoista. Luulisi, että tuossa tarkenee nukkua :)

Kissulaiset tarkenevat nukkua vierekkäin. Ja erikseen. Kisun lempipaikka on nykyään viltin päällä patterin vieressä, ja tyyli vähintäänkin erikoinen. Siinä se kääntelee kylkeä ja lämmittää välillä mahaa, välillä pyllyä.
Unton tekniikka vilun torjumiseksi on hieman taloudellisempi. Se nukkuu mieluiten viltin alla. Ja onneksi näppäränä poikana osaa sen itse päälleen asettaa.

Ensi kerralla ehkä sitten sitä toisenlaista sisältöä, tai sitten ei. Ois mulla sellaista katomitätein-esiteltävääkin, sekä puikoilta että ompelukoneen alta.

Modernia muovia ja romanttista countrya

2010-10-26T19:35:00.000+03:00

Kiitos mielettömästi kaikista ihanista kommenteista edelliseen merkintään ja tykkäyksistä Ravelryssä, olen ihan hämmentynyt. Itse teette hienoja pitsineuleita ja tyylikkäitä kirjoneuleita ja monimutkaisia palmikoita! Ei ainaoikeintakki oo niiden rinnalla mitään!

Ja tällä kertaa vähän lisää tarinaa remontista.

Eteiseen ostettiin kenkälokerot. Nyt ei pyöri kengät ympäri eteistä, se ennen siinä seisonut yksi hylly ei paljon siihen kaaokseen tainnut auttaa. Mun mielestä nää on just passelit ja hienot, vaikka onkin muovia. Ja modernia muovidesignia on niiden yläpuolelle laitetut eläimen peräpäätkin. Ja koska nyt lähdettiin muovilinjalle eteisessä, niin siirrettiin siihen aiemmin makuuhuoneessa killunut lumipallolamppu. Nyt kaappi ei sovi tyyliin, mut ei me välitetä siitä. Ei oo meidän kaappi (vaan vuokraemännän).

Makuuhuone on sitten profiloitunut romanttisen countryhenkiseksi (hah, yritänpähän vaan kuulostaa oikealta sisustajalta). Täällä otettiin myös jo minun alusta asti vihaamani vaaleanpunainen viirutapetti pois, ja maalattiin seinät samoilla sävyillä. Täällä muut seinät ovat sitä melkeinvalkoista, ikkunaseinä vaaleanharmaa. Siitä erottuu nyt kivasti nuo valkoiset ikkunanpuitteet ja muut kalusteet (ikkunathan siis tulivat about vuosi sitten).

Kirjahylly on ennallaan, mutta sattuneesta syystä lankakaappi muutti muotoaan vauvanvaatekaapiksi (joo, se on eri lipasto, vaihtokaupalla hankittu) ja ikkunaseinustalle tuli yksi ihan uusi kaluste (meille uusi, käytettynä hankittiin). Ennen Ipanaa me pidetään siinä tuota äitiyspakkausta niin kissat saa pällistellä sen päältä ulos. Eivätkä muka mahdu sitten tuohon sänkyyn nukkumaan... Että näin meillä. Eihän ne olis saanu sinne mennä mutta on ne jonkun kerran päässeet...

Joskus joululahjapaketista saadut mummon kutomat matot sopivat värimaailmaltaan tänne ja niille oli selkeästi paikat juuri tuossa aikuisten (olipa kivaa sanoa noin) sängyn molemmin puolin. Joo, pinnasängyn alla on sitteri jemmassa. Joo, suojus on kiinni mitenkuten (ompelin siihen uuden päällisen, samalla katkaisin kaksi neulaa ja ompelin kerran sormeen, että jos on valittamista niin en kuuntele.). Jonkun esteettiseen silmään käy se, että kuosit ja värit on kaikkea maan ja taivaan väliltä. Minun ei. Mieskään ei oo valittanut. Eli hyvä tuli.

Ja mikä parasta, meillä on oikea sänky. Odotan paljon nautittavampaa elämää kun saa nukkua kunnolla. Kissatkin arvostaa hankintaa, niinkuin kuvasta näkyy. Ja koska tänne ei enää mahdu yöpöytiä, saatiin (sukulaisilta käyttämättömänä olleet) nipistettävät lukuvalot, ilman kirjaa kun ei osaa enää nukahtaa. Nyt enää puuttuu sellainen sängynpääty, johon ne saa nipistettyä kiinni... (ei aiota niitä oikeasti pitää tuossa pinnasängyn laidassa!)
Lumipallon tilalle laitettiin kristallikruunu, niinkuin jo kerroinkin. Huomenna kokeillaan, käykö tilkkupeitto tähän sänkyyn. Jos karvaherrat malttavat sen verran sängyltä poistua.

Nyt vaan odottamaan iltaa, ja sitä, että pääsee noiden väliin nukkumaan.

Lämmin, hellä, pehmoinen

2010-10-25T13:11:00.003+03:00

Hah. Oli ihan pakko otsikoida juuri noin.

Kisun hartaasti keskeneräisenä rakastama jämälankavillatakki (siinä on aika paljon semmosia lenkuroita ja muita tapertelunjälkiä, jotka ei välttämättä kyllä onneksi näistä kuvista näy) tuli vihdoinkin eilen valmiiksi. Epäilen, että sain yliannostuksen ainaoikeaa, täytyy neuloa jotakin ihan muuta seuraavaksi.
Ihan parasta on, että nyt ne jämäkerät on pois pyörimästä, eikä mua varmasti palele. Ja sain noita ihanoita yksittäisiä nappeja hyvin käyttöön, tähän meni vaatimattomat 19 kappaletta.

Tää on lämmin. Ja turvallisen oloinen. Ei ehkä kaikkein trendikkäin, kaunein tai kallein. Mutta tuntuu mukavalta ja heti alusta asti on kotoisa olo.

Eli mummolatakki on ihan sopiva nimi.
Toiminee paremmin ilman mahaa, vaikka voi se olla vähän nakinkuori sittenkin. Mut koska tää on kotitakki, ei se haittaa. Samanlaista kaulusta vois harkita tekevänsä johonkin muuhunkin. Tän kummempia kuvia en siitä päällä tarjoa, kun ei se nyt vaan yhtään istu. Pituus on polveen.

Olis pitänyt varmaan tehdä Kisulle oma tupakkitakki... Se vasta hieno oliskin ollut.

Olemisen tila

2010-10-15T17:38:00.001+03:00

Noniin!

Se vahingossa käyntiin rykäisty joululahjapaja jatkaa tuotantoaan, joten käsityöllistä sisältöä ei ole paljon näyttää. Sen sijaan pääsen vihdoinkin näyttämään pienen pintaremontin tuloksia.

Aloitetaan siitä "valmiista" (eihän sisustus koskaan tule valmiiksi) eli olohuoneesta. Unton kuva ihan vaan siksi, että se näyttää niin kauniin väriseltä noita lakanoita vasten. Jotka imee ihan kiitettävästi karvaa... Damn mikrokuitu.

Olohuoneesta riipaistiin nuhruinen tapetti veks, ja maalattiin seinät vaaleilla sävyillä. Yksi seinä on harmaata, muut melkein valkoista, hitusen beigeen taittuvaa. Karvainen sohva piti käytännöllisyyssyistä piilottaa päiväpeiton alle, mut oikeastaan tuo on ihan kivan näköinenkin.

Sohva, tv-taso, stereolaitepömpeli ja cd-hyllyt siirrettiin eri paikkoihin, ja nyt näyttää kuin meillä olisi paljon enemmän tilaa. Kukkateline pääsi parvekkeelta sisään. Vielä kun olisi energiaa ja intoa maalata se mustaksi, niinkuin oli tarkoitus jo pari vuotta sitten... Samanvärisiä suojaruukkujakaan en ole saanut hankittua, tämäkin idea on odottanut toteutustaan tänne muuttamisesta lähtien. Unto myös päätti, että meillä ei saa olla enää verhokappaa ja repäisi sen alas. Nyt mun silmään pistää joka kerta tuo ruma rullaverho. Pojat ei vaan tälläisiä ymmärrä :)

Läpinäkyväksi hiutuneen tilalle ostettiin työtuolin alle uusi matto. Muuta uutta ei sitten olekaan!

Huoneessa säilyy edelleen (kirppariaarre-vintintonkija-) vintagehenki, josta me niin tykätään. Ei haittaa että kaikki on eri paria. Tai että ne on niitä huonekaluja jotka kellekään ei oo vuosikymmeniin kelvanneet. Tai että ne on roskisdyykattu tai kotitarpeista askarreltu. Käytetty ja halpa on hyvä, hylätty ja ilmainen vielä parempi.

Ja koska tässä on nyt näitä kuvia aika paljon jo muutenkin niin laitan sitten vielä tämänkin. Kahden vuoden aktiivikäytön jälkeen (on se Robust ihan hyvä lanka) jouduin jo parsimaan lempisukkani. Ja nyt tekisi mieli tehdä tälläiset päheet parsinnat johonkin näkyvämpäänkin. Parsintalankana rekeistä kämmekkäistä jäänyt jämä.

Girl´s best friend

2010-10-05T14:04:00.004+03:00

Että tälläinen projekti tuli otettua sitten tänään. Sen lisäksi, että saatiin kenkähyllyt ja naulakot eteiseen, ja taulut seinälle. Ja sen lisäksi, että pääsen aloittelemaan vaatehuoneen siivoamista. No, parempi hoitaa nämä näperryshommat nyt, joulun alla ei välttämättä ole aikaa tai tarmoa...

Kun olin pieni tyttö, pääsin aina auttamaan mummoa kristallikruunun pesemisessä. Kuka täysjärkinen tuohon hommaan nyt olisi vapaaehtoisesti lähtenytkään... Minä kiipesin pöydän päälle ja irrottelin kristalleja yksi kerrallaan, mummo pesi niitä alapuolella pesuvadissa, kuivasi ja ojenteli takaisin kiinnitettäväksi. Ehkä juuri tämän takia juuri minä sain tuon lampun perinnöksi.

Silloin pienenä olisin halunnut ripustaa tälläiset korviin. Nyt kun olisi mahdollisuus (eli nyt kun mulla on reiät korvissa eikä ketään kieltämässä) ei haluta enää yhtään. Aika tylsää.

En laskenut kristalleja. (Mummo laski aina kukkokalat siivotessaan. En tiedä miksi oli tärkeää tietää ahventen lukumäärä, mutta niin se vaan oli.) Aika paljon niitä kuitenkin oli. Vaikka jokaista ei tarvitsekaan pestä erikseen, liottaa vaan astianpesuainevedessä, pitää ne pyyhkiä yksi kerrallaan. Ja vielä ripustaa takaisin... Mutta onneksi ei enää tänään. Kruunu muuttaa huomenna makuuhuoneeseen ja makuuhuoneen valaisin eteiseen. Niin se sopii tällä hetkellä paremmin.

Pienestä vironvillaviltistä tuli kiva. Dominoneliöitä oli kiva neuloakin, kun ei tarvitse yhdistää. Ja olen kyllä sitä mieltä, että ihana villa on enemmänkin tämän tytön paras ystävä kuin kylmät, tyhmät timantit.

Ja joululahjapajakin käynnistyi ihan vahingossa kun tuli tehtyä miehelle liian pieni neulomus. Salaisuuden varjelemiseksi en kerro siitä vielä yhtään mitään. (P.S. Ravelrystä löytyy)

Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen

2010-10-01T20:29:00.005+03:00

(tästä kuvasta ainakin. tosin se on otettu syyskuun puolella.)

Lokakuun alku on ollut minulle jo pitkään aina jonkin uuden alku. Juuri näihin aikoihin minuun iskee halu tehdä jotakin tälle kaikelle. Vaikkapa leikkuuttaa uusi hiusmalli, aloittaa uusi harrastus, sisustaa uudelleen tai hankkiutua eroon liiasta tavarasta. Tänä syksynä se uudistus on koskenut kotia (mikä lie pesänrakennusvietti). Ollaan jo remontoitu ja siirrelty mööpeleitä, vielä olisi tarkoitus vaihtaa minun opiskelija-aikainen sängynrohjo ihan oikeaan parisänkyyn jossa olisi jopa hyvä nukkua ja selkiyttää tätä tavarakaaosta lokeroilla ja laatikoilla. Voi olla, että tarinoin rempasta tarkemmin kunhan loputkin alkaa olla kohdillaan.

Toinen into, joka minuun iski, oli ajatus siitä, että noista langoista pitäisi nyt viimeinkin päästä eroon. Että neuloisi vain niistä, mitä varastossa on. Kyllästyin siihen, että ne samat langat tulevat minua vastaan joka kerta, enkä vieläkään ole neulonut niitä. Jonkinlainen oma stashbusting-projekti siis.
Laatikoihin lankoja järjestellessäni huomasin kuitenkin, että ongelmani ei ollutkaan varastoitujen lankojen määrä (mahtuivat yhdelle hyllylle ja tyhjääkin jäi) vaan keskeneräisten määrä. Oli pussia, kassia ja nyssäkkää täynnä milloin mitäkin vähän aloitettua tai vähän vaille valmista. Eli projekti muuttuikin jonkinlaiseksi omaksi fufo-projektiksi, ja uutta saan aloittaa sitten kun noiden pussukoiden määrä muuttuu vähemmän ahdistavaksi...

Muuten elämä onkin vähemmän ahdistavaa. On ihanaa, että saa luvan kanssa möyriä kesken päivän pitkälleen peiton alle ja ottaa kirjan käteen. Saa hetken mielijohteesta tekaista kahvikakun ja hotkaista puolet siitä saman tien. Voi juoda joka ilta kaakaota kermavaahdolla. Saa hyvällä omallatunnolla kävellä hi-taas-ti ja vain tasaista tai alamäkeä ja istuskella välillä ihmettelemässä jättimäisiä räkättiparvia. Raskaus, mikä ihana tekosyy :)

Siksi teinkin eilen "pikku"leipiä jo pitkään tyhjänä kököttäneen keksipurkin täytteeksi. Sieltä ne tuntuvat hupenevan tasaisen varmaa tahtia. On tosi hyviä, vaikka tein ne ihan vaan peruspikkuleipätaikinasta, ilman mitään kommervenkkejä. Taikinakin oli hyvää.

Mukavaa on, että keksin, että voin juoda pitkään kaipaamaani iltateetä ilman massiivista närästystä jos lisään siihen maitoa. Ei se mitään parasta ole, mutta parempaa kuin olla kokonaan ilman.

Ihanaa on myös, että sain ihanalta Kramoxilta lisää lankaa tähän pieneen vilttiin, joka uhkasi jäädä muutamaa neliötä vaille valmiiksi (pienellä laskemisella näyttäisi neljää vajaalta). Nyt lankaa on tosin taas vähän liikaa! No, teen siitä sitten reunusta niin paljon kuin tuntuu hyvältä ja etsin lopuille sitten taas uuden kohteen. Kunhan olen saattanut muutaman muun keskeneräisen valmiiksi sitä ennen.

Pirtsukat

2010-09-27T16:18:00.007+03:00

Aloitetaanpa taas kerran valittamalla. Ihan pakko, äärimmäinen pakko mainita, kuinka paljon inhoan sitä, että blogeissa kaikki on nykyään pehmoista. Äh. Kun on nähnyt muotibloggarin uuden pehmoisen puuvillapaidan, neulebloggarin pehmoista kashmirlankaa ja sadannen kerran sen pehmoisen kissan, koiran tai muun karvaeläimen, alkaa olla jo aika pehmoinen pääkin... Onko perussanassa pehmeä jokin vikana?

Ja siihen päättyy valitus. Tällä hetkellä täällä neulotaan, neulotaan ja neulotaan, mutta valmista ei meinaa tulla millään.
Kaikki on joko liian isoja kuljetella, liian monimutkaisia tai liian tylsiä (tai virkkausta, blääh) ja siksi pitää koko ajan aloittaa uutta. Tai sitten tulee äkillinen tarve juuri jollekin tietylle asialle ja se pitää tehdä juuri nyt ja heti.

Esimerkiksi meneillään oleva villapeitto parin kuukauden päästä syntyvälle piltille (ihanniinkuin sitä tartteis justnyt ja ihanniinkuin meillä ei peittoja ois...).

Nämä on kans siihen tarpeeseen neulottu. Siis enhän minä villasukkia tarvitse, vaan tein serkun kanssa diilin, että se neuloo minulle mustan pipon ja minä neulon sille sukat. Kun mustan pipon minä tarvitsisin, mutta olen niin laiska, etten perusneuleita jaksa vääntää. Ja sukat tahtoi hän, koska ei kuulemma hallitse kantapäätä.

Tässä kuvien välissä pitää tunnustaa, että en minäkään. Siis sitä mikä meidän suvun ukkojen mielestä on se ainoa oikea, se jonka mummo aina teki, eli vahvistettu hollantilainen. Ilmankos multa ei paljon sukkia ukkelit pyytele.

Aika räväkkää neulepintaa tuli tuosta Pirkon luona aikoja sitten taiteilemastani Nallesta. Tässä siis se silloin Ginger berries-väriksi tituleeraamani lanka. Mutta on toisaalta aika saajansa oloistakin. Siis räväkkä ja iloinen!

Tätä näkyä muistelen enää haikeana. Kliivian (ensimmäinen!) upea kukkaloisto loppui tänään, kun viimeinenkin kukka putosi. Nyt täytyy varmaan lähteä teurastushommiin ja syvään huokaisten nirhaista tyhjä kukkavana pois.

Palmikoitu porkkana

2010-09-20T20:10:00.006+03:00

Noniin, nyt jotakin, joka on

a) hyvin suunniteltu ja tällä kertaa myös onnistunut toteutus

b) jotain muuta kuin ainaoikeaa.

Eikä se ole vauvalle. Tai miten sen nyt ottaa, hyvin tuo ainakin ipanan ympärille tällä hetkellä virittyy.
Hiukset olis voinut sitaista pois tieltä, niin näkyis tuo iso kaulus paremmin. Ja nyt kuvia katsellessa häiritsee sekin, että nuo farkut istuu niin huonosti. Unto sentään poseeraa.

Tämä oli siis siitä vanhimmasta ufosta puretusta langasta. On lämmin. Ja ihanan värinen. Ja mohairista ja akryylistä huolimatta tosi hyvän tuntuinen.

Pitänee vilauttaa Kisuakin. Se sai remontin kunniaksi (josta lisää myöhemmin) "mummoltaan" ihananihanan laatikon ihan omaksi. Se on niin ihana että siinä pitää käydä aina ohi kulkiessa istumassa ja pyöräyttämässä maha ylöspäin.

Henkisessä mummolassa

2010-09-05T15:17:00.004+03:00

Selailin netissä uusia syksyvaatekuvastoja ja muotipuotien tarjontaa. Yllätyin iloisesti siitä, että taidokkaat palmikkoneuleet ja kirjoneuleet ovat nyt myös muodikkaita. Jee, tänä syksynä saisi tehdä jotain joka olisi sekä kiinnostavaa neulottavaa että ajankohtaista!

Vaan mitä teen minä:

Neulon ainaoikeaa epämääräisistä langoista. Ja minulle tulee siitä hyvä, lämmin mieli. Kuin olisi lapsena mummolassa leivinuunin lämmössä ja söisi tuoretta pullaa.

Tästä tulee isona takki. Perusmalli, raglanhihoilla, ei mitään muotoiluja. Neulon yhteen sitä edellisessä postauksessa näkynyttä muovimohairia (jota on edelleen 9 kerää ja tulee olemaan lähes yhtä paljon tämän projektin loputtua, tähän menee ehkä 2, hemmetti) ja kaikkia ohuehkoja lankoja joita minulla on varastossa yksi kerä tai sen alle. Pituus tulee olemaan se mikä noista tulee. Eli aika pitkä.

Ehkä tämä flunssakin hieman vaikuttaa siihen mitä haluaa neuloa. Kun telkkarissakin kaikki muu paitsi venäläinen draama vaikuttaa liian nopeatempoiselta.

Keltainen Käpy

2010-09-02T12:53:00.006+03:00

Ei mulla ole tästä mitään muuta sanottavaa. Mies sanoi "jännä" kun ei kehdannut sanoa suoraan.

Hyvätkään suunnitelmat ei aina onnistu. Onneksi ei sentään mennyt hyvä lanka hukkaan, tämä lanka on nimittäin ihan hirveää. Puolet muovia, puolet mohairia. Olisihan se pitänyt arvata.
Joustofroteesta extemporeena ompelemani pipokin on tiukka ja liukas, ja sitä saa olla koko ajan kiskomassa alaspäin.

Jotain onnistunuttakin olen sentään saanut aikaan, tai ainakin nää näyttää nätiltä:

Sänkyyn ei mahdu viittä ämmää

2010-08-21T11:49:00.005+03:00

Olemme tulleet perhe-elämässämme siihen pisteeseen, että 120cm runkopatja tuntuu öisin ahtaalta. Minun, Mahani, Miehen, Monosen ja Mirrin yöt alkavat olla jatkuvaa kamppailua mukavasta nukkuma-asennosta ja asennon vaihtaminen yöllä alkaa vaatia huomattavia taitoja Tetriksessä. Evakuoituminen alkaa olla aina vain varteenotettavampi vaihtoehto.

Siitä, evakuoidummeko Minä ja Maha vai Mies, ei olla vielä käyty sotapoliittisia keskusteluja. Karvaiset keisarit ja kuninkaalliset käskyttäjät tuskin tulevat tässä sodassa valkoisia lippuja heiluttelemaan, uskoisin niiden ennemminkin käyvän uudelleen hyökkäykseen neutraalille maaperälle (sohvalle) siirtyvän evakon perään.

Hormonit tekevät myös elämästä niin kovin mielenkiintoista. Vaikka vuolaat onnenkyyneleet karvaisten ystävien kauniista kohtaloista (Koira löysi viiden vuoden karkuteillä olon jälkeen omaan kotiin! Joku ihana perhe adoptoi kovia kokeneen kissavanhuksen!) ovat aina kuuluneet osana elämääni, hanojen aukeaminen siksi, että kalakeitto maistuu tosi hyvälle tai että lehdessä on söpö mummo, alkaa olla jo vähän liikaa.

Tekstissä käytetyt kuvat eivät liity tapaukseen. Ne ovat aiemmin tässä kuussa piirreltyjä ja räpsittyjä otoksia blogipostauksiin, jotka ovat jääneet julkaisematta.

Tunnistamattomia Lentäviä Eliöitä

2010-08-19T13:23:00.003+03:00

Haluaisin että meille tuleva luonnontutkija (jalkapalloilija/rytminen voimistelija/hevimuusikko) oppisi ikääntyessään tunnistamaan muitakin lentäviä eläimiä kuin kärpäsen ja pulun.

Tämä tekele siinä ei ainakaan auta, nämä linnut ovat päätyneet aika kauas esikuvastaan sorsasta. Vaan jospa sitä olisi edes kiva katsella. Tekaisin kaavan ihan itse, kankaat ja vanu löytyivät vaatehuoneesta ja silmiksi löysin puisia helmiä, nekin ihan omasta takaa. Jatkossakin olisi tarkoitus ripustaa nämä ihan vaan hengarilla ipanan yläpuolelle tiirailtavaksi. Kuva on valitettavasti epäterävä johtuen siitä, että nämä tosiaan lentelevät hyvin herkästi ilmavirran mukana (joka on minusta pienoinen ihme) eikä pysyneet paikoillaan edes sen vertaa että kamera olisi ehtinyt tarkentaa. Karvaberberit eivät ihmeekseni myöskään olleet näistä kiinnostuneita.

Keittiön tuolitkin saivat uudet päälliset hetken mielijohteesta. Koska yhtäkkiä tuntuikin kivalta idealta että kaikissa on erilainen, räikeä kangas.

Pieni urhea Husqvarna

2010-08-13T10:09:00.005+03:00

Se ei ollut vahva ja kestävä kuten teollisuusompelukoneet.

Se ei ollut näppärä ja tekninen kuten AppliqueMaster2000 ja kumppaninsa.

Silti ompelija ei olisi voinut toivoa parempaa kumppania tätä vaativaa kapistusta ommellessaan. Sitkeästi ja valittamatta se ompeli sekä kuusinkertaista farkkua sauman kohdalta, että siistiä ja tarkkaa siksakkia applikaation kohdalle.

Sitterin uudet vaatteet:
Miehen vanhat hajalliset farkut ja pala Hemtexin pöytäliinaa 0e (toisesta puolesta oli jo ommeltu verhot). Tosi ruma ja kulahtanut sitteri kirpparilta 3e.

Työnjohtaja ja ylitarkastaja hyväksyy.

Kaikki kiitokset tästä kuuluu kyllä tuolle luotettavalle, joskin hieman rähjääntyneelle perusompelukoneelle. Ompelija sen sijaan voisi hieman harjoitella esimerkiksi kaavojen piirtämistä, ompelujärjestyksen suunnittelua ja tarkkuutta.

Hyvä karva, hyvä karma

2010-08-10T11:52:00.004+03:00

Aina ei tarvita niin kalliita materiaaleja eikä niin hirveästi käsityötä, jotta voisi saada aikaiseksi jotakin ihanaa ja kiinnostavaa.

Kisu on viihdyttänyt itseään koko päivän Unton karvoista pyöritellyllä pallolla. Ja tähän ihanuuteen onneksi on täysin ehtymättömät varastot. Eikä ainakaan ole vaarallista nieltynä, luulisin että tätä tavaraa löytyy kyllä tuon epelin sisuksista jo jonkin verran valmiiksi... Niin hyvää työtä se tekee pikkuveljensä hoitamisessa.

Ihan vaan tolleen niinku by the way: Superhessun kalsariasu tuli tänään valmiiksi, ja napitkin löytyivät omista varastoista.

Puuttuu vain luukku pyllypuolelta.

Talsi on se paikka johon laitetaan talteen

2010-08-07T14:01:00.005+03:00

Vieläkö muistatte tämän virkkaamani jämälankapeiton? En minäkään. Löysin sen kuitenkin vähän aikaa sitten, ja järkytyin kuinka epämuotoinen se olikaan. Toinen pää oli juuri häiritsevän verran toista leveämpi (olin käyttänyt siellä enemmän paksuja lankoja kuin toisessa päässä) ja reunat kupruilivat.

Tein radikaalin teon: Leikkasin leveän pään pois (saksilla!) ja virkkasin siihen uuden reunuksen. Päätin, että siihen sopii nämä jämälangat joita minulla oli käden ulottuvilla ja isoäidinneliötyyppinen reunaviritelmä.

No ei ne oikein sopineet. Tämä on ehkä vähän turhan sovinnainen tyyli ja väri tuohon värikkääseen ja reippaaseen raidoitukseen. Mutta on tämä paljon parempi kuin ennen! Ihan toimiva kesäpeitto vaunuihin, uskoisin.

Mitäs tolla irrotetulla päällä sit tekis? (Anteeksi, ei ollut tarkoitus kuulostaa pyöveliltä.)

Pullalle puettavaa

2010-08-04T12:21:00.001+03:00

Sisäiselle lapselleni on kertynyt jo jonkin verran ompeluksia ja neuleita, vaikka aikaa karate kidin ulkoistumiseen on vielä neljä kuukautta (jossa ajassa tämä tuleva thainyrkkeilijä ehtii potkia kylkeni puhki). Voin arvata, että suvulta niitä pöllähtää vielä lisää ajankohdan lähetessä, joten tulemme kokemaan ennemminkin runsaudenpulaa villavaatteista kuin pelkoa lapsen palelemisesta. Ja vielähän tässä ehtii itsekin jos jonkinmoista pyöräyttää, ikkipikkiset vermeet kun valmistuvat hiukan liiankin nopeasti...

Ja hyvä onkin, että pääsee itse tekemään. Kaupoissa kierrellessäni olen ahdistunut kaikesta siitä krumeluurista, lelu- ja elokuvamainonnasta ja söpö-söpö -koristelusta, joita vauvanvaatteisiin tungetaan. Lisäksi vaatteet on niin tiukkaan profiloitu joko tytölle tai pojalle, että minua ei enää kiinnosta. Vaikka röyhelöt ja autonkuvat voivat ollakin joistakin kivoja, ei minulla käytännöllisyyden suosijana ole niille mitään tarvetta. Suosin ostokamppeissakin palloa, raitaa ja yksiväristä ja muita graafisia kuvioita, niitä voi sitten käyttää seuraavalla, seuraavalla ja sitä seuraavalla ja niin edelleen (voin vaan kuvitella mitä kommenttia tähän saan Mieheltä vielä tänä iltana...) huolehtimatta, onko lapset nyt sitten oikeaa sukupuolta niihin rytkyihin.

Paasaavan alustuksen jälkeen pääsemme itse tekeleisiin.

Villapöpiä Ullan ohjeella Pirtin kehräämön hahtuvista.

Snug (ravlink) oli pakko tehdä, kun se näytti niin söpöltä lapsen yllä (viimeisessä kuvassa, jos klikkasit linkkiä. Tai voi olla, että se lapsi on söpö...). Oli perustelut mitkä tahansa, tämä oli kiva ja helppo neule. Lankana käytin jostakin villatakkialoituksesta purettua M&K Top Woolia, kun tiheys näytti passaavan eikä värikään ollut huono.

Samasta langasta tein omasta päästä Mc Hammerpantsit sille kaveriksi. Tai siltä ne nyt ainakin näyttää. Vyötärölle ja lahkeensuihin tuli poikittaista ainaoikeinneuletta, joka olikin helpompaa tehdä kuin olin kuvitellut. Siinä mielessä tuo on parempi vaihtoehto kuin joustinneule, että se on napakkaa, mutta joustaa tosi paljon. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, tuo pieni ja suippo vyötärönympärys venyy helposti 38 cm pituuteen. Mittoja otin muista neuleohjeista ja valmiista vaatteista. Toivottavasti ne sopii...

Sukkiin, pipoon ja lapasiin minun täytynee etsiä muuta lankaa, ettei vauva näytä ihan siniseltä avaruusmieheltä. Jonkin verran kuvat valehtelevat värin suhteen, se ei ole ihan noin sininen, enemmän turkoosiin vivahtava väri. Joka tapauksessa, turkoosi avaruusmies ei ole yhtään parempi vaihtoehto...

Villapuku oli ehdoton tehtävä, kummityttöni puvun suomalla kokemuksella ja varmuudella lähdin sitäkin tekemään ihan näppituntumalla. Ensimmäinen raidallinen versio oli tuhoon tuomittu. Ensinnäkin, siitä tahtoi väkisinkin tulla niin pieni, että se olisi mahtunut ehkä ensimmäisen viikon. Toiseksi, raidat eivät näyttäneetkään mielestäni hyvältä tweed-langassa.

Toisella kertaa tulikin jo sitä, mitä lähdettiin hakemaan. Tämä valmistunee telkkarin ääressä ihan tuotapikaa.

Ompelukoneen ääressäkin on ollut kivaa. Paininjalan alta tulivat ensiksi petivaatteet, jotka on ihan vaan vanhoista lakanoista hurautettu. Sitten tuli muutama sisävaippa, ihan testausmielessä että osaanko. Rumiahan nuo ovat kuin mitkäkin, mutta toivon että toimivat.

Nyt lähden takaisin tuon koneen pariin, sain tilattua PUL-kankaita... Jospa vaikka seuraavista tulisi hieman kauniimpia.

Kyllä on pullat hyvin uunissa

2010-08-02T10:21:00.003+03:00

Pitsikaarrokkeellinen neuletakki ei neuloontunutkaan sitten mistään kohdasta ohjeen mukaan. Edellisestä merkinnästä muutoksia tuli vielä muotoiluihin ennen kaarroketta (ohjeessa pääteltiin silmukat, ja oltaisiin sitten poimittu erikseen kaarroketta varten, tein lyhennetyillä kerroksilla ja jätin silmukat odottamaan), hihojen neulomiseen (ohjeessa tasona, minä tein pyörönä magic loopilla molemmat yhtäaikaa, sen lisäksi hihan alaosasta olisi päätelty silmukat ja sitten poimittu 15 vähemmän, minä kavensin ne 15 ja lisäsin pituuttakin) ja kaarroke on myös mallista poikkeava jo alunperin aika reilusti poikkeavan kerrostiheyden takia. Siinä on lisää sileitä kerroksia pitsien välissä, sain sillä just sopivasti lisää korkeutta.

Ainoa ahdistuksen kohta neuleessa oli se hetki, kun tajusin kaarrokkeen pitsin olevan mallia molemminpuolinen, eli langankiertoja ja kavennuksia sai tehdä nurjallakin. Kääk! Meinasin jo heittää toivoni lisäksi myös neuleen parvekkeelta alas, mutta hirveällä sinnillä ja kiroilulla sain kuitenkin lähes samannäköistä pitsiä aikaiseksi. Lisäksi opin vihdoinkin tekemään ssk-kavennuksen sääntöjen mukaan, yleensä kun en vaivaudu kääntelemään silmukoita puikoilla vaan neulon vaan takareunasta yhteen. Toisella kertaa neulottuna (joo, purin, kun kaarrokkeesta olis edelleen tullut liian matala ja mua häiritsi mokailuni... varmaan eka kerta kun leikin näin perfektionistia!) pitsistä alkoi tulla jo tarkalleen sen näköistä kuin ohjeessa haluttiin.

Lanka oli ainakin neulottaessa aika karkeaa ja raapivaa, en tiedä kuinka paljon neule vielä käytössä pehmenee. Jostakin kohdin nypin jo neuloessa pellavasta jääneitä kovempia "heiniä" irti. Neule piti pistää heti valmistuttuaan pesuun, tai en olisi voinut laittaa sitä päälle kuviinkaan. Ja kelien takia olihan se aika hikinenkin... Jos on vinkkejä, millä tätä saa vähemmän pisteleväksi, otetaan vastaan! Kyllä sitä jo päällään pitää, mutta olis kiva, jos ei tarttis raapia yhtään.

Ihanaa, se on sopiva, vaikka matkalla kovasti aloin sitä epäilläkin. Ja mikä parasta, ainakin vielä uudet upeat vyötärönmuotoni sopivat tämän neuleen sisään. Mitä nyt nappilista vähän irvistelee. Kameran itselaukaisin ei tainnut olla noista muodoista yhtä onnellinen kuin minä, vaan päätti tarkentaa paprikaan. Kaikissa niissä kymmenessä kuvassa jonka sivuprofiilista yritin ottaa. No, komea on kasvikin.

Ja sille vyötärönmuokkaajalle on myös syntynyt jokunen vaate, mutta niistä sitten lisää seuraavan merkinnän yhteydessä. Enimmäkseen olen ommellut pussilakanoita, patjansuojuksia, unipussin, pyyhkeen sekä jokusen harjoituskappale-vaipan, vaatteita en niinkään. Neulomalla olen aikaiseksi saanut kyllä muutamat pöpät,villahousut ja -takin. Yksi villapuku tuossa olis puikoilla tulossa.

Yksinkertaisesti koukuttaa

2010-07-21T10:22:00.003+03:00

Neuletakin neulominen osoittautui niin tylsäksi (sileää, sileää ja sileää... olen hihoissa menossa) että välityönä ajattelin pistää jämäpuuvillat parempiin hommiin.

Ja koska välityö on ehdottomasti mahdollisimman aivotonta (ihan niinkuin tuo sileän neulominen ei olisi...) : tadaa, pesulappuja/tiskirättejä/pölyrättejä. Tätä en olekaan vielä koskaan aiemmin tehnyt.

Eikä tässä olisi jaksanutkaan isoa villatekelettä sylissään pyörittää. Ei ole huvittanut myöskään hahtuvat, ne kun muuttuvat hikisissä sormissa niin pian kovaksi kokkarelangaksi. Kehrätessä hikinen villa vaan tarttuu joka paikkaan kiinni, ei huvita sekään. Tämä tuntui oikein passelilta hellehuvilta.

Vaan voi voi, helle taitaa olla ohi. No ei oikeasti edes haittaa, vaikka tänään ihan jopa vähän palelsi aamulla. Vaikka oli pitkähihainen päällä! Ja farkut, ties kuinka pitkästä aikaa.

(kissatkin olivat aika letkeinä helteen aikana... eilen ja tänään ne ovat muuttuneet takaisin kiinteään olomuotoon. Ja palanneet viereen nukkumaan <3)

Koittaa se kesä kalpeillekin

2010-07-03T21:53:00.004+03:00

Neulepläähin pahimmin vaivatessa kävin noutamassa lankakaupasta innostavaa neulottavaa, jos sillä olisi vaikka saanut draivin päälle. Kainaloon tarttui pari vyyhtiä BC Garnin Soft Silkiä, kun tuntu näppiin ja väri olivat niin herkulliset. Ajatuksena niistä oli pitkä, tunikamainen, lyhythihainen kesäneule.

Niinkuin näkyy, lopputulos ei vastaa ensimmäistä ajatusta. Sarah Dallasin Vintage Knits -kirjasta iski täysillä pieni, ruutukuvioinen t-paita. Otin siitä sitten tuon ruutukuvion, diamond stitch taisi hän olla nimeltään. Minusta se sopii erityisen hyvin tuohon langan epätasaisuuteen.

Halusin pienet puhvihihat ja pientä väljyyttä malliin. Toteutin paidan Tuulian The tailored sweater -metodilla, eikä tarvinnut ommella saumoja. Uskoin vain vähän turhankin paljon ohjeeseen, enkä sovitellut matkan varrella, joten kainalot jäivät himppasen pussittamaan, niinkuin näkyy alla olevasta kuvasta. Minua tuo ei haittaa, en aio alkaa sitä jälkeenpäin korjailemaan.

Tuossa aurinkoisessa kuvassa väri on lähimpänä totuutta.

Tänä kesän aurinkoisimpana ja tällä erää lämpimimpänä päivänä aloin sitten neulomaan villatakkia. No, ei nämä helteet ikuisesti kestä, vielä sitä tarvitaan lämmikettäkin.
(Ja ostin pari muorinkukkaa lisää. Istutin ne tuohon samaan ruukkuun vierekkäin.)

Bongasin lehdestä mallin, joka näytti minusta kerrankin täydelliseltä sellaisenaan (Tissue Cardigan, Interweave Knits spring 2010). En aikonut muuttaa mitään. Vaan kuinkas kävikään... Kaksi senttiä neulottuani olin jo ehtinyt muuttamaan neulontatavan, paksuuden ja alareunan mallikuvion.

Ohjeessa takki oli neulottu kaksinkertaisesta langasta. Halusin kuitenkin nimenomaan ohuen neuleen. Laskin siis silmukkamäärät uusiksi langalle (Raijan Aitan Wolli, villa-pellavalanka), joka olisi vastannut ihan hyvin ohjeessa olevaa, jos olisin neulonut tätä kaksinkerroin, tai jos ohje olisi ollut yksinkertaiselle langalle kirjoitettu. Ohjeessa oli myöskin neulottu etu- ja takakappaleet erikseen ennen kaarrokkeen yhdistämistä. Turhaa, ajattelin heti. Neulon nyt niitä niin pitkälle samassa kuin pystyy. Ohjetta pikaisesti lukaistuani päättelin, että kainaloiden alle. Sitten tulis pieni pätkä erikseen ennen kaarroketta. Alahelmaan olisi kuulunut yksi rivi reikiä. Tein kuitenkin samanlaisen tuplarivin, kuin yläreunaankin tulee. Symmetria rules.

Tänään sain viimein talviturkinkin heitettyä. Vesi olikin jo miltei kädenlämpöistä...

Kasvihuoneunelmia

2010-06-18T09:12:00.003+03:00

Parvekkeen hyötypuutarha todella kukoistaa. Koko kevään kukkinut paprikapuu päätti alkaa tekemään yhtäkkiä myös vihanneksia kukkien pudottamisen sijaan. Tällä kertaa ne saattavat jopa ehtiä kypsyä ennen syksyä!

Herneissä näkyy lituskoita. Pullistukaa pian!

Viimevuotinen salaatti nousi myös, ja lehtipersiljaakin näkyy. Parvekeruukkuihin ei taida kannattaa vaihtaa multaa ihan joka vuosi... Näyttäisi tästä olevan jotakin hyötyäkin, että parveke muistuttaa tropiikkia lämpö- ja kosteusolosuhteiltaan. Meillä on kasvihuone!

Sen sijaan ne varsinaiset parvekekukat eivät kukoista. Nämäkin vasta alkavat toipua alkukevään laiminlyönneistä ja ovat kehittäneet muutamia uusia kukkavanoja.

Jokavuotinen Vintti Vintake -tapahtuma (suomeksi Siivous) meidän vintillä ja varastossa tuotti esiin tänä vuonna vain ison kuorman kaatopaikkatavaraa ja vain muutaman aarteen. Heppakirjoja, leluja ja rakkaita muistoja, enimmäkseen. Sekä kaikkein vanhimman UFOni.

Tämä on aloitettu minun muistini mukaan vuonna 1995 tai 6. Jäljellä oli yksi kerä lankaa, joka ei olisi hihoihin enää kyllä riittänyt. Sen takia se on varmaan jäänytkin hautumaan. Kyseistä lankaa ei enää valmisteta, joten purkuun meni. Sainpahan ihan kelvollista lankaa taas uudelleen varastoon marinoitumaan!
Huomasin myös, että näiden vuosien aikana on käsiala hieman parantunut. Enää ei tule noin rajua löysyyseroa nurjan ja oikean kerroksen välille.

Irtokarkkia

2010-06-10T18:40:00.002+03:00

Sitä meni iso pussillinen, jotta sain tämän tekeleen kaikki langanpäät pääteltyä. Ja saumojen ompeluun monta soijasuklaavanukasta ja litran verran mangosorbettia.

Mutta aika karkki siitä tekeleestäkin sitten lopulta tuli.

Jos koskaan ikinä neulon enää mitään tämänkaltaista, en todellakaan vaivaudu tekemään sitä etu- ja takakappale erikseen, vaikka ohje kuinka väittäisi, että on nerokasta neuloa tämä takakappaleen alareunasta ja lopettaa etukappaleiden alareunaan, jolloin olkapäille ei tule saumaa.

Ei ollut nerokasta, ei. Jos olisin ollut oma itseni tätä aloittaessani ja tehnyt kuvan perusteella, olisin aloittanut sen olkapäiltä taikakasi-aloituksella ja neulonut ensin kaikki kappaleet kainaloiden alle ja siitä eteenpäin kaikkia yhdessä. Ei olisi tullut saumaa olkapäille eikä mihinkään muuallekaan. Ja pääteltävien langanpäiden määrä olisi ainakin puolittunut.

Kaiken tämän vaivan ja makean syönnin jälkeen laitan sen kuitenkin tyytyväisenä ja onnellisena postiin, ja jään jännittämään, oliko se sopiva kummitytölle. Toivotaan, että se on nyt sopiva mekkona ja isona tyttönä sitä voi käyttää vaikka liivinä. Ja toivottavasti tämä ei ole liian huomiovärinen äidin silmään...

(Olen tosi onnellinen, että mulla on kummityttö. Pienten tyttöjen vaatteita on ihana väkertää. Älä kasva vielä aikoihin, pliis.)

Sitten ekstrana kissoja, niitä kun ei ole näytetty pitkään aikaan.

Ja herne, joka kukkii. Onkohan meillä kohta jo palkoja?

Kukkasia

2010-06-08T13:11:00.005+03:00

Neuleblääh on viimeinkin selätetty. Pienillä ja vielä pienemmillä neuleilla tosin. Vaan kun sitä on ollut useamman kuukauden innostumatta mistään, tuntuu tämäkin jo saavutukselta. Jospa se auttoi, kun neulepaikka siirtyi aurinkoon...

Testasin anopilta saamaani vanhaa neulekirjaa (Esther Bondesen: Kaunis neuletyö) ja tein miniriikkisen version lapsen myssystä. Vaikka nukelle. Täytynee lahjoittaa työpaikalle, meillä kun ei ole tälle käyttäjää.

Ohje oli ok, tosin totesin heti tekeleen valmiiksi saatuani, että tämäkin vaatekappale olisi nerokkaampaa neuloa toisin päin. Tämä kun aloitetaan etureunasta ja päätellään niskaan.

Tein siis vauvan kokoisen niskasta aloitetun ja päättelin sen etureunaan. Samalla kehittelin taakse tuollaisen kukan. Kiva tuli, vois tehdä muutaman vielä eri langoista ja jos jaksaa, pykäistä ohjeenkin. Tästä mallista puuttuu vielä solmimisnauhat, ajattelin silkkinauhaa.

Sitten kävin sukkien kimppuun. Siinä ne oli maanneet sohvalla jo jonkin aikaa, toisesta vain varsi puuttui. Viimeisen viikon siirtelin niitä eestaas, kun en jaksanut neuloa sitä viimeistä mallikertaa. Puuska onneksi viimein iski, ja sain pääteltyä. Kuvausta ne saivatkin sitten odottaa sen seuraavan viikon. Ikinä ei ole yhden sukkaparin tekeminen ja raportointi vaatinut näin suurta ponnistelua.

Mallina käytin Snowflake lace socksia (linkissä pdf), tosin vain mallikuviota ja muuten kiskaisin ne taas kerran kärjestä alkaen. Tosin kuurankukkasia lainatakseni "turhaan, aivan turhaan". (olipa osuvaa.) Pitsimalli ei kirjavahkosta langasta erotu juurikaan. Alunperin ostin langan testatakseni yhtä palmikkosukkamallia, mutta eivät nekään siitä erottuneet. Olis pitänyt neuloa jotkut ihan tavikset tai ostaa kerralla ihan solidia, kun ei tunnu minua nämä semi-sellaiset miellyttävän.

Loppulangasta tekaisin vielä äidille kämmekkäät, ilmeisesti ihan tarpeeseen. Viimeksi käydessäni havaitsin, että aiemmat Endpaper mittsit alkaa olla jo hyvin palvelleet... (ei muuten mikään ihme, jos niitä on käytetty marraskuusta 2007 asti...) Koska lanka on Cherry Tree Hilliä (ravlink), tuli pakonomainen mieliteko vääntää näihin kirsikkapuut. No siinä ne nyt on. Ehkä nää vähän erottuu...
Vartta voi pitää suorana tai taittaa lyhyemmäksi. Tänne pitäisi mahtua rannetuet alle, ainakin ne omaan käteen on vähän väljät. Toivottavasti kelpaa ja tulee yhtä aktiiviseen käyttöön kuin entiset.

Ja takaisin neulomaan!

Ristejä, ruutuja ja auringonpaistetta

2010-05-29T11:34:00.003+03:00

Retriittireissulla tarttui Raijan Aitasta (köh muutaman köh Wolli-vyyhdin lisäksi) mukaan pellavavohvelikangasta. Siitä surautin pikaisesti lainassa olevalla saumurilla koko perheelle pyyhkeet. Kangas riitti mainiosti kahteen kylpy- ja kahteen käsipyyhkeeseen.

Käsipyyhkeet merkkasin tarkoituksen mukaan kädenjäljellä.

Kylpypyyhkeisiin saatiin neiti Milliinin ja Mr. T:n nimikirjaimet.

Koska minulla on edelleen ala-asteelta peräisin oleva kammo vohvelikankaan koristeluun (ns. jumppapussifobia), päädyin ristipistoihin. Niissä on sentään jotakin sellaista oikeaa kirjontaa.

No eihän tässä koko perhe ollut. Kissoille en tehnyt pyyhkeitä. Niillä kun on sekä suihku että pyyhe omasta takaa. Itselläni jäisi henkilökohtainen hygienia kyllä aika minimiin jos pitäisi nuolemalla puhdistaa...

Hyvin, hyvin kauan aikaa sitten (internet-ajassa mitattuna) sain Marjutilta blogitunnustuksen tai palkinnon tai jotakin. Noloa että unohdin sen täysin, kun sitä ensin itse ruinasin. No, nyt kiitän ja kumarran (Unto ja Kisu kiittää myös saamastaan huomiosta) ja jakelen tätä eteenpäin.

Jos otat palkinnon vastaan, toimi näin:
1. Lisää logo blogiisi tai blogisi merkintään.
2. Anna palkinto 12 bloggaajalle.
3. Linkitä ehdokkaisiisi blogistasi.
4. Jätä heille kommentti antamastasi palkinnosta.
5. Linkitä myös henkilöön, jolta sait palkinnon.

Taidan vetää kotiinpäin. Tosin mulla ei flunssainen aivokapasiteetti riitä kahteentoista, pistän puoliksi:

1. Fila et canes taxonici
EtäKipakka Emmi ansaitsee tämän. Wictor ja Decu vei mun sydämen heti kun ensi kerran tavattiin.
2. Soft side of life - elämän pehmeä puoli
Kipakoita tämäkin. Mette on vaan niin hyvä tyyppi. Ja sillä on kans söpö eläin! Nuka!
3.Uhoava Gnu
Hitsin hienoja käsitöitä. Tällä yritän nyt saada myös lisää päivityksiä kyseiseen osoitteeseen...
4.Vihreä Sanko
Tiinan blogi on ihan huippu. Koska ei koskaan tiedä mitä siellä voi olla. Takuu on siitä, että kuvat on hienoja! Osa myös eläimistä!
5.Kramox puikoissa
Kramox on kiva. Kramoxin blogi on kiva. Ja siellä on kissoja. Ja sukkia!
6. Bits of yarn -langanpätkiä.
Villasukalle tietysti. Kun sekin on niin kiva. Ja sielläkin on kissoja. Ja hienoja neuleita!

Mikkelissä oli mukavaa

2010-05-22T11:38:00.004+03:00

Kipakoiden vuotuinen neuleretriitti otti ja laukkasi tällä kertaa Mikkeliin. Enemmän informatiivista asiaa löytyy Kipakoiden omasta blogista ja Pirkolta.

Minulta sen sijaan on bloggausinto kateissa, ja keskityn vain kivoimpiin kuviin.

Ensiksi käytiin Pirtin kehräämöllä.
Illalla majoituttiin mökille.
Lauantaina kävimme Kenkäverossa, Raijan aitassa ja osa meistä myös Astuvansalmella kalliomaalauksia ihmettelemässä.
Lauantai-iltana sain myös kehrättyä pienen nöttösen villaa langankaltaiseksi tuotteeksi. Tuli rukkikuume. Ehkä jos muutaman kymmenen rullallista tekisi, niin se alkaisi varmasti jo sujua...

Sunnuntaina paluumatkalla oli minun retriittini kohokohta. Villa Laurila ja ihania eläimiä! Eläimiä!

Oli taas kerran ihan elämän parasta aikaa. Kiitos kaikille kivoille Kipakoille neulojille! Ootte parhaita, teidän kanssa aina onnistuu!

Viime aikojen tekosia

2010-04-12T09:05:00.001+03:00

Kyllästyin villakankaan tarjoamaan kissankarvojen imumahdollisuuteen. Kyllästyin sohvan päällä roikkuvaan epäesteettiseen päiväpeittoon. Otin varastosta vanhan lakanan ja vanhat verhot. Otin mitat. Ompelin päällisen.

En ole vieläkään suoristanut tuota yhtä nurkkaa.
Strömsön innostamana istuttelin erilaisia kukkia samoihin ruukkuihin. Tuli taas ikkunalaudoille kivasti tilaa. Mietin vielä, mitä muuta voisin yhdistää ja mistä saisin pitkulaisia ruukkuja, jotka olisivat tarpeeksi kapeita meidän onnettomille ikkunalaudoillemme.

Saatiin kaappi kaikille boxeille ja teknisille pömpeleille. Minä olen tyytyväinen siihen, että nyt ne on piilossa. Ja johtojen meri telkkaritason takaa on poissa. Karvakaverit on tyytyväisiä siihen, että sen päältä on hyvä tähystää. Ja ovia on kiva aukoa ilman lupaa. Olispa meillä vielä tässä huoneessa nurkka, johon sen voisi upottaa.

Kävin katsomassa yhtä äitiä ja sen lasta. Ihastuin. Lapseen. Vein sille tutustuttavaksi kirjan, kunhan se nyt alkaa katselemaan ja tunnustelemaan.

Lemppareitani kuvista olivat sammakko ja kissa/pantteri. Vaikka itse sanonkin. Kirjasta tuli erittäin persoonallinen, ja toteutus onkin enemmän taiteen kuin tekniikan ehdoilla... Yritin tunkea mukaan mahdollisimman montaa erilaista tuntua ja näköä.

Annetulle kirjalle oli jo hymyilty täysillä. Ihan parasta palautetta.

Vaihdoin vihdoinkin Kiekun ja Kaikun hiihtoleikit keväisempään kuvaan. Samalla parturoin rehottavan hopeaköynnöksen lyhyemmäksi. Nyt jäädään vain seuraamaan, yltääkö se taas ensi jouluna käräyttämään itsensä patterin putkiin.

Löysin kamerasta monta uutta asetusta. Testailin.

Neulova laiskuri

2010-04-01T16:15:00.006+03:00

Neulottu on, mutta ei blogattu. Viimeaikaiset tekeleet aikajärjestyksessä:

Maaliskuun 14. valmistui pellavahuivi. Siitä irtosi neuloessa aivan järjetön määrä nöyhtää. Onneksi pesu auttoi jonkin verran eikä sitä enää mainittavasti pöllähtele. Karkea ja tikkuinen tosin on edelleen, en paljasta ihoa vasten voi käyttää. Täytynee kokeilla pestä toisenkin kerran ja jos mikään ei auta, lahjoittaa jollekin raapimista paremmin sietävälle. Se laskeutuu tosi nätisti ja muuten tykkäisin kyllä.

Kirjoneulepaidan yläosaa korjailin istuvammaksi samoihin aikoihin. Otin kuulkaas oikein mitat ja niiden mukaan tein. Mikään paras mahdollinen istuvuus ei tuolla ole edelleenkään, mutta nyt pystyy edes käyttämään.

Hihayksityiskohta:
Jossakin vaiheessa tuli akuutti tarve sukille. Mulla ei yksinkertaisesti ollut ehjiä. Kaivelin kaapista langat ja pistelin menemään. Näissä näytti menneen kolme päivää.

Isä tilasi korvaläpällisen pipon. Tein samalla mallilla kuin omani, niistä langoista joita mulla oli. Isän tilauksissa on se hyvä puoli, että se ei ole kovin nirso. Ainakaan värien suhteen. Muistelisin, että viimeksikin vieraillessani sillä oli jalassa sukat, joissa oli pinkkejä ja violetteja raitoja. Koska ne on lämpimät.

Ravelryn Kahelit-ryhmässä virisi haaste yhden vyyhdin ihmeen suunnittelusta. Oli pakko ottaa osaa. Itse neule valmistui 21. maaliskuuta, ohje odottaa vielä tuloaan. Noiden kaavioiden vääntäminen on erityisen epämieluista.

Olin sitä mieltä, että tuli suunniteltua täysin turha neule, mutta nätti. Eräät ovat olleet sitä mieltä, että se ei ole turha. Että lämmittää hartioita. No kai se siihen sitten käy.

Lanka on loistavaa (BC Garn Lucca). Sitä on kivaa neuloa. Vois tehdä itselleen pidemmän version tästä, niin ehkä sitten siitä olisi minullekin jotain hyötyä selänlämmittimenä.

Sitten yhtenä iltana töiden jälkeen, kun en jaksanut mitään, aloin virkkaamaan jämälangoista mummon paloja. Niin niin, isoäidin neliöitä, minusta mummon pala on helpompi nimi. Vaikka se tuntuukin vähän kannibaalilta tai erään paikallisen leipomo-kahvilan tuotteelta.

Ja kehräsinkin joskus silloin. Kokeilin rukkia, en vielä osannut, mutta ihastuin. Vaikka pieni lottovoitto tähän suuntaan kelpaisi... Tosin en oo vieläkään aloittanut lottoamista.

Värttinällä sen sijaan tuli melkein langan näköistä lankaa. Ainakin sitä pystyi neulomaan. Kaikkein parasta oli kuitenkin se kuitujen sekoittelu karstamyllyllä. Harmi että sekään ei ole halpa vempele, eikä mikään helppo säilytettävä. Eikä ne kuidutkaan tänne kaksioon ole oikein tervetulleita.

Sain kuitumytystä värttinän ja puikkojen kautta pääasian. Jee. Ei ehtinyt lankana kuvaamaan kun se ehti jo hypätä puikoille. Sopii suhtkoht hyvin Pirkolta saamaani Suopursu-huiviin. (Ravlink) Nyt oon vihdoinkin raaskinut sitä käyttää!

Toivottavasti vielä ei tuu kesä!

Lomalla, lomalta, lomalle.

2010-03-12T09:06:00.006+02:00

Koska kirjoittaminen ei nyt maistu, tarjoan vähän tekstiä ja paljon kuvia. Voi olla, että blogi jää samantien pienelle lomalle. Ehkä sen jälkeen kirjoittaminenkin maistuisi.

Itse tulin lomalta sieltä mistä olen kotoisin tämän viikon alusta. Löysin sieltäkin keskeneräisiä neuleita. (kuvattu telkkarin valossa, kun ei malta.)
Purin tuon kolmannen lapasen ja neuloin noihin pääkalloilla kirjailtuihin peukalot. (ihan oikeasti, olin jaksanut tehdä nuo kuviot silmukoita jäljitellen mutten neuloa peukaloita.)
Tein sitten sopivan pellepiponkin settiin. Tuskin tuota missään julkisella paikalla kehtaa käyttää, jätinkin nuo sitten sinne maalle. Sielläkin oli satanut ihan kiitettävästi lunta.
Omenapuut eivät jaksaneet kaikki painoa kestää, tosin olikin suunniteltu että niitä ensi keväänä karsittaisiin.
Kotona olin jo ennen lomaani valmistanut lapsille yllätyksen, jota jotkut voisivat pyhäinhäväistykseksikin sanoa. Tää se vaan kasvattaa sadanviidenkympin arvoisessa soppakulhossa kissanheinää... Mut on toi vaan nätimpi tuossa pöydällä kuin kaapin perällä. Ja huomattavasti nätimpi kuin se lihalaatikko, jossa tuota ennen kasvatettiin...
Kissat ihan selvästi paheksuu.

Unto täytti maanantaina kolme. Miten se voi! Minun pikku mykkyrä ei olekaan pentu enää. Juhlittiin sillä, että postissa tuli Satunnainen Ystävällinen Teko, pari kissanminttupussukkaa. Ihan mahtista. Kyllä nyt kissojen kelpaa. Saa aina entiset täytteet roskiin, pussin pyykkiin ja uutta tilalle, ei tartte ommella aina uutta lelua. Kissatkin ovat siis siirtyneet kestoiluun...

Unto sai noiden pussukoiden lisäksi uudet valjaat. Viikonloppuna pääsee sitten niiden kanssa pihalle jos säät vaan suosii. Kisu tuskin lähtee, ehkä korkeintaan nenänsä pistää hetkeksi ovenraosta. Mut otetaan mukaan kuitenkin, ettei parka luule ettei hänestä pidetä.

Mun täytyy tästä lähteä neulomaan itselleni uusia sukkia. Kun ohuita ei oo enää ehjiä yksiäkään!
(suutarin lapsella ei ehkä ollut kenkiä, neulojalla on edes reikäiset sukat.)

Oikein Nurin

2010-03-02T12:15:00.005+02:00

Heipä hei.

Täällä sitä ollaan vaan neulottu. Sitä olympianeuletta tietenkin, josta tuli henkistä kultaa eli sain ajoissa valmiiksi. Tosin mies ei ole vielä sitä viimeiseen kertaan sovittanut, eli voi vielä tulla takapakkia... Pidetään peukkuja pystyssä että se sopii blokkaamisen jälkeenkin. (jotenkin en osaa sanoa "pingottaa" jos tekelettä ei oo nuppineulojen kanssa pingotettu tiukalle niinkuin tätä, kasteltu vaan ja aselteltu muotoonsa kuivumaan...) Kuvassa se on vielä blokkaamati, siksi alareuna römpöttää rumasti.

Eikä se mun mieskään ihan noin pelottava ole.

Sitten on käyty Tuulian paitapajassa opettelemassa uusia taitoja ja kärsivällisyyttä uudelleen. Tuon neulomispajan lisäksi voisin tarvita esim. kolmiulotteisen ajattelun pajaa ja viikon mittaista kurssia ohjeen lukemisen opetteluun. Ihan järjettömän hauskaa siellä oli ja etenkin kaikki pikku vinkit ja kikat olivat jakamisen arvoisia. En pistäisi pahakseni vaikka olisi enemmänkin tuollaisia, ja vaikka järjestettäisiin yksittäinen kikkapaja...

Tuolta tultua purin Viherpippuritakin (ja sain siitäkin mitalin Aerial Unwindissa eli purkamislajissa), koska hihapyöriöt eivät istuneet kunnolla ja se on siksi jäänyt vähälle käytölle. Muuten tykkäsin ideasta ja mallista tosi paljon, joten olisi harmi pitää sitä kaapin perälle upotettuna... Aloitin sitä uudelleen TTS-metodilla, ja kummasti sitä jo muutamassa päivässä unohtaa mitä tuli (jotenkuten) opittua tuolla pajassa. Aika monen purkamisen jälkeen nyt alkaa jo tulla jonkinlaista tulosta.

Ajattelin yrittää saada tässä kuussa suurimman osan keskeneräisiä valmiiksi, pois pusseista vaatehuoneen naulakosta roikkumasta. Ne jotenkin henkisesti roikkuu myös mun takaraivossa ja tulee saamaton olo. Ja kukkien mullat pitäis saada vaihdettua kanssa. Edes tänä vuonna...

Tuo ihmeellinen paprika kukkii. Ajattelin viime syksynä, että pidän tuossa ja heitän sen pois kun se kuolee. Nyt tuntuu, etten taidakaan päästä siitä eroon.

Täydellinen vanhus

2010-02-27T23:44:00.003+02:00

Vielä muutama vuosi sitten en olisi uskonut, että täydellinen lauantai olisi minulle neulomista, hyvää ruokaa, pyykinpesua ja vähän lisää neulomista. Ainakaan en uskonut, että jaksaisin viettää viikonloppuiltoja yksin kotona ja vielä nauttisin siitä. (Teini-iässä vietin montakin viikonloppua yksin kotona ja silloin se oli kivaa. Nuorena aikuisena sitä alkoi kaivata ihmisiä ja säpinää. Ehkä tämä onkin taantumista?)

Enkä olisi uskonut sitäkään, että valvominen yli puolenyön ja kahvin juonti kymmenen jälkeen illalla tuntuisi näin paheelliselta ;)

p.s. Olympianeule valmistuu kolmen kerroksen kuluttua. Eli voitto tuli sittenkin. Jes.

Seuraavaksi luvassa epämääräinen postaus

2010-02-21T17:06:00.003+02:00

Olympianeule alkaa olla hyvällä mallilla. Sietääkin olla, kun huomisesta lähtien alkaa taas työ haitata harrastuksia ja neulonta-aikaa on vähemmän.

Pieni vammautuminen kyllä hidasti paljon tätä hommaa. Sain nimittäin perjantaiaamuna loistavan idean alkaa maalaamaan (tai oikeastaan käsittelin sen puuvahalla) vanerilaatikoista kasattua rumilusta jota vinyylihyllyksikin saatamme kutsua, ja siinä paljain käsin rätillä tasoitellessani (yritin säästää kumihanskoja, nokkela ja pihi kun olen) sain tikun sormeen. Yhden päivän yritin sitä kaivella sieltä ulos neulan kanssa, sitten luovutin ja siellä tuo tuntuu olevan edelleen. Tulkoon pois sitten kun tulee, jos tulee.

Hylly kylläkin maastoutuu vaaleanharmahtavana nyt huomattavasti paremmin ympäristöönsä. Tuo kuvassa oleva ei sen ympäristöä kyllä ole, vaan minä pönötän seuraavassa kuvassa sen paikalla havainnollistaen ällistyttävää ja merkittävää keksintöä: kauluriani voi käyttää myös selänlämmittäjänä.
Minun on jo pitkään pitänyt neuloa itselleni tuollainen pötky, kun ajattelin sen auttavan selkävaivoihin. No nyt sillä ei ole enää niin kiire, kun on tuo korvaaja olemassa.
Ylemmässä kuvassa havainnollistuu hyvin myös se, kuinka nämä kuvat tähän blogiin yleensä hommataan... Eli itselaukaisin päälle johonkin pöydänkulmaan, juostaan kuvaan ja toivotaan, että kamera tarkentaa jonnekin niillemain missä malli tököttää, leikataan sitten ympäröivä sotku kuvankäsittelyllä pois ja toivotaan että tarkkuus edelleen riittää itse esiteltävän asian hahmottamiseksi.

Koska Rieppakin on esitellyt kotinsa "as is", uskalsin minäkin yhden uncut-kuvan tähän tunkaista. Koko kodin kuvaaminen olisi voinut olla vähän liian horrorpätkä herkille lukijaraukoilleni. Siinä siis on pystyssä kissanpönttöpahvilaatikkoa johon on päälle heitetty mohairhuivi (jota elukat tuntuvat rakastavan), lattialla hulluna pölyä ja kissankarvapalleroita ja lipaston päällä mikrokuituliinaa jolla ne olisi voinut kätevästi poistaa jos olisi sattunut huvittamaan. Nuo vinyylipinot lattialla on kyllä erityispoikkeustilanne, se hylly kun on tuolla makuuhuoneen kaappien edessä vahattuna ja kuvattuna, jos joku nyt sattui unohtamaan. Ja mulla on hattu päässä kun oon ihan justkohta lähdössä kirjastoon. Ja kiiltävät housut koska niihin ei tartu yhtään kissankarva. Etualalla näkyvän korin sieppasin mukaan kirpparilta rahaa vastaan, koska se oli hienosti harmaantunut ja just sopivan kokoinen.

Kattokaa vaikka. Käytössä siinä tarkoituksessa johon sen tarkoitinkin käytettäväksi.

Hi, my name is milliini and I'm Ravelry addict

2010-02-14T09:36:00.005+02:00

Olen aktivoitunut Ravelympialaisten myötä räveltämään niin innokkaasti muutenkin, että blogin päivittäminen tahtoo jäädä. Pitäisi yrittää muistaa myös Ravelryn ulkopuolisia käsitöistäni kiinnostuneita ihmisiä niinkuin vaikka äitiään vähän ahkerammin.
Olympianeuleeksi olen valinnut Miehelle paidan, jota minulta on pyydetty jo miltei puoli vuotta sitten. Jotenkin ei vaan silloin oikein napannut alkaa neulomaan ohuesta langasta isolle miehelle paitaa, joka on pelkkää sileää neuletta, jos nyt ei hihansuiden, alareunan ja kaula-aukon resoria lasketa... Nyt tarjoutui hyvä tilaisuus voittaa itseni ja jaksaa tylsistymisestä huolimatta tikuttaa se kunnollisessa aikaraamissa valmiiksi asti. Toivottavasti lopputulos miellyttää myös saajaa.

Itse kisoja en kyllä kummemmin seuraa, ehkä toisella silmällä niitä kiinnostavimpia. Toisella silmällä voi sitten vaikka tuijottaa kissoja, tämä neule ei vaadi ainakaan tässä vaiheessa silmää tai aivoa...

Ennen olympialaisia sain pahan neuloosin ja startiitin ja ehdinkin aloittaa Ivy League -slipoverin, ainaoikein-huivin Tampellan pellavalangasta (ostin Käsityön museon Rompetorilta, tuon tuotantohan on jo aikaa sitten lopetettu)(Käsityön Rompetori on muuten taas 26.3.2010 klo 11–18) ja kirjoneuleslipoveriksi aiottu Norokin neuloontui, tosin tehdessä se muuttuikin raidalliseksi tunikaksi.

Ideoita tähän napsin eri puolilta, tunnistan ainakin ei-niin-alitajuiset vaikutteet Pinaatti-tunikasta (ollut ilmeisesti Suuressa käsityölehdessä 2/09 ja suunnittelija Kirsi Pussinen, itse olen nähnyt näitä vain blogistaniassa) ja tästä mekosta, jonka, yllätys yllätys, löysin Ravelryssa seikkaillessani. Raidat tietysti tuttua ja nähtyä "nororaitaa".

Hauskaa ystävänpäivää ja reipasta laskiaista! Tämä epäreippailija menee tästä karvaisten ystävien viereen, peiton alle, juomaan kahvia ja neulomaan.

Ja tämä kuva on tässä vain siksi, että

piti päästä esittelemään kopperokoulutuksen tuloksia.

(Oikeasti kyseessä on huijaus. Nehän sit lopulta meni sinne ihan itsekseen ja tykkäsivätkin vielä olla siellä. Eikä varmaan mee jos pitäis jonnekin lähtee.)

Halipusi

2010-02-01T10:37:00.007+02:00

Selailin runsasta valikoimaa käsityölehtiä ja -kirjoja ja yritin valita palmikkotakkiin mallia, joka sopisi New Lanark Millsin Donegal Silk Tweedille jota olen hautonut kaappini perällä nyt jo riittävän pitkän aikaa. Mikään ei oikein tuntunut hyvältä. Jotkin mallit olivat tosi kauniita, mutta ehkä liian koristeellisia, liian palmikkoisia. Jotkin taas näyttivät pelkästään tylsiltä. Talvi-Verenasta 2008 löytyi takki (Cable news, linkki Ravelryyn), joka oli lähimmäksi sitä, jollaista olin hakemassa.

Tosin palmikko oli tylsä, se piti vaihtaa. Enkä varmaan alkaisi neulomaan kaikkia kappaleita erikseen. Alkuperäisen ohjeen lanka oli ihan jotain muuta ja tiheydet aivan eri luokkaa (neuloin mallitilkun!) joten tein uudet laskelmat silmukkamäärien selvittämiseksi. Päätin siis tuttuun tapaan neuloa takin kuvan perusteella. Halusin yrittää tehdä saumattoman satulahihan, kauluksen tahdoin myöskin kiertävän niskan puolelle.

Eli alkuperäisestä jäi jäljelle hädintuskin idea. Etukappaleiden joustinneulepaneelit ovat enää samaa, eivätkä nekään loppuun asti.

Lopputulokseen olen tyytyväinen, vaikka satulahiha ei lopulta onnistunutkaan, ja kainaloista ylös jatkuvan osan sain neuloa neljään kertaan. Siinä mielessä voin sanoa onnistuneeni, että ommeltavia saumoja jäi vain kaksi: kymmenen silmukkaa molempien kainaloiden alla. Halusin istuvan, vähän virallisemman oloisen neuletakin ja sen myös sain.

Palatakseni vielä edelliseen postaukseen hetken verran: Meillä aktivoidaan katteja sekä leluilla että temppuilemalla. Ja niitä myös koulutetaan (pikkaisen kehuakseni: ne osaa jo istua, antaa tassua, nousta takajaloilleen seisomaan, tulla pyynnöstä (melkein aina), koskettaa kosketuskeppiä ja Mononen hyppää pahvilaatikkoon kun pyytää, kuljetuskoppaan menoa vielä harjoitellaan) eikä tekemistä pitäisi muutenkaan puuttua, minä kun olen kotona niiden kanssa touhuamassa koko päivän joka toinen viikko (kun en ole töissä, kun olen töissä, touhuillaan sit kun tuun töistä ainakin hetken verran). Untolla on vaan joku outo fiksaatio naruihin ja lankoihin. Kun vaatteessa on naru, voi olla varma, että siinä on kohta joku punainen pötkylä roikkumassa. Sen silmiin syttyy liekit kun ottaa narua esille, oli se mitä narua tahansa. En siis ollut mitenkään yllättynyt, että laturin "naru" sai kokea julman kohtalon, huivista sen sijaan yllätyin, aiemmin valmiit neuleet eivät ole enää kelvanneet tuhottavaksi (vain langat katkotaan, ja siksi meillä vartioidaan neuleita tarkkaan). Ja tottakai minä jaksan ottaa nämä hihhuloinnit hellyydellä. Äitin oma madonmetsästäjä.

Miesmalli tekee sekalaisia töitä

2010-01-24T12:42:00.003+02:00

Luulis, että tuolla punaisella ruipelolla olis tarpeeksi töitä patterin toiminnan indikaattorina.

Sen lisäksi se oli päättänyt tehdä ylityöhommia puhelimen laturin kanssa

ja huivin reunuksen uudelleenmuotoilussa.

Tulee kalliiksi käyttää monipuolisesti kouluttamatonta kissatyövoimaa.

Kansankynttilän vapaapäivä

2010-01-18T16:44:00.006+02:00

Tänään.

Hankin alennusmyynneistä lauantaina Richard Bertinet´n
kirjan Leipää monella tavalla

ja pitihän sitä kokeilla mitä saisi aikaiseksi.

Nautin tuotoksiani haudutetun teen kanssa.

Hedelmistä on iloa sekä silmälle että terveydelle.

Piilotin kissankarvaisen sohvan päiväpeiton alle

Ja käperryn sinne pian "uuden" "viltin" alle neulomaan
lisää lahjoitussukkia. (ostin kirpputorilta kaksi mustaa
ja kolme valkoista kaulahuivia ja ompelin ne yhteen.
Sain raidallisen viltin tai torkkupeiton)

Muutama pari onkin jo valmiina. (Muumipalapelin
piti olla vapaaviikkoni viihdykettä, mutta teinkin
sen jo viikonloppuna valmiiksi. Addikti.)

On ihanaa olla kotona.

Arjen aloitus

2010-01-06T12:12:00.005+02:00

"Joululomalla" keskityin enemmänkin öllöttämiseen ja löhöilyyn kuin tuottavaan tekemiseen, ja hyvä niin. Pari juttua kuitenkin valmistui.

Mies pyysi toista kauluria, joten sellaisen hän sai. Samalla testasin englanninkielisen ohjeeni warm/cool -kauluriin... ja virheitähän sieltä löytyi. Ei ihme, että Ravelryn muunmaalaisilla neulojilla lopputulos on näyttänyt hiukan erilaiselta kuin kotimaalaisilla... Nyt ohje on korjattu ja pahoittelut toimitettu. Ja Miehellä on uusi kauluri. Maitotonkka toimi kapeaharteisena mallina.
Nämä alpakkasukat kutistuivat käytössä juuri sen kriittisen verran ettei käy mun jalkaan ja saivat uuden kodin pienijalkaisemman serkkuni luota. Ollaankin todettu, että osaan tehdä tosi sopivia sukkia... sille serkulle. Ei meinaan olleet ensimmäiset jotka hän on lahjoituksena saanut. Piti siis tehdä uudet unisukat itselle. Ja kuten kuvasta näkyy, niitä on käytetty ja hyvin on lämmittäneet jalkoja nukkuessa. Ilmeisesti liiankin hyvin, kun ne aina jossain vaiheessa ovat kesken unien jalasta poistuneet.
Vaikka en ookaan paljon mitään tehnyt, oon ollut ilmeisesti kuitenkin tosi kiltti. Sain nimittäin hyviä lahjoja. Esim. lahjakortin lankakauppaan. (Ja jumppapallon ja muitakin lahjakortteja ja SUKLAATA ja pelin ja kirjan ja...) Ja tämmösen (itseltäni).Kissat sai hyvää hoitoa, kinkkua, leikkiä ja hellyyttä mummolassa. Ja uusia leluja. Tutustuivat siinä ohessa hankeen parvekkeelta käsin. Joku toinen vähän lähemmin, joku toinen tassujaan kastelematta.

Arjen olen aloittanut käyttämällä pakkasia hyväkseni ja tuulettamalla kaikki isommat villavaatteeni, aina muutama kerrallaan. Niitä näyttäisi olevan loputon määrä. Kiitos vaan ahkeralle suvulle ja mukavan harrastuksen periytymiselle. Loppuu talvi ennen kuin vaatteet. Mitään paitaa pienempää en aio edes kokeilla.

Joulu, joulu on meillä

2009-12-23T21:45:00.000+02:00

Kaikille hauskaa joulua ja paljon pehmeitä paketteja! Muistakaa leikkiä lasten ja eläinten kanssa, ottaa rennosti ja syödä hyvin!

Painimatto on levitetty.

Kranssi on koristeltu jouluisemmin.Kissaturvalliset led-kynttilät on sytytetty.Untolle on sijattu lämmin ja pehmeä peti.

Nyt joulu saa tulla!

-----------------------------------------------------------

Kissat toivottavat pehmeää joulua erikseen (erityisesti tyttökissoille):

Havunvihreää lämpöä

2009-12-22T11:09:00.004+02:00

Tuntuu kuin olisin hyljännyt blogiparkani ikuisuuksiksi. Jos en nyt pian postaa jotain, tämä vielä hankeen hukkuu, unhoittuu. Ainakin meillä on jo hanget korkeat nietokset, tiptap. (eh eh. vähän liian aikaista yrittää olla runollinen.)

Enhän minä tosiasiassa edes niin kauan ole ollut hiljaa. Saatika neulomatta ja ompelematta! Jouluinnostuksissani tein vain sellaisen mokan, että kääräisin ne hetimiten pakettiin valmistumisen jälkeen, enkä ehättänyt ottaa yhdestäkään kuvia. Siitä kun ei olisi ollut pelkoa, että joku paketin saajista olisi blogiini eksynyt. Ainakaan kummityttöni (ranskanbulldoggi) Bonny tuskin olisi ilahtunut yhtään vähempää vaikka olisin täällä sen upean nahkaläpäreen jonka hälle leluksi väänsin ensin esitellyt, kotipuolen vanhempi väestö taas elää perinteisemmän kaltaisen viestinnän varassa, eli kirjeen olisin saanut kirjoittaa ja siihen kuvat laittaa että salaisuuden olisin saanut etukäteen paljastettua.

Mutta tämmöinen toropää kun on, voi luvassa olla kuvia ehkä joulun jälkeen kun paketit on avattu tai sitten ei koskaan. (luultavasti meidän joulukuvatkin on taas pelkästään kissoista (kuusessa) ja koirista (joulupallo suussa) eli ei pelkoa siitäkään.)

Oman neuleen kuvasin kuitenkin. Ja vaikka tekikin mieli tehdä siitä paketti itselleen, vältin kiusauksen laittamalla sen heti päälle. Ja tykkään. On heti jotenkin klassinen olo.

Vaikka se näyttääkin aidolta vintagelta ja väritkin hurjan retrot, on malli aika pitkälti päästä repäisty. Pari kirjoneulemallia jostakin vanhasta neulekirjasta oon napannut, loput kehittelin neuloessa. Se on perus-alhaalta-ylös raglan tuohon yläreunan valkoiseen rantuun asti, siitä eteenpäin kaventelin tasaisesti ympäri neuleen. Siis suurimmaksi osaksi raglan, mutta vähän myös kaarroke. Poolokauluksen jälkeen neuloin vielä helman ja hihansuut uusiksi, lankaa säästellessäni olin neulonut tosi lyhyet resorit ja kauluksen neulottuani sitä oli vielä kerä jäljellä. Huuhtaistuani neuleen olivat 3/4 hihat muuttuneet 5/6 hihoiksi, joten sain taas neuloa resoria viitisen senttiä lisää. Nyt hihansuissa näkyy raja, jonka jälkeen neulejälki ei olekaan enää tasaista. Tekis mieli huuhtoa vielä pelkät hihansuut. Mut sitten pitäis vielä oottaa että sais käyttää.

Inspiraation sain jostakin sota-ajasta (en kuollaksenikaan muista mistä sodasta enkä missä valtiossa) kertovasta elokuvasta (ja kappas, en muista leffan nimeäkään) jossa köyhällä päähenkilöllä oli tosi hienoja kirjoneuleita päällään. Se missä oli valkoista, vihreää ja keltaista taisi olla slipoveri, mutta samalla periaatteella: alaosassa kirjoneuletta valkoisella pohjalla ja yläosa keltapilkullista vihreää.

Lupaan etten hylkää tätä blogianikaan näin joulun alla. Vaikka tiedänkin, ettei digitaaliselle medialle voi tulla paha mieli.

orange is an colour of an orange

2009-12-03T19:48:00.004+02:00

Miehelle tekaisin kämmekkäät. En joululahjaksi, kun sovittiin ettei osteta niitä toisillemme. Ihan muuten vaan.

Itelle sain valmiiksi tämmöisen rötväkkeen.

Se on vaan iso pyörönä neulottu putkelo, jota meinasin käyttää näin.

Tai siis näin.

Mut vois sitä käyttää huppunakin. Mut en minä. Ei oikein sovi tyyliin. (Mikähän se tyyli sit on?)

Lohdutuksena ylimakeista ja ylitaiteellisista kuvista saatte Untoa. Se on hengittänyt parvekelasin huuruun.

Vinoa rättiä, rekeetä ja hommia

2009-11-28T18:44:00.005+02:00

On tässä tullut neulottua ja tehtyä jos jonkinmoista. Bloggaamaan ei kuitenkaan meinaa joutaa.

Syy on siinä, että olen tässä päässyt hoitamaan melkoista määrää tilauksia siitä yhdestä tuotteesta, jota niin kovasti ollaan odoteltu. Ja täältä saa lisätietoa miten sellaisen omakseen saa.

Nimittäin KipAkat Kalenterin vuodelle 2010. Aika moni teistä näyttäisi sellaisen jo tilanneenkin... Kaikkia en kyllä ihan nimestä tai sähköpostiosoitteesta tunnista, jokusen kuitenkin :)

No niitä neuleita sitten. Mulla oli 360g kerä 100% villaa Vironmaalta. Rumaa lankaa, sanoi neulomaton ystävä. Minusta kivaa, reilusti lampaantuntuista lankaa. Ajattelin tehdä siitä lyhennetyn version Tilted dusterista, kun näin muutamia kivoja malleja Ravelryssa.

Niin uskomattomalta kuin se tuntuikin, tämä yksi (!) kerä riitti kokonaiseen takkiin.

Ja neulominen oli niin mukavaa, että harkitsen toisten kirjoittamista ohjeista tekemistä uudenkin kerran. Itse asiassa olen selaillut lehtiä ja kirjoja ja löytänyt kivoja malleja, mutta mulla ei oo vaan yhteenkään sopivaa lankaa... Voi olla että tämä into menee ohi ennenkuin saan niitä ostettua.

Kuvien ottaminen oli taas hiukan haasteellista. Meillä kun on muutama mallipoika, jotka poseeraa kuvissa enemmän kuin mielellään. Siksi saatte takin lisäksi tai sen sijasta myös Unton naamaa ja Kisun korvaa. Nauttikaa.

Ja sit oon tehnyt yhdet kämmekkäät. ShibuiKnitsin Sockista. Melkosen rekeet. (=reggae suomeksi erään mielestä joskus aiemmin) Ihan kivat, mut nyppääntyi tuota edellä esiteltyä villatakkia neuloessa. Hmph.

Kirjallisuus(sisä)piireissä

2009-11-26T13:10:00.004+02:00

Vaikka minua ei haastettukaan, haastoin itse itseni. Otin siis röyhkeästi tämän meemin mukaani Tyttö sinä olet rätti- blogista. Koska minäkin tykkään juosta ja lukea. Nytpähän tiedätte senkin.

Mikä kirja itketti? Itken aika usein ja olen muutenkin tunteilla mukana sekä kirjoissa että elokuvissa (ja musiikissa). En muista mille kirjalle olisin viimeksi itkenyt, mutta teininä itkin Neiti Etsivää lukiessa. Jäi mieleen, koska a) olin jo ihan liian vanha lukemaan Neiti Etsiviä ja b) hävetti niin paljon itkeä Neiti Etsivälle.

Mikä nauratti? Nauran harvoin ääneen, vaikka olisinkin kovin huvittunut. Robert Rankinin kiero huumori on huvittanut, nauroin Linnunradan käsikirjaa liftareille kuunnellessani äänikirjana. Viimeksi ääneen hihittelin Fingerporille (tosin en lukenut sitä kirjana vaan netistä)

Mikä oksetti? J.G. Ballardin Crash. Luin silti.

Mihin henkilöhahmoon samaistuit? Peppi Pitkätossuun, silloin. Nyt ei oo tullut vastaan samaistumisen kohteita.

Minkä kirjan jätit kesken? Kate Mossen Labyrintin. Viimeisimpänä Hanif Kureishin Gabrielin lahjan, kun tajusin puolessavälissä että oon lukenut sen jo, ja että muistan mitä siinä tulee tapahtumaan.

Minkä kirjan toivoisit jättäneesi kesken? Harvoin tulee tällaisia. Ennemminkin on onnellinen siitä että lukikin sen loppuun eikä jättänytkään kesken.

Minkä kirjan luit uudestaan? Luen kahta kirjaa aina vain uudelleen: Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille (lukenut 3 kertaa) ja Peppi Pitkätossun ne kaikki kirjat (en edes muista kuinka monta kertaa) aina tietyin väliajoin, joskus menee kaksi vuotta, joskus enemmän. On monia muitakin kirjoja joita olen lukenut toisenkin kerran, näitä kahta sitäkin enemmän.

Minkä kirjan luit mutta et kehtaa myöntää lukeneesi (paitsi mulle nyt kahden kesken kun vartavasten kysytään)? Ei taida olla tälläisiä. En lue juurikaan hömppää, ja kehtaan myöntää lukevani lastenkirjoja ihan itsekseni, itselleni (tälläkin hetkellä iltalukeminen lastenosastolta). Ehkä sitä en kehtaisi myöntää, että jotkut klassikot on tullut luettua vain Valittujen Palojen lyhennelminä...

Mitä kirjaa suosittelet? Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa. Hannele Huovi: Pesula.

Minkä kirjan lukemisesta olet ylpeä? En osaa sanoa. Palataan tähän, kunhan olen avannut kirjahyllyssäni pönöttävistä teoksista vaikka Descartesin Teoksia ja kirjeitä tai Platonin Valtion. Tai edes saanut kaikki Grimmin sadut luettua. BTW, eka kirja jonka oon koskaan lukenut kokonaan (jos kuvakirjoja ei lasketa) on Minna Canthin Anna Liisa. Ja tykkäsin. Ei varmaan ihan joka lapsen lempikirja :) Voisko tästä olla ylpee?

Haastan tähän Merzun, kun hän näyttäisi lukevan niin mielenkiintoisia kirjoja.

Ai eiks vielä ollukaan joulu?

2009-11-14T20:53:00.003+02:00

Enpäs näin hörhöksi olekaan heittäytynyt pitkään aikaan. Kynttilöitä ja kynttelikköä olen polttanut jo viikon verran, "joululiina" tuli pöydälle (vaikka siinä onkin kukkia ja kanoja... Mieskin sen joululiinaksi tunnisti :) ja kranssiakin virittelin sängyn päädyn yläpuolelle.

Ehkä oli ihan hyvä, että joulukoristeet ovat vielä varastossa, etten saanut niitä vielä kranssiin ripusteltua. Olkoot nuo nallet siihen asti kun tulee edes joulukuu tai että saan inspiraation tallustella varastoon asti.

Tänään inspiroiduin paistamaan pipareita toissapäivänä tekemästäni taikinasta. Tein itse taikinan ekaa kertaa moneen, moneen vuoteen. Koulussa olen siis joskus kotitalouden tunnilla tehnyt viimeksi, eli siitä on jo... 13 vuotta? Huh, tästähän vois vaikka jonkun ikäkriisin kehittää.

Yllätyin, miten helposti ja nopeasti nämäkin valmistuivat. Siinä meni kaulimisineen, muotilla paineluineen, paistamisineen ja keittiön siivoamisineen puoli tuntia. Eli keskimääräisen hömppätelkkariohjelman ajan. Jos sitä saisi itsensä useamminkin töllöttimen äärestä irti niin voisi saada enemmänkin hyvää aikaiseksi.

Nopeaa iloa

2009-11-14T13:02:00.006+02:00

Mikään ei tuota niin paljon iloa ja tyydytystä kuin saada aikaiseksi sellainen tekele, joka on saajalleen mieluinen. Vielä onnellisempi on, jos saa aikaiseksi jotakin, mikä kelpaa kissalle.

Ilopallerot

Tarvikkeet:
Valmistusohjeet:

1. Harjaa kissa(t).

2. Ota tupponen karvaa ja pyöritä siitä käsissäsi jotenkuten palleron muotoinen. (kuten kuva näyttää, ei oo niin justiinsa)

3. Kierrä sen ympärille huopuvaa lankaa. Valitse oman kissasi suosikkikuitu, tässä Kool-Aidilla värjättyä Samojedin villaa. Siis koiraa.

4.Leikkaa langalle pitkä häntä ja ompele sillä kerä kiinni.
5. Heitä koneeseen ja pyöräytä muun pyykin mukana (ainakin 40 astetta). Huovutin omiani vielä lisää käsin. Vaihtoehtoisesti ne voi pestä kuumemmassa tai heittää vielä seuraavaan koneelliseen mukaan.

6. Anna kuivua. Leiki kissasi kanssa.

Voin myssyyni painaa pään kuin kypärään

2009-11-12T16:16:00.004+02:00

Piti saada jollakin tapaa järjellisen näköinen myssy pyöräilykypärän alle, ei sillä perinteisellä kypärämyssymallilla kehdannut liikkua ilman kypärää missään eikä keskustassa kuljeksiminen kypärä päässä tullut myöskään kysymykseen.

Onneksi oli aikaa ja lankaa, niin tästä ei tullut ongelmaa. Neulomistaitoa taisi olla korvaläppäpipon verran, kuvaustaito taas... No, ehkä sekin harjoittelemalla paranee. Älkööt kukaan kiinnittäkö huomiota virttyneeseen äkryylipaitaan tai mielenkiintoiseen housu-kenkäyhdistelmään. Mä olin maalla. Ja tää oli todellakin se paras niistä kuvista, tässä näkyy vähän kohdettakin eikä pelkkää ryteikköä.

Ja koska lankaa (Rowan Felted tweed) vielä riitti, piti saada settiin lapasetkin. Ruostunut Majori sopi hyvin väreihin.
Lanka on yksinkertaisesti, yhdellä sanalla ilmaistuna, ihanaa. Tämmöistä kun saisi aina neuloa, eikä yäk-yäklankoja koskaan.

Taas sukat!*

2009-11-11T10:38:00.002+02:00

Kaikkien näiden plääh-entiiävoikokäyttää-mitätälläkintekee-aikatyhmä-vähänhirvee -tuotosten jälkeen lupaan esitellä niitä mahtis- ja ihku- ja rakastustekeleitä.

Sitä ennen vielä yks tämmönen.

Meni isille isinpäivälahjaksi.

Ja samalla kun kävin isin luona, kuvasin siellä tehtyjä ja sinne jääneitä kätteni töitä.
Toisen puolen puupennin pannan tein jämälangoista. Toimii lenkillä tosi hyvin. Tää on päällipuoli,

mutta käytän mieluummin nurinpäin.
Oon myös hieman osallistunut sisustamiseen. Lamppuun piti saada koiran syömän tilalle uusi varjostin. Verhoista jääneestä kankaanpalasta tuli mainio. Sopii tyyliin, verhotkin on samalla hamppunarulla sidottu sivuun.

Seuraavalla kerralla niitä uusia ja hienoja.

*Sanoi serkkupoika pienenä kun joulupaketteja avasi. On onni syntyä tähän sukuun. Ainakin riittää sukkia.

Neulottavaa ensi vuodeksi

2009-11-10T19:58:00.005+02:00

Näitä on mainostettu jo muutamissa meidän seurueen blogeissa, ja täytyy minunkin laittaa lusikkani soppaan. Jos joku ei halua klikkailla linkkejä, sanotaan se lyhyesti: Kipakoilta ilmestyy juuri sopivasti ennen joulua kalenteri, joka sisältää neule- ja käsityöaiheisten tapahtumien lisäksi neule- ja virkkausohjeita. Ilmoittelen kunhan niitä alkaa saada omiin käsiin ostettavaksi.

Tai siis tässä sopassa taidan ollakin jo kyynärpäitäni myöden, olen muutamia ohjeita kalenteriin vääntänyt ja vähän muutakin väkerrellyt. Nää ois multa:

Näiden lisäksi monia muita hienoja ohjeita muilta tekijöiltä hienoihin neuleisiin! On lapselle, aikuiselle, koiralle, kissalle, päähän, käsiin, jalkoihin, hartioille ja kotiin. Tästä vois vaikka olla ihan pikkuisen ylpeä meidän kaikkien puolesta.

Joutavalla jottain tietättää

2009-11-01T10:44:00.000+02:00

Kun imuroin kirjahyllyä, silmään sattui (ihan konkreettisestikin, koska oli turvoksissa, mutta yritin sanoa että satuin näkemään) neule- ja käsityöaiheista aineistoa vuosien takaa. Ja koska en tahdo pantata näitä aarteita vain itselläni, annoin skannerin laulaa ja arkistoin niitä tänne blogin puolellekin nähtäväksi.

Tässä ensimmäinen näyte kategoriasta "vanhassa vara parempi". Aloitan nyt epäloogisesti tuoreimmasta eli lehdestä nimeltä Maatalousnainen vuodelta 1966. Minulla on vuosikerta kirjaksi nidottuna, ja tämä seuraava on numerosta 2, jossa käsittellään enemmänkin pukeutumista ja tekstiilejä.

Ei vielä tiedetty, että "Rikoo on riskillä ruma". Tässä artikkelissa diplomi-insinööri Aino Bergholm ei kerro, kelle trikoo sopii, vaan mihin se sopii ja millainen trikoo on. Hän kertoo, että trikoo voidaan ryhmitellä eri tavoin (teksti kuvan vieressä) ja kuinka kudetrikoo eroaa loimitrikoosta. Mielenkiintoista!

Mielestäni kiinnostavimpia otteita artikkelista :

"Kudetrikoo on "tavallista" neulomista, sitä, mitä itsekin teemme vapaa-ajan harrastuksena ja kotityönä. Lanka juoksee poikittain neuleessa, siitä vertaus kankaaseen ja nimitys kudetrikoo. Kudetrikoossakin on useita rakennemahdollisuuksia. Neulos voi olla sileätä, resoria, interlockia, vuorineulosta tai jacquardneulosta."

"Rakenne on onnistunut, siitä valmistetut tuotteet mittansa pitäviä oikein hoidettaessa, jos kolme tekijää on oikeassa suhteessa toisiinsa: 1) silmukan koko, 2) langan paksuus ja 3) langan kierre. Jokainen käsinneulojakin tietää, miten liian löysä neulos on ryhditöntä, pituutta venyvää ja kireän joustamatonta, helposti levenevää. Liian löyhä kierre tekee tuotteesta kestämättömän, tiukka, kova kierre kovan ja pinnaltaan epätasaisen."

Tässä vähän ohjeita eräillekin valmistajille. Kannattaisi lukea tarkkaan. Voiko itse tekemälläkään saada siedettävää jos kangaskauppakin tarjoaa samaa materiaalia joista eräiden nimeltä mainitsemattomien puljujen teepaidat lienee tehty.

"Vuorineulokset ovat paksumpia, tavallisin niistä verryttelypukuneulos, ja jacquardit eivät yleensä paljoa jousta - tämä on hyvä muistaa esim. kala-kuvioista villauimapukua ostettaessa."

Verryttelypukuneuloksella tarkoitettaneen sitä "ukin verkkapukua", joka oli aivan eri ainetta kuin nykyiset tulenarat ja kiiltävät, sisältä pörröiset verkkarit. Kalakuvioisesta villauikkarista en taida sanoa mitään.

"Tekstiiliraaka-aineista ainoastaan pellava ei kelpaa trikootuotteeseen joustamattomuutensa takia, kaikkia muita sitten käytetäänkin. Trikoossa, jos missä erilaiset lankaseokset ja eri materiaaleista valmistettujen lankojen yhdistelmät tulevat kysymykseen. Nimenomaan villaan ja puuvillaan voidaan erilaisia uusia materiaaleja yhdistellä ja käyttöominaisuuksia siten parantaa."

Siitä, mihin ominaisuuksiin on ostettaessa kiinnitettävä huomiota ja kuinka trikoovaatteita tulee hoitaa, Aino Bergholm lupaa lisää ensi kerralla. Minä en. Paitsi jos yleisö sitä vaatii. Tässä olisi kuitenkin niin paljon kiinnostavaa tavaraa...

Bonuksena mainostan Helmi Vuorelman lankoja. Mainos löytyi lähes asiaan liittyvän artikkelin vierestä. Mahtavat kangaspuut!
Tiedättekö muuten, mitkä ovat näiden tekijänoikeussäännökset? Lehdissä kun on neulemalleja ja ohjeita kangaspuissa kutomiseen, voinko niitä julkaista täällä? Kyseistä lehteä ja suunnittelijoita ei ole enää olemassa. (Tai en kaikista tiedä mutta ne mitkä googlettelin ovat jo kuolleet.) Eli saanko skannailla ohjeineen vai julkaisenko pelkät kuvat?

Double log cabin

2009-10-29T10:43:00.002+02:00

Tästä minulla ei ole oikeastaan mitään sanottavaa. Siksi kuvauskaan ei ole kovin mielikuvituksellista.

Tuhosin jämälankoja ja pitkään varastossa pyörineitä kankaita.

En tiedä kenelle ja mihin tarkoitukseen tämä päätyy, toivotaan että aika tavaran kaupihtee.

Maailman herttaisin pienokainen... sehän on Teidän, eikö totta?

2009-10-23T17:00:00.000+03:00

Eräs pieni tyttönen saa nimen lauantaina. Vähän niin kuin epävirallisen kummin ja yleensä vaan hyvän ihmisen ominaisuudessa lahjon tätä tulokasta raidallisella villapuvulla.

Sen lisäksi aion edistää lapsen kasvamista kissaihmiseksi ja käsityön arvostajaksi tällä pehmolla. Kankaat on muuten lapsen äidin lapsuudesta. Toivottavasti en aiheuta traumoja. (sillä on häntäkin, ja pitkä onkin, mutta ei silti näy kuvissa)

Ei ole vaikea arvata mistä tuo ilme on saanut vaikutteensa...

Lisäksi olen varma, että tämä tapaus on maailman herttaisin pienokainen. Sen todistaa räpeltämäni korttikin. Pääsi taas repaleinen kotiliesi-parka käyttöön. (kuva hetekan lastenvaunumainoksesta)

Vanhuus ei tule kello ranteessa

2009-10-21T16:16:00.001+03:00

Ja tämän tämänpäiväisen vanhenemisen kunniaksi pääsin sydänfilmiin, lääkärin tutkittavaksi, verikokeisiin, nieluviljelyyn ja keuhkokuvaan. Hassuinta oli ehkä se, että sain sanoa syntymäaikani joka toiselle vastaantulijalle ja useampaan kertaan, mutta kukaan ei huomannut että se on ollut tasan 27 vuotta sitten. Tai ei ainakaan sanonut mitään. Röntgenissä sentään kehuttiin tatuointia.

Viime aikoina minua nimittäin ovat vaivanneet ehkä maailman kaikki ärsyttävimmät pikkutaudit, esimerkiksi nyt nokkosrokko, kurkkukipu, mahakipu, suonenveto, närästys, huimaus, rintakipu ja sensellaiset. Väsyttänytkin on enemmän kuin tahtoo itselleen myöntää.

Silti ja ehkä juuri siksi olen päätynyt harrastamaan arkeologiaa makuuhuone-olohuone -akselilla. Makuuhuoneessa päätin aloittaa suursiivouksen kirjahyllystä ja imuroin joka ikisen hyllyn ja joka ikisen niteen. Ahkeruuden huippu! Samalla tein havainnon, kuinka mielenkiintoisia kirjoja meillä onkaan. Vielä kun ehtisi niitä joskus lukea! Ja miltei jokaisessa ennen 80-lukua kirjoitetussa lapsenkasvatusoppaassa sen lapsen nimi on Anna, jos kyseessä on tyttö; poika on Pertti tai Yrjö.
Sen lisäksi sain Mieheltä synttärilahjaksi yhden mielenkiintoisen romaanin lisää. Mistähän sitä aloittaisi?

Jatkoin kaivauksia vaatekaapissa. Kaiken odotetun kauan käyttämättömän vaatepaljouden lisäksi sieltä putkahti esiin entisen asukkaan vihko, johon hän oli kerännyt runoja. Ilmeisesti on ollut vähän kiire muuttaa tänne sisään, kun sitä ei silloin löytynyt... Olen näköjään vain heitellyt sinne vaatteita päälle. Jos jatkan siivoamista tätä tahtia, olen ehkä perjantaihin mennessä saanut imuroitua makuuhuoneen. Ja kun olen päässyt keittiöön asti, voin ehkä aloittaa alusta?

Mielenkiintoisin löydös saattoi kuitenkin olla arkussa. Sivuvalossa pinnassa näkyvät kohoumat, jotka oli pienen kiertelyn jälkeen tulkittavissa kukkakuvioiksi. Myös jokin vuosiluku kukkien väliin saattaisi sijoittua... Äiti ei muistanut enää minkä väriset nuo kukkakuviot ovat alunperin olleet, eikä vuosilukuakaan. Mummoni kapiokirstu on kuitenkin kyseessä, eli tulkintani vuodesta tuhatyhdeksänsataaneljäkymmentäjotain olisi aivan mahdollinen, viimeinen numero taas voi olla mitä tahansa. Haluaisin saada nämä kuviot tuolta talteen ja kopioida ne, sekä lisätä mummon ja ukin kihlavuoden lisäksi Miehen ja omani, ja näin yrittää saada siihen jonkun perinteen alulle. Sukulaisten jututtamista siis tässä asiassa on harrastettava, valitettavasti arkun rakentaja ei ole enää vastailemassa. Alkutoimenpiteenä piirsin kuviot tussilla maalipintaan ja kopioin sen kaavapaperille. Kunhan maalit on raaputettu, kolot kitattu ja pohjamaali maalattu, pääsee sommittelemaan niitä takaisin pintaan.

Tähän liittyen kävin matkalla tutkimuksista kotiin ostamassa itselleni syntymäpäivälahjaksi kalustekittiä. Hyvää vanhenemista vaan, minä. Lähdenpä juhlan kunniaksi korkkaamaan kurkkupastillipussin. Jos söis kaikki, niin siitähän vois mennä sekaisin. Maha nimittäin.

Edit: Hahaa!

Rättiä päälle

2009-10-17T13:45:00.006+03:00

Tulen sitten katkaisemaan blogihiljaisuuden tällä valituksella lukijoitani säälimättä. Ehkä ensi kerralla jo jotain kivaa.

Tämän neuleen suhteen minulla oli vielä kesällä suuret odotukset. Toivoin tästä sellaista rentoa, laskeutuvaa, kimonomallista takkia. Ei mitään ihmeellisiä kikkailuja, suoria kappaleita ja yhdellä napilla kiinni. Ajatus oli ehkä hyvä...

Oli ehkä hyvä myös se, ettei tämä vielä kesällä valmistunutkaan. Saapahan hävetä tuolla kaapin pohjalla nämä talvikuukaudet, nähdään keväällä uudestaan. Jospa ne kauneusunet tekisivät mitä lupaavat.

Lisänä vielä ehkä maailmankaikkeuden upein stailaus tyyliin "vaihan noi tuulihousut noihin lattialla retkottaviin mustiin" eikä poseeraaminenkaan ole tahallista.

Kaiken muun pettymyksen lisäksi lanka oli kamalaa neuloa ja vielä kamalampaa päätellä. Plus Kisun tassuttelu sylissä neulomisen aikana sai jo melkoista röpöä aikaan. Ja kun pintakin näyttää parhaimmillaan VHS-nauhasta kudotulta. Terve ja heippa.

Loppuun vähän lankapornoa, lohdutukseksi. Taidan lähteä tämän langan kimppuun, lohdutukseksi.

Ja se on punainen!

2009-10-01T11:22:00.005+03:00

Mulla on uusi kamera. Sitä pitää siis koko ajan testailla ja räpsiä mitä ihmeellisempiä otoksia.

Mutta koska tämä on ainakin suurimmaksi osaksi käsityöblogi, mennään niihin käsitöihin:

Tähän palmikkoneuleeseen meni puolisen tuntia. Harjoittelin samalla palmikon tekoa ilman apupuikkoa. Se punainen on tuolla sisällä.

Ei mulla muuta. Hajaantukaa.

Extreme-urheilija, lajina kissansilitys

2009-09-26T15:12:00.005+03:00

Viime aikoina on tuntunut siltä, etten tee oikein mitään Facebook-pelien pelaamisen lisäksi. Tai ainakaan saa mitään aikaiseksi. Nyt tajusin, ettei kyse olekaan siitä, ettenkö tekisi mitään, vaan siitä, että en ole tehnyt niitä asioita mitä pitäisi.

Neulon ja virkkaan ja ompelen hassuja tilkkutöitä, mutta en tietenkään niitä mitä pitäisi saada pikaisesti valmiiksi. Tietokoneella istuessa ei kiinnosta pätkän vertaa tehdä niitä hommia, jotka täytyisi tehdä, vaan sitä mieluummin kirjoittaa vaikka blogia, kas näin.

Arkunrapsutuskaan ei ole enää jännää, nyt kun tietää mitä sieltä paljastuu. Ja kun se mikä paljastuu, ei olekaan mitään minkä voisi jättää esille. Nyt se on vaan työtä, mistä tulee kädet kipeäksi.

Ja onhan sitä saanut aikaiseksi vaikka mitä. Niinkuin esimerkiksi neljät villasukat (yksistäkään ei tullut otettua kuvaa ennen lahjoittamista). Kerättyä sieniä ja poimittua omenoita. Keitettyä monta satsia omenasosetta. Leivottua Miehen kanssa terveellisiä sämpylöitä ja itsekseen epäterveellistä omenapiirakkaa (miten se onkin aina näin).

Ehkä sitä pitäisi nauttia siitä mitä on, eikä aina vaan stressata siitä mitä pitäisi olla.

(rakastuskuva omistettu Jaanalle :)

Vihreän viehätys

2009-09-14T12:30:00.000+03:00

Viikonloppuna mökkeillessä valmistui kuohuviinin juonnin ohessa yhdet sukat, toiset lähti tulemaan kun lankaa kerran riitti. Tosin siinä kävi sitten niin, että ne ekat sukat ei istuneet jalkaan, eli ne on purettava kantapään taakse asti ja neulottava uudelleen. Jos malttaa! Onneksi tuolla ei niin kiire ole, toisin kuin eräiden toisten sukkien kanssa... (Eräille KipAkoille vaan tiedoksi jos huolestuttaa, kyllä ne sieltä tulee ja ihan ajoissa.)

Pyysin äidiltä kihlajaislahjaksi ukin tekemää vihreää arkkua. Sain. Jee! Sen kotiin raahaamisen jälkeen olenkin kyyköttänyt parvekkeella sitä rapsuttelemassa. Jäin koukkuun. Kaikki liikenevä valoisan aika menee raaputin-paaputinvehkeen ja voiveitsen kanssa maalin kuorintaan, neliösentti kerrallaan. Aina välillä jännittää, mitä alta paljastuu.

Ne jotka oikeasti osaa kunnostaa tällaisia vanhoja huonekaluja, voi nyt katsoa muualle aina kun arkku mainitaan. En osaa, enkä yritäkään entisöidä tätä, vaan rapsuttelen siitä nyt sen minkä saan, katson miltä se sitten näyttää, ja mietin mitä sille voisi tehdä. Jännää on.

Paitsi jos jollakin asiantuntijalla olis hyvä neuvo kosteusvaurion korjaamiseksi mitä luultavimmin vanerissa, otetaan vastaan. Takaa tämä on nimittäin noussut kuplalle. Saisko sitä millään oikenemaan? Tarviiko ihmeaineita tai taitoja tai välineitä?

Sitten olen valmis sinun pitää omanasi

2009-09-05T00:00:00.000+03:00

Ikuisuusprojektiksi jo uumoilemani mekkokin valmistui jo jokin aika sitten.
Kaiken purkamisen, neulomisen, purkamisen, tuskailun ja kyllästymisen jälkeen ei voi kuin todeta että kyllä kannatti. Tuli ihana.

Tämä kuva on olla pöllöttänyt Ravelryssä jo valmistumisestaan lähtien ja ehtinyt kerätä muutaman faninkin. Blogissa sitä en ole julkaissut koska sen kanssa käytettävät asusteet eivät vielä olleet käytössä. No nyt on. Kuvassa esiintyy asusteen lisäksi tämänhetkinen se kaikkein kiinnostavin neule ja mekon sijaan käytännöllisempi asuvalinta tälle aika vilpoisalle päivälle.

(Mekon tarina menee siis seuraavasti: Heinäkuussa 2008 aloitin neulomaan sitä jotkin kesäjuhlat mielessä, joihin se olisi sopinut loistavasti. Mitkä juhlat kyseessä olivat, sitä en enää muista. Neuloin sitä vielä syksylläkin, jolloin määräpäiväksi siirtyi pikkujoulut. Vuodenvaihteen jälkeenkään se ei näyttänyt valmiilta ja sitä paitsi neulominen oli jo puuduttavaa pakkopullaa, hame vain leveni levenemistään. Se siis hautautui muiden kivempien juttujen alle. Sellaisten, joissa ei ole kerroksella niin montaa silmukkaa. Keväällä 2009 nostin sen esiin, neuloin ja neuloin. Kesällä, jolloin sen olisi pitänyt olla valmis, huomasin, ettei siitä ollut tulossa hyvä. Purin ja neuloin uudelleen. Aloin jo epäillä josko tuo koskaan valmistuukaan. Vaan niinpä tuo teki. Ja samalla päätin, että vaikka kihlajaismekon sainkin neulottua, hääpukua en ees yritä, vaikka mentäis naimisiin vasta viidenkymmenen vuoden päästä!)

Kun minulta viedään kaikki, autan kantamaan

2009-09-03T11:48:00.003+03:00

Tässä nyt on tapahtunut elämässä vaikka mitä, ja sen takia blogin kirjoitus on jäänyt taka-alalle. Puikot on kuitenkin viuhtoneet, ompelukone surrannut, olen harrastanut sisustusaskartelua ja löysin pitkästä aikaa vesivärisiveltimenkin kädestäni.

Aloitetaan niistä puikoista. Ei-salaisista tuotteista on valmistunut yksi, huivi Casbah sockista.
En oikein tiedä tykkäänkö tästä vai en, välillä se näyttää tosi kivalta, välillä se näyttää siltä kuin joku olisi oksentanut pitkän pätkän 70-lukua. Saas nähdä tuleeko käyttöön vai purkuun vai jääkö hyllylle... Ihanan tuntuinen se on, ja oli ihanaa neuloa.

Keittiöön sain retrofiilistä leikkelemällä kontaktimuovista palasia ja liimailemalla niitä kaakeleihin ykteen nurkkaan. Piti oikein nostaa purkkilajitelmakin siihen esille.

Niistä ompeleista ja maalailuista kunhan jaksan. Ja yksi neulekin olisi vielä. Mutta niistä sit myöhemmin.

Vinon estetiikkaa

2009-08-23T11:00:00.000+03:00

Tämä teksti ei käsittele estetiikkaa eikä filosofoi muutenkaan, ainakaan kovin paljoa. Se käsittelee erään tilkkupeiton syntyä ja olemusta.

Joskus talven synkimpinä päivinä päätin, että haluan tilkkupeiton, jossa jokainen kankaanpala on ihana. Näiden ihanien kankaiden kokoelma saisi sitten koristaa uutta sänkyämme uudessa kodissamme, kunhan ne saataisiin. Kun työ alkoi, tämä ajatus muuttui moneen otteeseen.

Kankaiden kerääminen oli mukavaa. Kirpputoreilta, vinteiltä ja omista varastoista löytyneet kankaat olivat osa enemmän, osa vähemmän ihania mutta aivojeni sopukoissa kaikki oikein sopivia. Kotona kankaita vierekkäin asetellessa osa kuitenkin karsiutui, osa päätyi kankaanpainokäsittelyyn ja osa kelpasi sellaisenaan.
Kankaat eivät siis olleet kaikki sellaisia kuin olin aikaisemmin ajatellut. Mutta nyt minulla on mahdollisuus peittoa katsellessa muistella, mistä mikäkin kangas on peräisin. Minusta on mukavaa ajatella, että palat kertovat edes jonkinlaista tarinaa. Voin ajatella, että tuosta kankaasta serkku teki mummolleen anorakin, ja tuo jäi ompelemastani mekosta. Niin nuo säilyvät sitten kun mekkoa tai tässä tapauksessa myöskään mummoa ei enää ole.

Kankaiden leikkaaminen tasakokoisiksi tilkuiksi oli helppoa kuin heinänteko, alustan kanssa siinä ei ollut muuta tuskaa kuin hartioiden jumittaminen. Sen sijaan suoraan ompeleminen oli täydellisen mahdoton tehtävä. Rakkauteni Husseen joutui monta kertaa koetukselle. Purkaa sai, ja jättää purkamattakin. Jossakin vaiheessa en enää välittänyt, kunhan saisin vain ommeltua. Kun ei kerran mene suoraan, menköön vinoon.

Kun kaikki tilkut oli viimein saatu ommeltua vinoon kiinni toisiinsa, alkoi seuraava haaste. Se ei selityksiä kaivanne, kuvasarja kertoo kaiken...

Kun sain kissat poistettua pohjakankaalta, kiinnitin kankaat yhteen nuppineuloilla ja tikkasin ruutuja käsin kiinni pohjakankaaseen sieltä täältä. Välissä harjasin sekä kissat että kankaat. Lopuksi ompelin reunat koneella jotenkuten siisteiksi.

Sitten hermostuin vinouteen, ja purin. Ja ompelin uudelleen. Ja hautasin sen kaappiin useaksi viikoksi. Sitten kaivoin sen taas esiin, ja purin taas. Tällä kertaa myös käsin ommellut tikkaukset. Purkaminen kasvattaa luonnetta. Purkamisen jälkeen hautasin sen kaappiin uudelleen, tällä kertaa vielä edellistä pidemmäksi aikaa.

Eräänä erittäin toimeliaana aamuna kaivoin sen taas esille. Ja levitin uudelleen lattialle. Ja Unto päätti tehdä siihen pesän sillä aikaa kun kävin katsomassa mitä postitäti pudotti luukusta. On se poika kätevä tassuistaan, äitiinsä tullut.

Ei Kisustakaan varsinaisesti apua ollut. En raaskinut poistaa kolleja "leikin" päältä, joten siihen se jäi taas joksikin aikaa. Lattialle karvoittumaan. Ja odottamaan uutta karvaharjausta.

Muutaman tunnin päästä sain päällyskankaan ommeltua aluskankaaseen. Ja levitettyä sängylle. Muutama päivä kului ennen kuin sain ostettua kanttinauhaa. Sen jälkeen kului viikkoja, että sain ommeltua kanttinauhan reunaan. Ja tikkaukset... Päädyin tekemään sikinsokin sellaisia kiemuroita. Valmis tuo tikkaus ei ole vieläkään, mutta laitoin peiton silti käyttöön.

Tämä peitto ei ole mikään käsityön taidonnäyte, se myönnettäköön. Eikä siitä taida perintökaluksikaan olla. Mutta kyllä se suojaa, ja kissat tykkää.
Ja on tuossa sitä jotakin, kaikessa vinkuruudessaan. Ainakin se kaukaa näyttää ihan kivalta.

(tää ei oo se sänky mihin se on tehty)

Kiitos kaikille kauniista sanoista Kössin suhteen. On mukava tietää, että täällä virtuaalimaailmassakin on ihmisiä, jotka välittävät.

Peto rakasti sinua, sinä kaipaat häntä niin

2009-08-22T09:09:00.007+03:00

Kultainen ystäväni pääsi koirien taivaaseen tiistaina 18.8.2009. Lokakuussa se olisi täyttänyt 12 vuotta.
Kössi tuli meille 9kk ikäisenä jo muutamassa kodissa meitä ennen asustelleena pikku vöyhäkkeenä. Intoa oli enemmän kuin järkeä. Aina se kuitenkin oli ihana, rakastava ja ystävällinen. Ehkä ei aina ihan kiltti... Mutta silti aina yhtä rakas.

Se oli paras ystävä mitä teini-ikäisellä tytöllä olisi voinut olla. Kun muutin pois kotoa, en voinut ottaa sitä mukaan soluasuntoon enkä halunnut myöhemminkään viedä sitä maalta kaupunkiin kuin aina pienille lomille, jota kautta ystävänikin saivat Kössiin tutustua. Kun se jäi isäni luokse maalle, siitä tuli isän paras ystävä. Mökkeily-, kalastus- ja lenkkeilykaveri.

Uiminen, juokseminen ja pallopelit olivat kaikkein hauskimpia. Yksin oleminen ihan tylsintä. Kössi nautti ihmisten ja kivojen eläinkavereiden seurasta. Ketään se ei inhonnut. Paitsi lokkeja. (Kuvassa joutsen)

Mökillä oloa Kössi rakasti kaikkein eniten, ja sinne pääsikin vanhuusvuosinaan eläkkeellä olevan isäni kanssa usein ja pitkäksi aikaa.
Viimeisenä kesänään se oli jo kovin väsynyt ja kipeä. Makuulta ylös nouseminen alkoi käydä liian vaikeaksi. Veneeseen, autoon tai rappuja ylös se ei enää päässyt. Pieni rasitus alkoi jo läähätyttää. Kuulo oli toisesta korvasta hävinnyt, näkökään ei ollut enää entisensä. Ukkelille oli parempi jo päästä pois.

Lepää rauhassa Kössi. Me jäämme kaipaamaan.

Unton kunto

2009-08-17T07:13:00.003+03:00

Käytiin eilen aamulla lääkärissä tuon roikaleen kanssa, ja suolessa sillä kuvan perusteella joku esine tai joku kokkare. Tunnustelemalla tuntui pyöreältä esineeltä. Hoidoksi antoi oksennusta estävän piikin ja lisää parafiiniöljyä, ja hyvä olis syödä niin sais suolen toimimaan. Jos ei tule pois, edessä ois leikkaus, johon soitetaan sit aika seuraavana aamuna.

Unto söi hyvällä ruokahalulla jo illalla, mutta oli aika vetelä ja väsynyt.

Tänä aamuna Unto oli jo oma itsensä. Löytyi nykkymasta sängyn jalkopäästä. Komensi antamaan ruokaa (ei vois uskoa että sitä huutamista oli jo ikävä!) Ruuan jälkeen meni pyörimään hiekkalaatikkoon aika pitkäksi aikaa. Laatikosta löytyi kokkare, joka purkautui noin puoleksi metriksi vihreää matonkudetta. Kylläpä helpotti. Nyt voi mennä hyvällä mielellä töihin. Kunhan narut on piilossa.

Löysän päivän ilta

2009-08-15T19:12:00.006+03:00

Olen osoittanut poikkeuksellista mielenhallintaa tänä iltana. Olosuhteet eivät ole olleet myötä, mieliala ei ole ihan sitä mitä myönteiseen ajatteluun noin niinkuin yleisesti vaaditaan (perusäkäinen kun olen), mutta silti minua ei yhtään suututa ja olen yllättävän rauhallinen.

Paprika kukkii. Ja kukkia on paljon.
Itse vihannekset eivät tainneet ehtiä tänä vuonna.

Sitten niihin olosuhteisiin. Luvassa oli rauhallinen ilta kotona neuleen ja pizzanjämän parissa. Elo on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin rauhallista. Pizzaa olen silti nakerrellut.

Unto oksentaa. Ja koska hän ei ole siinä niin kokenut kuin Herra "Oksupoksu" Kisunen joka tekee sitä lähes joka viikko, menee Mononen paniikkiin joka kerta kun huono olo iskee ja juoksee sen oksennuksensa kanssa ympäri kämppää. Sanomattakin on selvää, että kaikki mitä lattialta on löytynyt, on siinä tavarassa ja se pitää sitten pestä. Sen lisäksi että tämä aiheuttaa jonkin verran lisää työtä, aiheuttaa se isoa huolta omistajalle. Kun ei se ole sen tapaista ollenkaan. Tähän mennessä en ole löytänyt muuta kuin karvapalloja, mutta jotakin se nielaisee aina takaisin eikä sitä saa suusta pois. Toivon hartaasti että sekin on karvaa. Kisu seuraa ja ihmettelee ja valvoo vieressä niinkuin kunnon isonveljen kuuluukin.

Kirpputorilöytö-kattolamppu ja jo pitkään meillä töröttänyt

samansukuinen ystävänsä. Nyt on sitten kunnolla retroa.

Sen lisäksi jompikumpi rakkaista kultamurusista oli päättänyt kakata laatikon viereen eikä sinne sisälle. Ja tämä oli tietysti ennen kuin Unto ehti oksentaa vessan lattialle. Eli sain siivota siellä kaksi kertaa kymmenen minuutin sisään.

Juhlistin tätä viemällä roskat pihalle. Muistin rapussa, että neule jäi sohvalle. Jo valmiiksi puklaavalle Untolle langan napostelu ei varmasti tekisi hyvää. Piti sitten juosta. Ja biojätepussi repesi. Mitäpä muuta sitä olisikaan voinut odottaa. Onneksi sentään neule oli edelleen koskematon kun pääsin sisään. Jotenkin ei kuitenkaan voi keskittyä neulomiseen.

Työvälineeni (osa piilossa kaapissa) ja teemaan sopiva taulu.

Kissojen työvälineitä pilkottaa oikeassa alareunassa keltaisessa korissa.

Kaikki muu on samantekevää, kunhan nyt tuo punainen poika olisi kunnossa. Huoli on suuri, ja joka kerta kun tuo lapsi kääriytyy sängyn alle nukkumaan, tuntuu että joku on pahasti. Vaikka nukkuu se siellä ihan muutenkin.

Kuvituksena sitä positiivista puolta, iloja viikon varrelta. (Siitä suurimmasta ilosta, työpaikasta, ei ole kuvaa, mutta sellainenkin minulla nyt on!) Epäilin että kukaan ei tahdo nähdä kuvia siitä mistä tämä kirjoitus kertoo. Voin kertoa että se ei ole kaunista saatika hyväntuoksuista.

Tämän viikon kohokohdat

2009-08-07T17:56:00.003+03:00

Nyt, kun kaikki mitä saa valmiiksi tai neuloo tai suunnittelee on joko salaista tai puolisalaista tai hyvin vähän ajankohtaista, pitää keksiä jotakin muuta julkaisemisen arvoista tai edes vähän sinnepäin, etteivät muutamat lukijani pääse huolestumaan.

Tällä viikolla pieniä ilonaiheitani ovat olleet:

Soihtuköynnös "borneon kuningatar" päätti vihdoinkin kukkia, jo sitä on odotettukin! Ihan kuin pieniä ötököitä nuo kukat, tosi söpöä.

Kirpparilta löytynyt joko erittäin ihana tai sitten ihan kamala verho, joka piti ostaa kun siinä on sekä lankakeriä että kissoja, ja kun väritkin sopii meidän ihanan kamalaan retrosisustukseen.

Kattolampusta napattu varjostin ja Ikean rikkinäisestä pöytälampusta yhdistelty lumipallo. Nyt pitää löytää vaan tuohon kattolamppuun varjostin...

Ommellutkin olen tässä viime kuukausina, täytynee siitäkin raportoida jossakin vaiheessa.

Kesävaatetta kesän lopulle

2009-07-22T16:30:00.004+03:00

Yhden illan tekele.
Yläkaarrokkeessa ja helmassa vuorotellen pidennettyjä silmukoita ja nurjia rivejä, muuten sileä putki, muutamat levennykset helmaa kohden.

Lanka OnLinen Linie 39 Summer, bambua ja puuvillaa. Laskeutuu kivasti, ja saa kaikki vartalon muodot näkyviin. Virkkasin yhden kerroksen kiinteitä silmukoita pääntielle, koska neulos löpsähtää aika helposti.

Tätä oli mukava neuloa, mutta tuskallista virkata. Lanka oli halkeilevaa mutta pehmeää ja siinä on ihana kiilto. Varsinkin valmiin vaatteen tunnusta ihoa vasten tykkään kovasti.

Kuvista huomasin senkin, että mulla näyttäis olevan tosi kuivat kyynärpäät. Taidankin lähteä rasvaamaan.

Reilusti retroa

2009-07-21T16:52:00.004+03:00

Seuraavaksi epäinnovatiivinen sisustustuokio.
Iso sohva lähti, tilalle tuli pienempi ja sirompi. Tykkään, paitsi en sinisestä. Onneksi siinä on myös vihreitä raitoja. Nahkatuolista tuli minun neulontatuolini, Mies ja katinroikaleet kellottelee sohvalla (demonstroitu kuvassa). Entisiin sohvatyynyihin ostin alesta uudet päälliset. Siniset, vaikken tykkääkään. Rahia odotellessa sen virkaa toimittaa entisen sohvan heittotyyny. Aika retroahan tuolla nyt on, mutta onneksi sentään sitä oikeaa vuosikymmentä, eikä ruskeaa, oranssia ja keltaista kukkakuviota... Ihan kivaahan sekin on, mutta ei meille, kiitos. Nahkatuolissa näkyvään tyynyyn ostin päällisen kirpparilta. Nämä on sellaisia kukkakuvioita joita meille saa tulla (toim. huom. ovat sellaisia kirjottuja, jos ei suurennetustakaan kuvasta näy).

Yhden heittotyynyn tungin omaan entiseen vaunupeiton päälliseen. Sen heitin sänkyyn, nyt on hyvä lukea puoli-istuvassa asennossa sielläkin. Pöytälamppu on ihan huippulöytö, roskisdyykattu. Toinen sijaitsee tässä ihan vieressä työpöydällä. Kunhan päästään siihen oikeaan omaan kotiin, ne sijoitetaan sängyn molemmille puolille. Nythän meillä ei ole minun puolellani sänkyä mitään mihin sen sijoittaisi. Eikä sitten olisi työpöydän lamppuakaan... Ja tämä nyt on sitä ruskeaa retroa, jota äsken vielä inhosin. (Kai joku sentään huomasi että neulontavalona toimiva jalkalamppu on keltaoranssi...? Ilmeisesti ällötykseni ei koske valaisimia.) Rakastan tuota lipastoa. Isä pelasti sen vuosia sitten vanhasta purku-uhan alla olleesta talosta. Se muuten sopisi sohvan kanssa yhteen, molemmat on mustalla putkirungolla... Tämä varmaan tarkoittaa sitä että saadaan vielä vähän rymsteerata.

Roskalavalta on dyykattu myös Kotilieden vuoden 1936 erittäin repaleinen sidottu vuosikerta (myös 1930 mutta vähän parempikuntoinen). Kissojen kuvien tilalle valkkasin sieltä sopivan kansikuvan. Myös joku kiva Kieku ja Kaiku olisi mukava kehystää. Haaveilen myös koko vuosikerran kansikuvien saamisesta samaan tilaan. Voi olla että saan haaveillakin jonkin aikaa.

Huoneet muuten luonnollisessa tilassaan, paitsi niitä on vähän pikasiivottu kuvankäsittelyohjelmalla. Kuka sitä nyt jaksaisi oikeasti siivota, kun voi leikata sotkun kuvista pois.

Voisin varmaan saada jonkun palkinnon köyhäilysisustamisesta. Vain kaksi asiaa ollaan rahalla ostettu (keittiön pöytäryhmä Miehen kaverilta kympillä ja tv-taso ihan huonekaluliikkeestä), kaikki muu on toisten hylkäämää tai lahjoittamaa tai rakennettu itse. Niin ja tämä työpöytä kulkenut mukana lapsuudesta saakka.

Virkku viltti

2009-07-20T15:35:00.004+03:00

Tekaisin virkaten hauskan viltin tästä villatakista purkamistani ja tästä villapaidasta jäljelle jääneistä seiskaveikoista. Ei ollut vaikeaa eikä edes kovin pitkällinen projekti. Kiitos opetuksesta Pirkolle! Niin hyvin sain käytettyä nää nyt huishiivattiin että jäljelle jäi vain pikkuinen nöttönen tuota mustikalla värjättyä marjapuuronväristä. Jee!

Missään kuvassa värit eivät ole lähellekään oikeaa. Aamulla meillä oli pimeää kuin talvella ainakin eikä ilman salamaa kuvissa olisi näkynyt juurikaan mitään. Vettä tuli taivaan täydeltä, vieläkin on harmaata, ja siksi tämä onkin ollut hyvä käsityö-, kodinhoito- ja sisustuspäivä. Siitä sisustamisesta sitten myöhemmin lisää. Juuri tällä hetkellä mulla ei oo kameraa eikä täällä harmaassa hämärässä mitään kuvia saisikaan.

Muutenkin lankavarasto alkaa uhkaavasti pienentyä, vaikka olenkin enimmäkseen keskittänyt tarmoni jämälankoihin ja erääseen toiseen projektiin johon ei omasta kaapista lankoja löydy ja josta voin enemmän puhua sitten syksyllä... Sen verran voin vinkata että kyseessä ei vieläkään ole vauva. Kissojen mummoille vaan terveisiä, yrittäkää jaksaa odottaa. Vaikka tuntuu tässäkin projektissa olevan jonkin verran synnyttämisen tuskaa...

Tänään tehään pönttö

2009-07-10T19:32:00.003+03:00

Nimittäin kissanpönttö. Tosin tätä ei oo tehty tänään, vaan jonakin ällistyttävän askarteluhenkisenä aamuna. Tänään täytyi vaan raportoida, että olen askarrellutkin, vaikken sitä tunnusta harrastavani.

Pönttö on ollut pöntön tekijäkin. Luulin neulovani lahjoitukseksi saamistani langoista neliön mallisen vauvan viltin. Mutta niinkuin kuvasta näkyy, ei se ehkä sellaiseksi sovikaan (paitsi ehkä kaksinkerroin), siitä kun sitten tulikin leveä ja lyhyt suikale. Tai pitkä ja kapea, riippuu katsantokannasta. Käyttötarkoitusta vielä mietitään... Saa antaa ehdotuksia!

Lanka on sen verran paksua ja pumpulista (ihan oikeasti, ihan kuin olis vanutupoista tehtyä) että huivina ei oikein mene. Oikeastaan ainut mahdollisuus on sisustukseen, ei vaatetukseen. Mietin jo ompelisinko siitä pussin mutta sitten en tiedä mitä sillä pussilla tekisi.

Ja pönttöys senkun jatkuu. Tulossa on taas vilttiä, tai afgaania tai torkkupeittoa tai miksi sitä nyt haluaakin kutsua. Meille kun on tulossa "uusi" sohva (Miehen edesmenneen mummon entinen, varmasti vuosikertaa) ja kiikkustuoli (minun edesmenneen ukin tekemä), pitää olla rättejä joita niihin heitellä. Pitäis saada joku ihan oikea kiikkutuolin matto, mielellään sekin vuosikertaa ja kunnon perinteinen... Tai sitten joku ihan uusi ja moderni ja hullu. Mä kun en osaa päättää mistä tykkään.

Ja mietintämyssystä ja sen kommenteista. Joku siellä jo sanoikin että näkee kyllä kuvista sen lipan. No kyllä minäkin sen lipan näen. Tuota rusettia siinä lipan vieressä en vaan osaa kuvitella niihin hyvällä tahdollakaan, ei erotu. Siksi siitä nyt tälläinen ylivalottunut räväytys, jossa aika kivasti noi kissankarvatkin erottuu.
Ja kyllä se Mies valokuvata osaa, ei vaan neuleita.

Kisu 4v

2009-07-08T08:00:00.000+03:00

Aika menee tosi nopeasti. Eihän siitä ole pitkäkään aika kun kirjoitin mamman kakkapyllyn täyttävän kolme vee. Ja nyt se on jo aikuinen.

Paljon onnea Feeliks Esaias Antonio Kattimatikainen, paljon onnea vaan.

(kuva Miehen ottama ja eiliseltä)

Mietintämyssy

2009-07-07T18:30:00.007+03:00

Tais olla viimeinen kerta kun pyydän Miestä kuvaamaan. Luottamukseni itselaukaisimeen kasvoi hurjasti.

Sen lisäksi, että malli näyttää vähintäänkin aivotärähdyksen saaneelta tai muuten vain pipiltä päästään, itse esiteltävästä asiasta ei saa selvää senkään vertaa.
Selvennykseksi siis kerrottakoon, että ainakin yritin tehdä lippistä pienellä lipalla. Myssyosa neulottu junassa matkalla Helsinkiin 40cm 3,5mm bambupuikoilla Tennesseestä ja lippa kotona 80cm 3,0mm puikoilla samaisesta langasta. Pipon reunaan neuloin 10, 1n joustinta joka on käännetty sisäpuolelle. Tähän käänteeseen pujotin leveää kuminauhaa joka pitää hatun paikoillaan päässä. Sivussa siinä on, niinkuin kuvista ei tule ilmi, samasta langasta neulottu rusetti.

Myssyn neulottuani olin huolestunut, että siitä tulee liian matala eikä pysy päässä. Se on kuitenkin liian syvä pitää hiuksia mitenkään muuten kuin tungettuna pipon sisään. Saas nähdä tuleeko käytettyä vai pitääkö sitä yrittää lahjoittaa johonkin.

Repeat päällä

2009-07-02T14:58:00.004+03:00

Muistan vielä, kun asioita tehtiin "ripiitillä" eli toistuvasti uudelleen ja uudelleen. Nyt iski sama tauti.

Ystäväpariskunnalle ähräsin tällä kertaa kirjontaohjevihkosen kanssa parit kallot. Ihan muutenvaanlahjaksi tai tuliaisiksi täältä maalta. Ohjevihko oli kyllä hyvä homma, tekeleet kestää nyt lähempääkin tarkastelua.

Heillä kun on sisustuksessa pääkalloja muutenkin. Lainatakseni mitä tahansa sisustuslehteä: lautasliinat täydentävät tyylin.

Lisäviemisinä nuo kuvissa näkyvät opukset. Kirjanpitäjälle taseoppia, laborantille (tai jotain sinnepäin) mikrobiologiaa. Huomaa myös, että kyseessä on tyttö- ja poikakallot. Tunnistaa pusuhuulista.

Huhhei, tää emäntä lähtee nyt etelän isoon kaupunkiin. Mutta ei tarvihe pelätä. Ossoon kyllä käättäätyä.

Mökkilomalla aivot rentoutuvat ja tuottavat uusia inspiraatioita

2009-06-26T11:52:00.005+03:00

Onpas nyt ollut mukavaa. Nyt on vietetty juhannus yhdellä mökillä,

Unto riekkui sohvan kanssa

Kisu telttaili tuolin päälle heitetyn peiton alla

sen jälkeiset kolme päivää toisella, ja matkalla kotiin käytiin vielä kolmannella.

Sain kaksi pientä ahventa ja särkiä, jotka vapautin

Vanhus halusi leikkiä, vaikkei olisi jaksanutkaan

Paluu arkeen on ollut leppoisaa. Sen kunniaksi päällystin tänään keittiön tuolit uudelleen (ja heti kotiin tultua rakennettiin taas levyhylly kuntoon, nyt siinä on pyörätkin alla, ja minä sain käyttää porakonettani)

Mies ihastui kankaaseen. joten päällystin kaksi tuolia tällä

Ja ne neljä, jotka pöydän ääressä kököttävät, saivat ylleen parvekkeelta tuttua raitaa

Ja nuo ne vaan jaksaa kukkia. Äitienpäivänä aloittivat.

Hedelmäastia ammottaa tyhjyyttään

Luovuudessa luovimassa

2009-06-17T12:23:00.000+03:00

Hihhih.

En osaa kirjoa/kirjailla/värittää langoilla, mut illalla tuli semmonen olo että pitäis.

Kun löyty vahingossa hyviä kankaita ja hyvä ideakin.

Kyseessä on siis ilmeisesti ruokatabletiksi tarkoitettu neliönmallinen reunoista kantattu kankaanpalanen. (silittämättä, näkyy toi kirjontakehyksen painaumakin... laiska? minäkö? ei vaan innokas kuvaamaan! ei kerkee silitellä)

Ai että oon ylpee. Ois joku joka ton homman osaa varmaan saanu parempaa aikaiseksi, mutta oon silti ylpee. Ja tahtoo lisää heti! Tähän jää koukkuun!

On sillä uniset tossut

2009-06-15T09:47:00.002+03:00

Tein itselleni unisukat, jotka alkoivat koko ajan enemmän ja enemmän muistuttaa vauvan liinailutossuja: iso pullea osa jalkaterälle, ohut ja pitkä varsi. No ne on sitten aikuisen unistelutossut.

Yritin ottaa tästä kuvaa, mutta se osoittautui hyvinkin haasteelliseksi näissä olosuhteissa. Kaikissa kuvissa, joissa valo riittää, on mukana jotakin ylimääräistä aika strategisissa paikoissa.
Untosta tää on hyvin jännää. Aivan kummallista ja melko ihmeellistä.
Kisu taas ei jaksa kiinnostua enää. Kyllähän näitä on täällä nähty.

Sukissa teräosassa Dropsin Alpacaa ja Sea Woolia neulottu yhdessä, varressa pelkkää Alpacaa.

Purkitettua omaisuutta

2009-06-10T08:37:00.005+03:00

Saatoin eilen tulla sanoneeksi, etten lajittelisi lankoja enää koskaan ja saatoin ehkä mainita, etten jaksaisi enää ainakaan omia lankojani hiplata. No näin tässä nyt kuitenkin kävi. Roskisdyykkaus on hyvä pariskuntaharrastus. (paitsi sitten on kaikki nurkat täynnä ihanaa tavaraa)

Kun sain nuo purkit viimein pestyä ja kuivattua, piti niihin heti saada jotakin laittaa (eli jämälangat paksuuden mukaan). Kannet olivat varmaankin jo ruostuneet kun niitä ei ollut. Mies ehdotti ruudullista kangasta, jota mulla ei ollut, mutta näitä pitsiliinoja piisaa edelleen. Sopii sitäpaitsi aiheeseen.
Ne on meidän karvahousupoikienkin mielestä niin hienot, että piti laittaa parvekkeelle. Joku lukkomaakari (se punainen) kyllä aika pian keksii miten saa solmun auki ja narun nieluun ja sitten siitä purkista vaan lisää... Ja sitten tulee hiekkalaatikkoon jos jonkinmoista koristetta.

Tänään hän tulee

2009-06-06T11:35:00.002+03:00

ja läväyttää verkkokalvoillenne kuvan, jollaista ei olla tässä blogissa nähty varmaankaan ihan vähään aikaan.

Hän on siis neulonut ohjeesta. (Kerrankin on ollut noista hyllyssä pönöttävistä kirjoista ja lehdistä hyötyä... Miks mä niitä ostelen ja tilaan kun en koskaan neulo niistä mitään?) Ja melkein osannutkin. Mitä nyt silmukat laski uusiksi ja hihanaukot teki ihan omasta päästään. Kun muuten ois tullu iso ja menny värinvaihto rumasti. Enkä mä jaksanu alkaa sitä ruutupiirrostakaan kovin tarkkaan kyttäilemään, sovelsin vähän siis siinäkin. Mut kyllä se näyttää vähän samalta kun tossa kuvassa... (Kuva ja ohje siis kirjassa Knitting Nature, Norah Gaughan. Tässä linkki räveltämöön.)

En vaan oikein tiedä miten tätä pitäisi päällä. Tällä tavalla "väärinpäin" eli se isompi osa ylöspäin se näyttää edestä oikein mallikkaalle... (kissarintaneulan sain äidiltä, se on ihq)Ja minä tykkään paljonkin siitä että se on tuollainen roikkuva ja epäsymmetrinen. Tässä vaan on sitten ongelmana tuo takapuoli...
... johon tulee sitten iso shaalikaulus, joka taas hävittää sen hienon meritähtikuvion, joka selässä pitäisi olla. Enkä oikein ole vakuuttunut siitäkään, että tuota lärpäkettä voisi pitää kirjan kuvan tavoin huppuna.Olenhan yhtä mysteerisen näköinen kuin se kaunis mallineitonen? Mysteerinen joo, mutta ei välttämättä sillä hyvällä tapaa.

Sitten taas kun heittää vaatteen toisinpäin eli pienemmän osan ylöspäin, se näyttää takaa hyvältä (kts. ylin kuva) mutta edestä...... se on tuommonen repale. Ei noita lirpukoita voi millään hallita eikä niitä saa nätisti vaikka venkoilisi kuinka. Eikä sitä saa kiinnikään.

Pitäisikö sitä sitten koko ajan olla vaan tälleen kietoutuneena siihen. Antaa tosi hyvän kuvan minusta ihmisenä esim. vaikka työhaastattelussa. (tähän silmää iskevä hymiö niille jotka pitää puikkoja pystyssä mun puolesta, niille jotka ei tiiä ei mitään merkkejä)

Aloitin sitten oman henk.koht. UFOilun ja kaivoin tuolta armahtavasta laatikosta tekeleitä esille. (miten tuo pieni loota voi vetää noin paljon tavaraa) Nyt pitäis vaan vielä tajuta että missä sitä ollaan menossa ja mitä on tehty ennen hyllyttämistä... Jotenkin kun tuntuu siltä että jokustakin noista on hyljeksitty jonkinmoisen mokan takia. Tekis mieli kyllä jotain uutta alottaa. Vaikka jotain noista kirjoista.

Supernainen sisustaa

2009-05-28T16:11:00.000+03:00

Selvittyäni aamun musertavasta migreenistä (kannattaa hankkia tarpeeks hyvät lääkkeet) tuli supernaiskohtaus ja täytyi siis pistää melkein koko sisustus uusiksi. Lisäpotkua siihen antoi tiistaina roskisdyykkaamamme (ei niitä kyllä tarvinnut dyykata, nosti vaan pihasta autoon) tuolit, joihin ajattelin ommella ihanasta kankaasta huput, jonka jälkeen ne kelpaisivat käyttöön.

Johtajalle kelpasivat sellaisenaan. Plus niihin on hyvä terottaa kynsiä. Ihan luvan kanssa.

Ähersin sitten vielä entisen parvekekaluston sisäpuolelle (täytyi odottaa vielä Miehen hyväksyntää ennen kuin lähti kantamaan varastoon), makuuhuoneesta pöydän tilalle ja pöydälle bambun, mikä sinne oli tarkoitus viedä jo aikaa sitten.
Mies sitten ilmoitti, että kissoilla ei ole mitään tarpeeksi korkeaa että ne näkisivät parvekkeelta myös ulos. Näppäränä tyttönä rakensin pöydän jalasta ja jakkaran istuinosasta kissatelineen. Yhden jakkaran jätin jos molemmilla on yhtäaikaa himo kuikuiluun. (kuvasta päätellen Monosella on himo salaattiin)

Tuoleihin tehtailin vanhasta lakanasta kaavat huppuihin, ja kunhan sain viitseliäisyyden riittämään kangaskaupassa vierailemiseen ja ompelukoneen esiin ottamiseen (itse ompelu ei tuottanut vaivaa) saivat toimistotuolit arvoisensa ulkoasun ja me saimme kesäolohuoneen valmiiksi. Nyt toivotaan vain sateisia ja synkkiä päiviä. Aurinkoisella ilmalla siellä on sen verta trooppiset olosuhteet että siellä ei pysty oleskelemaan varttia pidempään tai kuivuu rusinaksi.

Kankaaksi valitsin tuollaista modernia patjaraitaa, sopii hyvin niin kaupunkiin kuin maallekin. Ja sopii olkkarin väritykseen, ja mikä tärkeintä, myös kissankarvojen väriin. Kun ei niitä kuitenkaan jaksa olla koko aikaa harjaamassa niistä pois. En jaksanut alkaa kohdistelemaan raitoja mistään kohti, niinkuin näkyy. Päälliset ovat irtonaisia, eli jos joskus tulee kaipuu harmaasta kahdessa päivässä kissan törkeään kuntoon kynsimästä toimistotuolista, sen saa pois.

Ja vaikka ilmasto vastaakin viidakkoa, kasvillisuus ei ihan vielä. Hurautin siis samaan syssyyn varastoista löytyneestä kankaanpalasta pöytäliinan. Johan kelpaa. (Paitsi toinen noista hupuista ei jostakin syystä suostu istumaan kunnolla tuolin päällä. Olkoot.)

Knitting a love song

2009-05-22T14:04:00.002+03:00

Olipa pakko jakaa tämä teidänkin kanssanne kun oli niin söpö.

Knitting a love song, lyhytelokuva Annie Watsonilta

Toinen osa, löytyy myös edellisen linkin takaa infolaatikosta

Tänä aamuna

2009-05-21T12:09:00.005+03:00

Käänsin aamulla kylkeä moneen kertaan ja painoin silmiä uudelleen kiinni. Kisu odotti vieressä ja käänteli kylkeä samaan tahtiin. Näin eläviä, mielenkiintoisia ja filosofisiakin unia ja muistin niistä jokaisen kun vihdoin päätin avata silmät. Kisu, naisen paras ystävä, nousi myös ja tuli naaman viereen kehräämään, nuolemaan ja kuolaamaan kuten joka aamu. Venytin sängystä nousemista lukemalla kirjaa.

Pukeuduin kuuman suihkun jälkeen lempivaatteisiini. Vaikka minun ei tarvitsekaan mennä minnekään.Silittelin pitkään Unton lämmintä ja pörröistä mahaa. Se nautti siitä suunnattoman paljon. Keitin itselleni hyvää, vahvaa kahvia.
Enkä välittänyt siitä, että kissojen ruokanurkka oli täynnä nappuloita, vaikka vasta eilen siivosin.
Kastelin pienen parvekepuutarhani pienen kasvuston ja nautin siitä, ettei naapuri ollut tupakoimassa. Nautin myös auringon ja tuulen luomasta värin ja liikkeen leikistä koivun oksistossa.
Kahvin juotuani istuin alas ja neuloin. Ja lauloin Terhi Kokkosen mukana.

Design and dance

2009-05-20T10:02:00.000+03:00

Vanhasta Marimekon paidasta, jossa oli molemmissa kainaloissa isot reiät, edessä joku tahra jostain herkkuruuasta ja malli ei ollenkaan mieleinen, syntyi pienellä askartelulla tosi mieleinen vaate. Väri kun taas oli oikein mua, jonka takia se on varmaan alunperin tullut ostettuakin.
Hihat pois, kaula-aukkoa suuremmaksi (eli tahra veks) ja olkasaumat auki.
Etupuoli taakse, pienet reiät olkaimiin joista lärpykät läpi ja olkasaumat takaisin kiinni.
Hihoista tein letti-solmunöttösen jonka pujotin edellämainittuun reikään. Saa halutessaan pois. Eipä mennyt tämäkään hukkaan.

Pellavariekale

2009-05-19T10:35:00.004+03:00

Siivoamisen, pyykkäämisen ja tiskaamisen lomassa raportoin retriitillä neulotun tekeleen.

Se on kiiltävä.
Se on herkkä.
Se on houkutteleva.
Se on joustava.
Ja mukava ja kaunis käytössä.
Ja oli mukava neuloa. Lankana Dropsin Lin, 3½ puikot, mukana pidennettyjä ja pudotettuja silmukoita.

Kotihommista puheen ollen. Siellä retriitillä keskusteltiin tästä keskittymisen hajoamisesta, joka tapahtuu ainakin minulla jokaisen siivoushetken aikana. Kuten tänäänkin. Aloin siivoamisen makuuhuoneesta, johon alkoikin kertyä kasa pyykkiä kun tyhjensin reissukamppeita. Laitoin pyykkiä sitten koneeseen ja koneen pyörimään, samalla pesin riekalehuivin käsin. Jotta huivin olisi saanut kuivumaan, täytyi ottaa edelliset telineeltä pois. Pyykinkuivausteline piti siirtää, jotta pääsisi kaappiin, ja samalla tuli harjattua sohvalta karvat pois. Sänky piti pedata että sai narulta otetut vaatteet siihen pinoon lajiteltavaksi ennen kuin niitä laitetaan kaappiin (on muuten siellä edelleen). Sitten näyttikin suht siistiltä kuvaamista ajatellen, paitsi pari mukia pyöri pöydällä. Laitoin ne tiskialtaaseen likoamaan (ovat siellä edelleen) ja aloitin tyhjentämään tiskikaappia. Kun laitoin lautasia kaappiin, silmäni osui ruisleipään ja tajusin, että en ole syönyt vielä mitään järkevää aamupalaa (vain suklaakakkua) ja tein sitten muutaman leivän. Jotka tulin syömään koneen ääreen, ja huomasin, että olin jo alkanut kirjoittaa tätä blogipostausta otsikon verran. Ympyrä sulkeutuu. Eli meillä ei ole siistiä edelleenkään, pyykkäys on kesken, samoin tiskaus. Kunhan tässä vielä muutaman tunnin pyörii hääräilemässä kaikkea epämääräistä hyvin epämääräisessä järjestyksessä, voi olla, että pääsee jo imuroimaan.

Röykkälän Retriitti

2009-05-18T13:17:00.011+03:00

Takana ihana viikonloppu maalla, luonnon äärellä, keskellä eläimiä ja käsitöiden parissa. En voi edes kuvitella mitään mukavampaa. Ette kai tekään.

Aluksi Pirkko sanoi, että kukaan ei saa tehdä viikonloppuna sitä mitä muutenkin tekee (viittasi siihen että pitää päästää työ- ja arkikuvioista täysin irti) mutta minä tein täysin samaa mitä muutenkin: söin, nukuin, hiippailin ympäri kämppää, neuloin, rapsutin koiraa ja kävelin luonnossa. Mutta minkälaisessa luonnossa! Ei ihan samaa kuin tuo meidän lenkkipolku!

Välillä piti ottaa neuleet esille ettei olisi mennyt liikunnaksi...
... ja välillä kauneushoitoja turpeessa.

Asumisjärjestelymmekään eivät olleet hullummat... Olisin mielelläni jäänyt asumaan vaikka muutamaksi vuodeksi. Sauna oli tosi hieno ja hyvät oli löylyt. Sisustus oli kaunis ja tilaa riitti.

Ja kun oli tuollainen talonvahtikin...
Tilalta löytyi myös kaunis kissa,
joitakin lenteleviä naapureita,
ja tietysti näitä.
Ja olivat muuten söpöjä.

Kaikkien mielestä.
(tuo väli tuossa on mun paikka ja mun rapsuteltava oottaa siellä)

Vaikka minulle tuo karitsoiden helliminen olisikin riittänyt koko päivän aktiviteetiksi, siellä sai myös tutustua tuotteisiin
ja huovuttaa. Tässä näyttelyssä melkein kaikkien työt.
Ja minä pääsin omaani jo aamukahvilla käyttämään.
Siitä tuli just sopiva, mahtuu tuohon päälle vaikka mäntä on yläasennossa.

Lisää samoja karitsoita, huovutuksia ja muita touhuja eri kuva- ja näkökulmista löytyy jo nyt ja piakkoin muiden Kipakoiden blogeista. Lisäilen linkkejä sitä mukaa kun noita postauksia alkaa ilmaantua.

Villasukan hieno kuvakavalkadi
Mette kertoo oman kokemuksensa
Pirkon hauskat tunnelmakuvat

Voi elämä kun kuljet lujaa

2009-05-18T09:06:00.007+03:00

Olen viime aikoina kokenut jonkinlaista blogiuupumusta, ei ole jaksanut istua koneella ja selostaa tekemisiään (joo katson Pasiloita liikaa). Siksi päivitettävää on kertynyt, ja vaikka suurin innostus olisi kertoilla ihanasta, inspiroivasta ja rentouttavasta neuleretriittiviikonlopusta, aloitan silti loogisesti ennen sitä valmistuneista neuleista.

Äidin äitienpäivälahja pääsi pingottumaan perjantai-iltana, ja ennen Leivonmäen suuntaan lähtemistä nappasin sen myös sieltä pois. Sunnuntaina sain sen kuvaukseen, ja ensi lauantaina se on jo omistajallaan.

Äiti saa nyt opetella pitämään sinisestä, vaikka onkin enemmän punaisen ystävä. Nämä sävyt olivat ainoat joita minulta löytyi varastoistani sellaista lankaa, joka ei taatusti kutita. (ja ne on nyt loppuun käytetty tässä tekeleessä... jämälankavarasto senkun hupenee)
Siitä tuli ihanan kevyt ja pehmeä, vaikka itse sanonkin. Ja muodostakin tuli hauska siipimäinen ihan vahingossa. Tuo muoto istuu hartioille oikein mainiosti.
Sitten niiden oravannahkakauppojen pariin. Meillä siis oli jonkinmoinen diili ompeluihmeen Romuluksen kanssa. Hän tekaisi minulle erittäin kauniisti, siististi ja taidolla liivin, (ja varmaan sillä on joku telepaattinen taito tuon ulkonäköpuolen kanssa, tuli just niin sellanen kun olin ajatellutkin! Kuvat on huonoja, liivi on erittäin hyvä, ois voinut laittaa jonkin muun värisen paidan alle)
minä tekaisin hänelle boleron. Parempia ja informatiivisempia kuvia piakkoin hänen blogissaan. Itse en oikein saanut kuvaa vaatteesta, joka ei ollut sopiva kellekään meidän väestä eikä näyttänyt miltään hengarissa tai sängylle leviteltynä. Eikä se oikein pysynytkään hengarilla.
Tuollaiset palmikot siinä oli hihassa. Tai on edelleen, mut hihat on jo omassa kotonaan.

Ja nuo kissankarvat lähti mukaan, kun eivät suostuneet poistumaan. Onneksi saajaa ei haitannut :) Eikä sekään, että neuleavustaja Mononen puuttui suunnitteluprosessiin katkaisemalla toisesta solmimisnauhasta pätkän pois. Se oli varmaan hänen mielestään parempi silleen. Niinkuin saajalle jo ilmoitin, ei voi koskaan tietää millä tavalla tuollakin yksinään tyhmyys tiivistyy.

Retriitti seuraavassa postauksessa, kunhan jaksan kirjoittaa. Nyt pitää kirjoittaa työhakemusta.

moskova 80 ja tuberkuloosikeuhkot

2009-05-04T18:31:00.007+03:00

Olen saanut kunniamaininnan Sanilta Sudrana -blogista. Kiitos, oikein paljon! Tällaiset lämmittävät mieltä aina kovasti. Tietää, että joku tätä blogiruikkusta lukee ja vielä tykkääkin.

Tyhmä Minä ei jatka tätä mihinkään eteenpäin, koska minun on niin vaikea päättää kelle tätä antaisi, kun inspiroivia ja hauskoja ja onnelliseksi tekeviä ja kanssani ristiin kommentoivia ja tärkeitä ja asiallisia blogeja on intterwebbi pullollaan. Ja koska en oikein edes tajunnut mikä tämä tunnustus edes on.

Sitten käsityöasioihin. Tiedän, että ufoilu on taas alkanut, enkä tällä kertaa päättänyt osallistua. Olisi ollut vain liian noloa esitellä ne samat työt samassa pisteessä uudelleen... Päätin kuitenkin, että nämä tämänhetkiset keskeneräiset on saatava valmiiksi. Siksi näytän ne nyt julkisesti, ja paras olisi että valmistuvat ennen kuin aloitan yhtään uutta (paitsi jos tulee pakko tehdä lahjoja, niin niitä ei lasketa).
Nää ois pakko valmistua, kun on luvannut (musta möykky, joka on eräänlainen oravannahka eräistä kaupoista joista se toisen osapuolen asia on jo tulossa, kääk) ja kun haluan lahjoa juuri tällä (raitainen juttu jolla on siis deadline).

Seuraava ei ole mikään kiireellinen, mutta ois kiva jos sais tehtyä, koska tämä olis nyt se mun ensimmäinen oikea pitsihuivi. Mikään järjen jättiläinen en taas ollut tämän haasteen itselleni ottamisessa... kun krantulle ei taas kelvannut mikään valmis malli, niin päätin tehdä omasta päästä. Just joo. Saattaa siis olla ihan mitä tahansa tulossa. (BTW, ton raidallisenkin teen sitten ilman ohjetta. Vaikken osaa. Jääräpäinen osaan olla.)
Flunssa on kuorinut minusta esiin oikean keittiöhengettären. Hellan ja tiskialtaan välissä (ei nyrkin, ei suinkaan) on tullut viihdyttyä paremmin kuin koskaan. Siitä kertokoon se, että olen tehnyt tänään Oikeaa Ruokaa, tiskannut kolmesti ja pyyhkinyt pöytiä ja kaakeleita sen seitsemäntoista kertaa. Oikealla ruualla viittaan nyt siihen, että yleensä ruokani ovat... no... aika yksinkertaisia viritelmiä. Mitä vähemmän tiskiä saa aikaiseksi ja mitä nopeammin ruoka valmistuu, sen parempi. Se kertonee aika paljon, jos Miehen kommentit ovat jatkuvasti "hyvännäköstä mössöö".

Muutenkin on ollut hyvä päivä. Niistää on saanut eilistä huomattavasti vähemmän. Elämä alkaa näyttää positiiviset puolensa. Oli hyvää pullaa kahvin kanssa. Kirpparikierroksella tarttui mukaan mukavia asioita (ei mitään arabiittalaa, mut söpöjä).

Miehen löydöistä voisi olla montaakin mieltä. Kyllä mulle balalaikka ja tautitaulu sopii.

Viritetyt vehkeet

2009-04-28T14:09:00.003+03:00

Koska ne isommat jutut eivät ole vieläkään valmiita (joskus joutuu purkamaan ja joskus ei muuten vaan onnistu) esittelen joitain tekeleitä joita en ole purkanut paitsi vähän, ja muuttanut tarpeiden ja vähemmän tarpeiden mukaan.

Ekaksi tämä kesähattu. On tullut enemmän käyttöä kun muunsin sen tällaiseksi välikausipipoksi.

"Jos tätä puhelinta tuijottaa tarpeeksi pitkään...""...niin ne soittaa mut työhaastatteluun...""... tai sitten ei."

Toiseksi tämä kännykkäpussi. Ensin ompelin napit ja lenkit, sen jälkeen homma vähän karkasi käsistä.

"Grrr... brains..." vai "ota sykkyliin?"

Kisu ja Unto on ihania kun ne hoitaa tätä zombipupua ihan kympillä.

Välitöitä

2009-04-20T11:22:00.002+03:00

Kaikki isommat työt on vielä kesken, mutta siinä ohessa sain pari pikkujuttua tekaistua.
Jossain välissä en keksinyt että mitä sitä oikein alkaisi tekemään, niin aloitin sitten sukkia. Serkku tuli käymään ja onneksi ilmoittautui ottamaan nämä vastaan. Mulle oiskin ihan ihan ihan vähän liian pienet, eli hälle mitä luultavimmin ihan sopivat. Tehty kahdesta erivärisestä Fabelista aina vuorotellen kummaltakin kerältä. Tulipahan ainakin tarpeeksi kirjavat.

Sitten tuli vasen hartia kipeäksi, ja neulominen tuntui pahalta. Mutta koska telkkaria ei osaa katsoa enää paljaaltaan, otin virkkuukoukun kätöseen. Kahdesta neliöstä tuli laukku, kun siihen lisättiin kahvat. Tämä siitä puretusta Araucanian Nature cottonista sitten tuli. Tuo "mallivirkkuu" (vrt. mallineule, en tunne virkkauskäsitteistöä) on omasta päästä. Vähän kudotun näköistä tuli, sellaisenaan ihan kiva, mutta venytettynä on rumaa. Täytyy siis käyttää vain kevyiden ja pienten asioiden kuljetukseen.

Terassikauden avajaiset

2009-04-16T13:49:00.002+03:00

Minun terassikauteni alkoi tänään. Tai no olenhan minä jo kerran tänä keväänä juonut kahvia parvekkeella, mutta vasta tämän päivän auringonpaiste ja lämpö houkuttelivat oikein oleskelemaan parvekkeella.

Minun avajaisiini kuului vadelmamehua, linnunlaulun kuuntelemista, lämmöstä nauttimista, peiton käsin tikkaamista ja kissankarvan määrän ihmettelemistä. Kuinka voikaan yhden talven aikana keräytyä parvekkeelle (jossa nuo elukat eivät ole edes pahemmin viihtyneet) niin paljon karvoja!

Nyt Kisu viihtyy kyllä. Auringonpaisteesta nauttiminen menee melkein työstä.

Myöhäistä juosta kun pasha on jo housussa

2009-04-14T10:11:00.000+03:00

Tämän pääsiäisloman aikana (voi tietysti miettiä onko työttömällä lomaa) en ole saanut paljoakaan tuottoisaa aikaiseksi. Ilmeisesti vain päivittänyt isäni pääsiäislausahduksen "mämmi se pöksyssä rämpii" toiseen pääsiäisherkkuun liittyväksi.

Ja mitannut bussimatkan Helsinkiin: tasan huopatossujen verran. Ennen tuota matkaa olin jo saanut toiset mokomat aikaiseksi. Nyt on sekä mämmi-isällä että pasha-tyttärellä tossukat!

Pitihän ne viime reissun liukuvärjätyt tuliaiset nyt neulaista pois että saa lisää.

Reissun aikaan tulee aina vaan lisää pyykättävää ja silitettävää.